Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Suomen puolustuksella uusi tilanne historiassamme.

Anonyymi-ap

Naton jäsenmaana Suomen puolustus on osa Naton puolustusjärjestelmää.

Se tarkoittaa sitä, että Naton Itämeren suunnan resurssit ovat heti tarvittaessa myös Suomen puolustuksen käytössä.

Tämä merkitsee välitöntä voimakasta vahvistusta ennen kaikkea meri- ja ilmapuolustukselle, mutta myös maarintamalle.

Asiantuntemattomat putleristit yrittävät työntää asiasta väärää tietoa, mutta minkä tuuli kivelle mahtaa?

34

466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No, mihin ne Kremlin tietäjät katosivat?

      Koskeeko poikittaisella totuudella taklaaminen noin pahasti?

      Yrittäkää jotain valetta!
      Vaikka vähän kehnompaakin.
      Saadaan hyvät naurut.

    • Anonyymi

      Todettakoon, että pelkästään Baltialla ja Pohjoismailla on
      noin 520 000 miestä ja naista käsittävät asevoimat, sekä mm. noin 250 hävittäjää.
      Itämeren puolustajiin kuuluva lisäksi Hollanti, Saksa ja Puola.
      Naton suurvallat ovat kaikki luvanneet apua mm. Suomelle.

      Putleristit väittävät aivan muut a omissa kuvitelmissaan eläen.
      Venäjä taas tuntee tilanteen hyvin.

    • Anonyymi

      Todettakoon vielä kerran, että ennen Ukrainan sotaa

      AKTIIVIPALVELUKSESSA oli

      NATO 3 282 000 sotilasta
      KIINA 2 035 00 "
      VENÄJÄ 900 000 "

      Nato päätti vuosi sitten nostaa välittömän valmiuden joukkojen vahvuuden
      300 000:een, mikä liene pääosin jo tapahtunut.
      Naton valmius Itämeren suunnalla on hyvin korkea.

      Tilanne on tietysti muuttunut, mutta todettakoon, että Venäjällä on noin 140 miljoonaa asukasta ja Naton väestö taitaa olla ainakin lähellä miljardia.

      Venäjä ei ole kyennyt lyömään noin 45 miljoonan asukkaan Ukrainaa ja sen noin 0,5 miljoonan miehen ja naisen vahvuisia lännen materiaalilla tuettuja asevoimia.

      Onkohan putleristien uho aivan perusteltua?

      • Anonyymi

        Mihin siis perustuu putleristien väite, että Venäjä voi halutessaan miehittää Suomen koska vain, eikä kukaan tule auttamaan?

        Suomi on Naton jäsenmaa ja 5. Artikla takaa avun hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle.

        Apu on jo tällä hetkellä automaatio, koska Suomi on osa Naton Itämeren suunnan johtoportaan vastuualuetta. Suomen alueen puolustusta harjoitellaan täällä jatkuvasti liittolaisten kanssa.

        Putleristit taitavat pysyä mykkinä.

    • Anonyymi

      Venäjä hajoaa pian alkavassa sisällissodassa.
      AnoTurtiaisen ja Johan Bäckmanin on syytä luoda katseensa kauemmas itään.
      Siellä aina ystävä.

    • Anonyymi

      Kyllä sana Nato on ihan kiva mantra, sitä kannattaa toistella aamusta iltaan ja vielä unissaankin niin turvallisuus heti paranee.

      • Anonyymi

        Putleristinkin kannattaisi tunnustaa tosiasiat ja luopua uskostaan Kremlin valeisiin.
        Seuraahan Venäjän tilannetta.
        Millaiseksi arvelisit Venäjän kyvyn hyökätä Suomeen tällä hetkellä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putleristinkin kannattaisi tunnustaa tosiasiat ja luopua uskostaan Kremlin valeisiin.
        Seuraahan Venäjän tilannetta.
        Millaiseksi arvelisit Venäjän kyvyn hyökätä Suomeen tällä hetkellä?

