Tyttöystäväni oli minua ennen suhteessa, jossa hänen kumppaninsa pahoinpiteli ja alisti häntä sekä fyysisesti että henkisesti parin-kolmen vuoden ajan. Kumppani oli ja on jossain määrin luonnevikainen/mielenhäiriöinen (narsistinen, sairaalloisen mustasukkainen, söi rauhoittavia lääkkeitä, kävi ilmeisen tuloksetta terapiassa jne.).
Tyttöystäväni oli onnellinen päästessään eksästään eroon ja tämän muuttaessa pois samasta asunnosta, ja minulla oli siinä jonkinlainen rooli tukijana ja ystävänä - hän sanoo, ettei olisi yksin koskaan uskaltanut tehdä eroa, koska pelkäsi liikaa. Tästä syystä en oikein voikaan ymmärtää hänen nykyistä suhtautumista eksäänsä, vaikka hän ei enää tunnekaan pelkoa sinänsä. Eksä on kuulemma ihan ok, ja he viettävät aikaa yhdessä jos sattuvat törmäämään ja ilmeisesti muutenkin. Minkälainen ihminen haluaa olla ystävä sellaisen ihmisen kanssa, joka on hakannut hänet monta kertaa verille? Onhan heillä pitkä historia takanaan ja he ovat joskus rakastaneet toisiaan, mutta silti? Tyttöystäväni on siis ilmeisesti vieläkin jollain tavalla hänen otteessaan, eikä tuo toinenkaan osaa päästää irti?
Tyttöystävälläni on tyypillisesti tällaisen henkisen pahoinpitelyn tuloksena huono itsetunto, joka näkyy päivittäin itsensä vähättelynä yms. ja siinä, että väittää itse aiheuttaneensa väkivallan. Hän on välillä selittämättömästi masentunut, itkeskelee ja vetäytyy kuoreensa, mutta ei kuitenkaan halua puhua minun tai ammattiauttajan kanssa. Hänen ja eksän erosta on siis kulunut kohta vuosi.
Kysymys kuuluu: miten voisin vielä auttaa häntä, koska selvästihän hän tarvitsee apua? En voi vain katsella vierestä, koska tunnen häntä kohtaan liikaa. En voi myöskään painostaa häntä hoitoon, koska yleisesti hän on sitä mieltä ettei puhuminen auta, ja että pahinhan on ohi nyt kun väkivaltainen suhde on loppunut. Joskus hän tosin näkee itsekin, ettei hänen käyttäytymisensä ole enää kovin normaalia, ja lupaa tehdä asioille jotain. Mitään ei kuitenkaan koskaan tapahdu, koska asiat on helpompi lakaista maton alle... Mitä voin enää tehdä, kun kuunteleminen, olkapään tarjoaminen ja tukeminen ei riitä? Astua kauemmas ja antaa hänen itse hoitaa itseään (tai pikemminkin jättää hoitamatta)? Miten käy meidän suhteemme silloin?
Tyttöystäväni oli onnellinen päästessään eksästään eroon ja tämän muuttaessa pois samasta asunnosta, ja minulla oli siinä jonkinlainen rooli tukijana ja ystävänä - hän sanoo, ettei olisi yksin koskaan uskaltanut tehdä eroa, koska pelkäsi liikaa. Tästä syystä en oikein voikaan ymmärtää hänen nykyistä suhtautumista eksäänsä, vaikka hän ei enää tunnekaan pelkoa sinänsä. Eksä on kuulemma ihan ok, ja he viettävät aikaa yhdessä jos sattuvat törmäämään ja ilmeisesti muutenkin. Minkälainen ihminen haluaa olla ystävä sellaisen ihmisen kanssa, joka on hakannut hänet monta kertaa verille? Onhan heillä pitkä historia takanaan ja he ovat joskus rakastaneet toisiaan, mutta silti? Tyttöystäväni on siis ilmeisesti vieläkin jollain tavalla hänen otteessaan, eikä tuo toinenkaan osaa päästää irti?
Tyttöystävälläni on tyypillisesti tällaisen henkisen pahoinpitelyn tuloksena huono itsetunto, joka näkyy päivittäin itsensä vähättelynä yms. ja siinä, että väittää itse aiheuttaneensa väkivallan. Hän on välillä selittämättömästi masentunut, itkeskelee ja vetäytyy kuoreensa, mutta ei kuitenkaan halua puhua minun tai ammattiauttajan kanssa. Hänen ja eksän erosta on siis kulunut kohta vuosi.
Kysymys kuuluu: miten voisin vielä auttaa häntä, koska selvästihän hän tarvitsee apua? En voi vain katsella vierestä, koska tunnen häntä kohtaan liikaa. En voi myöskään painostaa häntä hoitoon, koska yleisesti hän on sitä mieltä ettei puhuminen auta, ja että pahinhan on ohi nyt kun väkivaltainen suhde on loppunut. Joskus hän tosin näkee itsekin, ettei hänen käyttäytymisensä ole enää kovin normaalia, ja lupaa tehdä asioille jotain. Mitään ei kuitenkaan koskaan tapahdu, koska asiat on helpompi lakaista maton alle... Mitä voin enää tehdä, kun kuunteleminen, olkapään tarjoaminen ja tukeminen ei riitä? Astua kauemmas ja antaa hänen itse hoitaa itseään (tai pikemminkin jättää hoitamatta)? Miten käy meidän suhteemme silloin?
Vastaukset 5
Vanhimmat
auttaa myös jos hän pystyy sinulle puhumaan noista asioista. Ovat näköjään täysin selvittämätön, oireita aiheuttava möykky edelleenkin. Niin kauan kun hän kuvittelee itse aiheuttaneensa hakkauksen, hän on myös henkisesti kiinni edellisessä suhteessa.
Nimimerkki Kokemusta on.
Varaudu pahimpaan;
Naisesi saattaa palata exänsä luo.
Nimimerkillä kokemusta vastaavasta
tilanteesta KAKSI KERTAA.
Nainen ilmeisesti tykkää olla alistettuna
ja turpa verillä.
Hakkaava mies on NIIN IHANA JA MASKULIININEN
että voi että ihanaa!
kaveri on vielä kiinni henkisesti exäänsä joten et voi mtn...tulee päivä ja he ovat taas kipassa,mut miehen köysissä se on ja lujasti...muutenhan hän olisi pysynyt siitä kaukana eli sairaaksi se mies on tehnyt hänenkin ajatusmaailman,normaali nainen pysyis kaukana ja lujaa!!!!!elä sä vain elämääsi ja anna kaverisi olla,hän myös käyttää sinua hyväkseen ja se kehä kestää niin pitkään kuin annat hänen käyttää,olet tehnyt voitavasi joten miksi miettiä!
siis ihan sama, kuin minunkin nykyisessä parisuhteessa. nykyisin olen vain minä se, kuka ottaa turpaan..
m21
Olin joskus aivan samanlainen kuin tyttöystäväsi. Ensimmäinen poikakaveri hakkasi pahasti, ja lopulta erosimme. Se oli kaikki shokeeraavaa ja outoa aikaa, hän oli ollut kuitenkin ensirakkaus. Olin eksyksissä, vaikka löytänytkin uuden ja kivan ihmisen.
Exäni halusi selvitellä asioitamme, ja minä myös. Mitään ei koskaan selvinnyt. Ne tapaamiset oli jälkikäteen ajateltuna onttoja. Minä kaipasin ihmistä jolle puhua kaikki, selvittää kaikki, eli itseasiassa kaipasin terapiaa. Väkivallan kokeminen on järkyttävää, ja minusta ammattiauttaja on ihan paikallaan silloin.
Kun menin terapiaan vihdoin, nuo ihme tapaamiset loppuivat exän kanssa. Niissä ei minun puolelta ollut enää kyse mistään seksuaalisesta, hän oli hakannut kaikki sellaiset tunteet minusta pois. Mutta oli se kauhea vimma ja tarve SELVITTÄÄ, tarve kai kieltääkin koko tapahtuma. Sitä on kaikin puolin niin shokissa pahoinpitelyn jälkeen, minä en ainakaan ollut rationaalinen. Pelko raastoi usein rintaa, ja silti toivoi että SELVITTÄMÄLLÄ asiat exän kanssa ne muistot olisivat siedettävämmät. Ei se mennyt niin. Toivon että tyttöystäväsi löytää rohkeutta etsiä hyvä terapeutti jonka kanssa puhua nämä asiat.