Miksi rock musiikin kuuntelijat ovat nykyäänniin puritaanisia tosikkoja

Apulanta ainaki teki sen virheen plastikin jäläkeen että muutti musansa liian pateettiseen suuntaan ja meni jäykäksi se musa. CMX menetti luovuutensa rautakanteleen jälkeen kun uran parhaat vaiheet oli vuodet 1985-1995.

Klamydia lähti pelleilylinjalle siittiöt sotapolula levyn jälkeen paitsi että vuoden 1999 zulun pohjalta on hieno paluu ihan alkuvuosien 1989-1990 aikajakson Klamydian musiikkiin. Klamydiasta alkoi pikkuhiljaa tulla tappavan tylsä suomileijonakitarapunk junttaus bändi josta lähti ihan kokonaan pois hohto ja tyylikkyys sekä eeppisyys sekä rosoisuus mitä se edusti vielä vuojen 95 tienoilla siittiöt sotapolulla levyn aikoihin vielä ja sävellykset alkoi myös mennä pahasti metsään.

Popeda teki neljä ensimmäistä studiokiekkoa huippulaadukkaalla soitto ja sävellys tekniikoita apuna käyttäen mutta sen jälkeen alkoi alamäki. Pahin konttaus oli haista popeda levy joka todellinen rimanalitus.

Jokaiselle tulee hyvät laatuhetket ja sitten suvantovaiheet ja joillakin ne huippuhetket kestää kauemmin ja toisilla on enimmäkseen heikkoja hetkiä uran aikana.

Peitsamon karin tuotanto jakaantuu fifty fifty eli yksi osa on laatua ja toinen osa kuraa. Oikeastaan vuoteen 92 the fool levylle saakka meno oli laadukasta paitsi suurinta osaa sen skootteribändin levyistä en niin paljoa luukuttanut koskaan vaan enemmän kiinnostus peitsamon musassa painottuu 70-lukuun ja 80-luvun soololevyihin.

Kauko Röyhkä teki timanttista musaa 80-luvulla mutta 90-luvulla sen musa oli ihan karmeaa ja kuuntelukelvotonta. 2000 luvulla teki parannusta musaansa muttei koskaan 80-luvun jälkeen ole päässyt samalle tasolle kuin mitä teki kasarina narttu bändin kanssa pelkkää laatua. Viimeisin röyhkän levy viimeinen dekadenssi on tosin aika nautittava paikoin ja tarpeeksi kiinnostava.

Pelle miljoona on harvoin muuten tehnyt paskaa ja sama maija vilkkumaa ja sama cmx eli eipä ne paljon huonoa musaa ole tehneet. Tosin kuten aiemmin sanoin niin CMX ei oo kosjkaan päässyt enää samalle tasolle kuin mitä se oli vuosien 85-95 aikakaudella mutta koskaan se ei ole tekeny sekundaa.

Sanoisin, että jokaisella on mielipide eikä kannata pahustua rock kriitikoista. Minä teen levyarvosteluja amatöörien musasivustolla jonka paikan nimi on www.rateyourmusic.com. Siellä teen sanallisia arvioita sekä pisteytän levyjä.

Lisään sanomalla sen että sleepy sleepers taitaa olla ainoa rock bändi joiden kaikkiin levyihin en suhtaudu kovin positiivisesti. Ei ainakaan heti tule mieleen kovin montaa laadukasta sliipparit levyä ja voipi olla että niijen paras julkaisu on noin about keskitasoa ainoastaan.

Irwin goodman teki parhaat juttunsa 60-luvulla ja 70-luvulla. Sen jälkeen ura meni pahasti alamäkeen.

Leevi and the leavings teki epätasaisen uran mun mielestäni. Tähtihetkinä levyt suutelu kielletty, kadonnut laakso ja mies joka toi rockn rollin suomeen.

Kolmas nainen tehnyt tasaisen vahvaa työtä pitkin uraansa. Samoin dave lindholm.

Juice leskisen tuotanto on myös tasaisen hyvä. Häneltä löytyy myös tuntemattomia lauluja jotka on tosi loistavia kuten erkkae reggae tai vaikkapa im woman youre woman.

Happoradio tehnyt minusta epätasaisen uran. Samoin the rasmus. The rasmus tuntui olevan luovimmillaan uransa kolmella ensimmäisellä studiolevyllä mutta sen jälkeen musiikki muuttui tappavan tylsään (ja ennalta-arvattavaan suuntaan) suuntaan.

Kirkan rock levyt on asiaa (siis silloin kun kirka tulkitsi rock musaa).

Edu kettunen kevyen rokin edustajana on tehnyt kunnioitettavan uran joka harvoin tehnyt sekundamusakamaa. Ei ainakaan tule mieleen nyt oikeastaan mitään huonoa edu kettusen levyä.

Myös pitkän linjan muusikko-biisintekijä aija puurtinen on pääosin tehnyt laatumusaa samoin kuin liisa akimof.

Erja lyytisen tuotanto on tasaisen hyvää. Ainakin välttänyt pettymykset.

Aloituspostaajalle semmonen tiedote että meitä ihmisiä on moneen junaan eli suvaitsevaisuus nousee tässä tärkeään asemaan eli pitää myös suvaita meitä&minua rock poliisia. Mä yleensä saatan sanoa jotakin tyyliin " virhe tuli tai ei menny tää keikka ihan putkeen" tai sitten saatan sanoa tyyliin "viihdyttävää musaa ja hyvää soittoa mutta sävellysten taso ei vakuuta joten en voi antaa huippuarvosanaa tälle levylle" tai sitten voin ylistää kehua taivaisiin jotakin sanomalla "ohhoh onpa huikeaa sillä paljon huumoria ja silti paljon vakavaa sanottavaa ja soittajat todella hyvin upealla tarkkuudella ja lisäksi panostavat yksityiskohtiin kuten tuo basisti soitti huomaatteko väliosassa rockn roll tahtiin bassoa ja huomaatteko kuinka tuossa eräässä kappaleessa on paljon eri musalajin genrelajeja sekoitettu kappaleeseen ja silti harmonia on hyvä eikä teos ole sekava"

Maailman mahtuu monenlaisia mutta tärkeää on se, että ei tee liian pahoja asioita eli rajansa kaikella. Rajansa myös levyarvosteluissa eli eipä sielläkään kannata kirjottaa ihan mitä lystää.

Tässä esimerkkejä mun rock poliisina toteamuksistani;

Eräs yhtye livekeikalla ja rumpali laahaa. Ammattilaisetkaan ei aina onnistu mikä on inhimillistä ja ymmärrettävää. Toiset on silti parempia kuin toiset livesoitossa&laulussa. Joskus kuulee ihan levylläkin jonkun puutteen kuten laahaava rumpukomppi ja kerran jopa kritisoin oman lemppariyhtyeeni cmx;n rautakantele levyn pirunmaitoa kappaleen lopun halmkronan kitarasooloa joka ei mene putkeen. Vastapainoksi sama kitaristi halmkrona saa minulta sitten suuret ylistykset vainajala levyn kappaleessa vanha talvitie jossa hän soittaa tyylikkään eeppisiä kitarakuvioita kappaleen väliosassa.

Sen muistan myös että eräs tunnettu suomalainen 80-luvulla huippu menestystä takonut porilaisyhtye soitti kerran pari kappaletta ylinopeina joista totesin jotenkin näin "tjaa-a enpä ossaa sannoo että oliko toi ylinopeutettu versio ihan tietoinen valinta vai olisko bändi tehnyt vain mokan soittamalla liian nopiaa"

Sitten eräs toinen kuuluisa porilaisyhtye jonka päävokalistin laulua kritisoin bändin eräällä vuoden 1988 livekeikalla sanoin "no eipä ole hääviä laulamista" mutta sitten kehuin hänen laulua vuoden 91 studiolevyllä tyyliin "hän kehittyi laulajana kun sai apua eräältä tutulta suomirock yhtyeen henkilöltä".

Kerran totesin hurriganes yhtyeen rumpali remu aaltosesta näin "liverumpalina epätasainen ja välillä hakkaa rumpuja aika epäsvengaavan kömpelösti" mutta sama rumpali sai myös ylistyskehusanoja "oi oi kun soittaa rumpuja nyt huippuasenteella ja todella rokkaava tyyli tässä soittaa rumpuja eli sisäistänyt hyvin kuinka tuo kappale pitää vetää noin rumpuilla"

Vaasalaisyhtye klamydia kerran keikalla josta totesin näin "vähän epävireisesti meni toi helinin soitto nyt, mutta kaikille näitä sattuu välillä"

Saman vaasalaisyhtyeen vuoden 2004 urpojugend levystä kritoisin näinkin kovaa " voi hitto että on löysät ja heikon asenteen omaavat soundit eli tosi vaisua soittoa"

Popedan rumpali holm levyllä harasoo " aika töksäyttävä rumpusoundi ja ketteryys loistaa poissaolollaan"

Esa kaartamon kitara työ eräällä levyllä "taitava kitaristi mutta aivan liikaa usein soittaa siten että karttelee virheitä eli soitto menee nyt liian kirjaimellisesti ja persoona puuttuu näin ollen hieman"

On sitten olemassa sellaiset rock-poliisit jotka valittaa aina eli he ei oo koskaan tyytyväisiä.

Eniten kuuntelen 1970-luvun rockia (eniten brittiläistä ja usalaista) ja kyllä rock oli hyvää silloin tai ainakin itse tykkään. Tykkään kyllä myös 1950-1960 -lukujen rockista, mutta en ihan niin useasti kuuntele kuin -70 -luvun. Kasarilta kuuntelen eniten sellaisten rockbändien musiikkia, jotka olivat aloittaneet jo edellisellä vuosikymmenellä, jotkut jo 1960-luvunkin puolella. Ysärirockia en juurikaan kuuntele ja 2000-luvulta on joitain, joita kuuntelen joskus kuten esim. Dirty Honey (perustettu 2017 Usa).

Suomalaiset taitavat olla valittamisen maailmanmestareita. Aina joku valittaa jostakin.

Rokki kuoli jo 1980 luvulla.

Tuolloin muotiin tuli hevimetalli ja sen jälkeen grunge. Sitten ollutkin poppia sekä räppiä vaan listoilla.

Ne on toimitsijoita, niiden rock on kuollut.

Tai vielä pahempaa, porvarikuluttajia. Ne välittää (ja valittaa) kaikessa vain omasta pihastaan.

Miksi rockmusiikin tekijät on tänä päivänä lähes poikkeuksetta huumeveikkoja?

Harrastajat tärkeitä väärinrunkkareita, yleisöt keski-ikäisiä porvareita (virkamiehetkin svengaisi jäykemmin).

Lisään vielä tuohon, etten kuuntele ysärirockia, että viimeaikoina olen alkanut kuuntelemaan Osista ja Green dayta. Viimeksi mainitulta olen tähän mennessä kuunnellut lähinnä levyä "American idiot" (2004 tai 2005, tämä levy ei tosin ole ysäriltä, mutta bändi on). Oasiksessa kai miellyttää se, että bändin musiikissa tai ainakin osassa on kaikuja, jopa vaikutteita 1960-70 -luvuilta.

Ja jos Joe Bonamassan voi laskea myös rockiksi, niin tykkään tämän miehen soitosta. Eikä lauluäänikään ole hassumpi.

HURRIGANES 1974-1979
ROYALS 1975-1978

Muusikot keskiluokkaistuvat, ei koske pelkkää rokkia, menestyksensä myötä ja palo muusiikia ja muuta kohtaan katoaa.

Muistatteko Jukka Pojan? Tekee nykään popin tapaista mitään sanomatonta hissimusaa.