Toisen palkka-asiat

Anonyymi-ap

Kuuluvatko ne muille?

2

320

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eivät ne sinällään kuulu.

      Mutta… Asioista on hyvä keskustella, etenkin jos saman tiimin sisällä vastuu ja tehtävät ovat epäsuhdanteessa. Suomessa on ihan paska järjestelmä missä maksetaan työvuosien mukaan. Palkkaa on vaikea siitä lähteä korottamaan, sillä työnantaja voi vedota aina palkkataulukoihin. Ei väliä laadulla tai itse tuloksella, kunhan on vuosia takana.

    • Anonyymi

      Tavallaan voivat kuulua. Esimerkiksi jossain avustajaringissä. Mitä mieltä olette seuraavasta? Työpäivät jaetaan usean avustajan kesken edellisen kuun lopussa. Yksi sitten 'sairastuu' maanantaina, joka oli merkitty hänelle työpäiväksi. Ei siinä mitään. Toinen avustaja tuuraa häntä. Kun sitten tuntilistat kerätään, havaitaan, että kyseinen sairaslomalainen on käynyt lääkärissä ja saanut sairaustodistuksen kolmeksi päiväksi. Kaikki nuo päivät hän nyt sitten laittaa tuntilistaansa, odottaen noilta päiviltä palkkaa. Siis päiviltä, joille hänelle ei ollut laitettu tunteja. Onko tämä oikein?

      Palkanlaskija ei havaitse, mitä tapahtui. Hän näkee, että noina kahtena päivänä yksi on ollut sairaana ja joku toinen on tehnyt tytöt. Hän ei tiedä, kenen päiviä ne päivät alunperin oli tarkoitus olla. Avustettava ei tarkasta tuntilistoja. Toiset avustajat eivät katso listoja, koska eihän toisten asiat kuulu heille. Tulos? Röyhkeä tekee itselleen tuloja kahdelta päivältä. En tiedä, onko hänellä tapa toimia niin jatkuvasti, vai oliko tämä ainut tapaus. Enkä tiedä, voiko noin toimia. Mitä mieltä te olette, tai tiedättekö, menikö kaikki oikein?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1552
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe