https://yle.fi/a/74-20038897
Madonna oli kuulemma treenannut paljon tulevaa kiertuettaan varten!
Paikat ei sitten kestäneet jatkuvaa höyläämistä?
Madonna oli kuulemma treenannut paljon tulevaa kiertuettaan varten!
Paikat ei sitten kestäneet jatkuvaa höyläämistä?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Yhdysvaltalainen popmusiikin legenda Madonna on joutunut sairaalahoitoon vakavan bakteeri-infektion vuoksi. Hänen managerinsa Guy Oseary kertoi asiasta keskiviikkona Instagramissa.
Mikä versio? Juurihan fanit ihmettelivät, kuka tämä henkilö on, joka esiintyy Madonnana. Ehkäpä kyvyt eivät riitä kiertueelle, joten hankittiin lisää aikaa play backien harjoitteluun.
Äänihuulet eivät enää reagoi estrogeenilisiin vaikka piikitetään litrakaupalla.
Vaihdevuodet (seksihormoni estrogeenin tuotannon loppuminen) madaltavaa äänen keskitaajuuden miesten tasolle.
Mikä teitä paskanjauhajia vaivaa. Hengenvaarallinen sepsis ei ole naurun asia.
Joo, sen hoitaminen kestää n viikon.
Eli miksi peruu keikat jo syksyltäkin?
Kunhan ei olisi ottanut liikaa mömmöjä.
Michael Jackson kuoli just ennen isoa kiertuetta kun treenasi liikaa ja koetti olla nuorempi kuin oli ja veteli kunnon sekoitukset joilla toisilla pysyttiin hereillä ja toisilla nukuttiin.
Ja Elvikselle kävi samoin.
Iso kiertue kolkutteli ovelle mutta morsmaikkunsa joutui kolkuttelemaan kuninkaan vessan ovea todetakseen että nyt on pillerit tehonneet.
Madonnalle taitaa olla kauhea paikka kun ikääntyy ja kroppa ei jaksa enää kovaa riekkumista mutta lääkäriltähän siihen saapi apua, niinhän tekee urheilijatkin meillä ihan täälläkin.
Whitney Houston oli kans kaunis nainen ja kuoli mutta tuskin liikaaan jumppaamiseen.
Madonna jos ei viisastu niin liittyy korkeimpaan kastiin.
Muka bakteerit höpöhöpö, vaan yliannostus.
Kukaan terveydestään normaalilla tavalla huolta pitävä ei odottele niin pitkään että taju on kankaalla.
No onneksi ei vielä kuollut.
Michael JACKSONIN LÄÄKÄRIÄ SYYTETTIIN MÖMMÖJEN TUNKEMISESTA jACKOLLE- TAI jACKON KOPIOLLE KUKA SITTE LIENEKIN ESITTI jACKOA?
Toivottavasti ei liity tutkittuihin ja turvallisiin.
Veti parit viivat liikaa....
Madonna on kaunis nainen vielä tuossakin iässä, mutta haksahti siihen samaan mihin toinenkin kaunis nainen Melanie Griffith ja moni muu hollywoodissa, eli ihan turhaan "kauneusleikkaukseen". Onkohan se niin, että kun samaa naamaa vuosikymmenet päivittäin peilistä katselee, niin sitä voi tulla turhankin kriittiseski itseään kohtaan?
Onko sekin eräänlaista natzismia ettei voi hyväksyä omaa ikääntymistään? Ihminen ei ole ikuisesti 17-vuotias sano
Ikää on , rasitusta pitäisi vähentää.
Yli 60 vuotta ikää - joten kyllä se kaikessa näkyy!
Seuraavalla vuosikymmenellä - jos elinpäiviä riittää ei laulun ääni enää toimi!
Luulin että näillä miljonääreillä olisi jatkuva henk koht lääkäri seuranta päällä eikä moisia tilanteita tulisi . Madonnan laulutaidot on muisto vain jo vuosia sitten oli viisuissa väliajalla karmeeta kuunneltavaa
Mad Donna on Material Girl.
Taitaa rehellisesti Jumalaan uskova Päivi Räsänen elää pidempään ja terveempänä kuin kirkkoa pilkannut amerikanitaliaanotar.
Ainakin luonnollisesti ikääntynyt Päivi näyttää paremmalta kuin ilmapalloksi naamansa botoxilla pumpannut Madonna. Hän ehkä kuvittelee näyttävänsä muka nuoremmalta mutta näyttää oikeasti luonnottomalta.
Syntinen 1980-luku, yltäkylläisyyden ja rappion vuosikymmen, jota Kekkonenkaan ei jaksanut katsella loppuun saakka
https://www.youtube.com/watch?v=SZYzfGUIDI4
onnellisuuden tavoitelu kadotti onnelisuuden arkipäiväseksi tavaksi,
Kovasti on harjoitellut laulamista!