Merja Kyllönen levittää paskapuheita Junnilan Natsi-Kravatin pesukarhuista

Anonyymi-ap

Euroopan puolen miljoonan pesukarhut polveutuvat vain neljästä eläimestä, jotka vapautettiin metsään lähellä Saksan Kasselin kaupunkia 1930-luvulla . Itseasiassa Saksan Ederjärven metsänvartijat olivat niitä, jotka vapauttivat kaksi pesivää paria jo 12. huhtikuuta 1934.

Se jatkuva tarina, että pesukarhuja otettiin käyttöön tarjoamaan metsästysnautintoa marsalkka Hermann Goeringille, Adolf Hitlerin Luftwaffen johtajalle, ei pidä paikkansa. Viime aikainen virallisten asiakirjojen tarkastelu, 80 vuotta myöhemmin, on osoittanut, että tarinan natsiosa, joka esiintyy monissa kirjoituksissa, ei ole totta.

Tosiasiat eivät tietenkään ole koskaan olleet hyvän tarinan esteenä. Natsit ja pesukarhut-tarinat alkoi siitä, kun brittiläisessä lehdistössä ilmestyi raportteja, jotka kuvailivat eläimiä vihaisesti "natsien pesukarhuiksi". Kyseiset raportit väittivät, että Goering henkilökohtaisesti määräsi pesukarhujen vapauttamisen Saksan metsiin. On totta, että Hermann Goering oli vastuussa metsästystoimistosta, mutta todellisuudessa hän tiennyt pesukarhuista mitään.

Natsin nimi, Hermann Goering,joka oli innokas metsästäjä, ei näy missään tapausta koskevassa virallisissa asiakirjoissa. Goering ei tiennyt pesukarhujen vapauttamisesta, ja päinvastoin, tuon ajan Berliinin viranomaiset yrittivät lopettaa niiden sopeuttamisen luontoon. Nyt 80 vuotta myöhemmin brittiläisen median aikaansaaman hypetyksen jälkiseurauksena pesukarhujen voimakasta lisääntymistä pidetään yhtenä natsien suurista rikoksista ja pesukarhuja on nykyään alettu somessa pitämään yhtenä natsien symboleista.

249

4543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      just joo

      • Anonyymi

        Kommunisti Kyllönen sais pysyä siellä Kainuun Korvessa !
        - tuo Lyllerö on vain TäysPelle !

        .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunisti Kyllönen sais pysyä siellä Kainuun Korvessa !
        - tuo Lyllerö on vain TäysPelle !

        .

        Punikit ja Merja Kyllönen valehtelee että hallitus olisi natseja täynnä. Mutta kuka hitto uskoo sata miljoonaa ihmistä tappaneen aatteen ihmisten puheisiin? Ei normaali ihminen ainakaan.

      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        😋 ­N­­­y­­m­f­­­o­m­­­a­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17909842U

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      SDP;n Hussein al-Taee pyysi some­kirjoituksiaan anteeksi juutalaisilta, homo­seksuaaleilta, puolueeltaan ja tukijoiltaan. Suomessa media kehui al-Taeeta kun hän pyysi anteeksi...mutta kun persu Junnila pyytää anteeksi niin hän ei saa anteeksi ja media vaan kiihdyttää ajojahtia.

      • Anonyymi

        Turha on simpanssilta pyytää anteeksi.

      • Anonyymi

        On eroa onko ministeri vai kansanedustaja.
        Kumma kun sulle kelpaa Junnilan anteeksipyyntö, mutta Sannan ei.
        Taidat olla hiukan lapsellinen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On eroa onko ministeri vai kansanedustaja.
        Kumma kun sulle kelpaa Junnilan anteeksipyyntö, mutta Sannan ei.
        Taidat olla hiukan lapsellinen.

        Junttilan natsiyhteyksistä tuskin puhuisimme nyt lainkaan, ellei Irvinaama olisi tehnyt hänestä ministeriä kiusatakseen paljon pätevämpää Puistoa, joka kehtasi asettua Purran vastaehdokkaaksi puheenjohtajavaalissa. Mitään järjellistä syytähän elinkeinoministerin kauden jakamiseen ei ollut.

        Nyt sitten kiusaamisen kohteena on myös Riepu-Petteri. Osin omasta syystään kun johtajuusvaje on selvä, mutta silti.

      • Anonyymi

        Se on rättipää isisläinen ja.mikä pahinta demari

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha on simpanssilta pyytää anteeksi.

        Ei Junnila näytä simpanssilta, vai näyttääkö?

      • Anonyymi

        ..kirjoitus on kirjoitus ja kirjoitettuna pysyy , tämmöiset "anteeksipyynnöt " ovat vain keino ja konsti varmistaa mahdollisimman suuri haloo ja huomio kyseiselle "ulostukselle.."

      • Anonyymi

        Junnila sanoi että tästä on syytä ottaa opikseen, katuvansa aikaisempia heittoja eikä pyytänyt suoraa anteeksi. pahoitteli ehkä (se voidaan tulkita siten, että pahoittelee jääneensä kiinni, ei aidosti pahoillaan. Tuo solmiohomma oli ala-arvoinen veto. Kuvitteleeko mulkku oikeasti "viestittävänsä salaa". Kaikki tuon tietää. Hölmö mikä hölmö- Valehtelee nykyaikana lukeneensa valtio-oppia yliopistossa ja että on yrittäjätausta. Kumpikaan ei pidä paikkaansa, on joskus ollu avoimessa yliopistossa kirjautuneena, mutta ei ole suorittanut yhen yhtä kurssia. Saati että olisi opiskellut yliopistossa. Surullinen tapaus :/

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Junttilan natsiyhteyksistä tuskin puhuisimme nyt lainkaan, ellei Irvinaama olisi tehnyt hänestä ministeriä kiusatakseen paljon pätevämpää Puistoa, joka kehtasi asettua Purran vastaehdokkaaksi puheenjohtajavaalissa. Mitään järjellistä syytähän elinkeinoministerin kauden jakamiseen ei ollut.

        Nyt sitten kiusaamisen kohteena on myös Riepu-Petteri. Osin omasta syystään kun johtajuusvaje on selvä, mutta silti.

        Puisto taitaa olla "väärää porukkaa", ei kuulu Halla-aholaisten kööriin. Halla-aholaisissa on kaikista eniten ääriliikkeitä kannattavia äärioikeistolaisia. Tämän meille kertoi viisaudessaan TYimo Soini ylen jälkiviisaissa. Uskokaamme häntä.
        Puisto todella olisi ollut paljon pätevämpi tehtävään....

      • Anonyymi

        HAHHHAAAA, MUISTELE MULKKU MITÄ TEKI PERSUT MARININ HALLITUKSELLE KOKO NELJÄN VUODEN AJAN. Pahimmat haukut oli "hallituksen perseensilmät". Haukkumista leimaamista nonseerausta (suom. vähättelyä) koko ajan ,vaikka elimme kriisiaikoja. Nytkin huorittelet ja toivot heille jotain pahaa tapahtuvaksi, olisiko syytä katsoa peiliin. Olet täysi natsi :(

        Persut saavat nyt sitä mitä itse harrastivat koko ajan. Koita jo ymmärtää. Vai yhy yhy tuleeko pienelle paha mieli jos joku viisaampi vähän vittuilee, siis aiheesta :)

      • Anonyymi

        Onneksi teillä on Teuvo Hakkarainen, sillehän ei maistu ollenkaan, HAHHHAAAAAA. On teillä vielä Huhtasaari, se joka kopioi kokonaan toisen tekemän gradun itselleen. Kopioi jopa niin tarkasti että otti kirjoitusvirheetkin mukaan. Uskoo greationismiin, varmasti siihenkin että maapallo onkin litteä. Ja, Hän on LUOKANOPETTAJA :(((((((NOLOA, ÄLÄ SIIS ENÄÄ JATKA, pilaat persujen maineen lopullisesti :/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Junnila sanoi että tästä on syytä ottaa opikseen, katuvansa aikaisempia heittoja eikä pyytänyt suoraa anteeksi. pahoitteli ehkä (se voidaan tulkita siten, että pahoittelee jääneensä kiinni, ei aidosti pahoillaan. Tuo solmiohomma oli ala-arvoinen veto. Kuvitteleeko mulkku oikeasti "viestittävänsä salaa". Kaikki tuon tietää. Hölmö mikä hölmö- Valehtelee nykyaikana lukeneensa valtio-oppia yliopistossa ja että on yrittäjätausta. Kumpikaan ei pidä paikkaansa, on joskus ollu avoimessa yliopistossa kirjautuneena, mutta ei ole suorittanut yhen yhtä kurssia. Saati että olisi opiskellut yliopistossa. Surullinen tapaus :/

        Avoin yliopisto on aina jonkun yliopiston alaisuudessa toimiva yksikkö.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puisto taitaa olla "väärää porukkaa", ei kuulu Halla-aholaisten kööriin. Halla-aholaisissa on kaikista eniten ääriliikkeitä kannattavia äärioikeistolaisia. Tämän meille kertoi viisaudessaan TYimo Soini ylen jälkiviisaissa. Uskokaamme häntä.
        Puisto todella olisi ollut paljon pätevämpi tehtävään....

        Ei varmasti kuulu äärioikeistoflirttaajien kööriin.

      • Anonyymi

        Näin on punavihreillä on omat säännöt. Tuollaiset minipuolueet, kuten ruotsalaiset ja kommunistit saisi loppua. Mitä ihmettä ruotsalaiset hönöttäjät suomen hallituksessa tekee ja kommunisti on jäänne viimevuosisadan alusta. Nyt alettiin Junnilaa jyrsimään, että puheet Arhinmäen teoista unohdetaan. Ei puhettakaan että Anderssonit ja ruotsalaiset, eikä sossut sano halaistua sanaa juoposta Arhinmäestä, jos olisi kokoomus niin viralta pois.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa! Nuo ärsyttävät akat, jotka luulee tietävän kaiken. Ei tuota kommunisti porukkaa ymmärrä, että hallitus ei vielä alkanut niin tuo ruotsin akka oikea noiden kommunistien kätyri luulee olevansa suurenkin porukan edustaja, vuosi noille Anderssonin porukoille keskeneräiset neuvottelut. Andersson on kuin kummitus mölisemässä, menisi Venäjälle huutamaan. Ei muistella akkojen miljardien lahjoituksia joita jaettiin ympärimaailmaa. Entä Marinin juopottelut jauhojengeissä, sekö oli viisasta tekoa. Ylioppilas Arhinmäki pois tuollaisesta virasta, juopot autojen potkivat hullujenhuoneelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avoin yliopisto on aina jonkun yliopiston alaisuudessa toimiva yksikkö.

