Kun mikään ei saa haukkumaan tai arvostelemaan toista edes omassa mielessään. Ei edes traumaattiset muistot joissa tuli syytetyksi vastakohdasta palstatarinoissa. Olin jo unohtanut. Miten voisi vihata sitä ihmistä joka muisteli olemassaoloani? Sen jälkeen itsetunto rakentui hyvien tekojen ympärille.
Katto kassikassinen ja täydellinen pelko menneisyydestä on myös muisto vain. Ainakin 3-4 kertaa elänyt sen tapahtuman uudelleen.
Se kun kroppa käy kierroksilla kun yrittää olla ajattelemalla ala päällä tai rakkaudellisesti. Kuolemaa en pelkää, en arvostelua. Lähinnä sitä että intohimo, tunteet, toivo ja usko, hyväksyminen niin itsensä kuin toisen heräävät vain sitä ajatellessa joka näytti niin ylpeältä kauniisti ja avoimesti hymyillen että oli kanssani julkisesti liikkeellä. No joka päivä ajatuksissa sen jälkeen. Joskus se oli pelkoa ja vihaakin mutta positiiviseksi sen muuttui lopulta takaisin.
Montakohan kertaa olen vuosien aikana sortunut kirjoittamaan tästä? Pitkiä taukoja, mutta ei ajatuksissa. Ihan kuin se muuttuisi joksikin kirjoittamalla. Mutta kun ei häpeä. Toisen kokemat asiat olisivat saaneet jopa kärsimään puolesta. Ihmettelen aina sitä miten erilaiseksi muutuin käytökseltäni hänen kohdallaan. Muistan hämärästi valehdelleeni hänelle seurustelevani enkä mennyt puhumaan yökerhossa kulma pöytään hänen kanssaan asian ohittaen ja syyllistin itseni kun kuulin mitä oli tapahtunut pari kuukautta myöhemmin. Ei kaikkia tunteita pysty heti tunnustamaan itselleen enkä olisi voinut edes silloin hypätä hänen kanssaan sänkyyn. Se kun yrität olla mies ja sen jälkeen tunnet itsesi mitättömyydeksi joka puoli vuotta myöhemmin pyytelee jätskille eikä tykännyt ajatuksesta että näkisimme toistemme luona kahdestaan. Ne tapaamiset peruuntuivat joka kerta. Normaalisti nauraisin jollekin joka jättää saapumatta toista aamuun asti odotuttaen. Eipä ollut tarvetta ylentää itseäni. Vielä senkin jälkeen vaikka olin jo lopettanut yhteydenpidon kerta toisensa jälkeen nöyrryin kysymään. Harmi että ne hänen tarinan exät ja romani ahdistelijat hyppäsivät minunkin tarinaani kun uskoin hänen kertomansa tarinat. Pitkään kesti että pääsin ajatuksesta eroon vaikka kaikki linkkasikin täysin reaalimaailman kanssa silloin. Tuskin olisin tunteitani enää tunnustanut sen kaiken jälkeen muuten vaan. No silloin itkin ja toivon että unohtaa murheensa ja minunkin olemassa oloani.
6v ikäeroa 5 vuotta sitten. Kumpikin yli kaksikymppisiä. Nice guys finish last? Ehkä. Vmeistä puolta en peittele mutta mihin sitä tarvitsee? Mikään seinäruusu tai ovimatto kuitenkaan ole ainakaan omissa ajatuksissani. Ei tällä mitään voita mut jotenkin se piti kirjoittaa pois ajatuksista. Enkä ole ajatellut että rakkaus olisi joku biogeneettinen tunne vaikka kuinka hänen olisin kertoneen jonkun toisen sanoneen noin. Vähän sama kuin laittaisin aurinkolasit päähän ja leikkisin maailman olevan Carperterin they liveä.Olkoonkin sen olevan nykymaailmassa jopa ajankojtaisesmpi kuin aikoinaan. Alitajuisia viestejä joiden alle piilotettu triggereitä. 😆
Katto kassikassinen ja täydellinen pelko menneisyydestä on myös muisto vain. Ainakin 3-4 kertaa elänyt sen tapahtuman uudelleen.
Se kun kroppa käy kierroksilla kun yrittää olla ajattelemalla ala päällä tai rakkaudellisesti. Kuolemaa en pelkää, en arvostelua. Lähinnä sitä että intohimo, tunteet, toivo ja usko, hyväksyminen niin itsensä kuin toisen heräävät vain sitä ajatellessa joka näytti niin ylpeältä kauniisti ja avoimesti hymyillen että oli kanssani julkisesti liikkeellä. No joka päivä ajatuksissa sen jälkeen. Joskus se oli pelkoa ja vihaakin mutta positiiviseksi sen muuttui lopulta takaisin.
Montakohan kertaa olen vuosien aikana sortunut kirjoittamaan tästä? Pitkiä taukoja, mutta ei ajatuksissa. Ihan kuin se muuttuisi joksikin kirjoittamalla. Mutta kun ei häpeä. Toisen kokemat asiat olisivat saaneet jopa kärsimään puolesta. Ihmettelen aina sitä miten erilaiseksi muutuin käytökseltäni hänen kohdallaan. Muistan hämärästi valehdelleeni hänelle seurustelevani enkä mennyt puhumaan yökerhossa kulma pöytään hänen kanssaan asian ohittaen ja syyllistin itseni kun kuulin mitä oli tapahtunut pari kuukautta myöhemmin. Ei kaikkia tunteita pysty heti tunnustamaan itselleen enkä olisi voinut edes silloin hypätä hänen kanssaan sänkyyn. Se kun yrität olla mies ja sen jälkeen tunnet itsesi mitättömyydeksi joka puoli vuotta myöhemmin pyytelee jätskille eikä tykännyt ajatuksesta että näkisimme toistemme luona kahdestaan. Ne tapaamiset peruuntuivat joka kerta. Normaalisti nauraisin jollekin joka jättää saapumatta toista aamuun asti odotuttaen. Eipä ollut tarvetta ylentää itseäni. Vielä senkin jälkeen vaikka olin jo lopettanut yhteydenpidon kerta toisensa jälkeen nöyrryin kysymään. Harmi että ne hänen tarinan exät ja romani ahdistelijat hyppäsivät minunkin tarinaani kun uskoin hänen kertomansa tarinat. Pitkään kesti että pääsin ajatuksesta eroon vaikka kaikki linkkasikin täysin reaalimaailman kanssa silloin. Tuskin olisin tunteitani enää tunnustanut sen kaiken jälkeen muuten vaan. No silloin itkin ja toivon että unohtaa murheensa ja minunkin olemassa oloani.
6v ikäeroa 5 vuotta sitten. Kumpikin yli kaksikymppisiä. Nice guys finish last? Ehkä. Vmeistä puolta en peittele mutta mihin sitä tarvitsee? Mikään seinäruusu tai ovimatto kuitenkaan ole ainakaan omissa ajatuksissani. Ei tällä mitään voita mut jotenkin se piti kirjoittaa pois ajatuksista. Enkä ole ajatellut että rakkaus olisi joku biogeneettinen tunne vaikka kuinka hänen olisin kertoneen jonkun toisen sanoneen noin. Vähän sama kuin laittaisin aurinkolasit päähän ja leikkisin maailman olevan Carperterin they liveä.Olkoonkin sen olevan nykymaailmassa jopa ajankojtaisesmpi kuin aikoinaan. Alitajuisia viestejä joiden alle piilotettu triggereitä. 😆
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.