Kiinniottajien "armolahja"

Vauvakastetuilla jumalattomilla on kyselyikä.
Sitä se vauvakaste teetättää.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Vauvakastetuilla jumalattomilla on kyselyikä.
Sitä se vauvakaste teetättää.

Aloittajalla on rienaamisen armolahja.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Aloittajalla on rienaamisen armolahja.

Pahahenki ottaa aloittajan välillä käyttöönsä uskovien pilkaamiseksi.

Luterilaisella kirkolla oli "kiinniottamisen armolahja", kun keskiajalla pidätti ja otti kiinni niitä, jotka kieltäytyivät kasteen armosta. Olikohan se surmaaminen samaa lahjaa?

Anonyymi00007 kirjoitti:

Luterilaisella kirkolla oli "kiinniottamisen armolahja", kun keskiajalla pidätti ja otti kiinni niitä, jotka kieltäytyivät kasteen armosta. Olikohan se surmaaminen samaa lahjaa?

Ei voi verrata keskiajan kirkkolaitosta Ylivainioon. Ainakin Saksassa talonpojat alkoivat kapinoimaan esivaltaa vastaan ja se oli väärin. Kaste asia oli sivuseikka.

Ylivainion kaataminen on lapsellista hurmahenkisyyttä yksinkertaisille. Helluntaipastorit olivat niin typeriä että uskoivat Ylivainion valheet ja menivät mukaan hurmokseen. Vieläkään ei ole helluntailiike sanoutunut irti Ylivainion kaatamistempuista ja vieläkin samaa hurmahenkisyyttä esiintyy helluntaiseurakunnissa.

Voithan ilmoittaa rikospoliisile.

George Kenney oli poliisiraporttien mukaan opettanut Freemanin vaivuttamaan myös itsensä hypnoosiin, jotta tämä voisi lievittää urheiluvammoista saamiaan kipuja.

Maaliskuussa 2011 Freeman ja tämän tyttöystävä ajoivat autolla hammaslääkäristä kotiin, kun Freeman kerrotusti ”jäätyi”, ja auto suistui ulos valtatieltä. Freemanin tyttöystävä loukkaantui pojan hengen vieneessä auto-onnettomuudessa vakavasti.

– Hänellä oli outo ilme kasvoillaan, tyttöystävä kertoi aiemmin poliisille viitaten Freemanin ”jäätymiseen” juuri ennen auton hallinnan menettämistä.

Wesley McKinley oli lahjakas kitaristi ja hän oli parhaillaan hakenut koulupaikkaa arvostetusta musiikkikorkeakoulusta. Hän pyysi Kenneyltä apua tulevaan koe-esiintymiseensä ja siihen liittyvään jännitykseen. Kenney hypnotisoi 16-vuotiaan.

Päivänä, jolloin nuori mies löytyi hirttäytyneenä kotipihansa puuhun, hän oli käyttäytynyt ystäviensä mukaan oudosti. McKinley oli muun muassa täysin yllättäen pyytänyt ystäväänsä lyömään itseään kasvoihin koulubussissa.



Kolme viikkoa myöhemmin Brittany Palumbo löytyi hirttäytyneenä makuuhuoneeseensa. Koulussa lahjakkaan Palumbon intohimo oli matematiikka ja hän rakasti eläimiä. Palumbo oli pyytänyt rehtorilta apua pettymykseensä, kun koearvosanat olivat olleet Palumbon mielestä huonoja. Asia ahdisti 17-vuotiasta teiniä, ja rehtori päätti auttaa häntä hypnoosilla.

Molempien nuorten hirttäytymiset olivat tapahtuneet ”ilman kamppailua”, eli toisin sanoen tapauksissa ei epäilty henkirikosta. McKinley tai Palumbo eivät olleet yrittäneet itse pelastautua sen jälkeen, kun olivat päättäneet solmia narun kaulansa ympärille.

KUN rehtorin suorittamat hypnoosit kolmen nuoren kuoleman jälkeen tulivat ilmi, Floridan Sarasotassa roihahti.

Kuolleiden nuorten perheet nostivat Kenneytä vastaan siviilikanteen, jonka mukaan Kenneyn hypnoosit ajoivat nuoret kuolemaan.

Vuonna 2014 Kenney antoi 263-sivuisen todistajanlausuntonsa. Siinä kerrotaan, miten musikaalinen ja hypnoosista kiinnostunut rehtori näki roolinsa oppilaiden elämässä.

North Port High Schoolin entinen rehtori George Kenney hypnotisoi ilman valtuuksia ainakin 75 oppilastaan.

Kenney oli saanut esihenkilöltään, toiminnanjohtaja Steve Canteesilta lukuisia varoituksia hypnoosin harjoittamisesta ja hänet oli määrätty lopettamaan niiden tekeminen. Kenney ei uskonut, mutta ei myöskään saanut huomautusten ja varoitusten lisäksi minkäänlaista rangaistusta ennen vuotta 2011.

Kenney ei tiennyt paljoakaan hypnoosin mahdollisista negatiivisista vaikutuksista. Hän ei tiennyt, että hypnoosin aikana voi unohtaa, kuka tai missä on, eikä sitä, että hypnoosi voi aiheuttaa vaikeaa sekavuutta ja synnyttää valemuistoja.

Kenneylle tuli myös yllätyksenä, että että mielenterveysongelmat voivat hypnoosin myötä pahentua, ja vaikeasti masentuneen ihmisen hypnoosi voi johtaa itsemurhaan.

Esimerkiksi Turun Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma on kertonut Hyvä Terveys -lehdelle jo vuonna 2015, kuinka hypnoosin suorittajan pitää ehdottomasti olla ammattilainen ja pohjakoulutukseltaan esimerkiksi lääkäri.

— Mielen osaamaton peukaloiminen voi pahimmillaan horjuttaa ihmisen todellisuudentajua, aiheuttaa itsetuhoista käyttäytymistä tai pahentaa pelkotiloja, Lauerma totesi.



KUULEMISESSAAN Kenneyn kerrotaan olleen suorasanainen, puolustautuva ja taistelutahtoinen ja hän vakuutti, ettei ollut vastuussa oppilaiden kuolemasta.

Kenney ei ole koskaan todennut toimineensa väärin. Hän on omien sanojensa mukaan saattanut korkeintaan käyttää huonoa harkintaa.

– Otin askeleita siihen, että saisin virallisen pätevyyden suorittaa hypnooseja. Olisin voinut toimia yksityisyrittäjänä, mutta päätin auttaa lapsia, jotka tarvitsivat apuani, Kenney totesi.

Kenney oli myös yhden nuoren kuoleman jälkeen soittanut tämän vanhemmille ja esitellyt hypnoosi-CD-levyään, joita rehtori myi verkossa kymmenen dollarin kappalehintaan. Kenneyn mukaan hän halusi vain näyttää, mitä oli nuorten kanssa tehnyt.

Kenney oli kuulemisen videoinnista hermostunut. Hän syytti kuolleiden nuorten perheitä ja asianajajia sensaationhakuisuudesta.

Anonyymi00014 kirjoitti:

George Kenney oli poliisiraporttien mukaan opettanut Freemanin vaivuttamaan myös itsensä hypnoosiin, jotta tämä voisi lievittää urheiluvammoista saamiaan kipuja.

Maaliskuussa 2011 Freeman ja tämän tyttöystävä ajoivat autolla hammaslääkäristä kotiin, kun Freeman kerrotusti ”jäätyi”, ja auto suistui ulos valtatieltä. Freemanin tyttöystävä loukkaantui pojan hengen vieneessä auto-onnettomuudessa vakavasti.

– Hänellä oli outo ilme kasvoillaan, tyttöystävä kertoi aiemmin poliisille viitaten Freemanin ”jäätymiseen” juuri ennen auton hallinnan menettämistä.

Wesley McKinley oli lahjakas kitaristi ja hän oli parhaillaan hakenut koulupaikkaa arvostetusta musiikkikorkeakoulusta. Hän pyysi Kenneyltä apua tulevaan koe-esiintymiseensä ja siihen liittyvään jännitykseen. Kenney hypnotisoi 16-vuotiaan.

Päivänä, jolloin nuori mies löytyi hirttäytyneenä kotipihansa puuhun, hän oli käyttäytynyt ystäviensä mukaan oudosti. McKinley oli muun muassa täysin yllättäen pyytänyt ystäväänsä lyömään itseään kasvoihin koulubussissa.



Kolme viikkoa myöhemmin Brittany Palumbo löytyi hirttäytyneenä makuuhuoneeseensa. Koulussa lahjakkaan Palumbon intohimo oli matematiikka ja hän rakasti eläimiä. Palumbo oli pyytänyt rehtorilta apua pettymykseensä, kun koearvosanat olivat olleet Palumbon mielestä huonoja. Asia ahdisti 17-vuotiasta teiniä, ja rehtori päätti auttaa häntä hypnoosilla.

Molempien nuorten hirttäytymiset olivat tapahtuneet ”ilman kamppailua”, eli toisin sanoen tapauksissa ei epäilty henkirikosta. McKinley tai Palumbo eivät olleet yrittäneet itse pelastautua sen jälkeen, kun olivat päättäneet solmia narun kaulansa ympärille.

KUN rehtorin suorittamat hypnoosit kolmen nuoren kuoleman jälkeen tulivat ilmi, Floridan Sarasotassa roihahti.

Kuolleiden nuorten perheet nostivat Kenneytä vastaan siviilikanteen, jonka mukaan Kenneyn hypnoosit ajoivat nuoret kuolemaan.

Vuonna 2014 Kenney antoi 263-sivuisen todistajanlausuntonsa. Siinä kerrotaan, miten musikaalinen ja hypnoosista kiinnostunut rehtori näki roolinsa oppilaiden elämässä.

North Port High Schoolin entinen rehtori George Kenney hypnotisoi ilman valtuuksia ainakin 75 oppilastaan.

Kenney oli saanut esihenkilöltään, toiminnanjohtaja Steve Canteesilta lukuisia varoituksia hypnoosin harjoittamisesta ja hänet oli määrätty lopettamaan niiden tekeminen. Kenney ei uskonut, mutta ei myöskään saanut huomautusten ja varoitusten lisäksi minkäänlaista rangaistusta ennen vuotta 2011.

Kenney ei tiennyt paljoakaan hypnoosin mahdollisista negatiivisista vaikutuksista. Hän ei tiennyt, että hypnoosin aikana voi unohtaa, kuka tai missä on, eikä sitä, että hypnoosi voi aiheuttaa vaikeaa sekavuutta ja synnyttää valemuistoja.

Kenneylle tuli myös yllätyksenä, että että mielenterveysongelmat voivat hypnoosin myötä pahentua, ja vaikeasti masentuneen ihmisen hypnoosi voi johtaa itsemurhaan.

Esimerkiksi Turun Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma on kertonut Hyvä Terveys -lehdelle jo vuonna 2015, kuinka hypnoosin suorittajan pitää ehdottomasti olla ammattilainen ja pohjakoulutukseltaan esimerkiksi lääkäri.

— Mielen osaamaton peukaloiminen voi pahimmillaan horjuttaa ihmisen todellisuudentajua, aiheuttaa itsetuhoista käyttäytymistä tai pahentaa pelkotiloja, Lauerma totesi.



KUULEMISESSAAN Kenneyn kerrotaan olleen suorasanainen, puolustautuva ja taistelutahtoinen ja hän vakuutti, ettei ollut vastuussa oppilaiden kuolemasta.

Kenney ei ole koskaan todennut toimineensa väärin. Hän on omien sanojensa mukaan saattanut korkeintaan käyttää huonoa harkintaa.

– Otin askeleita siihen, että saisin virallisen pätevyyden suorittaa hypnooseja. Olisin voinut toimia yksityisyrittäjänä, mutta päätin auttaa lapsia, jotka tarvitsivat apuani, Kenney totesi.

Kenney oli myös yhden nuoren kuoleman jälkeen soittanut tämän vanhemmille ja esitellyt hypnoosi-CD-levyään, joita rehtori myi verkossa kymmenen dollarin kappalehintaan. Kenneyn mukaan hän halusi vain näyttää, mitä oli nuorten kanssa tehnyt.

Kenney oli kuulemisen videoinnista hermostunut. Hän syytti kuolleiden nuorten perheitä ja asianajajia sensaationhakuisuudesta.

Eräs kuulemisen keskustelu herätti erityisesti yleisössä närää. Kun puheeksi nostettiin Wesley McKinleyn hirttäytyminen, Kenneyltä kysyttiin, kokeeko hän olleensa vastuussa nuoren kuolemasta. Kenney vastasi kieltävästi ja hymyili.

16-vuotiaana kuollut Wesley McKinley oli lahjakas kitaristi

– Hymyilettekö te? Onko tämä teistä hauskaa? Perheitä edustanut asianajaja Damian Mallard kysyi.

– En hymyillyt, George Kenney vastasi.

– Hymyilittehän, se näkyy videolla. Miksi? Mallard kysyi uudelleen.

– Koska yritätte ajaa minut nurkkaan ja vihjailette henkirikoksesta, mikä on suuri harppaus tässä painostuksessa, jolla yritätte saada minut muuttamaan todistustani, Kenney napsahti takaisin.

MYÖS North Port High School valmisteli oikeuteen esitystä, jonka mukaan nuorten kuolemilla ja Kenneyn harjoittamalla hypnoosilla ei olisi voinut olla yhteyttä. Koulu palkkasi tuolloin avukseen lisensoidun hypnootikon todistamaan oikeuteen, ettei esimerkiksi Freeman olisi voinut ajaessaan vaivuttaa itseään hypnoosiin, kuten vanhempien kanteessa väitettiin.

Siviilikanne päättyi vuonna 2015 sovitteluun, jossa kuolleiden nuorten perheet saivat jokainen 200 000 dollarin korvauksen. Asiaa käsitellyt lautakunta päätti, ettei Kenney ole vastuussa teinien kuolemista.

Kenney hyllytettiin virastaan jo vuonna 2011 ja seuraavana vuonna hän jäi virallisesti eläkkeelle. Samana vuonna Kenney myönsi, että oli harjoittanut hypnoosin antamista ilman virallista lupaa, ja ex-rehtori tuomittiin vuoden ehdolliseen vankeustuomioon.



Asianajaja Mallard laukoi kovia väitteitä sovittelun jälkeen.

– He eivät koskaan pääse tästä yli. Oman lapsen menettäminen on yksi pahimmista asioista mitä ihmiselle voi tapahtua. Erityisesti silloin, kun joku päättää tehdä lapselle lääketieteellisiä toimenpiteitä ilman pätevyyttä. Kenney muovasi teini-ikäisten vielä kypsymättömiä aivoja ja sen vuoksi he kuolivat, Mallard totesi vuonna 2015.

– Hän ei koskaan pyytänyt anteeksi eikä myöntänyt toimineensa väärin. Nyt hän viettää mukavasti eläkepäiviään Pohjois-Carolinassa, Mallard jatkoi.

Perheet ovat myöhemmin kertoneet, että yhteensä 600 000 dollarin korvausrahat olivat ”ontto voitto”, mutta parempi kuin ei mitään.

– Kaikki tiesivät, että Kenney harjoittaa hypnoosia, mutta kukaan ei pysäyttänyt häntä, Wesley McKinleyn vanhemmat, Charles ja Margaret, kertoivat tuolloin omassa lausunnossaan.

Vuonna 2013 Kenney luopui oikeudestaan toimia opettajana, eikä hän pysty enää koskaan hakemaan sitä takaisin. Kenney pyöritti ainakin vielä vuonna 2015 pientä bed and breakfast -majataloa Pohjois-Carolinassa.

Lähteet: The Daily Beast, Guardian, ACM Studios International, Sarasota Herald Tribune

------------

True Crime Story: Look Into My Eyes | New Series | Premieres June 15 | AMC+

https://www.youtube.com/watch?v=mQDIgwOzSxA

Olin hämmentynyt. Sisareni oli aloittanut yliopistossa ja sama tapahtui hänelle. Myöhemmin äitini ja isäni kokivat sen myös. Kaduin okkulttista taustaani enkä enää harjoittanut sitä. Ymmärsin jopa, että ne olivat pahoja eivätkä luonnollisia lah­joja, joiden olemassaolon ihmi­nen on unohtanut.



Seurakunnissamme ”voima” sai tärkeän merkityksen. Jokaisen karismaattisesti suuntautuneen piti kokea se. Luimme kaikki John Wimberin kirjaa ”Power Evangelism”. Kuulimme seurakunnasta, jossa Wimberin mainitsemat asiat oli­vat alkaneet tapahtua.



Olin ”hengellinen johtajuus” opetuspäivässä kun koin kum­mia. Olimme kaikki lattialla saa­daksemme uutta puhtia kado­tettujen sielujen kalastamiseen. Musiikki soi aina lujempaa ja ihmiset alkoivat saada ja il­maista mitä oudompia koke­muksia. Äkkiä koin kuinka kiin­nityin lattiaan enkä päässyt ylös. Minut kiidätettiin pilvien läpi hurjalla nopeudella. Tiesin, että kyse oli astraalimatkasta,[6] joita koin kun harjoitin okkultismia. Huusin Herran puoleen ja pala­sin henkiruumismatkalta ja pää­sin ylös lattialta. Kun kerroin eräille mitä olin kokenut he sa­noivat, että oli upeaa kun Herra vei minua läpi maailmankaik­keuden ja minun tulisi vain an­taa mennä.

Kun vuodet kuluivat meille ker­rottiin seurakunnan edessä, että tällainen oli normaalia. Ihmiset putoilivat tuoleistaan. Meille opetettiin, että ei pidä ajatella eikä yrittää käsittää, vaan ainoas­taan ”juoda Henkeä” ja ”hypätä virtaan”. Niin teimme. Kaaos oli vallannut seurakun-tamme. Mei­dän aito kokemuk-semme “siitä” oli “juopua Hengestä”, ei alko­holista vaan ilmiöistä ja koke­muksista joita saimme.



Lapsemme olivat pieniä ja vaati järjestelyjä mennä vastuuhen-kilöiden opetustilaisuuksiin.

Sinä iltana oli hyvin kuuma ja ikkunoita pi­dettiin auki. Kun kävelin sisään kokouspaikkaan ihmettelin mitä oli tekeillä. En ollut aiemmin ko­kenut vastaavaa.

Vieraileva pu­huja istui tuolissa, tiedottomana, ”juovuksissa Hengestä”. Hänen kasvonsa olivat pöhöttyneet, todella turvonneet. Puhuja hei­lutteli käsiään kohti avointa ik­kunaa ja huuteli käsittämätöntä soper-rusta kadulla kulkevalle miehel-le.

Kun hän osoitti kä­dellään kohti huoneessa olevia he kaatuilivat jääden lattialle makaamaan ”Hengestä juopu­neina”. Toiset kiemurtelivat huoneen poikki. Ajattelin, että minun ei tule katsoa tätä miestä, sillä heti kun hänen katseensa kohtasi jonkun toisen katseen henkilö oli ”mennyttä”. Kyse ei ollut vain osoittamisesta, vaan myös katsekontaktista. Päätin olla katsomatta häneen.

Ihmiset vääntelehtivät ympäril­läni. Jotkut ampuivat toisiaan kuvitelluilla jousipyssyillä ja nuolilla. Huoneessa ei ollut is­tuimia, joten piti istua lattialla. Ihmisiä kieriskeli joka puolella. Kaaduin selälleni, kun seurakun­nan pastori töytäisi niskaani koko painollaan. Huusin Herraa avukseni, koska luulin niskani murtuneen. Niin ei käynyt, mutta kipu oli kova.

Eräs nainen hakkasi rintaansa kuin gorilla ”King Kong”. Ajattelin, mitä ih­mettä hän tekee. Hän oli kau­niisti pukeutunut, mutta käyttäy­tyi kuin eläin. Näin joidenkin naisten ujostelevan kaikkea tätä, koska heillä oli hameet ja kieris­kely näytti säädyttömältä.

Sitten tein virheen. Katsoin va­hingossa puhujaan ja hän katsoi minuun. Hän sanoi, ”anna hä­nelle se Herra”. Sekunneissa olin outoja mongertava ihmis­raunio, kykenemätön puhu­maan ja kävelemään. Ruumiini tuntui turpoavan. Aloin nauraa hillittömästi ja ylitseni kieriskel­tiin – käsiä, jalkoja, kasvoja. Tie­sin, että se tapahtui nyt minulle, mutta en voinut sille mitään. Ryömin lattialla yrittäen päästä ulos. Ulkona oli pimeää ja näin autonvalojen tulevan minua kohti. Ajattelin, että jään jonkun auton alle kykenemättä väistä­mään, mutta seurakunnan pas­torit pelastivat minut ja veivät kotiin. He olivat innoissaan siitä, kun saatoin päästä ”voiteluun” niin nopeasti.

Sitä kesti useita päiviä. Eräänä sunnuntaina mieheni tuli saman puhujan valtaamaksi. Tässä vai­heessa puhujan suosikkimene­telmä oli osoittaa mikrofonilla kohti ihmisten jalkateriä. Ihmiset tulivat vallatuiksi nopeammin jalkojen kautta. Sinä iltana mie­heni ajoi meidät kotiin pää kiinni ohjauspyörässä täysin juopuneena. Siitä eteenpäin oli helppoa saada kokemus. Kun joku osoitti sormella tai pani kä­tensä päällemme, saimme sen. Asennutimme kotiimme

Pastorimme kiivaus kävi aina ilmeisemmäksi. Seurakunnas­samme vieraili monia amerik­kalaisia, TV:stä tuttuja kuuluisia puhujia. Eräänä sunnuntaina meille kerrottiin, että hyvin erityinen vierailija olisi tulossa. Puhuja oli sanonut pastoril­lemme, että meidän ei tulisi tulla kokoukseen ellemme val­mistaudu tekemään mitä hän sanoo.

Monet pelkäsivät mutta silti tulivat tilaisuuteen. Hän oli mies, joka oli profetoinut Chris­tian Channelin johtajille heidän TV-toimintansa aloittamiseksi. Miehen nimi oli Jonathan Da­vid. Hän on nimensä muuttanut malesialainen.[9]

Tilaisuudessa ei ollut istuimia. Musiikki oli kuurouttavaa. Mei­dän piti tehdä määrätyt liikkeet musiikin soidessa. Liikkua va­semmalle ja liikkua oikealle. Kutsua Henkeä antamaan meille lisää.

Prosessi kesti tun­nin. Sitten olimme valmiit tule­vaan. Hän aikoi johtaa meidät ”valtaistuin-saliin”. Äitini, joka oli mukana, alkoi itkeä. Hänen kuolleet vanhempansa ilmestyi­vät hänelle ottaakseen hänet luokseen. He olivat kuolleet kristittyinä jonkun aikaa sitten. En ollut tästä ilmiöstä mitenkään mielissäni, koska ymmärsin että meidän ei ole sallittu nähdä kuolleita ja olin aina ajatellut, että demonit voivat ilmestyä näin.



Tilaisuus päättyi lopulta ja ihmi­set olivat suuren illuusion val­lassa. Olin keskellä tätä ihmis­joukkoa. Meitä oli koolla n. 500. Raivasin itselleni tien puhujan eteen, koska halusin nähdä miehen lähempää. Kun olin päässyt n. 3 m:n päähän pyrin näkemään miltä hänen silmänsä näyttävät. Katsoin häntä ja hän oli hyvin pelottava, hyvin ilkeän-oloinen. Ajattelin, kuinka hänessä ei ole mitään, mikä muistuttaisi Jeesuksesta. Jeesus ei olisi tällainen.

Sitten mies ko­kosi lähelleen kaikki seurakun­nan johtajat ja profetoi heille.

Miehen profetiat olivat varsin erikoislaatuisia, kuten, ”tulet tunnetuksi parantamislahjoistasi ja pukeudut pitkään samettiseen viittaan”.



Olimme paikalla sisareni kanssa ja sinä iltana vaihdoimme aja­tuksia kuluneen viikon kokouk­sista. Sanoimme, että jos puhuja olisi pyytänyt ihmisiä hyppää­mään parvekkeelta he olisivat totelleet. Silmämme avautuivat kaiken aikaa lisää.

Sen jälkeen kun mieheni erosi seurakunnasta ja luovuin musii­kinjohtamisesta en enää ollut mitään tässä yhteisössä.

Ihmiset saattavat ajatella, ”miksi et lähtenyt sieltä, mikä sinussa on vialla?”. Mutta me olimme olleet tämän ”voitelun” vaiku­tuspiirissä niin kauan, että olimme juuttuneet ansaan. Läh­teminen ei ollut niin yksinker­taista. Tuo ”jokin” oli todellista, mutta mitä?



En ole varma vuodesta, mutta se ta­pahtui pääsiäissunnuntaina –97 tai –98. Olin tullut varmuuteen, että käy­täntö oli väärää ja minun tuli erota siitä. Ymmärsin, kuinka manipuloivia saarnat olivat.

Naispastori huusi erään kokouksen alussa: “Täällä on paha ilmapiiri ja joku saa sen aikaan. Joku estää voi­telun saamista”. Huh! Tiesin olevani tuo ”joku”, koska jo kauan olin ollut menemättä eteen saamaan ”voitelua”. Hän juoksi kohti minua ja kiljui: ”Sinä olet se!” Hän työnsi minua ja kaaduin taaksepäin kohti erästä naista, joka yritti estää kaatumiseni. Lensimme taaksepäin muutaman as­keleen ja kaaduin naisen päälle. Nou­sin hämmentyneenä ylös oikein ta­juamatta mitä oli tapahtunut. Olin järkyttynyt ja istuin alas. Musiikki oli kuurouttavan kovaa. Näin takanani kaatuneen naisen ryömivän tuskis­saan, mutta en tajunnut hänen yrittä­neen ottaa minua kiinni. Tapauksen nähneet kertoivat siitä minulle jäl­keenpäin. Monet heistä olivat vihaisia naispastorille ja jäivät pois srk:sta tapauksen takia.

Menin maassa makaavan naisen luo. Hän itki kivusta ja selitti minulle mitä oli yrittänyt tehdä. Tilanne oli usko­maton. Rukoilin hänen puolestaan, mutta kivut olivat kovat. Hän pyysi soittamaan ambulanssin. Menin pas­torin luo ja kerroin tämän. Hän kielsi sen sanoen, että ei kukaan koskaan poistu täältä ambulanssissa. Pastori jatkoi niin kuin mitään ei olisi tapah­tunut. Pyysin apua monilta ja jotkut tulivat avukseni puhumaan pastorille. Kun ambulanssi saapui sen miehistö osoittautui uskoviksi ja siitä oli pal­jon apua. Nainen röntgenkuvattiin ja ilmeni, että hänen selkänsä oli murtu­nut. Oli hiuskarvan päässä, ettei hän olisi halvaantunut.

Vierailin sairaalassa ja tunsin oloni tyhjäksi. Minulle kerrottiin, että olin aiheuttanut sen, mutta itse en muista­nut mitään. Koin olevani vastuussa. Tietenkin pastori syytti minua, koska ”estin voitelua”. Näin kuitenkin to­tuuden ja tajusin petoksen. Kävin kuitenkin edelleen kokouksissa tark­kailijana. Herra alkoi näyttää minulle pala palalta, kuinka vaarallista kaikki oli.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Pastorimme kiivaus kävi aina ilmeisemmäksi. Seurakunnas­samme vieraili monia amerik­kalaisia, TV:stä tuttuja kuuluisia puhujia. Eräänä sunnuntaina meille kerrottiin, että hyvin erityinen vierailija olisi tulossa. Puhuja oli sanonut pastoril­lemme, että meidän ei tulisi tulla kokoukseen ellemme val­mistaudu tekemään mitä hän sanoo.

Monet pelkäsivät mutta silti tulivat tilaisuuteen. Hän oli mies, joka oli profetoinut Chris­tian Channelin johtajille heidän TV-toimintansa aloittamiseksi. Miehen nimi oli Jonathan Da­vid. Hän on nimensä muuttanut malesialainen.[9]

Tilaisuudessa ei ollut istuimia. Musiikki oli kuurouttavaa. Mei­dän piti tehdä määrätyt liikkeet musiikin soidessa. Liikkua va­semmalle ja liikkua oikealle. Kutsua Henkeä antamaan meille lisää.

Prosessi kesti tun­nin. Sitten olimme valmiit tule­vaan. Hän aikoi johtaa meidät ”valtaistuin-saliin”. Äitini, joka oli mukana, alkoi itkeä. Hänen kuolleet vanhempansa ilmestyi­vät hänelle ottaakseen hänet luokseen. He olivat kuolleet kristittyinä jonkun aikaa sitten. En ollut tästä ilmiöstä mitenkään mielissäni, koska ymmärsin että meidän ei ole sallittu nähdä kuolleita ja olin aina ajatellut, että demonit voivat ilmestyä näin.



Tilaisuus päättyi lopulta ja ihmi­set olivat suuren illuusion val­lassa. Olin keskellä tätä ihmis­joukkoa. Meitä oli koolla n. 500. Raivasin itselleni tien puhujan eteen, koska halusin nähdä miehen lähempää. Kun olin päässyt n. 3 m:n päähän pyrin näkemään miltä hänen silmänsä näyttävät. Katsoin häntä ja hän oli hyvin pelottava, hyvin ilkeän-oloinen. Ajattelin, kuinka hänessä ei ole mitään, mikä muistuttaisi Jeesuksesta. Jeesus ei olisi tällainen.

Sitten mies ko­kosi lähelleen kaikki seurakun­nan johtajat ja profetoi heille.

Miehen profetiat olivat varsin erikoislaatuisia, kuten, ”tulet tunnetuksi parantamislahjoistasi ja pukeudut pitkään samettiseen viittaan”.



Olimme paikalla sisareni kanssa ja sinä iltana vaihdoimme aja­tuksia kuluneen viikon kokouk­sista. Sanoimme, että jos puhuja olisi pyytänyt ihmisiä hyppää­mään parvekkeelta he olisivat totelleet. Silmämme avautuivat kaiken aikaa lisää.

Sen jälkeen kun mieheni erosi seurakunnasta ja luovuin musii­kinjohtamisesta en enää ollut mitään tässä yhteisössä.

Ihmiset saattavat ajatella, ”miksi et lähtenyt sieltä, mikä sinussa on vialla?”. Mutta me olimme olleet tämän ”voitelun” vaiku­tuspiirissä niin kauan, että olimme juuttuneet ansaan. Läh­teminen ei ollut niin yksinker­taista. Tuo ”jokin” oli todellista, mutta mitä?



En ole varma vuodesta, mutta se ta­pahtui pääsiäissunnuntaina –97 tai –98. Olin tullut varmuuteen, että käy­täntö oli väärää ja minun tuli erota siitä. Ymmärsin, kuinka manipuloivia saarnat olivat.

Naispastori huusi erään kokouksen alussa: “Täällä on paha ilmapiiri ja joku saa sen aikaan. Joku estää voi­telun saamista”. Huh! Tiesin olevani tuo ”joku”, koska jo kauan olin ollut menemättä eteen saamaan ”voitelua”. Hän juoksi kohti minua ja kiljui: ”Sinä olet se!” Hän työnsi minua ja kaaduin taaksepäin kohti erästä naista, joka yritti estää kaatumiseni. Lensimme taaksepäin muutaman as­keleen ja kaaduin naisen päälle. Nou­sin hämmentyneenä ylös oikein ta­juamatta mitä oli tapahtunut. Olin järkyttynyt ja istuin alas. Musiikki oli kuurouttavan kovaa. Näin takanani kaatuneen naisen ryömivän tuskis­saan, mutta en tajunnut hänen yrittä­neen ottaa minua kiinni. Tapauksen nähneet kertoivat siitä minulle jäl­keenpäin. Monet heistä olivat vihaisia naispastorille ja jäivät pois srk:sta tapauksen takia.

Menin maassa makaavan naisen luo. Hän itki kivusta ja selitti minulle mitä oli yrittänyt tehdä. Tilanne oli usko­maton. Rukoilin hänen puolestaan, mutta kivut olivat kovat. Hän pyysi soittamaan ambulanssin. Menin pas­torin luo ja kerroin tämän. Hän kielsi sen sanoen, että ei kukaan koskaan poistu täältä ambulanssissa. Pastori jatkoi niin kuin mitään ei olisi tapah­tunut. Pyysin apua monilta ja jotkut tulivat avukseni puhumaan pastorille. Kun ambulanssi saapui sen miehistö osoittautui uskoviksi ja siitä oli pal­jon apua. Nainen röntgenkuvattiin ja ilmeni, että hänen selkänsä oli murtu­nut. Oli hiuskarvan päässä, ettei hän olisi halvaantunut.

Vierailin sairaalassa ja tunsin oloni tyhjäksi. Minulle kerrottiin, että olin aiheuttanut sen, mutta itse en muista­nut mitään. Koin olevani vastuussa. Tietenkin pastori syytti minua, koska ”estin voitelua”. Näin kuitenkin to­tuuden ja tajusin petoksen. Kävin kuitenkin edelleen kokouksissa tark­kailijana. Herra alkoi näyttää minulle pala palalta, kuinka vaarallista kaikki oli.

Eräänä sunnuntaina päätin testata päästetäänkö minut takaisin musiikki­ryhmään. Ajattelin, että voisin muut­taa jotakin parempaan päin. Pääsin takaisin, mutta en entiselle paikalleni. Erään musiikkituokion aikana tulin varmuuteen, että täältä piti lähteä. Soitin kosketinsoitinta tilaisuudessa, jossa vieraana oli tunnettu, seura­kuntaamme liittymässä oleva henkilö. Hän oli muusikko, joka on esiintynyt myös kristillisessä TV:ssa. Rum­muilla oli merkittävä osuus musii­kissa. Kun harjoittelimme lauluja meidän piti päästä tiettyyn ”tilaan”. Huusimme, haukuimme, valitimme kuin synnytystuskissa tai nauroimme hysteerisesti. Tunnettu vieraamme piti saada ”juopumaan hengestä”.

Tilaisuuden johti naispastorimme. Meillä oli mies- ja naispastoriparis­kunta. Naispastorin mukaan musiik­kimme ei johtanut mihinkään, joten hän siirtyi itse rumpuihin. Sitä jatkui ja jatkui, rummutus kuului yli muun musiikin ja ihmiset hälisivät ”kielillä” puhuen. Nainen kiihdytti rummutus­taan ja alkoi äännellä kuin intiaani toteemipaalun äärellä: Woo-woo-woo-woo… Hän piti kättä suunsa edessä auttamaan äänen synnyssä. Nyt minusta tuntui todella kamalalta ja minun piti pyytää Jumalalta an­teeksi läsnäoloani. Naisen mukaan voimme pyhittää minkä tahansa ää­nen.

Tiesin, että väärät henget olivat vai­kuttamassa. Päätin lähteä tilaisuu­desta. Menin kotiin ja kerroin tapah­tuneesta miehelleni, joka oli jättänyt seurakunnan jo 9 kk ennen. Myö­hemmin keskustelin monien seura­kuntalaisten kanssa ja koin, kuinka pitävä ote seurakunnalla kuitenkin oli. Monet tunsivat samoin, mutta pelkäsivät lähteä, koska opetus oli ollut, että hylkäämällä voitelun jou­dumme hengenvaaraan. Pastorimme mukaan hän hautaisi lähtijät kolmen vuoden sisällä. Se oli kirous. Voit päätellä miten se pelotti monia. Pas­torimme viittasi asiaan monesti: Voitelua ei saanut jättää.

Seuraavana sunnuntaina en ollut soittamassa, vaan istuin salissa tyttä­reni kanssa. Rummut rymisivät taas pitkään. Se oli kauheaa, ikään kuin joku oltaisiin uhraamassa. Nousimme ylös ja lähdimme. Tärisin koko ajan. Menimme kauppaan ja ostimme suk­laata hermojen rauhoittamiseksi. Sit­ten otimme taksin ja menimme mie­heni seurakuntaan. Hän yllättyi näh­dessään meidät.

Mutta seurakuntani ei halunnut luo­pua minusta helpolla. Sain puhelin­soittoja ja luonani vierailtiin. Se tun­tui pahalta. Kävelin tyttäreni kanssa kadulla peläten tiettyjen ihmisten kohtaamista, pelkäsin ovikellon ja puhelimen soittoa.



Anglikaanisessa kirkossa tuntui eri­laiselta. Se oli kuin kulttuurishokki. En enää luottanut mihinkään enkä kehenkään. Kun kirkossa laulettiin musiikkia, joka oli samankaltaista kuin mihin olin tottunut, tunsin kuinka aloin vaipua ”voitelun” alle. Samaa koki myös mieheni. Meillä oli kova työ estää se. Vieroitukseen kului noin vuosi. Puolestamme rukoilemi­nen auttoi myös. Tässä anglikaanikir­kossa ei koskaan vastaanotettu ”to­rontolaisuutta”.



Noin puoli vuotta myöhemmin ystävä entisestä seurakunnasta sanoi, että meidät oli julkisesti kirottu, koska olimme jättäneet paikkamme ja ku­kaan ei saanut puhua kanssamme. Meitä pidettiin pahoina ja vaaralli­sina. Puhkesin itkuun.

Olimme ottaneet yhteyttä järjestöön, joka auttoi kaltaisiamme ihmisiä. Olimme lähettäneet heille kirjeen ja kertoneet kuinka peloissamme olimme. Järjestö laittoi kertomuk­semme internettiin sellaisenaan pai­kannimet ja henkilönimet mukaan lukien. Entisen seurakuntamme jäsen näki sen ja kertoi pastorille. Siksi meidät kirottiin julkisesti.

Pelkäsin vielä enemmän. Mieheni joutui sairaalaan saatuaan veritulpan, mutta hän selvisi siitä Jumalan armon avulla. Entisessä seurakunnassamme yksi mies kuoli ja monet kärsivät mielenterveysongelmista. Itse sai­rastuin aivokalvontulehdukseen, jonka jälkivaikutuksista kärsin edel­leen

Hengellisesti emme tienneet mitä tehdä. Emme edes olleet varmoja ru­koilemmeko oikeaa Jeesusta vai vää­rää. Olimme unohtaneet mitä on ta­vallinen kristillisyys. Meitä oli ope­tettu huutamaan kielillä joka kokouk­sessa vuosien ajan ja vastaanottamaan ”voitelu”, mutta Raamatun tutkimi­nen oli vähäistä. Jouduimme lähte­mään ikään kuin alusta tappioineen ja voittoineen. Miltei annoimme periksi. Mutta isoäitini baptistivirsi oli suu­reksi avuksi. Vanhan laulun sanat ja sävel olivat ankkuroituneet mieleeni. Näin tulin taas tuntemaan oikean Jee­suksen ja pääsin takaisin normaaliti­laan.

Olin hyvin sairas enkä kyennyt huo­lehtimaan itsestäni. Aivokalvontuleh­dus oli vaikea. Aloin lukea Joni Ericksonin kirjoja. Kykenin luke­maan vain vähän kerrallaan. Koin, että oikea Jeesus ei ollut kaukana. Pyysin anteeksiantamusta ja puhdis­tusta.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Eräänä sunnuntaina päätin testata päästetäänkö minut takaisin musiikki­ryhmään. Ajattelin, että voisin muut­taa jotakin parempaan päin. Pääsin takaisin, mutta en entiselle paikalleni. Erään musiikkituokion aikana tulin varmuuteen, että täältä piti lähteä. Soitin kosketinsoitinta tilaisuudessa, jossa vieraana oli tunnettu, seura­kuntaamme liittymässä oleva henkilö. Hän oli muusikko, joka on esiintynyt myös kristillisessä TV:ssa. Rum­muilla oli merkittävä osuus musii­kissa. Kun harjoittelimme lauluja meidän piti päästä tiettyyn ”tilaan”. Huusimme, haukuimme, valitimme kuin synnytystuskissa tai nauroimme hysteerisesti. Tunnettu vieraamme piti saada ”juopumaan hengestä”.

Tilaisuuden johti naispastorimme. Meillä oli mies- ja naispastoriparis­kunta. Naispastorin mukaan musiik­kimme ei johtanut mihinkään, joten hän siirtyi itse rumpuihin. Sitä jatkui ja jatkui, rummutus kuului yli muun musiikin ja ihmiset hälisivät ”kielillä” puhuen. Nainen kiihdytti rummutus­taan ja alkoi äännellä kuin intiaani toteemipaalun äärellä: Woo-woo-woo-woo… Hän piti kättä suunsa edessä auttamaan äänen synnyssä. Nyt minusta tuntui todella kamalalta ja minun piti pyytää Jumalalta an­teeksi läsnäoloani. Naisen mukaan voimme pyhittää minkä tahansa ää­nen.

Tiesin, että väärät henget olivat vai­kuttamassa. Päätin lähteä tilaisuu­desta. Menin kotiin ja kerroin tapah­tuneesta miehelleni, joka oli jättänyt seurakunnan jo 9 kk ennen. Myö­hemmin keskustelin monien seura­kuntalaisten kanssa ja koin, kuinka pitävä ote seurakunnalla kuitenkin oli. Monet tunsivat samoin, mutta pelkäsivät lähteä, koska opetus oli ollut, että hylkäämällä voitelun jou­dumme hengenvaaraan. Pastorimme mukaan hän hautaisi lähtijät kolmen vuoden sisällä. Se oli kirous. Voit päätellä miten se pelotti monia. Pas­torimme viittasi asiaan monesti: Voitelua ei saanut jättää.

Seuraavana sunnuntaina en ollut soittamassa, vaan istuin salissa tyttä­reni kanssa. Rummut rymisivät taas pitkään. Se oli kauheaa, ikään kuin joku oltaisiin uhraamassa. Nousimme ylös ja lähdimme. Tärisin koko ajan. Menimme kauppaan ja ostimme suk­laata hermojen rauhoittamiseksi. Sit­ten otimme taksin ja menimme mie­heni seurakuntaan. Hän yllättyi näh­dessään meidät.

Mutta seurakuntani ei halunnut luo­pua minusta helpolla. Sain puhelin­soittoja ja luonani vierailtiin. Se tun­tui pahalta. Kävelin tyttäreni kanssa kadulla peläten tiettyjen ihmisten kohtaamista, pelkäsin ovikellon ja puhelimen soittoa.



Anglikaanisessa kirkossa tuntui eri­laiselta. Se oli kuin kulttuurishokki. En enää luottanut mihinkään enkä kehenkään. Kun kirkossa laulettiin musiikkia, joka oli samankaltaista kuin mihin olin tottunut, tunsin kuinka aloin vaipua ”voitelun” alle. Samaa koki myös mieheni. Meillä oli kova työ estää se. Vieroitukseen kului noin vuosi. Puolestamme rukoilemi­nen auttoi myös. Tässä anglikaanikir­kossa ei koskaan vastaanotettu ”to­rontolaisuutta”.



Noin puoli vuotta myöhemmin ystävä entisestä seurakunnasta sanoi, että meidät oli julkisesti kirottu, koska olimme jättäneet paikkamme ja ku­kaan ei saanut puhua kanssamme. Meitä pidettiin pahoina ja vaaralli­sina. Puhkesin itkuun.

Olimme ottaneet yhteyttä järjestöön, joka auttoi kaltaisiamme ihmisiä. Olimme lähettäneet heille kirjeen ja kertoneet kuinka peloissamme olimme. Järjestö laittoi kertomuk­semme internettiin sellaisenaan pai­kannimet ja henkilönimet mukaan lukien. Entisen seurakuntamme jäsen näki sen ja kertoi pastorille. Siksi meidät kirottiin julkisesti.

Pelkäsin vielä enemmän. Mieheni joutui sairaalaan saatuaan veritulpan, mutta hän selvisi siitä Jumalan armon avulla. Entisessä seurakunnassamme yksi mies kuoli ja monet kärsivät mielenterveysongelmista. Itse sai­rastuin aivokalvontulehdukseen, jonka jälkivaikutuksista kärsin edel­leen

Hengellisesti emme tienneet mitä tehdä. Emme edes olleet varmoja ru­koilemmeko oikeaa Jeesusta vai vää­rää. Olimme unohtaneet mitä on ta­vallinen kristillisyys. Meitä oli ope­tettu huutamaan kielillä joka kokouk­sessa vuosien ajan ja vastaanottamaan ”voitelu”, mutta Raamatun tutkimi­nen oli vähäistä. Jouduimme lähte­mään ikään kuin alusta tappioineen ja voittoineen. Miltei annoimme periksi. Mutta isoäitini baptistivirsi oli suu­reksi avuksi. Vanhan laulun sanat ja sävel olivat ankkuroituneet mieleeni. Näin tulin taas tuntemaan oikean Jee­suksen ja pääsin takaisin normaaliti­laan.

Olin hyvin sairas enkä kyennyt huo­lehtimaan itsestäni. Aivokalvontuleh­dus oli vaikea. Aloin lukea Joni Ericksonin kirjoja. Kykenin luke­maan vain vähän kerrallaan. Koin, että oikea Jeesus ei ollut kaukana. Pyysin anteeksiantamusta ja puhdis­tusta.

Oli vaikeaa tulla takaisin. Kaupungis­samme on raamattukauppa, joka avataan vain, kun ovikelloa soitetaan. Lähinnä se toimii varastona ja paik­kana, jossa on raamatunopetusta. Heillä oli joitakin videoita joissa Alan Morrison käsitteli ”toronton siunausta”. Vuokrasin videot ja kat­selin ne. Se auttoi silmiäni avautu­maan. Morrison mainitsi myös enti­sen kristillisen suuntamme nimeltä. Raamattukaupan ihmiset olivat hyvin avuliaita. Löysin myös Alan Mor­risonin nettisivut ja ne olivat suureksi siunaukseksi.



Totuus kuitenkin on, etten koskaan enää tule entiselleni. Mieheni ei ole täysin päässyt asian yli eikä voi edes puhua siitä. Hänkään ei ole entisel­lään. Tuo kaikki vahingoitti meitä monen vuoden ajan. Lapsistamme se vaikutti vanhimpaan, poikaamme. Elämä ei ole helppoa etenkään nyt, kun terveys on mennyt. Herra on kuitenkin armollinen ja näyttää missä totuus on. 1990-luku oli painajainen ja 2000-luku alkoi sairauden myötä, joka vahingoitti aivojani.

En haluaisi muiden kokevan samaa. Mutta monet kokevat ja kärsivät. Monet huijaa mukaan (äärikaris­maattinen) ”kristillinen TV”. On helppo manipuloida ihmisiä TV:n kautta.



Menneisyyteni ei ole jättänyt minua. Ohessa yksi esimerkki mitä tapahtui ollessani ulkoilemassa pyörätuolis­sani. Olin tyttäreni kanssa ostamassa hänelle kouluvaatteita. Liikkeessä tapasin naisen, joka kuului entiseen, suureen karismaattiseen seurakun­taamme. Hän katsoi minua kauhistu­neena ja tokaisi, ”Oletko edelleen pyörätuolissa?” Sitten hän tarttui ol­kapäähäni kovalla otteella ja sanoi lujaa, ”Ei ole Jumalan tahto, että olet siinä, sinun ei pitäisi olla siinä”. Hän sanoi hyvin kovalla tavalla ettei Ju­malan tahto koskaan ole, että kukaan sairastaa ja minun tulisi parantua. Sitten hän alkoi kertoa puhujasta, joka oli tulossa heidän seurakun­taansa ja jolla oli parantamisen lahja.

Hänen henkensä oli kova ja välinpi­tämätön. Hän oli ottanut käteni kä­siinsä ja irrotin ne sanoen, että tällä hetkellä Jumalan tahto oli pitää minut rullatuolissa. Hän huusi ”ei koskaan”.

Liikkeessä oli paljon ihmisiä ja siellä oli kuuma. Läsnäolijat kuulivat pu­heemme. Yritin selittää kuinka Herra rakastaa ihmisiä ja välittää vajavai­sista ja sairaista, sekä kuinka omassa tilassani tavoitan näitä ihmisiä. Ker­roin naiselle, kuinka Jumala on peh­mittänyt sydäntäni sairaita kohtaan. Kun itse kuulun heihin, minulla on hyvä mahdollisuus osoittaa Jeesuksen rakkautta heitä kohtaan. Kerroin, että voi olla etten koskaan enää ole terve. Hän hiljensi äänensä ja puhui louk­kaavia sanoja. Halusin päästä pois, mutta en voinut. Herjaus oli kamalaa.

Kun sanoin, että aiemmin pidin pyö­rätuolilla liikkuvia esteenä, mutta nyt Herra on antanut minun nähdä asiat uudella tavalla, hän oli vihainen ja nauroi loukkaavasti.

Sanoin Jumalan rakastavan sairaita ja monet kristityt, jotka etsivät paran­tumista kokouksissa, ovat edelleen sairaita. Heitä on loukattu ja he tar­vitsevat armoa selvitäkseen päivästä toiseen. Kerroin tarvitsevani Herran apua tunnista tuntiin, sillä minulla on paljon kipuja. Hämmästyneen oloi­sena hän sanoi, ”niinkö?” Sanoin sai­raiden kaipaavan ennen muuta rakka­utta, rauhaa ja hiljaisuutta. Nainen käänsi selkänsä minulle ja lähti vihai­sena pois. Seuraavana yönä en saanut unta ja minulla oli pahoja sydämen­tykytyksiä. Mieheni rukoili puoles­tani.

Jälkeenpäin ajattelin puhuimmeko naisen kanssa lainkaan samasta Jee­suksesta. Rukoukseni on, että jokin sanomani voisi auttaa häntä ymmär­tämään sairaita seurakunnassa, eikä loukkaamaan heitä, kun he eivät pa­rane. Ehkä sillä oli jokin tarkoitus. En tiedä onko niin. Itse olin tilanteessa heikoilla.

Haluan kertoa painajaismaisen ko­ke­mukseni “vapauttamistoiminnasta”. 1991 olin raskaana ja odotin tytär­tämme. Mieheni ja minä kuulimme pai­kasta, joka suoritti kristillistä pa­ranta­mis- ja vapauttamistoimintaa. He toi­mivat suuressa eteläenglantilai­sessa kartanossa. Olimme innokkaita, koska meillä kummallakin oli selkä huonossa kunnossa.

Osallistuimme erääseen heidän koko­ukseensa. Kun menin eteen rukoilta­vaksi kuulin, että selkärangassani oli ”Kundaliini henki”. (Käärmevoima, joka hindu-uskonnon mukaan asuu ihmisen sisällä.) Heidän mu­kaansa ei ollut oikein rukoilla nyt paljon, mutta he ”sitoivat” hengen ja sanoivat proses­sin jatkuvan, kun lap­semme olisi synty­nyt.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Oli vaikeaa tulla takaisin. Kaupungis­samme on raamattukauppa, joka avataan vain, kun ovikelloa soitetaan. Lähinnä se toimii varastona ja paik­kana, jossa on raamatunopetusta. Heillä oli joitakin videoita joissa Alan Morrison käsitteli ”toronton siunausta”. Vuokrasin videot ja kat­selin ne. Se auttoi silmiäni avautu­maan. Morrison mainitsi myös enti­sen kristillisen suuntamme nimeltä. Raamattukaupan ihmiset olivat hyvin avuliaita. Löysin myös Alan Mor­risonin nettisivut ja ne olivat suureksi siunaukseksi.



Totuus kuitenkin on, etten koskaan enää tule entiselleni. Mieheni ei ole täysin päässyt asian yli eikä voi edes puhua siitä. Hänkään ei ole entisel­lään. Tuo kaikki vahingoitti meitä monen vuoden ajan. Lapsistamme se vaikutti vanhimpaan, poikaamme. Elämä ei ole helppoa etenkään nyt, kun terveys on mennyt. Herra on kuitenkin armollinen ja näyttää missä totuus on. 1990-luku oli painajainen ja 2000-luku alkoi sairauden myötä, joka vahingoitti aivojani.

En haluaisi muiden kokevan samaa. Mutta monet kokevat ja kärsivät. Monet huijaa mukaan (äärikaris­maattinen) ”kristillinen TV”. On helppo manipuloida ihmisiä TV:n kautta.



Menneisyyteni ei ole jättänyt minua. Ohessa yksi esimerkki mitä tapahtui ollessani ulkoilemassa pyörätuolis­sani. Olin tyttäreni kanssa ostamassa hänelle kouluvaatteita. Liikkeessä tapasin naisen, joka kuului entiseen, suureen karismaattiseen seurakun­taamme. Hän katsoi minua kauhistu­neena ja tokaisi, ”Oletko edelleen pyörätuolissa?” Sitten hän tarttui ol­kapäähäni kovalla otteella ja sanoi lujaa, ”Ei ole Jumalan tahto, että olet siinä, sinun ei pitäisi olla siinä”. Hän sanoi hyvin kovalla tavalla ettei Ju­malan tahto koskaan ole, että kukaan sairastaa ja minun tulisi parantua. Sitten hän alkoi kertoa puhujasta, joka oli tulossa heidän seurakun­taansa ja jolla oli parantamisen lahja.

Hänen henkensä oli kova ja välinpi­tämätön. Hän oli ottanut käteni kä­siinsä ja irrotin ne sanoen, että tällä hetkellä Jumalan tahto oli pitää minut rullatuolissa. Hän huusi ”ei koskaan”.

Liikkeessä oli paljon ihmisiä ja siellä oli kuuma. Läsnäolijat kuulivat pu­heemme. Yritin selittää kuinka Herra rakastaa ihmisiä ja välittää vajavai­sista ja sairaista, sekä kuinka omassa tilassani tavoitan näitä ihmisiä. Ker­roin naiselle, kuinka Jumala on peh­mittänyt sydäntäni sairaita kohtaan. Kun itse kuulun heihin, minulla on hyvä mahdollisuus osoittaa Jeesuksen rakkautta heitä kohtaan. Kerroin, että voi olla etten koskaan enää ole terve. Hän hiljensi äänensä ja puhui louk­kaavia sanoja. Halusin päästä pois, mutta en voinut. Herjaus oli kamalaa.

Kun sanoin, että aiemmin pidin pyö­rätuolilla liikkuvia esteenä, mutta nyt Herra on antanut minun nähdä asiat uudella tavalla, hän oli vihainen ja nauroi loukkaavasti.

Sanoin Jumalan rakastavan sairaita ja monet kristityt, jotka etsivät paran­tumista kokouksissa, ovat edelleen sairaita. Heitä on loukattu ja he tar­vitsevat armoa selvitäkseen päivästä toiseen. Kerroin tarvitsevani Herran apua tunnista tuntiin, sillä minulla on paljon kipuja. Hämmästyneen oloi­sena hän sanoi, ”niinkö?” Sanoin sai­raiden kaipaavan ennen muuta rakka­utta, rauhaa ja hiljaisuutta. Nainen käänsi selkänsä minulle ja lähti vihai­sena pois. Seuraavana yönä en saanut unta ja minulla oli pahoja sydämen­tykytyksiä. Mieheni rukoili puoles­tani.

Jälkeenpäin ajattelin puhuimmeko naisen kanssa lainkaan samasta Jee­suksesta. Rukoukseni on, että jokin sanomani voisi auttaa häntä ymmär­tämään sairaita seurakunnassa, eikä loukkaamaan heitä, kun he eivät pa­rane. Ehkä sillä oli jokin tarkoitus. En tiedä onko niin. Itse olin tilanteessa heikoilla.

Haluan kertoa painajaismaisen ko­ke­mukseni “vapauttamistoiminnasta”. 1991 olin raskaana ja odotin tytär­tämme. Mieheni ja minä kuulimme pai­kasta, joka suoritti kristillistä pa­ranta­mis- ja vapauttamistoimintaa. He toi­mivat suuressa eteläenglantilai­sessa kartanossa. Olimme innokkaita, koska meillä kummallakin oli selkä huonossa kunnossa.

Osallistuimme erääseen heidän koko­ukseensa. Kun menin eteen rukoilta­vaksi kuulin, että selkärangassani oli ”Kundaliini henki”. (Käärmevoima, joka hindu-uskonnon mukaan asuu ihmisen sisällä.) Heidän mu­kaansa ei ollut oikein rukoilla nyt paljon, mutta he ”sitoivat” hengen ja sanoivat proses­sin jatkuvan, kun lap­semme olisi synty­nyt.

Tyttäremme syntyi 1992. Sen jälkeen menin järjestön haastatteluun. Kaksi naista kyseli paljon lapsuudestani. He järjestivät tapaamisen erään parin kanssa ja heidän kanssaan osallistuin puolen vuoden ajan järjestön tilai­suuk­siin.

Useimmat tilaisuudet alkoivat klo 10 aamupäivällä jatkuen aina klo 21:een illalla. Joka kerran jälkeen olin rätti­väsynyt.

Minut saatiin visualisoimaan kummia ja pelottavia asioita, kuten että rot­koon heitettyjen ja abortoitujen lasten sielut olivat ansassa minun ruumiis­sani. Oli myös lentäviä mattoja. Ai­van oikein. Niiden avulla visualisoi­tiin matkoja Kauko-Itään. Ennen pit­kää minussa oli satoja demoneja, jotka ajettiin ulos joka kerta. Uskoin miltei kaiken. Minulle kerrottiin, että ympärilläni oleva hen­kimaailma pääsi minuun erityisten voi­mapistei­den kautta. Henkien yläpuolella ole­vat ihmiset sanoivat minun olevan todella pahassa jamassa ja siksi piti lähteä parantamiskeskukseen, joka oli mainittu suuri kartano. Minun piti mennä sinne heinäkuussa –93. Kun aika koitti hyvästelin perheeni ja läh­din.



Kun tulin sinne minulle kerrottiin, että olin toinen henkilö, joka sai tätä palve­lua. Paikan johtaja oli auttanut erästä henkilöä tällä tavoin ja autettu oli sitten välittänyt saman avun jolle­kin toiselle.

Minut ohjattiin asuntolaan. Minulla oli keittiö, oleskelutila, makuuhuone ja pesuhuone. Yksi nainen nukkui sa­massa tilassa kanssani.

Paikka oli kuin mielisairaala. Minut lukittiin sisään ja pääsin ulos vain kah­den ihmisen seurassa. Ruoka tuo­tiin keittiöstä. Useimmat ”istunnot” alkoivat vasta klo 22 illalla, koska niiden joh­dossa oleva henkilö oli ”yöihminen”. Niin minulle sanottiin. Itse en ollut.



Minussa sanottiin olevan monta lasta, jotka olivat jääneet minuun lapsuu­teni eri vaiheissa. Joka ilta niitä hou­kuteltiin esiin, kunnes ne olisivat valmiit tule­maan ulos. Tajusin pian, että jos en tee yhteistyötä heidän kanssaan, en kos­kaan pääse eroon koko paikasta. Pää­asia oli, että minun tuli kohdata vihani. Isot tyynyt an­nettiin, jotta niitä voisi pieksää ja va­pauttaa patoutunut viha.

Eräänä iltana kolme naista ja kaksi miestä oli “auttamassa” minua. Kaikki paitsi yksi kaatuivat ja kokivat ilmiöitä.

Kolmannella viikolla olin jo mustel­milla, mutta en vielä ollut päässyt sii­hen, mitä odotettiin. Tuona iltana vas­tuussa oleva nainen alkoi nimitellä mi­nua saadakseen minut reagoimaan ja antamaan takaisin samalla mitalla. Sen sijaan rojahdin maahan itkien hysteeri­sesti. Tunti toisen jälkeen sama jatkui ja hän nimitteli, haukkui, tyrkki ja työnsi minua. Mutta minä kykenin vain itke­mään ja päädyin aina lattialle.

Sitten tapahtui pahin. Hän kiipesi pääl­leni teeskennellen aikovansa hy­väksi­käyttää minua. Se oli liikaa. Olin häm­mentynyt ja hyvin pelokas. Klo 3 aa­muyöllä raivostuin ja kävin häneen kiinni. Hän oli tyytyväinen, että lopulta näytin vihani. Minusta otettiin jopa va­lokuva.


Seuraavana päivänä sanottiin, että mi­nussa oleville lapsille pidettäisiin tee­kutsut. Kutsuille pyydettiin mies, jonka tuli olla pikkupoika. Myös hä­nessä sa­nottiin olevan pikkulapsia. Minun tuli käyttäytyä kuin lapsi. Itse asiassa tun­sinkin niin. Se oli outoa. Sitten he kut­suivat kaikki lapset ulos minusta, al­kaen 3 vuoden iästä siihen asti kun olin täysi-ikäinen.



Seuraavana päivänä minun sanottiin olevan kunnossa ja olin vapaa ilman lukkoja ja kontrollia. Samalla tera­peut­tini alkoivat olla itse ongelmissa. Näkyi kyyneleitä ja kuului sanoja. Kolmen päivän ajan olin omillani ja lopulta ky­syin mistä oli kyse. Kaikilla oli ongel­mia johtajan kanssa.

Seuraavana päivänä ajoin kotiin ja koin olevani kaikkea muuta kuin ehjä. Siinä se.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Tyttäremme syntyi 1992. Sen jälkeen menin järjestön haastatteluun. Kaksi naista kyseli paljon lapsuudestani. He järjestivät tapaamisen erään parin kanssa ja heidän kanssaan osallistuin puolen vuoden ajan järjestön tilai­suuk­siin.

Useimmat tilaisuudet alkoivat klo 10 aamupäivällä jatkuen aina klo 21:een illalla. Joka kerran jälkeen olin rätti­väsynyt.

Minut saatiin visualisoimaan kummia ja pelottavia asioita, kuten että rot­koon heitettyjen ja abortoitujen lasten sielut olivat ansassa minun ruumiis­sani. Oli myös lentäviä mattoja. Ai­van oikein. Niiden avulla visualisoi­tiin matkoja Kauko-Itään. Ennen pit­kää minussa oli satoja demoneja, jotka ajettiin ulos joka kerta. Uskoin miltei kaiken. Minulle kerrottiin, että ympärilläni oleva hen­kimaailma pääsi minuun erityisten voi­mapistei­den kautta. Henkien yläpuolella ole­vat ihmiset sanoivat minun olevan todella pahassa jamassa ja siksi piti lähteä parantamiskeskukseen, joka oli mainittu suuri kartano. Minun piti mennä sinne heinäkuussa –93. Kun aika koitti hyvästelin perheeni ja läh­din.



Kun tulin sinne minulle kerrottiin, että olin toinen henkilö, joka sai tätä palve­lua. Paikan johtaja oli auttanut erästä henkilöä tällä tavoin ja autettu oli sitten välittänyt saman avun jolle­kin toiselle.

Minut ohjattiin asuntolaan. Minulla oli keittiö, oleskelutila, makuuhuone ja pesuhuone. Yksi nainen nukkui sa­massa tilassa kanssani.

Paikka oli kuin mielisairaala. Minut lukittiin sisään ja pääsin ulos vain kah­den ihmisen seurassa. Ruoka tuo­tiin keittiöstä. Useimmat ”istunnot” alkoivat vasta klo 22 illalla, koska niiden joh­dossa oleva henkilö oli ”yöihminen”. Niin minulle sanottiin. Itse en ollut.



Minussa sanottiin olevan monta lasta, jotka olivat jääneet minuun lapsuu­teni eri vaiheissa. Joka ilta niitä hou­kuteltiin esiin, kunnes ne olisivat valmiit tule­maan ulos. Tajusin pian, että jos en tee yhteistyötä heidän kanssaan, en kos­kaan pääse eroon koko paikasta. Pää­asia oli, että minun tuli kohdata vihani. Isot tyynyt an­nettiin, jotta niitä voisi pieksää ja va­pauttaa patoutunut viha.

Eräänä iltana kolme naista ja kaksi miestä oli “auttamassa” minua. Kaikki paitsi yksi kaatuivat ja kokivat ilmiöitä.

Kolmannella viikolla olin jo mustel­milla, mutta en vielä ollut päässyt sii­hen, mitä odotettiin. Tuona iltana vas­tuussa oleva nainen alkoi nimitellä mi­nua saadakseen minut reagoimaan ja antamaan takaisin samalla mitalla. Sen sijaan rojahdin maahan itkien hysteeri­sesti. Tunti toisen jälkeen sama jatkui ja hän nimitteli, haukkui, tyrkki ja työnsi minua. Mutta minä kykenin vain itke­mään ja päädyin aina lattialle.

Sitten tapahtui pahin. Hän kiipesi pääl­leni teeskennellen aikovansa hy­väksi­käyttää minua. Se oli liikaa. Olin häm­mentynyt ja hyvin pelokas. Klo 3 aa­muyöllä raivostuin ja kävin häneen kiinni. Hän oli tyytyväinen, että lopulta näytin vihani. Minusta otettiin jopa va­lokuva.


Seuraavana päivänä sanottiin, että mi­nussa oleville lapsille pidettäisiin tee­kutsut. Kutsuille pyydettiin mies, jonka tuli olla pikkupoika. Myös hä­nessä sa­nottiin olevan pikkulapsia. Minun tuli käyttäytyä kuin lapsi. Itse asiassa tun­sinkin niin. Se oli outoa. Sitten he kut­suivat kaikki lapset ulos minusta, al­kaen 3 vuoden iästä siihen asti kun olin täysi-ikäinen.



Seuraavana päivänä minun sanottiin olevan kunnossa ja olin vapaa ilman lukkoja ja kontrollia. Samalla tera­peut­tini alkoivat olla itse ongelmissa. Näkyi kyyneleitä ja kuului sanoja. Kolmen päivän ajan olin omillani ja lopulta ky­syin mistä oli kyse. Kaikilla oli ongel­mia johtajan kanssa.

Seuraavana päivänä ajoin kotiin ja koin olevani kaikkea muuta kuin ehjä. Siinä se.

Muutaman viikon kuluttua pääpai­kassa oli avointen ovien päivä ja kä­vin siellä. Minulle kerrottiin, että muutoksia oltiin tekemässä ja paikkaa oli johdettu vää­rin. Johtaja pyysi mi­nulta anteeksi erään toisen henkilön välityksellä. Minun jäl­keeni mieheni kävi ”vapauttamistoi­minnassa” ja koki mielipahakseen, kuinka hänet johdatettiin monien suku­polvien ta­kaisiin asioihin.

Tästä kaikesta hullutuksesta tulimme kun liityimme suureen “torontolai­seen” seurakuntaamme. Hyppäsimme kuu­malta pannulta suoraan tuleen!

Kun jätimme seurakunnan 1998 meille ehdotettiin, että hakisimme apua sa­masta paikasta, jossa olimme olleet. Meille sanottiin sen muuttu­neen. Me­ninkin sinne, mutta mene­telmät olivat samoja. Pian tämän jäl­keen sairastuin keuhkokuumeeseen, sain aivovaurion ja mieheni sai veri­tulpan.

Olemme nyt baptistiseurakunnassa. Joitakin aikoja sitten menin rukoilta­vaksi. Mies, joka johdatti minut ”va­pauttamistoimintaan” oli puhumassa. Hän puhui kanssani ja sanoi edelleen kuuluvansa ko. liikkeeseen. Hän sa­noi minulle, että sairauteni johtuu osittain siitä, että jonkun toisen henki, johon olen ollut yhteydessä ja jolla on ollut aivokalvontulehdus, siirtyi mi­nuun. Tämä henkilö oli kuulemma aiemman seurakuntani naispastori…

Tässä sitä ollaan. Hämmennyksissä, haavoittuneena, mutta vakaasti päät­täen säilyttää oma vapaus.



Kertomus päättyy.

_____________

Alan Morrison jatkaa:



(Tilan takia Alan Morrisonin osuutta on hiukan lyhennetty alkuperäisestä, asian silti muuttumatta / J.A.)



Haluan kommentoida edellä kuvattua. Saatat ajatella, että edellä kerrottu on ääritapaus eikä kovin yleistä. Mutta sellainen ajatus voi olla virheellinen. Olen joutunut kohtaamaan satoja sa­mankaltaisia tapauksia viimeisen 10 vuoden aikana. Monet tulevat seura­kuntiin saamaan apua, mutta joutu­vat­kin vuosia kestävän ikeen alle. Miksi näin?

Ennen kuin yritän vastata kysymyk­seen sanon ensin, että mainittu seura­kunta ja liike nauttivat yleistä luotta­musta Bri­tannian evankelisessa ken­tässä. Vaikka niin ei olisi niin silti tuskin kukaan pu­huisi sitä vastaan pelosta tulla leima­tuksi hajottajana. Se, että tällaista toi­mintaa kunnioite­taan on loukkaus Kristuksen määrä­ystä vastaan ja merkki seurakunnan luopumuksen tilasta tänä aikana. Kuvatunlainen ”vapauttamis­toiminta” demonien ym. ulosajamisi­neen on niin kaukana Kristuksen työstä kuin vain voi kuvitella.



Millä raamatullisella pohjalla ihmiset, jotka pitävät itseään kristittyinä, voi­vat asettaa kirouksia niiden ylle jotka eivät ole kaikessa samaa mieltä, vaan jättävät seurakunnan? Koko ajatus on mieli­puolinen ja täysin pakanallinen. Sama käytäntö tulee vastaan mustassa magi­assa. Kuinka kukaan, itseään kristittynä pitävä, voi toimia näin? Se on käsittä­mätöntä.

Voimme kysyä edelleen: Ovatko täl­laiset kiroukset oikeasti toimivia ja te­hokkaita? Vastaus kuuluu: Ne ovat sitä vain siinä määrin, kun niiden kohteeksi joutunut uskoo niin olevan.

En usko kirouksia jakelevan hairah­tu­neen ihmisen voivan vaikuttaa millään voimalla todellisiin kristittyi­hin. Kiro­uksilla ei ole vaikutusta. Us­kovilla on vakuutus, että Kristus on, ”… pelasta­nut meidät pimeyden val­lasta ja siirtä­nyt meidät rakkaan Poi­kansa valtakun­taan”, Kol.1:13.

Meillä on varmuus, että ”Me tie­dämme, ettei yksikään Jumalasta synty­nyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä ­häneen ryhdy se paha”, 1Joh.5:18.

Samoin, ”Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voi­man ja rakkauden ja raittiuden hengen”, 2Tim.1:7.

Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin roh­kaisuksi kristityille, jotka mani­puloin­nin kautta on alistettu pelon valtaan.

Anonyymi00025 kirjoitti:

Muutaman viikon kuluttua pääpai­kassa oli avointen ovien päivä ja kä­vin siellä. Minulle kerrottiin, että muutoksia oltiin tekemässä ja paikkaa oli johdettu vää­rin. Johtaja pyysi mi­nulta anteeksi erään toisen henkilön välityksellä. Minun jäl­keeni mieheni kävi ”vapauttamistoi­minnassa” ja koki mielipahakseen, kuinka hänet johdatettiin monien suku­polvien ta­kaisiin asioihin.

Tästä kaikesta hullutuksesta tulimme kun liityimme suureen “torontolai­seen” seurakuntaamme. Hyppäsimme kuu­malta pannulta suoraan tuleen!

Kun jätimme seurakunnan 1998 meille ehdotettiin, että hakisimme apua sa­masta paikasta, jossa olimme olleet. Meille sanottiin sen muuttu­neen. Me­ninkin sinne, mutta mene­telmät olivat samoja. Pian tämän jäl­keen sairastuin keuhkokuumeeseen, sain aivovaurion ja mieheni sai veri­tulpan.

Olemme nyt baptistiseurakunnassa. Joitakin aikoja sitten menin rukoilta­vaksi. Mies, joka johdatti minut ”va­pauttamistoimintaan” oli puhumassa. Hän puhui kanssani ja sanoi edelleen kuuluvansa ko. liikkeeseen. Hän sa­noi minulle, että sairauteni johtuu osittain siitä, että jonkun toisen henki, johon olen ollut yhteydessä ja jolla on ollut aivokalvontulehdus, siirtyi mi­nuun. Tämä henkilö oli kuulemma aiemman seurakuntani naispastori…

Tässä sitä ollaan. Hämmennyksissä, haavoittuneena, mutta vakaasti päät­täen säilyttää oma vapaus.



Kertomus päättyy.

_____________

Alan Morrison jatkaa:



(Tilan takia Alan Morrisonin osuutta on hiukan lyhennetty alkuperäisestä, asian silti muuttumatta / J.A.)



Haluan kommentoida edellä kuvattua. Saatat ajatella, että edellä kerrottu on ääritapaus eikä kovin yleistä. Mutta sellainen ajatus voi olla virheellinen. Olen joutunut kohtaamaan satoja sa­mankaltaisia tapauksia viimeisen 10 vuoden aikana. Monet tulevat seura­kuntiin saamaan apua, mutta joutu­vat­kin vuosia kestävän ikeen alle. Miksi näin?

Ennen kuin yritän vastata kysymyk­seen sanon ensin, että mainittu seura­kunta ja liike nauttivat yleistä luotta­musta Bri­tannian evankelisessa ken­tässä. Vaikka niin ei olisi niin silti tuskin kukaan pu­huisi sitä vastaan pelosta tulla leima­tuksi hajottajana. Se, että tällaista toi­mintaa kunnioite­taan on loukkaus Kristuksen määrä­ystä vastaan ja merkki seurakunnan luopumuksen tilasta tänä aikana. Kuvatunlainen ”vapauttamis­toiminta” demonien ym. ulosajamisi­neen on niin kaukana Kristuksen työstä kuin vain voi kuvitella.



Millä raamatullisella pohjalla ihmiset, jotka pitävät itseään kristittyinä, voi­vat asettaa kirouksia niiden ylle jotka eivät ole kaikessa samaa mieltä, vaan jättävät seurakunnan? Koko ajatus on mieli­puolinen ja täysin pakanallinen. Sama käytäntö tulee vastaan mustassa magi­assa. Kuinka kukaan, itseään kristittynä pitävä, voi toimia näin? Se on käsittä­mätöntä.

Voimme kysyä edelleen: Ovatko täl­laiset kiroukset oikeasti toimivia ja te­hokkaita? Vastaus kuuluu: Ne ovat sitä vain siinä määrin, kun niiden kohteeksi joutunut uskoo niin olevan.

En usko kirouksia jakelevan hairah­tu­neen ihmisen voivan vaikuttaa millään voimalla todellisiin kristittyi­hin. Kiro­uksilla ei ole vaikutusta. Us­kovilla on vakuutus, että Kristus on, ”… pelasta­nut meidät pimeyden val­lasta ja siirtä­nyt meidät rakkaan Poi­kansa valtakun­taan”, Kol.1:13.

Meillä on varmuus, että ”Me tie­dämme, ettei yksikään Jumalasta synty­nyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä ­häneen ryhdy se paha”, 1Joh.5:18.

Samoin, ”Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voi­man ja rakkauden ja raittiuden hengen”, 2Tim.1:7.

Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin roh­kaisuksi kristityille, jotka mani­puloin­nin kautta on alistettu pelon valtaan.

Lausuma 1. Jokainen meistä on vaja­vainen monin eri tavoin tässä elä­mässä.

Lausuma 2. Jokainen meistä kuolee joko sairauteen tai ruumiin toiminto­jen heikkenemisen kautta.

Lausuma 3. Jumala ei edes oleta, että kaikki meistä olisivat jatkuvasti ter­veitä, rikkaita ja onnellisia.

Lausuma 4. Jumala voi järjestää niin, että joku Hänen omistaan joutuu kär­simään (myös sairauden kautta) täyt­tääkseen elämälleen määrätyn tar­koi­tuksen. Kaiken takana on aina pää­määrä, että uskovan elämä on kuitenkin tarkoituksenmukainen ian­kaikkisuusnä­kökulmaa vasten ja muovaa häneen enemmän Kristuksen kaltaisuutta.

Nämä lausumat ovat tärkeitä tänä ai­kana, koska monet aktiiviset kristityt ajassamme ajattelevat tyhmästi, että sairaus, vajavuus, kovat koettelemuk­set tai kärsimys ovat merkki huonosta ju­malasuhteesta, tottelemattomuu­desta Häntä kohtaan tai Hengen mu­rehdutta­misesta. Olen kirjoittanut aiheesta laa­jemminkin.



Opetus, että kristityn ei tulisi sairas­taa ja että meillä on oikeus pysyvään ter­veyteen tässä elämässä on erään­laista perfektionismia ja johtuu Raa­matun sanan vakavasta väärinym­märtämisestä. Raamattu selvästi sa­noo, että koko luomakunta ”huokaa” syntiinlankee­muksen tilassa. Myös me, joilla on ”hengen esikoislahja” huokaamme si­simmässämme odot­taen ”ruumiimme lunastusta”. Kerran koko luomakunta vapautetaan ”tur­meluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen”, Room.8:20-24.

Tämä on perustavaa laatua oleva Raa­matun opetus koskien nykyistä ti­laamme ja koko maailmankaikkeu­den lunastusta.

Sairaus on läsnä, koska elämme lan­genneessa maailmassa. Kristitty on osa tulevaa maailmaa, hän kuuluu jo Juma­lan valtakuntaan, mutta silti olemme fyysisesti läsnä tässä ajassa. Sen rajoi­tukset ja ongelmat koskevat meitä ja heikkenemme ja kuolemme fyysisen prosessin kautta. Siksi on totta, että olemme kaikki tavalla tai toisella vaja­vaisia tässä elämässä. Jotkut eivät voi kävellä, joidenkin aivotoiminta on puutteellista, toiset eivät voi kirjoittaa, toiset eivät pysty ratkomaan ongelmia, eräät eivät osaa kasvattaa lapsiaan, eräät eivät näe silmillään, toiset eivät näe sydämel­lään, jne.

Kun tämä asia ymmärrettäisiin sääs­tyttäisiin monilta itkuilta seurakun­nassa.



Jos olisi niin, että Jumala ei koskaan haluaisi meidän olevan sairaita ja meillä olisi oikeus ainaiseen tervey­teen, siitä seuraa, että Hän ei haluaisi meidän myöskään kuolevan, vaan saavuttavan ikuisen elämän jo tässä ajassa. Mutta kristitynkin on kuoltava ja useimmat kuolevat sairauteen, mo­net tuskien kautta. Ei ole merkitystä kuinka uskolli­sia tai heikkoja us­konelämässämme olemme olleet. Fyysinen ruumis rapis­tuu. Se on ih­miskunnan lankeemuksen tulosta.

Matthew Henryn mukaan, ”usko­matto­malle kuolema on kaikkien ilo­jen loppu, uskovalle taas kaiken kär­simyk­sen loppu”.

Mitä kaikki kristityt eivät hyväksy on, että uskovan tulee odottaa tämän elä­män jälkeistä aikaa voidakseen elää täydessä terveydessä ja vaurau­dessa, Ilm.21:7.

Siihen asti joudumme elämään rulla­tuolien, kävelykeppien, tekonivelten ja leikkausarpien maailmassa. Tässä ajassa koemme tulevan ajan armon, mutta emme vielä sen täyttä loistok­kuutta. Se odottaa meitä tämän elä­män jälkeen.



Varmasti Jumala haluaa meidän ole­van onnellisia. Mutta Hänen käsityk­sensä onnesta saattaa olla –ja lähes aina on – erilainen kuin meidän. Meidän mieles­tämme onnen tulee olla tässä ja nyt, mutta Herra näkee asian pidemmällä aikavälillä. Hän tietää, että meidän to­dellinen ja lo­pullinen onnemme (siu­nauksemme) saattaa edellyttää joutu­mista rulla­tuoliin tai vammautumista auto-on­nettomuudessa. Voimme joutua van­keuteen, kidutetuksi tai tulla tape­tuksi. Kuinka vähän ymmärrämme Ju­malan suurta suunnitelmaa.

Moni suuriääninen parantamis- ja va­pautustoiminta voikin olla Jumalan tah­don vastainen enemmän kuin sen mu­kainen.

Kärsimyksen kautta Jumala muokkaa meitä Kristuksen kaltaisuuteen. Jos kiellät sen, lue Hep.11:32-40, 12:3-11 ja Room.8:28-29. Jos edelleen kiellät sen, lue historiasta kuinka moni pyhä on kärsinyt vainoissa ja ahdingoissa aina marttyyrikuolemaan saakka. Oliko heidän elämänsä merkki epä­uskosta? Opetus, että Jumala haluaa jokaisen olevan aina terve, rikas ja onnellinen tässä elämässä on merkki Jumalan sy­vän viisauden torjumi­sesta. Äärikaris­maattisuus ja ”toron­tolainen” kokemus­kristillisyys kulkee käsi kädessä ”uskon sana” ja ”me­nestysteologia” liikkeen kanssa.

Anonyymi00026 kirjoitti:

Lausuma 1. Jokainen meistä on vaja­vainen monin eri tavoin tässä elä­mässä.

Lausuma 2. Jokainen meistä kuolee joko sairauteen tai ruumiin toiminto­jen heikkenemisen kautta.

Lausuma 3. Jumala ei edes oleta, että kaikki meistä olisivat jatkuvasti ter­veitä, rikkaita ja onnellisia.

Lausuma 4. Jumala voi järjestää niin, että joku Hänen omistaan joutuu kär­simään (myös sairauden kautta) täyt­tääkseen elämälleen määrätyn tar­koi­tuksen. Kaiken takana on aina pää­määrä, että uskovan elämä on kuitenkin tarkoituksenmukainen ian­kaikkisuusnä­kökulmaa vasten ja muovaa häneen enemmän Kristuksen kaltaisuutta.

Nämä lausumat ovat tärkeitä tänä ai­kana, koska monet aktiiviset kristityt ajassamme ajattelevat tyhmästi, että sairaus, vajavuus, kovat koettelemuk­set tai kärsimys ovat merkki huonosta ju­malasuhteesta, tottelemattomuu­desta Häntä kohtaan tai Hengen mu­rehdutta­misesta. Olen kirjoittanut aiheesta laa­jemminkin.



Opetus, että kristityn ei tulisi sairas­taa ja että meillä on oikeus pysyvään ter­veyteen tässä elämässä on erään­laista perfektionismia ja johtuu Raa­matun sanan vakavasta väärinym­märtämisestä. Raamattu selvästi sa­noo, että koko luomakunta ”huokaa” syntiinlankee­muksen tilassa. Myös me, joilla on ”hengen esikoislahja” huokaamme si­simmässämme odot­taen ”ruumiimme lunastusta”. Kerran koko luomakunta vapautetaan ”tur­meluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen”, Room.8:20-24.

Tämä on perustavaa laatua oleva Raa­matun opetus koskien nykyistä ti­laamme ja koko maailmankaikkeu­den lunastusta.

Sairaus on läsnä, koska elämme lan­genneessa maailmassa. Kristitty on osa tulevaa maailmaa, hän kuuluu jo Juma­lan valtakuntaan, mutta silti olemme fyysisesti läsnä tässä ajassa. Sen rajoi­tukset ja ongelmat koskevat meitä ja heikkenemme ja kuolemme fyysisen prosessin kautta. Siksi on totta, että olemme kaikki tavalla tai toisella vaja­vaisia tässä elämässä. Jotkut eivät voi kävellä, joidenkin aivotoiminta on puutteellista, toiset eivät voi kirjoittaa, toiset eivät pysty ratkomaan ongelmia, eräät eivät osaa kasvattaa lapsiaan, eräät eivät näe silmillään, toiset eivät näe sydämel­lään, jne.

Kun tämä asia ymmärrettäisiin sääs­tyttäisiin monilta itkuilta seurakun­nassa.



Jos olisi niin, että Jumala ei koskaan haluaisi meidän olevan sairaita ja meillä olisi oikeus ainaiseen tervey­teen, siitä seuraa, että Hän ei haluaisi meidän myöskään kuolevan, vaan saavuttavan ikuisen elämän jo tässä ajassa. Mutta kristitynkin on kuoltava ja useimmat kuolevat sairauteen, mo­net tuskien kautta. Ei ole merkitystä kuinka uskolli­sia tai heikkoja us­konelämässämme olemme olleet. Fyysinen ruumis rapis­tuu. Se on ih­miskunnan lankeemuksen tulosta.

Matthew Henryn mukaan, ”usko­matto­malle kuolema on kaikkien ilo­jen loppu, uskovalle taas kaiken kär­simyk­sen loppu”.

Mitä kaikki kristityt eivät hyväksy on, että uskovan tulee odottaa tämän elä­män jälkeistä aikaa voidakseen elää täydessä terveydessä ja vaurau­dessa, Ilm.21:7.

Siihen asti joudumme elämään rulla­tuolien, kävelykeppien, tekonivelten ja leikkausarpien maailmassa. Tässä ajassa koemme tulevan ajan armon, mutta emme vielä sen täyttä loistok­kuutta. Se odottaa meitä tämän elä­män jälkeen.



Varmasti Jumala haluaa meidän ole­van onnellisia. Mutta Hänen käsityk­sensä onnesta saattaa olla –ja lähes aina on – erilainen kuin meidän. Meidän mieles­tämme onnen tulee olla tässä ja nyt, mutta Herra näkee asian pidemmällä aikavälillä. Hän tietää, että meidän to­dellinen ja lo­pullinen onnemme (siu­nauksemme) saattaa edellyttää joutu­mista rulla­tuoliin tai vammautumista auto-on­nettomuudessa. Voimme joutua van­keuteen, kidutetuksi tai tulla tape­tuksi. Kuinka vähän ymmärrämme Ju­malan suurta suunnitelmaa.

Moni suuriääninen parantamis- ja va­pautustoiminta voikin olla Jumalan tah­don vastainen enemmän kuin sen mu­kainen.

Kärsimyksen kautta Jumala muokkaa meitä Kristuksen kaltaisuuteen. Jos kiellät sen, lue Hep.11:32-40, 12:3-11 ja Room.8:28-29. Jos edelleen kiellät sen, lue historiasta kuinka moni pyhä on kärsinyt vainoissa ja ahdingoissa aina marttyyrikuolemaan saakka. Oliko heidän elämänsä merkki epä­uskosta? Opetus, että Jumala haluaa jokaisen olevan aina terve, rikas ja onnellinen tässä elämässä on merkki Jumalan sy­vän viisauden torjumi­sesta. Äärikaris­maattisuus ja ”toron­tolainen” kokemus­kristillisyys kulkee käsi kädessä ”uskon sana” ja ”me­nestysteologia” liikkeen kanssa.

Kuinka on mahdollista, että tällaiset seurakunnat ja liikkeet, tai parem­min­kin kultit, sallitaan? Jos samoilla me­netelmillä johdettaisiin sairaaloita, hoi­toloita, vanhusten koteja, päivä­koteja, tai mitä tahansa sosiaalista toimintaa ne joutuisivat heti tarkkai­luun ja häpeäksi tulleet väärät käy­tännöt karsittaisiin pois. Jotkut jou­tuisivat rikostutkintaan. The Mail on Sunday lehdessä 8.3.1992 mainitun vapauttamiskeskuksen johta­jan vaimo sanoo, että keskus on ”vaa­rallinen paikka” ja se, mitä hänen mie­hensä tekee ”on yhtä vaarallista kuin ok­kultismi, jota vastaan hän (paikan johtaja) saarnaa”. BBC:n dokumen­tissa 1995 paikan entinen terapeutti kertoo kuinka hänessä havaittiin ”hi­mon de­moni” ja kuinka muut paikan työnteki­jät järjestivät oudon ”vapa­uttamisritu­aalin”. Paikan johtaja nä­kee demoneja lähes jokaisessa. Enti­nen terapeutti jat­kaa, ”Tunnen inhoa näitä menetelmiä kohtaan. En voisi suositella niitä kris­tittynä käytäntönä millään tavoin. Ne ovat loukkaavia, väkivaltaisia ja kaikin tavoin epä­kohteliaita. Enkä pidä niitä ketään auttavina. On monia, jotka kär­sivät edelleen sen takia mitä ovat koke­neet terapiassa.”



Meidän tulisi puhua julkisesti kristil­lisessä kentässä vallitsevaa manipu­lointia ja puoskarointia vastaan. Miksi uskonnollisen perversion sal­litaan jat­kua? Ne eivät vain tuota hä­peää aidolle kristillisyydelle, vaan ovat myös vas­taan normaalia joka­päiväistä elämän­muotoa. Mitä ta­pahtui kertomuksen naiselle ja mo­nille muille on rikollista. Kuinka täl­laisen toiminnan johtajat ja sallijat eivät joudu vastaamaan teois­taan? Miksi nämä voivat vuodesta toi­seen jatkaa ja kerätä itselleen omai­suuksia toisten manipuloinnin ja hyväk­si­käytön kautta?

Kaksi vastausta tulee ensin mieleen.

- Uhrit ovat niin loppuun pa­laneita ja uhkailujen kautta pelotel­tuja, että he eivät voi puolustaa omia, laillisia oike­uksiaan.

- Monet rikkaat ja vaikutus­valtaiset ih­miset ovat toiminnassa mukana ja suo­jelevat sitä.

Nämä kaksi asiaa selittävät ilmiötä vain osittain. Asialla on myös sy­vempi puo­lensa. Kultin omaiset seu­rakunnat ja liikkeet menestyvät, koska niiden ta­kana on näkymättö­män maailman mustat voimat, joiden halu on tuhota seurakunnan uskotta­vuus maailman silmissä. Mitä enem­män pimeyden voimien sallitaan il­metä sitä laajem­malle kaaos etenee.

Sinun ja minun tehtävänä on kertoa asiat niin kuin ne ovat. Meidän tulee tarjota pelastava käsi niille, jotka ovat uhreja, mutta liian väsyneitä ja pe­lok­kaita itse puhumaan puolestaan. Monet kärsivät ja epäilevät sen toi­minnan oi­keutusta, jossa ovat mu­kana, mutta pelko estää sen julkituo­mista. Jos me tuomme asiat esille jul­kiseen tarkaste­luun, se rohkaisee mo­nia kärsiviä ja tekee heidän paluunsa aitoon kristityn elämään helpom­maksi.

Anonyymi00027 kirjoitti:

Kuinka on mahdollista, että tällaiset seurakunnat ja liikkeet, tai parem­min­kin kultit, sallitaan? Jos samoilla me­netelmillä johdettaisiin sairaaloita, hoi­toloita, vanhusten koteja, päivä­koteja, tai mitä tahansa sosiaalista toimintaa ne joutuisivat heti tarkkai­luun ja häpeäksi tulleet väärät käy­tännöt karsittaisiin pois. Jotkut jou­tuisivat rikostutkintaan. The Mail on Sunday lehdessä 8.3.1992 mainitun vapauttamiskeskuksen johta­jan vaimo sanoo, että keskus on ”vaa­rallinen paikka” ja se, mitä hänen mie­hensä tekee ”on yhtä vaarallista kuin ok­kultismi, jota vastaan hän (paikan johtaja) saarnaa”. BBC:n dokumen­tissa 1995 paikan entinen terapeutti kertoo kuinka hänessä havaittiin ”hi­mon de­moni” ja kuinka muut paikan työnteki­jät järjestivät oudon ”vapa­uttamisritu­aalin”. Paikan johtaja nä­kee demoneja lähes jokaisessa. Enti­nen terapeutti jat­kaa, ”Tunnen inhoa näitä menetelmiä kohtaan. En voisi suositella niitä kris­tittynä käytäntönä millään tavoin. Ne ovat loukkaavia, väkivaltaisia ja kaikin tavoin epä­kohteliaita. Enkä pidä niitä ketään auttavina. On monia, jotka kär­sivät edelleen sen takia mitä ovat koke­neet terapiassa.”



Meidän tulisi puhua julkisesti kristil­lisessä kentässä vallitsevaa manipu­lointia ja puoskarointia vastaan. Miksi uskonnollisen perversion sal­litaan jat­kua? Ne eivät vain tuota hä­peää aidolle kristillisyydelle, vaan ovat myös vas­taan normaalia joka­päiväistä elämän­muotoa. Mitä ta­pahtui kertomuksen naiselle ja mo­nille muille on rikollista. Kuinka täl­laisen toiminnan johtajat ja sallijat eivät joudu vastaamaan teois­taan? Miksi nämä voivat vuodesta toi­seen jatkaa ja kerätä itselleen omai­suuksia toisten manipuloinnin ja hyväk­si­käytön kautta?

Kaksi vastausta tulee ensin mieleen.

- Uhrit ovat niin loppuun pa­laneita ja uhkailujen kautta pelotel­tuja, että he eivät voi puolustaa omia, laillisia oike­uksiaan.

- Monet rikkaat ja vaikutus­valtaiset ih­miset ovat toiminnassa mukana ja suo­jelevat sitä.

Nämä kaksi asiaa selittävät ilmiötä vain osittain. Asialla on myös sy­vempi puo­lensa. Kultin omaiset seu­rakunnat ja liikkeet menestyvät, koska niiden ta­kana on näkymättö­män maailman mustat voimat, joiden halu on tuhota seurakunnan uskotta­vuus maailman silmissä. Mitä enem­män pimeyden voimien sallitaan il­metä sitä laajem­malle kaaos etenee.

Sinun ja minun tehtävänä on kertoa asiat niin kuin ne ovat. Meidän tulee tarjota pelastava käsi niille, jotka ovat uhreja, mutta liian väsyneitä ja pe­lok­kaita itse puhumaan puolestaan. Monet kärsivät ja epäilevät sen toi­minnan oi­keutusta, jossa ovat mu­kana, mutta pelko estää sen julkituo­mista. Jos me tuomme asiat esille jul­kiseen tarkaste­luun, se rohkaisee mo­nia kärsiviä ja tekee heidän paluunsa aitoon kristityn elämään helpom­maksi.

[1] ESP eli aisteista riippumaton havainnointi liitetään parapsykologiassa tiedon saamiseen ilman normaalien aistien myötävaikutusta. Siihen kuuluu karkeasti ottaen kolme erilaista parapsyykkistä ilmiötä: 1) telepatia (mielen suora yhteys toisen mieleen), 2)ennaltanäkeminen (kyky saada tietoa tulevista tapahtumista, ennustaminen) ja 3) selvänäköisyys (kyky saada tietoa etäällä olevista tapahtumista ja paikoista).

[2] Painovoimasta riippumaton ihmisen tai esineen ilmaan nouseminen.

[3] Uri Geller on israelilainen temppujen tekijä, joka sai maailmanlaajaa kuuluisuutta saadessaan lusikat taipumaan ”mielenvoimalla” TV-lähetyksissä. Hän vieraili aikanaan Suomessakin ja ihmiset kertoilivat kuinka siellä ja täällä TV:n ääressä kodeissa lusikat taipuivat ja kellot pysähtyivät. Geller on edelleen kuuluisa paranormaalien temppujen tekijä ja kiertää ympäri maailmaa. Tutkija James Randi, joka on paljastanut useita trikkejä ja temppuja, sanoo Gelleriä huijariksi, jonka lusikkatemppukin on ennalta valmistettu. Nykyisin Geller markkinoi myös (hyvällä menestyksellä) new age ideologian mukaista itseapu/menestys ajatusta. Hän myy oppaita, joissa mm. opetetaan löytämään taidot selvänäkemiseen, telepatiaan, kristallien kautta saatavaan voimaan, yms.

[4] Oiuja lautaa käytetään yhteydenotossa henkimaailmaan. Laudassa olevien kirjain- ja numeromerkkien avulla henki voi tehdä sanomansa tiettäväksi asiaan vihkiytyneiden läsnä ollessa. Ouija lautaa on markkinoitu harmittomana ajanvietteenä, etenkin nuorisolle.

[5] Mainitessaan kielilläpuhumisen Raamattu ei tarkoita jotakin pakonomaista tai väkisin aikaansaatua kokemusta. Raamattu painottaa, että uskovan ei tule missään vaiheessa antaa itsekontrollia jonkun muun valtaan, vaan hänen pitää ja hän voi kaikissa tilanteissa säilyttää oman arvostelu- ja harkintakyvyn.

[6] Ns. ruumiista irtautumiskokemus.

[7] Christian Channel Europe (perustettu 1995) on eurooppalainen vastine amerikkalaiselle TBN, eli Trinity Broadcasting Networkille. Perustajia ja johdossa ovat Rory ja Wendy Alec. Samat äärikarismaattiset julistajat esittävät ohjelmiaan sekä TBN:ssa että sen eurooppalaisessa vastineessa. Eurooppalainen kanava tunnetaan nyt nimellä GOD TV (!) ja se perustaa paljolti uskon sana/ menestysteologiaan.

[8] Yves Brault, kirjan ”Kulissien Takana” kirjoittaja, tuli vuosien aikana tuntemaan Hinnin veljekset. Kirjassaan hän kuvaa myös Henryn toimintaa. Kirja saatavissa Kristityn Foorumista. H. 12 Eur.

[9] Jonathan David lisää nimensä eteen Dr., eli Tri, tarkoittaen teologian tohtoria. Hän on perustanut ja johtaa Full Gospel Centre, Muar & Praise Celebration Centre, Malesiassa. Hän on myös perustaja ja “johtava apostoli” International Strategic Alliance of Apostolic Churches yhteisössä, jonka tarkoitus on hallita paikallisia seurakuntia ympäri maailmaa.

David sanoo olevansa maailman apostolien ja profeettojen tunnustama johtaja. Hän haluaa edistää ”Jumalan nykyistä toimintaa” karismaattisessa ”herätyksessä”.

I. Pian sen jälkeen kun olet istahtanut silmät suljettuna, keho alkaa osoittaa aktiivisuutta heittelemällä ruumiinjäseniä pakonomaisesti, epämuotoiset äänet lausutaan kovaäänisesti, puheesi alkaa
tuottaa eläinääniä, kuten linnut, sammakot, leijonat, shakaalit, koirat, tiikerit, pelon inspiroimina
ilman että haluat kuulla niitä – ymmärrä, että mahtava jumalatar Kundaliini on alkanut toimia.
J. Kun tunnet prãnan värisevän eri paikoissa kehosi sisällä ja tunnet sen virtaavan sinne minne tahansa vain kiinnitätkin huomiosi, ja hermosi alkavat tuoda näkyviin kevyitä nykimisiä aivan kuin sähköiskujen tuottamina – tiedä, että jumalatar Kundaliini on alkanut toimia.
K. Kun kaiken päivää ja yötä tunnet kehossasi prãnan aktiivisuuden ja aina kun keskität ajatuksesi,
kehosi välittömästi alkaa puistella tai heilua, ja mielesi pysyy täynnä iloa ja autuutta koko ajan, jopa
WC:ssä käynnin ajan, jopa nukkuessasi tunnet prãnan sähkövirran nousevan sahasrãr:ssasi2
ja jopa
unissasi koet Hänen läsnäolonsa – tiedä, että iloa tuottava Kundaliini on alkanut toimia.
L. Heti kun istut hartaushetkeen kehosi alkaa ravistella, ja ilon hurmoksessa alat laulaa suloiselta kuulostavia ylistyslauluja, joiden sävel ja runous tulevat ulkopuolelta tahtomattasi, kätesi taputtavat
rytmikkäästi, lausut kieltä jota et tunne, mutta ääni haltioittaa mielesi – tiedä, että puheen jumalatar Saraswati on herätetty toimimaan.
M. Kun tunnet juopumusta ilman että olet ottanut mitään päihteitä, kun kävellessäsi askeleesi putoavat majesteetillisesti tai juopuneen lailla, olet kyvytön tekemään mitään ja haluat pysyä hiljaa ja
tunnet vastenmielisyyttä puhumiseen tai toisten kuulemiseen ja tunnet olevasi jumalallisesti juovuksissa – tiedä, että sinun Atma Shakti Kundaliinisi, oman Itsen voimasi, on alkanut toimia.
N. Kävellessäsi, kun mielesi täyttyy impulssilla kävellä nopeammin ja jalkasi alkavat liikkua juosten,
tunnet kehosi keveäksi kuin ilma etkä tunne väsymystä pitkänkään kävelyn jälkeen, tunnet kelluvaa
keveyttä ja iloisuutta, et ole onneton edes unelmissasi, pystyt pitämään mielen tasapainon häiriintymättömänä kaikissa ylä- ja alamäissä, ja saat ehtymätöntä energiaa askareisiisi – tiedä, että
Brahma Shakti Kundaliini on alkanut toimia.
O. Kun mietiskellessäsi näet taivaallisen ilmestyksen ja joudut unenomaiseen mielentilaan, aistit taivaallisia tuoksuja, näet taivaallisia hahmoja, tunnet taivaallisia makuja, kuulet taivaallisia ääniä, koet taivaallisen kosketuksen ja vastaanotat ohjeita Jumalalta – ymmärrä, että taivaallinen Kundaliinivoima on alkanut toimia.
P. Kun mietiskellessäsi tulevaisuus avaa salaisuutensa sinulle tai kirjoitusten salatut tarkoitukset, Vedas ja Vedãnta valaisevat ymmärryksesi, kaikki epätietoisuus katoaa, saat syvän ymmärryksen vaikeatajuisiinkin henkitieteenalan tuotantojen ajatuksiin jopa ensisilmäyksellä, saat ihmeelliset puhujan lahjat ja tunnet, että ei ole tarvetta lähestyä edes Brahmaa, itseään luojaa – ymmärrä silloin,
että siddhisin (okkultismin voimien) lahjoittaja Kundaliini on alkanut toimia.
Q. Kun istuudut mietiskelemään ja katseesi kääntyy kohti kulmakarvojen keskikohtaa, kielesi nousee
ylös Khecharille, hengitys pysähtyy kokonaan ja mieli sukeltaa autuuden mereen, shambhavi
mudrã vaikuttaa ja tunnet savikalpa samãdhin mielihyvää – tiedä, että salaperäinen Kundaliinivoima on vaikuttamassa.
R. Kun aamu- ja ilta-aikaan täsmällisesti ja automaattisesti kehosi tulee ladatuksi taivaallisilla vaikutteilla, ja keho, mieli sekä prãna tulevat vallatuiksi Hänen toimestaan – tiedä, että kuningatar Kundaliini on oikeutetusti toimimassa.

2
Sahasrãr-khakra eli kruunukhakra on kaikkein ylimmäisin, päälaella oleva khakra.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/8656153/niilo-yli-vainio-kertoo-itse

"Semper.Fidelikseltä 9.2.2012 08:06 sopii hyvin tähän ketjuun!

Artturi Kukkula on saavuttanut korkean ja kunnioitettavan iän.
Onnea ja Jumalan siunausta toivotan hänelle lämpimästi.

Totuuden nimessä on sanottava, että A.Kukkula tuskin omistaa henkien erottamisen armolahjaa. Hän on puhunut Pyhän Hengen saamisesta myös NokiaMission tilaisuudessa, Markku Koiviston johdattelemana. Jos Jumalan Henki olisi ohjannut Kukkulan toimia, olisi hänelle valjennut se, mistä NokiaMissiossa oli kysymys.

Rovasti O.Peltola ei ole minun opettajiani, mutta henkikasteesta hän varoittaa viisaasti; siitä, mitä voimia 'kasteissa' saattaa olla.

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Neljaaaltoa.htm

>>Kun sain Artturi Kukkulan viettelemänä henkikasteen ja aloin puhua kielillä, koin ihmeellisen vapauttavan tunteen. Olin todella iloinen ikäänkuin vuosien taakat olisivat kirvonneet harteiltani. Olinhan etsinyt Pyhä hengen täyteyttä, toista siunausta, joka oli ollut Finneyn ja Moodyn valtavan vaikutuksen syy. Nyt sain sen vihdoinkin otettua omilla käsilläni toisen auttamana.
Ekstaattinen kokemisen tapa ja voima on useimmissa ihmisissä piilevänä. Oikein käsiteltynä tämä piilevä ja luonnollinen ihmisen kyky kokea elämää saadaan kutsuttua esiin.

Kielilläpuhuminen on nyt osoittautunut tämän ekstaattisen kokemuksen esiintuojana kaikkein tehokkaimmaksi. Jostakin syystä useimpien ihmisten on suhteellisen helppo oppia puhumaan kielillä. Monien alttius kielilläpuhumisen ekstaattiseen kokemukseen kuorrutetaan sanoilla: Jumalan armolahja, Pyhän Hengen armolahja, taivaallinen kieli, jolla seurustelet Jumalan kanssa. Sille siis annetaan mitä hienoimpia nimityksiä, jotka saat uskoa todeksi ja silloin olet todella omasta mielestäsi suorassa ja välittömässä yhteydessä ekstaattisuusjumalan kanssa.

Pyhä Henki onkin heillä ja heille ekstaattinen kokemus. Itse hankin tämän kokemus- pyhänhengen Artturi Kukkulan kanssa kahden kesken ollessani NMKY:n rukouskammiossa helluntain tienoissa 1951.

Se rakkaus Jeesukseen, joka syntyy ihmisessä ekstaattisen kokemuksen avulla on keinotekoista ja valheellista. Saman ekstaasin avulla syntynyt halua lukea Raamattua ja rukoilla ja voittaa sieluja Kristukselle on pettävää. Se on hurmoksellista intoa, joka näyttää suuntautuvan oikeaan asiaan, mutta sen motiivi, sen perusta, sen liikkeellepaneva voima on väärä - se on kiihotus, kiihko, hurmahenkisyys. Se on ihmisen omien sielunkykyjen vapautumisen tuomaa voimaa.

Hurmoslahkoissa selälleen kaatuneiden määrä tilastoisaan "pelastuneiksi" ja parantuneiksi ja uudistuneiksi, uudistuneiksi ja vaikka miksi.

Ylivainio piti tarkkoja tilastoja selälleen kaadettujen lukumäärästä ja niin ne tekee nytkin.

Samoin käden ylös nostaneet tilastoidaan pelastuneiksi.

Ihmisten töniminen nurin selälleen ei ole mitän tervettä Jumalan palvelusta, vaan Jumalan pilkkaamista.

Anonyymi00049 kirjoitti:

Ihmisten töniminen nurin selälleen ei ole mitän tervettä Jumalan palvelusta, vaan Jumalan pilkkaamista.

Netissä helluntailaisen pilkkaaminen ei ole tervettä Jumalan palvelusta.

Suomi24 on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan. Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus.

Anonyymi00050 kirjoitti:

Netissä helluntailaisen pilkkaaminen ei ole tervettä Jumalan palvelusta.

Nyt ei ole kyse ihmisistä, vaan helluntailaisten levittämistä saatanallisista vääristä opeista, mitkä ovat heresiaa, törkeätä ihmisten eksyttämistä ja rahastusta ja puostakointia ihmisten terveydellä ja taivaskaipuulla.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Nyt ei ole kyse ihmisistä, vaan helluntailaisten levittämistä saatanallisista vääristä opeista, mitkä ovat heresiaa, törkeätä ihmisten eksyttämistä ja rahastusta ja puostakointia ihmisten terveydellä ja taivaskaipuulla.

Mitä löytyykään sinun luterilaisesta kirkostasi? Mene siivoamaan omaa kirkkoasi! Sinun kirkostasi löytyy murhaajia, kansanmurhaajia, natseja, homoja, transuja ja lespoja, varkaita ja avionrikkojia ja röyväreitä ja ennen kaikkea jumalattomia pilkkaajia ja Jumalan herjaajia!

Anonyymi00052 kirjoitti:

Nyt ei ole kyse ihmisistä, vaan helluntailaisten levittämistä saatanallisista vääristä opeista, mitkä ovat heresiaa, törkeätä ihmisten eksyttämistä ja rahastusta ja puostakointia ihmisten terveydellä ja taivaskaipuulla.

Luterilaiset papit ja piispat ovat tällä viikolla pride-marssilla.
Tämä on ihmisten eksyttämistä.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Nyt ei ole kyse ihmisistä, vaan helluntailaisten levittämistä saatanallisista vääristä opeista, mitkä ovat heresiaa, törkeätä ihmisten eksyttämistä ja rahastusta ja puostakointia ihmisten terveydellä ja taivaskaipuulla.

Luterlaiset kirkot ovat rakennetut pakkotyöllä.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Nyt ei ole kyse ihmisistä, vaan helluntailaisten levittämistä saatanallisista vääristä opeista, mitkä ovat heresiaa, törkeätä ihmisten eksyttämistä ja rahastusta ja puostakointia ihmisten terveydellä ja taivaskaipuulla.

Ylivainiokin laittoi liikkeelle 1403 väitettä hänen kokouksissaan tapahtuneista ihmeparanemisista.

Niilo oli ovela ja pyysi tutun helluntailaistaustaisen lääkärin tekeillä olevassa lääk.tri:n väitöskirjassa todistamaan ihmeparanemiset todeksi.

Toisin kävi. Kukaan ei ollut parantunut mistään.

Ylivainio pääsi kuin koira veräjästä. Kaikki sellainen touhu menee uskonnon vapauden piikkiin.

Kunnes Espanjan huvimatkalla mies kohtasi ensimmäisen kerran Jumalan. Paha äkkikuolema vain 61-vuotiaana.

Anonyymi00057 kirjoitti:

Ylivainiokin laittoi liikkeelle 1403 väitettä hänen kokouksissaan tapahtuneista ihmeparanemisista.

Niilo oli ovela ja pyysi tutun helluntailaistaustaisen lääkärin tekeillä olevassa lääk.tri:n väitöskirjassa todistamaan ihmeparanemiset todeksi.

Toisin kävi. Kukaan ei ollut parantunut mistään.

Ylivainio pääsi kuin koira veräjästä. Kaikki sellainen touhu menee uskonnon vapauden piikkiin.

Kunnes Espanjan huvimatkalla mies kohtasi ensimmäisen kerran Jumalan. Paha äkkikuolema vain 61-vuotiaana.

Helluntailiikkeen perustaja Charles Fox Parham kuoli pahan äkkikuoleman 56-vuotiaana.

Anonyymi00058 kirjoitti:

Helluntailiikkeen perustaja Charles Fox Parham kuoli pahan äkkikuoleman 56-vuotiaana.

Charles Fox Parham, the 'father of the modern Pentecostal' Movement.

Anonyymi00058 kirjoitti:

Helluntailiikkeen perustaja Charles Fox Parham kuoli pahan äkkikuoleman 56-vuotiaana.

Helluntailiikkeen Suomeen tuonut ja tänne 40 srk. perustanut väkevä eksyttäjä Gerhard Olsen-Smidt, ei tyytynyt heiluttelemaan pelkkiä sateenkaarilippuja. Mies tuomittiin 6 kk vankeuteen Helesingissä homoseksuaalisesta hurjastelusta kahden nuoren hell.seurakunnan pojan kanssa.

Täytyyhän heilläkin olla jotain "hengellistä ohjelmaa" kun se otsan kasteleminen ei antanutkaan sisältöä elämään.

Mitä yhteistä on Kristuksella ja Parhamilla?

Niinkö teillä hulluntailaisilla on?

Meillä helluntailaisilla taas tilanne on toinen. UT varoittaa:
"Tutkikaa henget, ovatko ne Jumalasta."

älä mene emme kestä lisää satuilujasi.

pysyttele kasteen armossa, siinä on liikoja tapahdu.

Anonyymi00075 kirjoitti:

älä mene emme kestä lisää satuilujasi.

pysyttele kasteen armossa, siinä on liikoja tapahdu.

Khä khä sodomia kitisee taas tuskaansa

Eikös kultahippumies ollut luterilainen.

jotain keltaista näkyy nousseen sinulla ihan vintille asti.

kultaa se ei ole.

Miettikää lapsia noiden pastorien käsien alla. Minkälaisia Cha Cha Cha-henkiä saavatkaan itseensä.

Kyllä, he rukoilevat mikä ei sovi helluntailaisuuteen ollenkaan