        avoimeen yliopistoon voi mennä kurssille kuka tahansa, ei ole pääsykokeita, kuten yliopistoon. Yliopistoon tarvitaan jo hyvä pohjakoulutus, jota hänellä ei ole. Hän on valehdellut puhuessaan yliopisto-opinnoista ja valtio-opin opinnoista. Ei siis kuitenkaan kurssin kurssia suoritettuna, edes sieltä avoimesta yliopistosta... PAH :(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on punavihreillä on omat säännöt. Tuollaiset minipuolueet, kuten ruotsalaiset ja kommunistit saisi loppua. Mitä ihmettä ruotsalaiset hönöttäjät suomen hallituksessa tekee ja kommunisti on jäänne viimevuosisadan alusta. Nyt alettiin Junnilaa jyrsimään, että puheet Arhinmäen teoista unohdetaan. Ei puhettakaan että Anderssonit ja ruotsalaiset, eikä sossut sano halaistua sanaa juoposta Arhinmäestä, jos olisi kokoomus niin viralta pois.

        hmmm, voi hyvä ystävä, ota asioista selvää. Viime hallituksessa ei ollut kommunisteja eikä taida olla koko eduskunnassa. Vähän on tietopohja hakusessa sillä suunnalla :)))))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa! Nuo ärsyttävät akat, jotka luulee tietävän kaiken. Ei tuota kommunisti porukkaa ymmärrä, että hallitus ei vielä alkanut niin tuo ruotsin akka oikea noiden kommunistien kätyri luulee olevansa suurenkin porukan edustaja, vuosi noille Anderssonin porukoille keskeneräiset neuvottelut. Andersson on kuin kummitus mölisemässä, menisi Venäjälle huutamaan. Ei muistella akkojen miljardien lahjoituksia joita jaettiin ympärimaailmaa. Entä Marinin juopottelut jauhojengeissä, sekö oli viisasta tekoa. Ylioppilas Arhinmäki pois tuollaisesta virasta, juopot autojen potkivat hullujenhuoneelle.

        Arhinmäki ei ole eduskunnassa ollut enää vuosikausiin. Oletkohan nyt kartalla ollenkaan. Jos on tehnyt jonkin rikoksen tulee siitä vastaamaan, kute nyt persut kiihotuksesta kansanosaa kohtaan jne. Persuilla ylivoimaisesti eniten tuomioita koko eduskuntahistoriaan verrattuna. Eli sinuna pitäisin leipäläpeni kiinni :(

      • Anonyymi

        EIVÄTHÄN SDP näe mitään väärää omiensa sanomisissa ,eikä tekemisissä, ja suomen media kumarsi SDP:lle koko hallituskauden ja nyt alkoi perussuomalaista kohti vainoaminen, mutta Junnilan esiintuomassa kirjoittelussa oli asian tynkää - maailmassa liikaa ihmisiä - ehkäisyä tulee viedä muihinkin maihin, eikä ainoastaan suomalasille ja vieläpä ilmaiseksi.Jos teidän mielestä maapallolla on ihmisiä vähän - poistakaa ilmainen ehkäisy ja saadaan suomeenkin syntymään enemmän lapsia.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Junttilan natsiyhteyksistä tuskin puhuisimme nyt lainkaan, ellei Irvinaama olisi tehnyt hänestä ministeriä kiusatakseen paljon pätevämpää Puistoa, joka kehtasi asettua Purran vastaehdokkaaksi puheenjohtajavaalissa. Mitään järjellistä syytähän elinkeinoministerin kauden jakamiseen ei ollut.

        Nyt sitten kiusaamisen kohteena on myös Riepu-Petteri. Osin omasta syystään kun johtajuusvaje on selvä, mutta silti.

        Sinä nimittelet ihmisiä ala-arvoisesti - toivottavasti saat takaisin omallekin kohdallesi.
        Jospa asianomaiset nostavat syytteen sinua vastaan - herjauksesta - kannatan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puisto taitaa olla "väärää porukkaa", ei kuulu Halla-aholaisten kööriin. Halla-aholaisissa on kaikista eniten ääriliikkeitä kannattavia äärioikeistolaisia. Tämän meille kertoi viisaudessaan TYimo Soini ylen jälkiviisaissa. Uskokaamme häntä.
        Puisto todella olisi ollut paljon pätevämpi tehtävään....

        En usko Soinin sanomisiin - petti kannattajansa ja nyt "itkee" kun putosi kelkasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En usko Soinin sanomisiin - petti kannattajansa ja nyt "itkee" kun putosi kelkasta.

        Toivottavasti kepu ei huoli Soinia porukkaan. Vaikka kaikki siellä pettää aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puisto taitaa olla "väärää porukkaa", ei kuulu Halla-aholaisten kööriin. Halla-aholaisissa on kaikista eniten ääriliikkeitä kannattavia äärioikeistolaisia. Tämän meille kertoi viisaudessaan TYimo Soini ylen jälkiviisaissa. Uskokaamme häntä.
        Puisto todella olisi ollut paljon pätevämpi tehtävään....

        Tai Vähämäki, mutta ei, äärilaita pitää pitää tyytyväisenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avoin yliopisto on aina jonkun yliopiston alaisuudessa toimiva yksikkö.

        Avoimeen yliopistoon ei ole esim. pääsykokeita. Opiskeluoikeus rajautuu kursseihin, joista maksaa rahalla. Näköjään Junnilalla oli varaa ilmoittautua mutta yhtään kurssia ei ole saanut suoritettua. Säälittävää itseohjautuvuuden puutetta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arhinmäki ei ole eduskunnassa ollut enää vuosikausiin. Oletkohan nyt kartalla ollenkaan. Jos on tehnyt jonkin rikoksen tulee siitä vastaamaan, kute nyt persut kiihotuksesta kansanosaa kohtaan jne. Persuilla ylivoimaisesti eniten tuomioita koko eduskuntahistoriaan verrattuna. Eli sinuna pitäisin leipäläpeni kiinni :(

        Kyllähän se Paavo on suellä ja on olout pitkään. Asuu aso asunnoissa mitkä matala palkkaisille,sammui urheiluministerinä. Poseerasi Kajaanin murhaaja pakoloisen kanssa. On pikkugangsta koivulaakson kavereita kuka käskee mies ja naishuora joukkojaan viattomien kimppuun. Ikävä kyllä huomasin ja kaks kaadettuani huusivat poliisia. Marin,Saarikko,Valtonen,Niinistö, kumppanit Talousfoorumin jäseniä eli eivät koskaan tule ahamaan Suomen etua. Junnila oli hölmö muttei tehnyt kelleen mitään niin Anteeksi pyynnöllä ois pitäny selvitä. Marinin hallitus möi uniperin 800miljoonalla ja saksa teki 6.4miljardi voittoa eka vuos neljänneksellä eli satojen miljardien kupru kun Klaus käski.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi teillä on Teuvo Hakkarainen, sillehän ei maistu ollenkaan, HAHHHAAAAAA. On teillä vielä Huhtasaari, se joka kopioi kokonaan toisen tekemän gradun itselleen. Kopioi jopa niin tarkasti että otti kirjoitusvirheetkin mukaan. Uskoo greationismiin, varmasti siihenkin että maapallo onkin litteä. Ja, Hän on LUOKANOPETTAJA :(((((((NOLOA, ÄLÄ SIIS ENÄÄ JATKA, pilaat persujen maineen lopullisesti :/

        Taisit olla vuosia kiljuopistolla maalauskursseilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arhinmäki ei ole eduskunnassa ollut enää vuosikausiin. Oletkohan nyt kartalla ollenkaan. Jos on tehnyt jonkin rikoksen tulee siitä vastaamaan, kute nyt persut kiihotuksesta kansanosaa kohtaan jne. Persuilla ylivoimaisesti eniten tuomioita koko eduskuntahistoriaan verrattuna. Eli sinuna pitäisin leipäläpeni kiinni :(

        KITA KIINNI PASKALÄRVI !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Junnila näytä simpanssilta, vai näyttääkö?

        Junnila näyttää pesukarhulta jolla on pieni karsastus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On eroa onko ministeri vai kansanedustaja.
        Kumma kun sulle kelpaa Junnilan anteeksipyyntö, mutta Sannan ei.
        Taidat olla hiukan lapsellinen.

        Junnila ei ole tehnyt hallaa taloudellisesti Suomelle mutta simpanssi Sanna teki ihan mielettömästi.
        Sannan anteeksi pyyntö on ok mutta häntä ei koskaan olisi pitänyt ottaa johtoon.
        Täysin kokematon ja osaamaton ihminen,tuhosi Suomea todella paljon rahallisesti.
        Ja nyt jauhoilee ERONNEENA jossain Belgiassa,..sen arvas kun pää on kusta täynnä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on rättipää isisläinen ja.mikä pahinta demari

        Se on rättipää isisläinen ja.mikä pahinta demari

        Taelle kanootti ja mela ,nyt mene vasemmistoilais natsi soutamalla kotiin..Hopi hopi !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Junnila näytä simpanssilta, vai näyttääkö?

        Ei näytä vaan ihan ok!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puisto taitaa olla "väärää porukkaa", ei kuulu Halla-aholaisten kööriin. Halla-aholaisissa on kaikista eniten ääriliikkeitä kannattavia äärioikeistolaisia. Tämän meille kertoi viisaudessaan TYimo Soini ylen jälkiviisaissa. Uskokaamme häntä.
        Puisto todella olisi ollut paljon pätevämpi tehtävään....

        Ongelmallisimpaa näissä "persut on natseja" heitoissa ja "tutkivassa journalismissa" on se, että kukaan näistä eduskunnassa olevista persuista ei ole mikään natsi, rotuhygieenikko, rasisti tms.

        Jos haluat estää liiallisen, lopulta yhteiskunnan tuhoavan massamaahanmuuton, niin se on ihan tavallista järkevää reaalipolitiikaa, eikä mitään natsismia.
        Jos osallistut ja pidät puheen murhattujen muistotilaisuudessa, niin se ei ole rotuoppia tai natsismia jne.

        Vihervasemmisto ja monet toimittajat vain jostain syystå näkevät natseja kaikkialla ja nimittelevät ihmisiä natseiksi milloin mistäkin syystä.

        Sanna Marin kävi pääministerinä Ukrainassa todellisen vakaumuksellisen natsin hautajaisissa.
        Onko Sanna Marin nyt natsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avoimeen yliopistoon ei ole esim. pääsykokeita. Opiskeluoikeus rajautuu kursseihin, joista maksaa rahalla. Näköjään Junnilalla oli varaa ilmoittautua mutta yhtään kurssia ei ole saanut suoritettua. Säälittävää itseohjautuvuuden puutetta

        😬🤔😁😇

      • Anonyymi

        Niin,mutta arvonimen kanssa voi joutua huonoon seuraan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisit olla vuosia kiljuopistolla maalauskursseilla.

        Hmm...Taisin ollakin,mutta politiikassa ratkaisee kaikki mikä ei näy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Junnila näyttää pesukarhulta jolla on pieni karsastus.

        Hmm..Sininen savu kävi sitten silmiin....

    • Anonyymi

      Merja Kyllösen pesukarhutarinan tavoin Venäjän diktaattori Putin näkee natseja joka puolella ja erityisesti Ukrainassa, joka on hänelle yksi natsien suosikkipaikoista.

      • Anonyymi

        Kulkeeko Merja Kyllösen ikkunan alla natsikulkue?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulkeeko Merja Kyllösen ikkunan alla natsikulkue?

        Persunatsit inhoon homoi kun ne saa olla vapaasti homoja .. persunatsit on kaapissa kun ne ei uskalla olla aidosti natseja .. heehee katkeraa kun on Price juhlia ja itku sentään ei oo natsijuhlia !!

      • Anonyymi

        Kyllönen vastuuseen jos levittää väärää tietoa Junnilasta.

      • Anonyymi

        Oliko Arhinmäki taannoin Kyllösen kanssa ministerinä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persunatsit inhoon homoi kun ne saa olla vapaasti homoja .. persunatsit on kaapissa kun ne ei uskalla olla aidosti natseja .. heehee katkeraa kun on Price juhlia ja itku sentään ei oo natsijuhlia !!

        Mikä on price juhla

        Miten voi olla natsi kun ei ole sitä? Homoksi voi haukkua heteroa, vaikka tämä ei ole sitä. Sinä vihervassu olet yksinkertainen hölmö, et voi haukkumalla muuttaa ihmisiä muuksi kuin mitä ovat.

      • Anonyymi

        SELI SELI, KÄRÄHDYS KÄVI, SE SIITÄ. JUNNILA POISTUKOON ENSIMMÄISENÄ. JAA, KUKAHAN ON SITTEN SEURAAVA...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllönen vastuuseen jos levittää väärää tietoa Junnilasta.

        JA Junnila vastuuseen jos valehtelee koulutustauostoistaan, ai niin sehän valehteli lukeneensa valtio-oppia yliopistossa ja että hänellä olisi yrittäjätausta. No eipä ole kumpaakaan.
        Oli avoimessa yliopistossa, jonne jokainen voi mennä suorittamaan kursseja. Junnilalla ei vaan ole yhtään mitään kursseja suoritettuna. Ei avoimesta, saati yliopistosta, joka on eri paikka kuin avoin....

      • Anonyymi

        Merja Kyllönen on lihava kommunisti jäänne, Itä-Suomen puliukot on maksettu tuota tankkia äänestämään.

      • Anonyymi

        ... vai voisiko olla, että et ymmärrä kun puhuvat poliittisista asioista. Usein lukeminen auttaa. lue enemmän, luulet vähemmän. Mainitsemasi henkilöt puhuvat jokaisen persun penkin alle omilla taidoillaan ihan milloin vain. On tieto takana, tutkittu tieto ja argumentaation ehdottoman hyvä taito. Melkeimpä kaikilla muilla, muttei persuilla..... pääkoppa niin ohut, että tyhmyys paistaa läpi :))))))

    • Anonyymi

      Mitäs puoluetta ne edustavat, joilla on saksanpaimenkoira kotona? Entäs kiinan palatsikoiran kannattajat?
      Merja kyllönen on niitä vanhoja Neuvostoliiton karhun kannattajia. Itärajan ylihän niitä karhuja löntystää Suomeen vasemmistoliittoa nuolemaan!
      Minulla on kissan kuva puserossa, mihinkähän puolueeseen kuulun?

      • Anonyymi

        Natsifoobikko Kyllönen näkee natseja vaikka ne ovat kaapissa.

      • Anonyymi

        Eikö se kuvasta suurta tyhmyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natsifoobikko Kyllönen näkee natseja vaikka ne ovat kaapissa.

        Ei nyt Kyllösen kommenteille laittaisi minkäänlaista painoarvoa.Kyllähän se vasemmistolle koville ottaa, kun saa rankan vaalitappion.Se nyt vaan pitää sietää.Huutamisella ja kaikenlaisella älämölöllä pienpuolue kutistuu lilliputiksi ja siihen se ura sitten loppuukin.

        Juuri niin. Yököttää koko Kyllönen.

      • Anonyymi

        Joo ja mulla raidallinen, poikkiraitainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nyt Kyllösen kommenteille laittaisi minkäänlaista painoarvoa.Kyllähän se vasemmistolle koville ottaa, kun saa rankan vaalitappion.Se nyt vaan pitää sietää.Huutamisella ja kaikenlaisella älämölöllä pienpuolue kutistuu lilliputiksi ja siihen se ura sitten loppuukin.

        vasemmisto jos mikä perustelee ja käyttää tutkittua tietoa, toisin kuin eräät muut mutuilijat... Anderson on tarkkasanainen ja puheissaan armoton vastapuolen huijauksille ja yleensä tyrmää verbaalisesti vastustajat pelkällä tiedolla, viisaudella ja argumentointitaidoillaan. Ottakaa opiksi, älkääkä vain mollatko, jos perusteet puuttuu, kuten nyt näyttää.... Kyllönen on hyvä tyyppi ja taatusti puhuu asiaa kun suunsa aukaisee. Se saattaa persutyperystä vituttaa kun menee juvelit kurkkuun....

      • Anonyymi

        Kommunistit ihailevat Putinia ja Stalinia, ne on niiden idoleja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunistit ihailevat Putinia ja Stalinia, ne on niiden idoleja.

        sorry, putin ei ole kommunistia nähnytkään. On mitä suurempi äärioikeistolainen, siksi kai persut ihannoi putleria :))))))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sorry, putin ei ole kommunistia nähnytkään. On mitä suurempi äärioikeistolainen, siksi kai persut ihannoi putleria :))))))

        Vasemmisto ihannoi Putinia, kun Putin näkee Ukrainalaiset natseina ja tapattaa niitä. Putin täysi kommunisti Stalinin kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sorry, putin ei ole kommunistia nähnytkään. On mitä suurempi äärioikeistolainen, siksi kai persut ihannoi putleria :))))))

        Putin ihailee juuri kommunismia kun haluaa palauttaa Neuvostoliiton.

    • Anonyymi

      Kyllönen tunnetaan suurena möläyttelijänä.

      • Anonyymi

        Siten hänessä on jotain samaa mitä Persuissa.

      • Anonyymi

        Pulskanlaiskalla on suu auki niinkuin Molokinkita. 😂

    • Anonyymi

      Näitä möläytyksiä ja väkisin haettuja merkkejä jostain negatiivisesta tullaan kyllä seuraavan neljän vuoden ajan etsimään suurennuslasin kanssa. Onhan tappio sen verran karvas kokemus, että kostonhimo menee edelle siitä, mitä hallituksen todellisuudessa pitäisi tehdä ja kenen asioita ajaa. Kannattaa olla nyt tarkkana mihin suuntaan jakauksensa hiuksissa tekee.

      • Anonyymi

        Persu nyt tulee maksettua velat teille, toivon ainakin. Paha on takamatka, ehtisitte neljässävuodessa aika paljon. Teillä on 24 palstalla todella suuri käyttäjä määrä. Taidetaan hävitä.

    • Anonyymi

      Tarvittaessa. Minkä värisen kravatin tahansa Junnila pukeekin, niin tuo väri todetaan "natsiväriksi".

      • Itse asiassa hänen kravattiensa väreistä ei ole ollut mitään sanomista. Sen sijaan pesukarhut on todettu äärioikeistolle tyypilliseksi kaksoisviestinnäksi.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Itse asiassa hänen kravattiensa väreistä ei ole ollut mitään sanomista. Sen sijaan pesukarhut on todettu äärioikeistolle tyypilliseksi kaksoisviestinnäksi.

        Enpä ole tähän ikään edes tiennyt, että joku pedukarhu, döpö elukka muuten, olisi jonkun merkki? Tuskin sinäkään.
        Mulla.on joskus punanen paita päällä, enkä ole demari, enkä sellaisia koskaan äänestä

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Itse asiassa hänen kravattiensa väreistä ei ole ollut mitään sanomista. Sen sijaan pesukarhut on todettu äärioikeistolle tyypilliseksi kaksoisviestinnäksi.

        Mistäs vaatekappaaleesta punikit ja Rkp löytää seuraavan merkityksen. Ruskeista housuistako? Väärän värisestä paidasta kanske?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpä ole tähän ikään edes tiennyt, että joku pedukarhu, döpö elukka muuten, olisi jonkun merkki? Tuskin sinäkään.
        Mulla.on joskus punanen paita päällä, enkä ole demari, enkä sellaisia koskaan äänestä

        Kaikki pesukarhut ovat natseja. Sudet ovat demareita ja jääkarhut alkiolaisia kepuleita. Siat ovat porvareita ja villisiat kommunisteja! Sammakot ovat vihreitä ja kusipäät ovat ruotsalaisesta kansanpuolueesta. Lampaat tietty kristittyjä ja Hjallis etana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpä ole tähän ikään edes tiennyt, että joku pedukarhu, döpö elukka muuten, olisi jonkun merkki? Tuskin sinäkään.
        Mulla.on joskus punanen paita päällä, enkä ole demari, enkä sellaisia koskaan äänestä

        ...jos sinä et ymmärrä sanatonta viestiä kravatin taustalla, niin et kuulu ns ytimeen, eli Halla-ahoslaisten konklaaviin. Tämä konklaavi koostuu äärioikeistoon kallellaan olevista tyypeistä ja siksi Purra esim valitsi Junnilan eikä paljon pätevämpää Puistoa ministeriksi. Nyt vaan kävi näin että kosahti kiville laiva, ennenkuin ehti edes vesille.
        Seuraavaa paljastusta odotellessa. Nyt nimittäin kaivetaan joka ikisen luurangot kaapeista. Alkaa päitä tippua hallituksesta,,,, se nyt on sellainen sanonta, ymmärrät varmasti ku persu olet. Vitsi vitsi :)

      • Anonyymi

        Jos Junnilalla on punainen solmio, niin sekin tulkitaan vain hämäykseksi. Siitäpä tuli mieleen muistikuva kun Tarja Halonen teki hämäysliikkeen ja vaihtoi punaisen huivin sinivalkoiseen vaalien alla. Hämäys onnistui ja niinpä tämä Suomi-vihaaja pääsi uudelleen presidentiksi. Sitä eivät historian kirjoittajat muutaman vuosikymmenen kuluttua usko todeksi mutta niin vaan tuli todistetuksi miten vaalikarjaa voidaan ohjailla.

        " Sitä eivät historian kirjoittajat muutaman vuosikymmenen kuluttua usko todeksi mutta niin vaan tuli todistetuksi miten vaalikarjaa voidaan ohjailla. "

        niin totta... Riikka Purra valehteli vaalien alla suut ja silmät täyteen pelkkää paskapuhetta ja nyt hallituksessa täydellinen takinkääntö, siis täydellinen. "sosiaaliturvasta ei leikata".... ihan vaan esimerkkinä. Purra leikkasi 1,5 miljardia ja nauraa paskasesti päälle kääntäessään takkiaan. Kyllä nämä peruja äänestäneet normaalit kansalaiset tuntevat nyt itsensä petetyiksi. Perus tulee kutistumaan pienpuolueeksi, jollei jo enne sitä repeä miljoonaan osaan omissa ristiriidoissaan....

        Ei se Purra yksin tehnyt, kyllä jokaisen puolueen oli annetta jostain periksi. Yksinkertainen akkaporukka otti velkaa ja sai suomen konkurssin partaalle, niin leikata on pakko joka paikasta. Mitenhän nyt Marin pärjää velkojen kanssa, kun ei voi varastaa ruokia itselleen, eikä jauhojengille. Nyt on löytänyt itselleen samaa kaliperiä olevan miehen, joka on sekä miesten että naisten kanssa ja oikeudessa rikoksista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        " Sitä eivät historian kirjoittajat muutaman vuosikymmenen kuluttua usko todeksi mutta niin vaan tuli todistetuksi miten vaalikarjaa voidaan ohjailla. "

        niin totta... Riikka Purra valehteli vaalien alla suut ja silmät täyteen pelkkää paskapuhetta ja nyt hallituksessa täydellinen takinkääntö, siis täydellinen. "sosiaaliturvasta ei leikata".... ihan vaan esimerkkinä. Purra leikkasi 1,5 miljardia ja nauraa paskasesti päälle kääntäessään takkiaan. Kyllä nämä peruja äänestäneet normaalit kansalaiset tuntevat nyt itsensä petetyiksi. Perus tulee kutistumaan pienpuolueeksi, jollei jo enne sitä repeä miljoonaan osaan omissa ristiriidoissaan....

        Perussuomalaisissa ei ole mitään perussuomalaista. Jo Halla-ahon ja Purran habituksesta näkee, että jotakin on henkisellä puolella aika pahasti pielessä.

    • Anonyymi

      Kasvissyönti on natsismia, koska Adolf oli kasvissyöjä. Myös Riikka Purra on kasvissyöjä, eli...

      • Anonyymi

        Riikka Purra matkii kasvissyöjänä Adolf Hitleriä. Miten on mahdollista, että tällainen jopa arkielämässä Hitleriä imitoiva henkilö voi olla ministerinänä 2000- luvun Suomessa?

        Tämä on tulos siitä, että kansa äänestää väärin. Vaalituloksella ei ole kansan luottamusta, ellei SDP ole mukana hallituksessa.

      • Anonyymi

        persuargumentaatio ei nyt oikein uppoa. Yritä paremmin, pinnistele, jospa se sinultakin onnistuu joskus. Siis perusteltu, vastapuolen hiljaiseksi tekevä ja hieno argumentaatio.
        Riikka on kasvissyöjä....eli mesimäyrä :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikka Purra matkii kasvissyöjänä Adolf Hitleriä. Miten on mahdollista, että tällainen jopa arkielämässä Hitleriä imitoiva henkilö voi olla ministerinänä 2000- luvun Suomessa?

        Tämä on tulos siitä, että kansa äänestää väärin. Vaalituloksella ei ole kansan luottamusta, ellei SDP ole mukana hallituksessa.

        höpö höpö, äläs nyt käy uhriutumaan. Pää pystyyn, vaikka katkeaisi...

        Tilastollinen tosiasia on, että edellinen hallituskoalitio sai vaaleissa isomman äänisääliin kuin nykyinen hallituskoalitio. Suhteeellinen vaalitulos ratkaisi kokoomuksen ja perussuomalaisten niukan voiton. Kaikkien kolmen puolueen äänimäärät jäivän alle prosentin päähän toisistaan. SDP olisi ( ja saattaapa hyvinkin vielä olla) voinut olla ihan hyvin hallituspuolue persujen tilalle. Tiedät varmasti miksi Orpo persut mieluummin otti, vaikka arvot onkin ristiriidassa.

      • Anonyymi

        Niin on kommunisti Marin kasvissyöjä, siinä ero että purra maksaa itse ruokansa, mutta Marin söi yhteiskunnan laskuun.

    • Anonyymi

      Kun on kyse perussuomalaisesta haetaan heti jotain ääriajatteluun liittyvää. Paremman kuvan ääriasioista antaa esimerkiksi Arhinmäki, joka vietti juhannuksena aikaa sprayaten alikulkua. Siis TODELLAKIN.. aikuinen ihminen, joka on Helsingin varapormestari. Tämähän ei kyseiseltä henkilöltä ole ensimmäinen, tuskin viimeinenkään "häiriköinti"?

      • Anonyymi

        Tuoko Junnilan keissi oli ensimmäinen laatuaan Persuilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuoko Junnilan keissi oli ensimmäinen laatuaan Persuilla.

        Jättäkää nyt Junnila jo rauhaan.Antaa ministerin hoitaa työnsä rauhassa ja näyttää mihin pystyy.Järjen köyhyyttä tuomita ihminen jo ennen kuin on näyttänyt kyntensä.Aamen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jättäkää nyt Junnila jo rauhaan.Antaa ministerin hoitaa työnsä rauhassa ja näyttää mihin pystyy.Järjen köyhyyttä tuomita ihminen jo ennen kuin on näyttänyt kyntensä.Aamen.

        Johan hän näytti: Kuunteli Orpon varovaista ojennusta ivallisesti pesukarhukravatissa, vaikka Wilhelmillä on todistettavasti myös kymmeniä kaksoisviestimättömiä.

      • Anonyymi

        Hei mutta Arhinmäki ei ole enää eduskunnassa, saati hallituksessa, joten anna olla :(
        Perussuomalaiset ovat kallellaa äärioikeistoon, siitä on näyttöä vaikka kuinka paljon. Miksi vänkytät selvää asiaa toiseksi. Varmasti joukossa on ihan kunnon kansalaisia jotka valitettavasti on höynäytetty valehtelmalla äänestämään persuja. Tämä nyt on tulos.
        Purra sanoi viikko ennen vaaleja, sosiaaliturvaan ei tehdä leikkauksia, miten kävi? miljadiluokan leikkaukset kaikista köyhimmiltä Suomalisilta. Kompensaationa yksi sentti litralle alennusta bensiiniin. Siis 1 sentti.... Oletko nyt tyytyväinen?????
        Ökyrikkaat eivät käytännössä osallistu näihin "kipeisiin talkoisiin" millään tavalla. Päinvastoin työnantajille tulee lukemattomasti etuja ja rikkaille veroalennuksia. Köyhille taas muistutuksena ALV korotus, mm lääkkeiden hinnat nousee. MITEN MENI NIINKU OMASTA MILELESTÄ. PÄIN PERSETTÄ, EIKÖ TOTTA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jättäkää nyt Junnila jo rauhaan.Antaa ministerin hoitaa työnsä rauhassa ja näyttää mihin pystyy.Järjen köyhyyttä tuomita ihminen jo ennen kuin on näyttänyt kyntensä.Aamen.

        Jätettiinkö Sanna marin rauhaan, missään vaiheessa? Ryöpytys jatkuu edelleen .vaikka on ollut rivikansanedustaja jo monta viikkoa.
        Junnila ei muuten tule tekemään "rauhassa" muuta kuin rivikansanedustajana töitä, luultavasti ei neljän vuoden kuluttua enää uusi pestiään, niin iso kolhu tuli ja valheesta kun jää kiinni, kuten nyt tämä koulutus ja työkokemus osoittavat, niin äänestäjät kyllämuistaa.... se on heippa vaan.
        Riikka Purran sanoin "empatia ei kuulu ammattipoliitikon avuihin"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei mutta Arhinmäki ei ole enää eduskunnassa, saati hallituksessa, joten anna olla :(
        Perussuomalaiset ovat kallellaa äärioikeistoon, siitä on näyttöä vaikka kuinka paljon. Miksi vänkytät selvää asiaa toiseksi. Varmasti joukossa on ihan kunnon kansalaisia jotka valitettavasti on höynäytetty valehtelmalla äänestämään persuja. Tämä nyt on tulos.
        Purra sanoi viikko ennen vaaleja, sosiaaliturvaan ei tehdä leikkauksia, miten kävi? miljadiluokan leikkaukset kaikista köyhimmiltä Suomalisilta. Kompensaationa yksi sentti litralle alennusta bensiiniin. Siis 1 sentti.... Oletko nyt tyytyväinen?????
        Ökyrikkaat eivät käytännössä osallistu näihin "kipeisiin talkoisiin" millään tavalla. Päinvastoin työnantajille tulee lukemattomasti etuja ja rikkaille veroalennuksia. Köyhille taas muistutuksena ALV korotus, mm lääkkeiden hinnat nousee. MITEN MENI NIINKU OMASTA MILELESTÄ. PÄIN PERSETTÄ, EIKÖ TOTTA.

        Kaikilta laiskoilla elätettäviltä tuet pois, sairaat ovat erikseen. Mikä helvetti se on että luokitellaan itsensä köyhäksi, kun maataan sohvalla ja istutaan kuppiloissa. Pois jokainen euro ja töihin tai opiskelemaan. Miksi toisten pitäisi näitä köyhiä punavihreitä elättää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätettiinkö Sanna marin rauhaan, missään vaiheessa? Ryöpytys jatkuu edelleen .vaikka on ollut rivikansanedustaja jo monta viikkoa.
        Junnila ei muuten tule tekemään "rauhassa" muuta kuin rivikansanedustajana töitä, luultavasti ei neljän vuoden kuluttua enää uusi pestiään, niin iso kolhu tuli ja valheesta kun jää kiinni, kuten nyt tämä koulutus ja työkokemus osoittavat, niin äänestäjät kyllämuistaa.... se on heippa vaan.
        Riikka Purran sanoin "empatia ei kuulu ammattipoliitikon avuihin"

        Sanna Marin ja kumppanit ei jättäneet ps rauhaan.Yritettiin estää hallituksen syntyminen vihapuheella ja nimittelyllä.Nyt yritetään kaataa hallitus ja kaivellaan vanhoja tekstejä ja vitsailuja ym muuta Eikö vihervasemmisto tiedä että vihapuhe on rikos Suomessa? Myös teidät voidaan laittaa vastuuseen kansanryhmän leimasmisesta ja vihapuheesta.Minäkin olen teidän puheidenne mukaan natsi,rasisti ja ties mitä.Pitääkö nämä asiat viedä kansaväliseen ihmisoikeustyöistuimeen,jotta teidät saadaan rauhoittumaan.Ps puolueessa ei yksikään henkilö ole kassuttanut ketään hengiltä,tms sellaista,kuten monet täällä on antaneet ymmärtää että ps voi tallaista muka tehdä.Pitäisi teidänkin kantaa vastuu puheistanne,mutta luulette että teillä on oikeus levittää valheellista tietoa ja mustamaalata suurta osaa suomen kansasta,joka on ps äänestänyt

    • Anonyymi

      Sanna Marin kävi Ukrainassa kyynelehtimässä uusnatsi-sotilas Dmytro Kotsjubailon muistotilaisuudessa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ensimmainen-videomateriaali-paikalta-marin-ja-zelenskyi-astelivat-yhdessa-muistotilaisuuteen/8651458

      Dmytro Kotsjubailon oli yksi äärioikeistolaisen oikea sektori -puolueen johtajista ja sotilaspataljoonan komentaja.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Dmytro_Kotsjubailo

      Suomalaisessa valtamediassa Oikea Sektori -puolueen toiminnasta on vaiettu täysin eikä sen roolia Itä-Ukrainan "terrorismin vastaisessa sodassa" ole juurikaan tuotu esille. Kyseessä on kuitenkin fasistinen järjestö.

      • Anonyymi

        Huutonaurua Kyllösen suuntaan!
        Lapsellisin akka mitä olla voi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huutonaurua Kyllösen suuntaan!
        Lapsellisin akka mitä olla voi.

        Pelottavaa että tällaisia on eduskunnassa luomassa lakeja.

      • Anonyymi

        Syytikö kansainväliset tiedotusvälineet Sanna ääriliikkeeseen kuulumisesta, jos olisi käsisydämmellä olisiko Persut vaatineet eroamaan.
        Miten itseään miehenä pitävä voi olla noin lapsellinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huutonaurua Kyllösen suuntaan!
        Lapsellisin akka mitä olla voi.

        Kyllönen se pelottava on.Pitäköön turpansa kiinni.

      • Anonyymi

        ...mitä v--ttua -tietokilpailussamme seuraavaksi kysäisemme suurelta yleisöltä mikä merkitys mahtaa olla maataan puolustavan sotilaan poliittisella vakaumuksella tai jollain harrastekerhon jäsenyydellä rintamaoloissa jossa esimiehen käskyjä on toteltava ja kuria noudatettava vielä kasarmiolojakin tarkemmin aivan oman ja aseveljiensä turvallisuuden tähden ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syytikö kansainväliset tiedotusvälineet Sanna ääriliikkeeseen kuulumisesta, jos olisi käsisydämmellä olisiko Persut vaatineet eroamaan.
        Miten itseään miehenä pitävä voi olla noin lapsellinen.

        Onhan meillä ollut presidentti, joka vappupuheessaan 1976 vaati Suomea liittymään Neuvostoliittoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelottavaa että tällaisia on eduskunnassa luomassa lakeja.

        niin on, persujen sivistyksen ja koulutuksen taso on niin alhaalla, että oikeasti pelottaa. Luojan lykky meillä on perustuslaki....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin on, persujen sivistyksen ja koulutuksen taso on niin alhaalla, että oikeasti pelottaa. Luojan lykky meillä on perustuslaki....

        Enempi korkeasti koulutettuja, punavihreissä älykääpiö. Sekö oli hyvä, kun Marin opiskeli hallintotieteitä 10 vuotta ja sen jälkeen on poistuttava yliopiston kirjoista. Viimeistään kolmessa vuodessa tuollaisen suorittaa työn ohessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enempi korkeasti koulutettuja, punavihreissä älykääpiö. Sekö oli hyvä, kun Marin opiskeli hallintotieteitä 10 vuotta ja sen jälkeen on poistuttava yliopiston kirjoista. Viimeistään kolmessa vuodessa tuollaisen suorittaa työn ohessa.

        Marinia kutsuttiin huippujohtajaksi.Miten voi olla huippujohtaja jos peruskoulun päätös todistuksen keskiarvo on 7,5 ? Huippujohtajat ovat suorittaneet useita korkea koulututkintoja Marin suoritti maisteriopinyojaan 10 vuotta.Ei muuta työkokemusta kuin poliityinen toiminta ja kassahommat S- marketissa.Huippujohtajat onntehneet yleensä jo mittavan työuran tuossa ajassa,siis oikeissa töissä,johon valinta on tehty kykyjen perustella ei poliittisin perustein tai suvun yrityksessä.

        Minä en siedä kieroilevia poliitikkoja oli ne sitten mistä puolueesta tahansa.Vihervasemmistissa näitä on paljon,samaan kastiin luen Annika Saarikon ja anna- maja Henriksonin.Myös ps on näitä,myös junnila jos on vakehdellut koulutujsestaan ja työkokemuksestaan.Kd: n Sari on luotettava,myös Riikka Purra ja Päivi Räsänen.En ajattele samoin homoseksuaaleista kuin Päivi,sillä olemme kaikki syntisiä ja armon varassa.Jumala on luonut ne homotkin,joten ei homous ole syntiä,ellei käyttäydy muuten sopimattomasti.Homoilla on oikeus rakastua ja perustaa perhe kuten me muutkinnolemme tehneet.En ymmärrä vapaita kristillisiä suuntia,jotka tekevät seksuaaliasioista synneistä suurimpia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan meillä ollut presidentti, joka vappupuheessaan 1976 vaati Suomea liittymään Neuvostoliittoon!

        En kyllä tiedä sellaista tapahtuneen.Urho Kekkonen piti hyviä suhteita yllä Neuvostoliittoon,jotta rauha säilyisi meillä.Jos sellaista on puhunut,johtunee muistisairaudesta Kekkonenhan ei viime vuosinaan ollessaan presidentti ei ollut enäö terve

    • Anonyymi

      Vihervassarit ovat vain niin kateellisia nykyhallitukselle.

      Eivät osaa muuta kuin räksyttää.

      Tuon osaamattoman, edellisen hallituksen sotkujen selvittämisessä on varmasti työtä ja mitä kaikkea sieltä paljastuukaan....

      • Anonyymi

        Katkesuusko pisti Persut päivystämään 24 palstalla sentakia neljävuotta.
        Helvetti kun ette tajua mitä itse teette.
        Syyt johtuvat aina toisista, Persut eivät virheittä tee.
        Edellinen hallituskauden seikkailu laitettiin kaikki Soinin syyksi. Peiliin ei katsottu.

      • Anonyymi

        Persuthan ne osaa. Talous- ja oikeusalan varsinaisia neroja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Persuthan ne osaa. Talous- ja oikeusalan varsinaisia neroja.

        Nyt alkaa Suomeen tulvia investointeja, kun Pesukarhukravatti niitä meille puhuu sointuvasti ja kaikilla sivistyskielillä.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Nyt alkaa Suomeen tulvia investointeja, kun Pesukarhukravatti niitä meille puhuu sointuvasti ja kaikilla sivistyskielillä.

        Minäkin haluan pesukarhuhuivin kaulaani.

    • Anonyymi

      Nyt Merjalta ampui kommentointi pahasti yli.
      Jos näkee jo kravatin eläinkuvioissa natsisymboleita niin vainoharhaisuus on ilmeistä.

      • Anonyymi

        Vasemmiston tilaisuuksissaan tarkoituksella suosimassa punaisessa värissä on Stalin-symboli.

      • Anonyymi

        Onko Merja sittenkin Persu, ei ole tullut vielä kaapistaulos.
        Koska mainittemasia asiat viittaavat vahvasti Persuiluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmiston tilaisuuksissaan tarkoituksella suosimassa punaisessa värissä on Stalin-symboli.

        Piilo homoutta on varmaan paljon, koska väritviitaavat vahvasti.

      • >Jos näkee jo kravatin eläinkuvioissa natsisymboleita niin vainoharhaisuus on ilmeistä.

        Meitä vainoharhaisia on sitten jo varmaan miljoona. Perusteet pesukarhun äärisymboliikalle on nimittäin selvitetty mediassa harvinaisen tarkkaan.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >Jos näkee jo kravatin eläinkuvioissa natsisymboleita niin vainoharhaisuus on ilmeistä.

        Meitä vainoharhaisia on sitten jo varmaan miljoona. Perusteet pesukarhun äärisymboliikalle on nimittäin selvitetty mediassa harvinaisen tarkkaan.

        ei tosiaan ole-

        laita yksikin linkitys - ja mieluusti sleitys mukaan

      • Anonyymi

        älä kehtaa, selvä asia ja yrität vesittää, ei mene läpi

      • Anonyymi

        Kyllösen tauti on jo pahassa mitassa mutta jos heti menisi suljetulle osastolle hoitoon, niin saattaisi vielä toipua vaikka kommunistikelpoiseksi kansanedustajaksi. Kommareille kun ei ole niin kovin kummoisia vaatimuksia, jota todistaa tämä Myöhempien Aikojen hertta kuusinen vaikka onkin ruotsalainen.

    • Anonyymi

      Vasemmiston
      Presidenttiehdokas
      2018 🤣
      Huutonaurua , louder!

      • Anonyymi

        Kukas oli Persujen 🤣🤣🤣🤣 Soinin.

    • Anonyymi

      Miksi Junnila sitten twiittailee pesukarhuista?

    • Anonyymi

      Täysin selvää symboliikkaa. Junnila ilmaisee kravatillaan että anteeksipyyntö on teatteria ja uusnatsiporukoiden ei tarvitse olla huolissaan, heidän asiaansa tullaan ajamaan hallituksessa.

      • Anonyymi

        Juuri oikea analyysi. Kravatti on piiloviesti Junnilan "oikeille" kannattajilleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri oikea analyysi. Kravatti on piiloviesti Junnilan "oikeille" kannattajilleen.

        Ja pirunmoista ivaa Riepu-Petterille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri oikea analyysi. Kravatti on piiloviesti Junnilan "oikeille" kannattajilleen.

        Juuri näin :)

    • Anonyymi

      Miten Merja pystyisi pitämään huolta äänestäjiensä asioista kun ei pysty edes omasta ruumiistaan vaan on ahminut itsensä täysin muodottomaksi?

      • Anonyymi

        Nyt taas neitipersut palstalla, iianlaiha tai lihava.
        Ämmien tapaista keskustelua.
        Onneksi Persut ovat sopusuhtaisia.
        Minä en kyllä pidä Persu edustajaa sopusuhtaisena, mikä oli samassa tilaisuudessa.
        Sinun avauksesi taas todisti teidän iksinkertaisuutenne lapsenmielisyyden.

      • Muistaakseni Sannakaan ei kelvannut ulkonäöltään persuille, vaikka hoitaa kuntoaan mallikelpoisesti. Liian laiha ja lauta on, ja katsookin kummasti.

        Todellinen ongelma ei tässä olekaan ihmisen habituksessa, vaan ihan muualla.

      • Anonyymi

        Onko Helsingin kaupunki natsi?

      • Anonyymi

        Onko Arhinmäki ollut asialla jäämättä kiinni?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Helsingin kaupunki natsi?

        Sellastako seinä ja katu sulle kertoi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Arhinmäki ollut asialla jäämättä kiinni?

        Arhinmäki se on tehnyt paljon sellaista mistä ei ole jäänyt kiinni.

      • Anonyymi

        voisiko joku ystävällisesti postata nuo kuvat selityksen kera esim saksan ja israelin pää-medioille.
        kiitos !!

        asia on tärkeä.

        nyt loppu Suomessa natsi-fasismille !!!!

    • Anonyymi

      Suomi luovutti juutalaisia kaasukammioihin

      https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/3153356

      "Pakeni suomeen, luovutettiin Gestapolle, vietiin Auschwitziin ja murhattiin"

      Hakaniemessä asuneet Heinrich, 42, ja Kurt Huppert, 11, olivat juutalaisia, jotka toisen maailmansodan aikana pakenivat natsien juutalaisvainoja Itävallasta Suomeen.

      Heidät ja kuusi muuta juutalaista kuitenkin pidätettiin Suomessa ja luovutettiin Gestapon kynsiin 6. marraskuuta 1942.

      Vuonna 1943 heidät surmattiin Auschwitzin pahamaineisella keskitysleirillä.

      • Anonyymi

        Suomi on siis auttanut tappamaan Juutalaisia.

      • Anonyymi

        ".....pahamaisella keskitysleirillä"
        Onko niitä sitten hyvämaineisiakin ?

    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen sanoi tänä aamuna MTV:n "Huomenta Suomi"-ohjelmassa Porissa, että elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan eilen eduskunnassa käyttämä kravatti pesukarhukuvineen on selkeä singnaali siitä, että ministeri Junnila flirttailee edelleen natsiaatteen kanssa, eikä Junnilan anteeksipyyntöä menneisyyden tekosiinsa voida pitää aitona "ripittäytymisenä". Todella sairasta vainoamistanyt Junnilaa ja ehkä myöhemmin jotakin toista perussuomalaisten edustajaa kohtaan, mitä uusmaxilaisen vihervasemmiston riveistä suoritetaan!

      Alla olevasta linkistä aukeaa kuva ministeri Junnilasta eilen eduskunnassa pesukarhukravatteineen.

      https://hs.mediadelivery.fi/img/978/166a947085dc1e585cb88e505133512c.jpg.webp

      • Anonyymi

        Merjalla on stereonäkö !

    • Anonyymi

      Kyllönen puhuu jauhot suuhun kenelle tahansa persulle ja vetää vielä kölin altakin...

      • Anonyymi

        ja sitten heräsit sänky märkänä...

    • Anonyymi

      Höpö höpö! Pesukarhu on selvä natsieläin. Symboloi kolmatta valtakuntaa ja kotimaansa alkuperäiskansojen tuhoamista. Pesukarhun kuva kravatissa on sylkäisy suomen alkuperäiskansojen kasvoille. Kun vielä hyvin muistetaan miten natsit tuhosivat lapin sodassa lapin saamelaiset sukupuuttoon ja ryöväsivät heidän poronsa viimeiseen sorkkaan.

    • Anonyymi

      Rumat naiset ovat vihassaan vaarallisia. Kun eivät voi viehättää, otetaan viha aseeksi. Ja se viha puristetaan vaikka kravatista.

      • Anonyymi

        Tämä on laulu kaikille maailman rumimmille naisille.Kaikille sottapytyille,ja sittisontiaisille,jotka jumala tänne loi.

    • Anonyymi

      Eläintarhat pitää
      Kieltää!

    • Anonyymi

      Persu on aina valmis selittelemään epäolennaista.:D:D Olennaista on tämä. Coon (=pesukarhu) on rasistinen nimitys värillisistä. Korkeasaari on julistanut pesukarhun "vaaralliseksi vieraslajiksi, joka ei kuulu Suomeen". Persut käyttävät tismalleen samaa ilmausta maahanmuuttajista. Persu näytti rasistiväriään eduskunnassa.

    • Anonyymi

      "Anonyymi
      2023-06-29 21:57:56
      UUSI

      Persu on aina valmis selittelemään epäolennaista.:D:D Olennaista on tämä. Coon (=pesukarhu) on rasistinen nimitys värillisistä. Korkeasaari on julistanut pesukarhun "vaaralliseksi vieraslajiksi, joka ei kuulu Suomeen". Persut käyttävät tismalleen samaa ilmausta maahanmuuttajista. Persu näytti rasistiväriään eduskunnassa."

      Jopa oli selittelyä....luehan tästä
      pikku vassaripalleroinen
      https://www.upo.fi/asiakaspalvelu/tuotearkisto/pesukarhu7141/414202
      https://www.finlayson.fi/collections/pesue-tuotesarja
      https://www.mangacafe.fi/tuote/23756314
      https://www.artbyannak.fi/products/iska-pesukarhu-muki
      https://www.paapiidesign.com/fi/product/pesukarhu-trikoo-ruoste-harmaa/26331
      https://mainelakeus.com/tuote/pesukarhut-joustocollege/
      Onkohan nyt pikkuisen sekaisin kuulat oppositiolla?

    • Anonyymi

      Joo oon jonkun verran historiaan tutustunut mutta en ole kyllä huomannut natsi-pesukarhu yhteyttä. Miten on kafferi puhvelit-natsit ? Ei kuulu tämä komukka Kyllönen suosikkilistalle, nyt on seonnut lopullisesti. Mutta tuskinpa ministeri Junnila mitään työrauhaa enää saa.

      • Anonyymi

        Sellaista kravattia ei ole olemassakaan jota Junnila saisi rkpvihervasemmiston mielestä käyttää, ei kuviollista, eikä yksiväristä, kaikista tulee heillä jotain mieleen........

        Juuri tästä on kysymys. Vaikka millaista kravattia käyttäisi, niin aina löytyy vasemmistolainen "asiantuntija" selittämään sylki roiskuen että juuri tämähän sisältää natsien symbolin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista kravattia ei ole olemassakaan jota Junnila saisi rkpvihervasemmiston mielestä käyttää, ei kuviollista, eikä yksiväristä, kaikista tulee heillä jotain mieleen........

        Wilhelmin lukemattomista erivärisistä kravateista ei kukaan ole sanonut poikkipuolista sanaa. Vasta kun hän pukeutui kaksoisviestinnälliseen pesukarhuun, alkoi tapahtua.

        Kannattaa nyt vähän katsella maakuntalehtien pääkirjoituksia. On todella vaikeaa löytää lehteä, jonka mielestä Junnila olisi sopiva elinkeinoministeriksi. Ja ne kaikki ovat enemmän tai vähemmän porvarihallituksen kannattajia ja pitävät Sakke Puistoa hyvänä valintana nyt heti eikä vasta kahden vuoden päästä.

      • Anonyymi

        jos sinä et ole jotain huomannut, tarkoitaako se sitä, ettei sitä ole olemassa. Kyseenalaistat Kyllösen puheen, koska itse olet tietämätön. Tämä taitasa olla muuten persujen tapa argumentoida. En tiedä asiasta, olet siis väärässä :)

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Wilhelmin lukemattomista erivärisistä kravateista ei kukaan ole sanonut poikkipuolista sanaa. Vasta kun hän pukeutui kaksoisviestinnälliseen pesukarhuun, alkoi tapahtua.

        Kannattaa nyt vähän katsella maakuntalehtien pääkirjoituksia. On todella vaikeaa löytää lehteä, jonka mielestä Junnila olisi sopiva elinkeinoministeriksi. Ja ne kaikki ovat enemmän tai vähemmän porvarihallituksen kannattajia ja pitävät Sakke Puistoa hyvänä valintana nyt heti eikä vasta kahden vuoden päästä.

        Minäkin kannatan Sakari Puistoa.Hänellä on huippu koulutus ja kansainvälistä kokemusta.Osaa käyttäytyä sivistyneesti.Ihmettelin jo aiemmin kun ministerin pesti oli jaettu Junnilan kesken.Puisto on ehdottomasti paras vaihtoehto irtisanoutunern Junnilan tilalle.Koko neljäksi vuodeksi.

    • Anonyymi

      Samaa natsisakkia koko hallitus!
      Koska muiden hallituspuolueiden on oltava samaa mieltä natsipersujen kanssa, tekee se niistäkin ja niiden kannattajista täysnatseja!
      Hakaristit vaan porvaripuolueiden äänestäjien käsivarteen paitsi kepulaisten jotka sentään älysivät olla osallistumatta Suomen kaikkien aikojen SSnatsipitoisempaan hallitukseen!
      Supon aikovat persunatsit nimetä Kestapoksi joka aikookin ensi töikseen rakennuttaa rakennuttaa keskitysleirejä vasemmistolaisille, maahanmuuttajille sekä Prideväelle!
      Piirustukset leireihin ovat saaneet saksalaisilta uusnatseilta netin kautta, kaasukammiot tilataan kotimaisilta pörssiyhtiöiltä jotka ovat hyvinkin avokätisesti tukeneet uuttanatsihallitusta😱➡️🤥🤥

      • Anonyymi

        En tiedä mitä Marin hallituksen ministerit ovat mutta ainakaan he eivät käyttäydy asiallisesti.Eivät hoitaneet hyvin masn asioita,ja kun kansa ei halunnut heitä enää päättäjiennpaikalle,eivät hyväksy äänestyksen tulosta.Ps puolue on laillinen puolue,ei mikään natsiliike.Heillä on oikeus toimia hallituksessa siinä missä muillakin puolueilla. Jos toimii tehtävässäån sopimattomasti ja väärin,henkilö pitää vaihtaa asialliseen edustajaan.Valitettavasti edellisessä hallituksessa ei näin ,toimittu vaikka ministerit tekivät Suomelle epäedullulisa ratkaisuja,eivätkä ajaneet suomalaisten etua.Huippu oli Ohisalo joka jatkuvasti syyllisti duomalaisia ilmaston muutoksesta,luonnon monimuotoisuuden turmelemisesta.Halusi maksattaa vähäväkisellä suomella isot rahat tästä.Ei ole koskaan pyytänyt suomalaisilta anterkdi kun syytti suomalaisia irakilaismiehen murhadta,vaikka kukaan ei ollut häntä murhannut Keksittiinnvain tallainen tarina joka oikeuttaa ihmisä muuttamaan tänne,jotta pääsee elämään suomalaisella sosiaaliturvalla täälöä.Vihervasemmisto ajaa muiden maiden kansalaisten etuja,ja haluaa maksattaa heidän elämönsä suomalaisilla veronmaksajilla.

    • Anonyymi

      Aloittaako vasemmistokin mielikuvitus sodan natseja vastaan kuten Venäjä veljiään tuhoten?

    • Anonyymi

      Saksalaisbiologi Mario Ludwigin mukaan arkistomateriaali ei tue väitettä siitä, että Göring olisi ajanut pesukarhujen levittämistä, vaikka pesukarhuja Saksaan Adolf Hitlerin valtakaudella vuonna 1934 tuotiinkin.

      • Anonyymi

        Tämä Junnilan kravattikohu on vain vihervasemmiston epätoivoinen yritys jatkaa Junnilan ajojahtia,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä Junnilan kravattikohu on vain vihervasemmiston epätoivoinen yritys jatkaa Junnilan ajojahtia,

        Yhdysvalloissa pesukarhun (raccoon) lyhennys ”coon” on sanottu olevan mustiin kohdistuva rasistinen termi. Mutta....miten sitten pesukarhu-kravatti liittyy natseihin...miten Kyllönen on saanut ko. kravatin yhdistettyä matseihin?

      • Repe_RuutikaIlo
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä Junnilan kravattikohu on vain vihervasemmiston epätoivoinen yritys jatkaa Junnilan ajojahtia,

        Johon ovat yhtyneet kaikkien porvarillisten maakuntalehtien päätoimittajat...😏

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Johon ovat yhtyneet kaikkien porvarillisten maakuntalehtien päätoimittajat...😏

        Ja porvarillisten
        Maakuntalehtien
        Päätoimittelijathan
        Eivät KOSKAAN voi
        Olla väärässä! Roomastahan
        Se viimeinen sana lausutaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja porvarillisten
        Maakuntalehtien
        Päätoimittelijathan
        Eivät KOSKAAN voi
        Olla väärässä! Roomastahan
        Se viimeinen sana lausutaan.

        Ovat olleet Helvetin useinkin, mutta he eivät taatusti osallistu vihervasemmiston toimintaan.

    • Anonyymi

      Nyt on alkanut Perussuomalaisten uhriutuminen, kun kravatin piiloviesti paljastettiin. Uhriutumiseen laskeutumisella kerätään omilta kannattajilta suosiota.

      • Anonyymi

        Kaikissa kravateissa on aina vassareiden mielestä piiloviesti, kunhan se on jonkun Perusuomalaisen kaulassa, tällä kertaa Junnila päätyi kohteeksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikissa kravateissa on aina vassareiden mielestä piiloviesti, kunhan se on jonkun Perusuomalaisen kaulassa, tällä kertaa Junnila päätyi kohteeksi.

        Kuitenkaan persujen kravateista ei tätä ennen ole puhuttu mitään. Kummallista, kun puolue on ollut suuri jo vuodesta 2011 ja 2015-2017 myös hallituksessa.

        Ei kai vain Wilhelmillä olisi sittenkin jotain todellista osuutta kohuun? 🤔

    • Anonyymi

      UPO Pesukarhu-pyykinpesukoneella pesevät perheet ovat ihmeissään nykyisestä viherpunikkien mielipuolisuudesta. UPO Pesukarhu-koneella on pesty Suomessa kuitenkin useiden vuosikymmenten ajan perheiden pyykit.

      • Anonyymi

        Antinatseilla pestään
        Pyykki Zanussilla.

        Kun hullut keskustelee
        Vakavasti, se on komediaa
        Kansalle.

      • Anonyymi

        Ihmekkös tuo, suomalaisilla on ollutkin natsipyykeissään pestävää.

      • Anonyymi

        whataboutionismia..... KVG jos et ymmärrä

    • Anonyymi

      Oliko tosiaan, ettei Junnila löytänyt vaatekaapistaan minkäänlaista muuta kravattia päälleen päiväksi, jona luottamusäänestys käytiin?

      • Anonyymi

        Luultavasti ajatteli: toihan olisi kiva. En ole vielä käyttänytkään sitä aiemmin. :D

      • Anonyymi

        Mikään kravatti ei olisi kelvannut, eikä kyllä kravatittomuuskaan olisi kelvannut, Kyllönen olisi netistä kuitenkin löytänyt jonkun kuvan vuosilta 1930-1945 jossa olisi ollut saksalainen poliitikko ilman krakaa..................

        Mustavalkoisissa valokuvissa
        Herroilla nürnbergissä on
        Mustat kravatit.

        Jos et halua olla natsi,
        Valitse mieluummin
        Pinkki tai vihreä
        Kravatti. 😇

    • Anonyymi

      EU:ta voisi pyytää jäädyttämään Suomen tuet, niin kuin Puolalta ja Unkarilta tehdään, ennen kuin maahan saadaan oikeusvaltion kriteerit täyttävä hallinto.

      • Anonyymi

        EU: VOISI pyytää selvittämään toimiiko oppsitio oikeinsuoltaa vihapuhetta ja valheita kokoanaista kansanryhmää vastaan ,kaataakseen laillisilla vaaleilla valitun hallituksen päästäkseen itse valtaan.Näin ei voi toimia laillisia puolueita ja heidän äänestäjiään vastaan kuin Venäjällä pohjoiskoreassa ja muissa diktatuurimaissa. Tämä on kiihottamista kansanryhmää vastaan Suomessa,sitä samaa mistä nämä " suvakit" syyttävät muita.He eivät suvaise demokratiaa,haluvatko hevtänne diktatturin,koska kaikkien pitäisi olla asioista heidän kansaan samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Kun nyt on niin että tämä persutus ja natsitus on lähes ainoita kansanhuveja juopottelun ja roskaamisen lisäksi, niin olisiko se liikaa vaadittu jopa ministerin pallille kiipeilevälle että laittaisi sellaisen neutraalin kravatin, vaikkapa vihreäpilkullisen vihreällä pohjalla, olisiko se liian suuri vaatimus.

      sitä äkkiä luulisi että ministeriltä pitäisi voida vaatia hiukan enemmän piponaluskapasiteettia kuin tavan tallarilta.

      mikä suomea vaivaa !?

      • Anonyymi

        Entäs sitten vasemmiston ministerinä ollut Arhinmäki, joka teki virallisen ministerivierailun Sotsiin olympilaisten aikana. Vierailun aikana Arhinmäki sammui ravintolan lattialle ja nyt hän on Helsinkin varapormestarina poliisin tutkinnassa ja häntä uhkaa vuoden vankeus.

    • Anonyymi

      Täytyy ymmärtää, hänhän on vasemmistolainen.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        ja sinä luulet että kansa uskoo...... Junnila valehteli koulutuksensa ja työhistorian, eihän tuohon ukkoon voi luottaa. "piilo"viestintä ei nyt oikein onnistunut. Emme ole teidän kaltaisianne, nenästä vedettäviä hölmöjä.....

      • Anonyymi

        Eli puoliso on NATSI!

    • Anonyymi

      Jopas nyt on naatseja kaikkialla... eikös RasPutiniini naapurimaassa lähtenyt Ukrainankin kimppuun naatsijahtiin?

      Pitäiskö jo pyytää RasPutiinia häsyyn tännekin kun niin nuita naatseja on kaikkialla?

      Lehdet, radio ja tv yhdessä, sekä vasemmistopuolueet luulee, että kaikki 619000 PeruSSuomalaisia äänestänyttä onkin naatseja, minäkin siis.

      Viime päivien mediaa seuratessa tulee mieleen tämä omituinen numerologia numeroiden ja kirjaimien yhteydestä.

      Vaaleissa on arveluttavaa olla ehdokkaana numeroilla 18, 81, 88 jne. Näitä numeroita ei saa mainostaa leimautumatta jälkikäteen kaamottavaksi naatsiksi.

      Jos kerrostalossa asuu 18. kerroksessa, niin onko silloinkin kaamottava naatsi? Toki Suomessa näin korkeita taloja on harvassa. USA:ssa monissa kerrostaloissa puuttuu 13. kerros taikauskon vuoksi.

      Pahin ehdokasnumero lienee 98

      Selitä tämä:

      https://www.finlayson.fi/collections/pesue-tuotesarja

      Sama firmahan muistaakseni julkaisi Tom of Finland -lakanasarjan joku vuosi sitten...

      Ovatko kaikki tuotesarjaa ostavat siis natseja?

      Entäs Upon Pesukarhut

      Siinä sulle raccooneja koko persue!

    • Anonyymi

      Kyllönen voisi tulla esiin ja kertoa mitä se on saanut aikaan meppinä. Minkäänlaista siihen liittyvää ulostuloa en ole nähnyt. Rahaa tuonkin turhan elättämiseen kuluu.

      • Anonyymi

        Kielitaidottomalla juntilla ei ole mitään painoarvoa EU-päätöksenteossa, pelkkä napinpainaja.

    • Anonyymi

      Myös Hitlerillä oli lemmikkinään saksanpaimenkoira Blondi, miten nyt käy kaikkien Suomen kyseisten koirien, lahdataanko kaikki sukupuuttoon?

      • Anonyymi

        Kyllä. Myrkkyä ja isännille & emännille ladattu käsiase loppuratkaisua varten.

        Läppä! Kuten Junnilan jutut...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Myrkkyä ja isännille & emännille ladattu käsiase loppuratkaisua varten.

        Läppä! Kuten Junnilan jutut...

        Oikein hyvä ratkaisu, niin loppuu rutinat tältäkin osin.

      • Anonyymi

        Saksanpaimen koiran vika ole että oli kusipäällä omistajalla kuten monesti ihan meillä kotisuomessakin,,,kuten ei ole Moran puukkotehtaan vika jos sellaisen saa pohkeeseensa!

    • Anonyymi

      Merja nyt ei puhukaan muuta kuin paskaa kuten kaikki muutkin stalinistit.

    • Anonyymi

      Aikuinen mies joka käyttää noin lapsellista krakaa ei ole sovelias päättämään suomen asioista.

    • Anonyymi

      Suurin osa toimittajista YLE:llä ja MTV:llä on
      punavihreita maailmanparantajia. Ohjelmien laatutaso on aiva surkeaa, pelkkiä uusintoja. Ja YLE verolla elätetään heitä, voisi vähentää ainakin puolet.

    • Anonyymi

      Onkos tää vassareiden siiderivalas?

    • Anonyymi

      Siellä missä kommunismi ja vasurit hallitsee kaiki sekaisin.

    • Anonyymi

      Kyllä kelpasi suomelle natsi saksan apu sodassa ja se apu oli merkittävää. Kouluihin toivoisi ennemmän tätä suomen sota historia tietoutta varsinkin saksan kanssa kuvia mannerheimista kättelemässä hitleriä ja muita natsi johto henkilöitä suomen kamaralla,mutta onneksi maahanmuutto vihdoinkin kiristyy tavalla tai toisella.

    • Anonyymi

      Helsiinki ilman naatseja (hatseja)

    • Anonyymi

      Siis aamulehden sihto siis pilakuva sinä natsi junnilan kravatissa oli pesukarhuja snsiin luulin että supeja siis vieraslajeja, mutta niinhän se olikin pesukarhu olikin natsisymboliikkaa,,,

    • Anonyymi

      Merja Kyllönen on vassari. Pitää nyt saada omista kansalaisten mielenkiinto muualle. Haukutaan persuja, ivataan pilkataan ja vainotaan. Mm vainoaminen on paha rikos. Tähän oppositio on julkisesti syyllistynyt.
      Persu-hyvät: menkää kaikki seuraavan kerran alasti eduskuntataloon. Katsotaan, mitä pikkuhuorat permannolla keksii. Olisko, jos "se" liian lyhyt natsimerkki? Finni perseessä putin-merkki jne

    • Anonyymi

      Läskikasa kommunisti yäk.

    • Anonyymi

      No pesukarhu ja ministeri lähti. Mitäs sitten? Mopsilippu?

    • Anonyymi

      Oikea natsi mitään pesukarhuja kaulaansa laita vaan ylpeästi hakaristi?🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Tämä Kuhmon hieho määkii ,laitumella ,ei sen tyhmempää ihmistä muualta löydykään kuin Kainuussa.

    • Anonyymi

      Natsit puuhasivat Saksassa jo 30- luvulla. Kukaan ei voi Göringin puolesta sanoa tiesikö hän pesukarhujen luontoon laskemisesta vai ei. Pitäisi kysyä itseltään.

    • Anonyymi

      Ei mikään engelsmannin kielen Goering vaan Göring.

    • Anonyymi

      Tyhmä ja lihava yök.

    • Anonyymi

      Kyllönen on ihan reipas ja pirteä likka ja sanavalmis jota voi kunnioittaa . Kommunisti en ole. Tämä suomi24 on yks vastakkainasettelun noidankehä , aina löytyy eri mieltä olevia kuin mitä on itse.

    • Anonyymi

      No tuolla logiikalla voidaankin sitten vahvistaa että Supi ja Minkki ovat vieraslajeina ja Suomen luonnon alkuperäislajeja hyvin tehokkaasti tuhoavina. Neonvihreiden ympäristörikosten symboleja. Ei muuten syytetty koskaan vaarallisten vieraslajien levittämisestä suomen luontoon.

    • Anonyymi

      Kyllönenhän kaiken aloitti typerillä pesukarhupuheillaan.

      Lapsellista meininkiä.

    • Anonyymi

      No samalla perusteellahan olet Natsi kun ajat kuplavolkkaria. Niitähän Aatun komennosta levitettiin jokunen kymmen miljoona enemmän kuin pesukarhuja.

    • Anonyymi

      Jos sanoi Junnilaa natsiksi niin kannattaa nostaa kanne suomessa on jo ennakko tapaus missä tuomittu perusteettomasta natsi syyttelystä?🤔🤨🙄

    • Anonyymi

      Kuten sanottu oikeat natsit eivät pyytele anteeksi omia mielipiteitään joten syytön mies joutui vihervasemmiston noitavainon kohteeksi?🤦🤦🤦

      • Anonyymi

        Suuri näyttelijöiden enemmistö on kateellisia Sannan teko - itku taidosta ?

      • Anonyymi

        Oikeat natsit onkin kielletty. Järjestöinä. Suomessa.

    • Anonyymi

      Nyt täytyy ilmeisesti pitää kylppärin ovi visusti kiinni kun käy vieraita. En ole tiennytkään mikä erittäin kestävä "natsisymboli"siellä on asunut jo 25 vuotta. Nimittäin pyykkikone Upo Pesukarhu. Kai sitä uskaltaa vielä salassa käyttää kun ei mainitse kenellekään mikä hirviö meillä pyykit pesee.

    • Anonyymi

      ääri oikeisto paha ääri vasemmisto hyvä mutta kaksi vuotta sitten putin oii paras ystävä ja nato paha näin meillä tulee mieleen dannyn tuuliviiri

    • Anonyymi

      Pitäisikö Suomessa
      Olla Totuusministeriö?

      Siinä olisi erikoisosasto,
      Joka tiheällä kammalla
      Tutkii symbolit ja niihin
      Mahdollisesti sisältyvät
      Piiloviestit.

      Vai perustetaanko shomrim?

    • Anonyymi

      Meillä on jo ennakkotapaus natsittelusta suomessa näin suuren julkisuuden takia tässä olisi kyllä tutkinnan paikka selvittää asia juuria myöden sillä ei ole mitään merkitystä kertoiko muita tietojaan väärin?🤔🤨🙄

    • Anonyymi

      Ei muuta kun asia oikeuteen.

    • Anonyymi

      Tuotakaan en olisi tiennyt ellet olisi sitä paljastanut.

    • Anonyymi

      Merja on samanlainen poliittinen elätti kuin Arhinmäkikin

    • Anonyymi

      Apua!
      Korkeesaaressa on natseja…

      • Anonyymi

        Racoon on pessukarhu, coon on USAssa käytetty lyhenne siitä, mutta myös mustaihoisista halventavana ilmaisuna. Siis rasismia. Saa sanoa toiselle, että sulla on kiva coon -kravatti kaulassa. Ja sitten naurattaa kauheesti. Kun kaverikäsitää vitsivitsin.

    • Anonyymi

      Pressut voi hyvin ja kasvaa koko ajan. Vasemmiston äärikommunisteja ei äänestä enään muut kuin räkättävät paskarastaat.

      • Anonyymi

        Moktar.Gubta

    • Anonyymi

      Paskaahan se Kyllösen puhe siitä Junnilan solmiosta oli.

    • Anonyymi

      Herman Goering nimistä ei edes kolmannen valtakunnan luetteloista löydy.

      • Anonyymi

        Joo nuo Anglo homojen historiankirjoitukset on puuta-heinää.

    • Anonyymi

      Kyllänenhän on kainuulainen kommunisti joten mölisee minkä osaa .

      • Anonyymi

        Moktar on kainuulainen myös

    • Anonyymi

      Ääri kommunistinen sosiaalidemokraatti, natsi ALL TAEE täytyy saada vastuuseen rasistisista ja uhkaavista puheistaan. Demarit kaksinaamainen sairas, natseja hyysäävä puolue!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyllönen on korpikommunistu joka vastusti Suomen natojäsenyyttä pyrkien miellyttämään Venäjän etsintäkuuulutettua yksinvaltiasta.

    • Anonyymi

      Hetken mietin kuka on Kyllönen.Se pyöreä kommunisti kainuun korvesta:)
      Juman kenkka mitä hänkin edustaa,maailman suurinta murhaaja blokkia,kun katsotataan mistä he ovat keskeytyneet yhteen,kaikki nämä sdp,vas ja kommunistit.
      Sehän on totta,että Neuvostoliitosta !

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunismi_Suomessa

      Kaikki punainen on hienoa ja alistavaa,kun olet vain hiljaa ja tyydyt:)

      Entä nämä suolen sankarit:

      Kansanedustaja Hussein al-Taee välttyi syytteiltä törkeistä Facebook-kirjoituksistaan

      https://yle.fi/a/3-11754521

      Kun punainen loukkaa,niin se on ok?
      Vain Suomessa punikit saa loukata,kukaan ei lähde virasta..mutta muut ai jai jai..
      Eroatte heti,punkkien politiikka on vain parempaa ja sillä oikeutuksella saa tottakai loukata kaikkia maailmassa !

      Saatana mitä sakkia!

    • Anonyymi

      Mitään natsikarhu kravattia ei ollut. Ministeri on edelleen ministeri. Ketään ei ole vaihdettu väestöön. Viikon päästä provinssirokkiin!

    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi asettuva Merja Kyllönen on pyytänyt anteeksi joitakin aikaisempia lusuntojansa.

    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17909066/myytti-punavihreista-neonatsien-vaalima-naurunalainen-ulkomailla

      Nuo eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄN, korruptiopoliitikko-pörssirikollisten / LAINVASTAISEN äärioikeistoekstremisti-pörssirikollis-Neonatsihallituksen, käytännön väkivaltajoukot, ovat erittäin iso uhka Suomen väestölle, monella tapaa, joten niiden rikostutkimatta jättäminen, vaarantaa vakavasti kaikkien Suomen kansalaisten turvallisuuden.

      https://yle.fi/a/3-11892227

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17762948/ruotsin-poliisijohtaja-teki-harakirin-suomen-viranomaiset-kantavat-porssirikollisten-salkkuja

      Tilanteen vielä vakavemmaksi tekee, etteivät ilmeisen korruptoidut viranomaiset, ole tunnistavinaan äärioikeistoekstremististä vihaväkivaltaa, esim. eläkeläisväestön taloudellisen oikeusturvan viemistä, veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-orjuuttamista, pörssirikollisOligarkkien, äärioikeistoekstremistiseksi vihaväkivallaksi, kansalaisten perusoikeuksien viemiseksi, mitä se on.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17831179/kyberturvallisuus-tilaisuus-ei-tunnista-aarioikeistoekstremismin-uhkaa-suomelle#comment-120455770

      Ja kyllä nuo symboleineen esim. kirjastoissa pyörivät neonatsit, ovat ihan konkreettinen uhka kansalaisille muutenkin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Isoimpia talousrikoksia, äärifasistista järjestäytynyttä pörssirikollisuutta, eduskunnan korruptio-YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄSSÄ, ei rikostutki Suomessa mikään taho.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17914646/petoskokn-aarioikeistoekstremismin-vahatteleminen-quotkiusalliseksi-virheeksiquot-ei-voi-jatkua

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17915184/niljakeniinistooligarkki-neonatsihallituksineen-harhauttamassa-jalleen

      LAINVASTAINEN neonatsi-äärioikeistoekstremisti-pörssirikollishallitus, syyllistyy erittäin vakaviin rikoksiin, Suomen kansalaisten puuttuvaa taloudellista oikeusturvaa, ym isoja rikoksia, käytännössä jo kansanmurha eläkeläisköyhyys-veroparatiisi-sote-ihmiskauppa-orjuutetuilla, Suomessa meneillään.

    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17855490/aarioikeistorkphenriksson-laiminloi-oikeusministerin-velvollisuudet#comment-120832870

      https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html

      ÄärioikeistoVas:n KorruptioKyllönen hyysäsi ökyrikkaita perintö- ja verosuunnittelijoita, järkkäili heidän vanhemmilleen tukia, ja jätti köyhimmät eläkeläiset, taloudellisesti kaikkein pahimmassa hätätilassa olevat, oikeusturvattomaksi täysin heitteille, ilman aitoa taloudellista oikeusturvaa, siis ÄärioikeistoSdpn KorruptioMarinin hallitus ja siitä kansanmurhaa jatkaa nyt täysin LAINVASTAINEN äärioikeistoekstremisti-pörssirikollis-NEONATSIHALLITUS joka kuuluu erottaa välittömästi.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17725482/30e-vale-elakekorotus-otettiin-tuhatkertaisesti-550e-miinuksella-olevista-elakkeista#comment-118865254

    • Anonyymi

      Koska Marja Ohisalon talousrikoset selvitetään? Hänhän rosvosi valtiolta kotiinsa tuulivoimaosakkeita miljoonilla. Jos vetytekniikka toteutuu, niiden arvo on kohta miljardeja. Ne rahat kuuluvat kansalle, ei röyhkeälle rosvolle.

    • Anonyymi

      Kommentti: Kyllönen on Suomen iljettävin ja haitallisin poliitikko.

    • Anonyymi

      Kyllönen haluis et täällä ois venäjän liput saloissa, äärikommunisti

    • Anonyymi

      Nyt vasuri huutamaan SDP ja natsitervehdykset. Ukomaiset lehdetkin kirjoittaa demaritörkeyksistä. Vasuri määki tästä nyt ja kovaa.

    • Anonyymi

      Aloitti kaiken tuon "hässäkän".

    Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      67
      1666
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1379
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1222
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1194
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1086
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      68
      842
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      825
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      186
      732
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      92
      717
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe