Rikkaudet eivät pelasta Jumalan tuomioita.

Miljardöörit joutuvat helvettiin, kuten Jumala on suunnitellut etukäteen.
18149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Nyt sukellusveneessä.

Äänestä

Jumala on myös sanonut: Älä lausu väärää tuomiota lähimmäisestäsi äläkä tuomitse häntä kadotukseen.
Joten tuomio kuuluu Jumalalle,ei ihmiselle, eikä ihminen voi tietää minne hän ja etenkin toinen ihminen joutuu kuoleman jälkeen.

Tosiasia on kuitenkin se, ettei miljarditkaan auta sukellusveneessä olijaa, jos apua ei saada ajoissa perille ja sukellusvenettä pintaan, eikä niitä rahoja täältä mukaansa saa, kun lähdön hetki koittaa.
Tässäkin asiassa tulee muistaa, että tuollaiselle sukellukselle lähtevät ovat tietoisia matkan riskeistä ja siitä, että mahdollisuus on, ettei sieltä eläväbä selviä ja silti maksavat matkasta summan, jonka tienaamiseen tavalliselta työntekijältä menisi koko työelämä, että summan saisi säästöön.

Äänestä
  • Ei sinne kukaan lähtisi jos riskeistä kerrottaisiin rehellisesti.

    Äänestä

Helpompi on kamelin olla neulansilmässä

Äänestä

Rikaskin kuolee mutta köyhän täytyy.

Äänestä

Ai onko vahigonilo oikeutettua, jos joku on rikas.

Ei minusta. Eikä kenekään pidä tekeytyä miksikään jumalaksi.

Äänestä

Pitääkö ne jumalan tuomiot jotenkin pelastaa?

Äänestä

Sinäkin pääset siellä piireihin: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Millä mitalla te mittaatte, sillä teillekin mitataan"

Äänestä
  • Tästä ei Kokoomus välitä.

    Äänestä

Todella vahingoniloista ja omahyväistä. Tod harras uskovainen.
Niin toivon, että matkaajat jotenkin pelastuisivat. Aivan sama ketä ovat, tilanne on karmea.
Ja joku saatana vielä jonkun jumalan tuomion heittää kehiin. Onko hienoa olla hyvä ihminen? Muita parempi? Ilmiöllä on psykologiassa ihan oma nimikin.

Äänestä

"Raamatussa lukee jotenkin näin.Jos rikkautta kertyy niin älä siihen sydäntäsi kiinnitä."

Rikaskin pelastuu kun uskoo Jeesukseen ja ei tee tahallaan syntiä eli vääryyttä. Jeesus Kristus on kuollut kaikkien ihmisten puolesta.

Hyväsydäminen rikas voi auttaa paljon apua tarvitsevia ja jakaa siitä omastaan mitä Jumala on siunannut. Kun raha ei ole jumalana vaan Jeesus Kristus niin on oikealla tiellä varakkuudesta huolimatta.

Äänestä
  • Kokoomus ei ole hyväsydäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kokoomus ei ole hyväsydäminen.

    Puolueena ei.
    Sirpa Pietikäinen on poikkeus.

    Äänestä

Tuo on vain oikein.

Äänestä

No eivät kyllä joudu. Kateelliset sen sijaan joutuvat.

Äänestä
  • Kyllä joudut.

    Äänestä

Ollaanko rikkaita, köyhiä, sairaita, kauniita, rumia, tyhmiä. Riippuu omista teoistamme.
Mitä kylvät sitä niität. Karma kouluttaa elämän koulussa.

Äänestä

Valitsemalla toki. ei juuri muuten. On valittava heti ennen parempia aikoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miljardöörit joutuvat helvettiin, kuten Jumala on suunnitellut etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu