Aikuise siskon uhkaava käytös

En tiedä onko tämä nyt oikea palsta, sillä tässä ei välttämättä ole kyse kunnon väkivallasta vaikka sen itse sellaisena koin. Haluisin kuitenkin tietää miten te toimisitte asemassani? Olemme siskoni kanssa käymässä äitimme luona toisessa kaupungissa. Siskoni on koko tämän ajan ollut hyvin passiivis-aggressiivinen (pitänyt mykkäkouluja, tiuskinut, paukutellut ovia jne.) ja olemme vain yrittäneet vain sivuuttaa tämän käytöksen sillä siihen reagoimisesta harvemmin on seurannut mitään hyvää. No eilen siskoni suuttui kun olin lähtenyt aamulla kauppaan odottamatta häntä mukaan (meillä on vain yksi auto käytössä ja kauppaan matkaa yli 10km) jolloin päätin puolustautua ja kommentoida että käytin autoa muiden vasta heräillessä ja että myös hän saa käydä autolla kaupassa kun haluaa. Tästä sisko raivostui ja alkoi huutamaan todella kovaan. Koska hänellä oli aterimet kädessä jota huitoi edessäni niin koin tilanteen uhkaavaksi ja pyysin laskemaan aterimet pöydälle, mutta kun tätä ei tapahtunut kutsuin häntä aika asiattomasti v*tun hulluksi ja lähdin kävelemään ulos talosta. Sisko kuitenkin lähti seuraamaan, edelleen huutaen ja huitoen haarukkaa ja veitseä toisessa kädessään. Aloin pelätä etten pääse edes ovesta ulos ennen kuin jotain sattuu ja en tiedä olisiko sattunutkin jos äitimme ei olisi kerennyt pitelemään siskoa. Ulos päästyä tärisin pelosta, mutta tajusin myös jättäneeni koirani tämän ihmisen armoille joten palasin takaisin sisälle hakemaan koiraa. Tässä kohdassa tiedostan itse provosoineeni tilannetta kun totesin että "en jätä koiraani tuon mielipuolen armoille" ja tästä johtuen sisko aloitti uudestaan naama punaisena huutamisen ja aterimien kanssa huitomisen ajaen minut huoneen nurkkaan koira sylissäni. Yritin huutaa että menee pois, mutta hän vain suuttui enemmän. Kerran sisko onnistui lyömään, onneksi vain kämmenellä ja olkapäähän eikä esim kasvoihin, mutta jos äitimme ei olisi ollut välissä, en tiedä mitä siskoni olisi tehnyt. Itse pelkäsin aivan tosissani vaikka tiedän ettei siskoni normaalisti ole väkivaltainen. Olemme siis molemmat aikuisia, siskoni yli kolmenkymmenen ja itse täytin kyseisenä päivänä kolmekymmentä (että hiton hyvät kolmekymppiset oli joo) ja viimeksi kun olen pelännyt siskoani näin paljon oli kun olimme lapsia ja en pikkusiskona pärjännyt tappeluissa. Sen jälkeen tälläistä ei ole tapahtunut ennen eilistä. Tänään sain siskoltani itsetehdyn paperisen kukan ja anteeksipyynnön siitä että syntymäpäiväni meni riitelyksi. Koen ettei kyse ollut riitelystä vaan yhden ihmisen raivokkaasta tunteiden purkauksesta ja väkivallalla uhkailusta, en koe itse olleeni osa mitään riitaa vaan lähinnä uhri hänen käytökselleen. Tietysti haluan lähteä omaan kotiini mahdollisimman pian, mutta tuntuu että asia pitäisi ensin jotenkin selvittää, en vain uskalla sanoa mitään ettei hän raivostu uudestaan. Tiedän myös että tämä oli ehkä paras anteeksipyyntö johon hän pystyy ja osa minusta haluaa vain antaa asian olla vaikka samaan aikaan tiedän ettei se sillä korjaannu. Olen myös todella loukkaantunut äitini käytöksestä, hän kyllä lohdutti ja rauhoitteli siskoani, mutta ei koskaan edes kysynyt olenko kunnossa tapahtuman jälkeen. Tietysti tilanne oli pelottava myös hänelle ja on varmasti kamalaa nähdä omien lapsien käyttäytyvän noin vielä aikuisena, mutta olisin silti toivonut vähän enemmän tukea tilanteessa.
Olisiko parempi antaa asian vain olla, yrittää pysyä sovussa edes äitimme vuoksi jos ei muuten ja koittaa päästä asiasta yli sitten itekseen? En haluaisi tehdä asiasta liian isoa numeroa, mutta samaan aikaan jotenkin inhottaa niin siskoni kuin äitinikin juuri nyt ja pelkään että jos jätän asian vain tähän niin en itse pääse siitä yli.