        Mistä voisi johtua, että Wagner ajelee tällä hetkellä kolonnissa kohti Moskovaa poliisin ohjatessa liikennettä?
        Mitä se kertoo Venäjän armeijan tehosta? Sillä on Herr Putlerin käsky "neutraloida" Wagner.
        Näinkö 0se tapahtuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä voisi johtua, että Wagner ajelee tällä hetkellä kolonnissa kohti Moskovaa poliisin ohjatessa liikennettä?
        Mitä se kertoo Venäjän armeijan tehosta? Sillä on Herr Putlerin käsky "neutraloida" Wagner.
        Näinkö 0se tapahtuu?

        Putleristien ennusteet menevät taas kerran totaalisti pieleen.
        Tervehditäänkö Prigozonia vielä tänään Moskovassa uutena tsaarina?

        Uusi roisto korvaa entisen.
        Putleristeille e li prigozonisteille tulee kiire vannoa valojaan ja kertoa olleensa aina Putinia vastaan.
        Ensimmäisiä takinkääntäjiä ovat Medvedev, Anrejevna ja Peshkov!

        Joku taisi ehtiä pelastamaan Herr Putlerin jatkamaan idioottitason politiikkaansa.
        No, ehkä parempi onni ensi kerralla.
        Siis Prigozinilla.

      • Anonyymi

        ” sitä kannattaa toistella aamusta iltaan ja vielä unissaankin niin turvallisuus heti paranee.”

        Ilman muuta! Turvallisuudesta viis, kun tiedämme, että taikasanan toistelu kasvattaa punottavan Tarkkispojan pannun lämpötilaa aina min +5 C. On riemukasta nähdä kuinka Venäjän Tiltun kaali kuumenee eikä apuja näy missään!

        Eikös ole riemukasta elää ja asua lännessä? Voisit toki myös palata kotiin Venäjälle, mutta siellä ei homppelia kaivata!

    • Anonyymi

      Kaikki oli vain Kremlin käsikirjoittamaa teatteria!

      • Anonyymi

        Ei kyllä siltä vaikuttanut!
        Kreml ja Herr Putler kärsivät suunnattoman arvovaltatappion, joka ei jää seurauksitta.
        Pelastajaksi ilmestyi Kremlin lakeija Lukashenka, joka sai Prigoshinin järkiinsä viime hetkellä. Miten, selvinnee aikanaan.

        Vaikuttaa siltä, että tänään 25.6. 2023 Venäjällä suma seisoo pahemman kerran.
        Yksi ja toinen ilmeisesti miettii, mitä parina viime päivänä oikein tulikaan tehdyksi.
        Vai tuliko mitään?
        Erityisen mietteliäisiin kuulunee itse Herr Putler, jolta ei eilen yhden ikiavuttoman puheen lisäksi muuta kuulunut.
        Tänään ei vielä ip:llä hiiskahdustakaan.

        Pistinhuomiooni Putelrin puheesta, että hän sanoi "tarvittavien" käskyjen annetun maanpetturien neutraloimiseksi. Hän jätti yksilöimättä, mitä käskyjä antoi ja kenelle.

        Syy oli tietenkin, että Putler oli jo lauantai-aamulla käskenyt ilmavoimien tuhota Wagnerin-joukot. Ilmavoimien johto ei vain totellut Putleria. Sitä Putler nyt miettii, että mitä tapahtui?

        Vaikuttaa kyllä siltä, että Putlerin olisi aika ryhtyä suunnittelemaan "kunniallista" poistumista näyttämöltä.
        Antaisiko P-Korea turvapaikan? Eläkerahat lienee tallennettu luotettaviin pankkeihin .

        Ukrainan joukot tuntuvat etenevän.
        Onko Herr Putlerille tulossa uusi, entistä pahempi päänsärky?
        Kun ei ole Wagnerin joukotkaan enää apuna!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainan joukot tuntuvat etenevän.
        Onko Herr Putlerille tulossa uusi, entistä pahempi päänsärky?
        Kun ei ole Wagnerin joukotkaan enää apuna!

        Prigozhinin "kapina" todisti Venäjän johdon täydellisen kyvyttömyyden.
        Nyt sitten lykätään valetta valeen päälle möhlimisen peitteeksi.
        Ja putleristit uskovat kaiken, kunhan se on valetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Prigozhinin "kapina" todisti Venäjän johdon täydellisen kyvyttömyyden.
        Nyt sitten lykätään valetta valeen päälle möhlimisen peitteeksi.
        Ja putleristit uskovat kaiken, kunhan se on valetta.

        Wagnerin sakkien lähestyessä Moskovasta paettiin paniikissa.
        Lentoteitse ulkomaille, kuinkas muuten.

        Putlerin armeijaan ja kansalliskaartiin ei luotettu yhtään.
        Miksi?
        Jokohan uskaltavat palata?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wagnerin sakkien lähestyessä Moskovasta paettiin paniikissa.
        Lentoteitse ulkomaille, kuinkas muuten.

        Putlerin armeijaan ja kansalliskaartiin ei luotettu yhtään.
        Miksi?
        Jokohan uskaltavat palata?

        Wagner jatkaa värväystään.
        Ei ole Putlerilla homma hanskassa.
        Kenraaleja pidätetään. Ukrainan armeija painaa päälle lännen asein.
        Mitähän Venäjän armeijan rintamajoukot mahtavat tilanteesta tuumia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wagner jatkaa värväystään.
        Ei ole Putlerilla homma hanskassa.
        Kenraaleja pidätetään. Ukrainan armeija painaa päälle lännen asein.
        Mitähän Venäjän armeijan rintamajoukot mahtavat tilanteesta tuumia?

        "Mitähän Venäjän armeijan rintamajoukot mahtavat tilanteesta tuumia?"

        Ketä kiinnostaa?

        Ukraina vaikuttaa menestyvän...

    • Anonyymi

      "minkä tuuli kivelle mahtaa?"

      No otetaan muutama miljardi vuotta, ja tuuli yhä on täällä mutta siitä kivestä ei näy enää merkkiäkään.

      Nato, siitä on paljastunut uusia ominaisuuksia kuten että se on mailman johtava kirjallisuus kriitikko. Ole eräitten Naton jäsenten tai jäsenen mielestä väärää mieltä eräästä kirjasta tai kohtele väärin sitä kirjaa ja parlamentaarisesta demokratiastasi ja teknologisesta kehittyneisyydestäsi ja suhteellisesta varakkuudestasi huolimatta Naton ovet pysyvät sinulta suljettuina.

      Ennen Putin ja kätyrinsä rakennuttivat tuhansia tankkeja ja ohjuksia Natoa vastaan sotiminen mielessään, mutta nyt Naton horjuttamiseen tarvitaan vain joku tomppeli joka osaa raapaista tulitikun ja tuo kirja ja tulitikkuaski.

      Turkki on asiassa feodaalisen uskonnon tapaisen vankina, mutta liekkö ketään joka tietäisi että miksi Ruotsi ei Unkarille kelpaa vaikka Unkariin verrattuna Ruotsilla on valtiona se ominaisuus että se varakkaana valtiona ja vakiintuneena parlamentaarisena demokratiana aidosti vahvistaisi Natoa.

      Mutta lähes parlamentaarista demokratiaa valtakunnissaan harjoittavat Turkin sulttaani ja Unkarin Putin Fanklubin puheenjohtaja takapajuisine valtioineen kyllä sinne Natoon kelpaavat.

      Ja mitä siihen Ruotsin Nato jäsenyyden ikiajoiksi estävään kirjaan tulee, niin sitä kirjaa ja sen sisältämää totuusarvoa pohtiessaan tulee sitä kirjaa plärätä mielessään se kysymys että mitä sen kirjan kertoman mukaan auringolle tapahtuu kun se joka ilta laskeutuu länessä horisontin taakse, ja miten höyryävä lähde tai lampi siihen tapahtumaan liittyy.

      • Anonyymi

        Vähänpä tiedät...

        Kivi pysyy tuhansia vuosia. Tuuli vaihtuu päivittäin.

        Koraanin polttaminen Ruotsissa ei Natoa heilauta, mutta Ruotsin jäsenyyspyrkimyksiä Turkissa kyllä.

        Nato on demokraattisten maiden puolustusliitto.
        Turkki ja Unkari ovat päässeet mukaan aikana, jolloin ne on katsottu demokratioiksi.
        Myöhempi sisäinen kehitys ei kuulu Naton toimipiiriin.

        "Mutta lähes parlamentaarista demokratiaa valtakunnissaan harjoittavat Turkin sulttaani ja Unkarin Putin Fanklubin puheenjohtaja takapajuisine valtioineen kyllä sinne Natoon kelpaavat."

        Eivät kelpaisi uusiksi jäseniksi.

        Unkarin diktaattori kantaa Ruotsille ja Suomelle kaunaa, koska Unkarilta halutaan estää EU:n tukirahat, jotka Orban jakelee suvereenisti VAIN kannattajilleen.

    • Anonyymi

      Presidentti Bidenin vierailu 13. heinäkuuta 2023 on enää kirsikka Nato-kakussa.
      Se todistaa Suomen lopullisen siirtymisen Naton yhdeksi tärkeäksi jäseneksi ja puolustuksen kulmakiveksi.

      Kunhan Ruotsi vielä saadaan virallisestikin porukkaan on tilanne harvinaisen selvä.

      • Anonyymi

        Onkohan Erdoganilla Naton Vilnan kokouksessa jokin Ruotsille mieluinen yllätys.
        Saisi halvalla demokratiapisteitä, jotka ovat olleet vähissä viime aikoina Erdoganin pelatessa Venäjän pussiin.

        Bidenin vierailu Suomessa tulee jäämään historiaan yhtenä kaikkien aikojen tärkeimmistä.

        Samalla se kruunaa Salen elämäntyön ja jää kirsikaksi presidenttikakun päälle..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bidenin vierailu Suomessa tulee jäämään historiaan yhtenä kaikkien aikojen tärkeimmistä.

        Samalla se kruunaa Salen elämäntyön ja jää kirsikaksi presidenttikakun päälle..

        Kyllä Leninin vierailut ja oleskelut monissa suomalaisissa kaupungeissa olivat paljon tärkeimpiä tapahtumia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Leninin vierailut ja oleskelut monissa suomalaisissa kaupungeissa olivat paljon tärkeimpiä tapahtumia.

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Kenelle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenelle?

        On syytä muistaa, että Bidenin vierailu sattuu ajankohtaan, jolloin oikeisto on Suomessa vahvempi kuin koskaan.
        Vastaavasti vasemmiston äärilaita eli NL/Venäjä-myönteinen siipi on täysin maahan lyöty ja sdpkin oppositiossa, mutta Nato-jäsenyyttä kannattaen.
        PS on asemassa, josta se on aiemmin vain uneksinut.

        Bidenin vierailu sattuu nyt ajankohtaan, jossa Suomen ja Venäjän välit ovat kiristyneet huonommiksi pitkään aikaan.
        Venäjäntoimet todistavat sen johdon hermostumista suurpoliittisen tilanteen jatkuvan huononemisen takia.
        Myös sisäpoliittinen tilanne huononee.
        Venäjän kansankin kärsivällisyydellä on rajansa.
        Edes sille ei voi loputtomiin valehdella.

        Venäjä yrittää pelotella Suomea.
        Myöhäistä tällä kertaa.
        YYA-aika meni jo kauan sitten.
        Suomella on 31 liittolaista valmiina torjumaan hyökkäystä.

    • Anonyymi

      Suomen puolustus on todellakin mennyt uusiksi kun joudumme alkamaan sodan Venäjää vastaan jos Atlantin takaa johdettu järjestö niin tahtoo. Siinä ei olekaan ihan pienistä asioista kyse.

      • Anonyymi

        NATO ei aloita sotia. Se on puolustusjärjestö erityisesti Venäjän hyökkäysten varalta.
        Ne torjutaan yhteisvoimin.
        Sehän Kremlissä piileskelevää Venäjän johtoa ja sen agendaa toteuttavia täkäläisiä uskollisia putleristeja harmittaakin.
        Syytä on.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2317
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1530
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1447
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1419
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      66
      1234
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe