Tuli mieleen kun tuossa kaverin kanssa turistiin taannoin. On siis syntyjään kanukki, sitten muutti toviksi jenkkeihin, asunut nuorempana kymmenen vuotta Ruotsissa ja sitten eksyi Suomeen, naisen perässä, kuinkas muutenkaan. Ja hölmö vielä jäi tänne, vaikka ero tulikin, mutta ihan läpisuomettunuthan se jo on, vaikka puhuukin vain kohtalaista suomea 😂
Tuo tuossa tuumi, että mikä on, kun haluaisi kyllä mennä, riekkua ja bailata, tapailla naisia ja elää aktviivista sinkkuelämää nyt kun erokin on riittävän takana ja käsitelty, mutta ei oikein jaksa. Ei jaksa irrottautua omasta helposta ja turvallisesta arjesta, alkaa väsyttämään viimeistään 23.00 ja sitä rataa. Ei ole ihan vielä viittäkymppiäkään ja liikkuu ikäisekseen ainakin riittävän aktiivisesti. Ei polta, juo kuten kanukit keskimäärin ja muutenkin aika keskivertomies siinä mielessä.
Mutta kun ei jaksa. Ihmetteli että miten minä jaksan aktivoitua, muutaman vuoden vanhempikin vielä, vähemmän urheileva. Ja palstallakin paljon viihtyvä, shame on you boy.
Mietti sitten ääneen olisiko hänen bäst före mennyt jo aikoja sitten ja hänen ns. last summer oli silloin kun saapui Suomeen kymmenisen vuotta sitten naisen perässä? Oli vauhdikas kesä ja syksy toi sen kaipaamansa naisenkin sitten vihdoin ulottuville, sepä menikin sitten äkkiä häiksi ja muuta sellaista mukavaa.
Mietin hänelle, että ehkä hän ei olekaan vielä valmis eronsa osalta, että minulla ainakin olisi tunnemaailma juuri kuvailemansa kaltainen, kun ero on jo paremmalla puolella, mutta ei vielä riittävän valmis. Haluja mennä olisi, mutta ei vaan irtoa, jotenkin. Ja sekös arsyttää, tuottaa pettymyksen itseen. Toisaalta myös mainitsin, että ihmisissä on isoja eroja, joku haluaa seesteisempää elämää jo vaikka kolmekymppisenä, toinen taas ei ole rauhoittunut vielä kuusikymppisenäkään, me ollaan niin erilaisia. Että ehkä hän kaipaisi vähän toisenlaista rilluttelua kuin silloin parikymppisenä, mutta ei omaa muuta vertailukohtaa sille mikä on rilluttelua? Se ei kuitenkaan ole ainakaan ihan sama asia pari- ja viisikymppiselle.
Jäin sen jälkeen sitten itse miettimään tätä varsin vauhdikasta kevättäni ja tulevaa lennokasta kesääni. Että olisiko tämä se nk. last summer minulle... Bäst före on tietenkin mennyt jo pari kymmentä vuotta sitten, vähintäänkin 🤣
Mutta semmosia hajatelmia tässä pyörinyt mielessä viime päivinä.
Tuo tuossa tuumi, että mikä on, kun haluaisi kyllä mennä, riekkua ja bailata, tapailla naisia ja elää aktviivista sinkkuelämää nyt kun erokin on riittävän takana ja käsitelty, mutta ei oikein jaksa. Ei jaksa irrottautua omasta helposta ja turvallisesta arjesta, alkaa väsyttämään viimeistään 23.00 ja sitä rataa. Ei ole ihan vielä viittäkymppiäkään ja liikkuu ikäisekseen ainakin riittävän aktiivisesti. Ei polta, juo kuten kanukit keskimäärin ja muutenkin aika keskivertomies siinä mielessä.
Mutta kun ei jaksa. Ihmetteli että miten minä jaksan aktivoitua, muutaman vuoden vanhempikin vielä, vähemmän urheileva. Ja palstallakin paljon viihtyvä, shame on you boy.
Mietti sitten ääneen olisiko hänen bäst före mennyt jo aikoja sitten ja hänen ns. last summer oli silloin kun saapui Suomeen kymmenisen vuotta sitten naisen perässä? Oli vauhdikas kesä ja syksy toi sen kaipaamansa naisenkin sitten vihdoin ulottuville, sepä menikin sitten äkkiä häiksi ja muuta sellaista mukavaa.
Mietin hänelle, että ehkä hän ei olekaan vielä valmis eronsa osalta, että minulla ainakin olisi tunnemaailma juuri kuvailemansa kaltainen, kun ero on jo paremmalla puolella, mutta ei vielä riittävän valmis. Haluja mennä olisi, mutta ei vaan irtoa, jotenkin. Ja sekös arsyttää, tuottaa pettymyksen itseen. Toisaalta myös mainitsin, että ihmisissä on isoja eroja, joku haluaa seesteisempää elämää jo vaikka kolmekymppisenä, toinen taas ei ole rauhoittunut vielä kuusikymppisenäkään, me ollaan niin erilaisia. Että ehkä hän kaipaisi vähän toisenlaista rilluttelua kuin silloin parikymppisenä, mutta ei omaa muuta vertailukohtaa sille mikä on rilluttelua? Se ei kuitenkaan ole ainakaan ihan sama asia pari- ja viisikymppiselle.
Jäin sen jälkeen sitten itse miettimään tätä varsin vauhdikasta kevättäni ja tulevaa lennokasta kesääni. Että olisiko tämä se nk. last summer minulle... Bäst före on tietenkin mennyt jo pari kymmentä vuotta sitten, vähintäänkin 🤣
Mutta semmosia hajatelmia tässä pyörinyt mielessä viime päivinä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"..joku haluaa seesteisempää elämää jo vaikka kolmekymppisenä, toinen taas ei ole rauhoittunut vielä kuusikymppisenäkään"
Tuokin riippuu myös henkilön normiarjesta. - Jos arki sisältää riittävän paljon "lähtöjä"; valmistelua, laittautumista.., niin silloin sitä todellakin haluaa vapaa-aikansa olla vaan kotona, eikä tod kiinnosta lähteä minnekään riekkumaan kuin hyvin harvoin, vaikka olisi kolmissakymmenissä. - Toki on niitä, jotka eivät silti saa menemisestä kyllikseen.
On sillä tekemistä myös introvertti/ekstrovertti -persoonista. Joku tarvitsee enemmän aikaa palautuakseen pakotetusta sosiaalisuudesta kuin toinen.
Ja kyllä; toki minunkin parasta ennen -päiväni lienee jo mennyt, mutta ei viimeinen käyttöpäivä 😉
Niin, onhan se siitä ns. peruselämästä paljon kiinni. Oma elämä on aika sosiaalista juurikin työaikana, niin välillä sitä tulee liikaa viikossa ja sitten viikonloppu menee suljetuilla räppänöillä, en reagoi edes puhelimeen. Palsta on riittävän... Sanotaan vaikka etäällä ja mekaaninen, jotta sitä saattaa vielä jakssa, mutta yhtään sen suorempaa kontaktia ei. Viime viikonloppu oli juuri sellainen malliesimerkki.
En oikein osta enää tuota intro/ekstro/ambi ajattelua pätkääkään, kyse on liikaa tilannesidonnaisuuksista, kuten juuri hypersosiaalisesta työviikosta. Joten hevonkukkua paitsi pitkän ajan kuluessa tutkituista ja lopuksi virallisesti diagnosoiduista tapauksista puhuttaessa. kaikki se muu tippuu normaalivarianssin puitteisiin selvästi paremmin kuin diagnoosin puitteisiin.
Viimeinen käyttöpäivä... Tuota se kaverini ei muistanut, sista förbrukningsdag... Pakko muistuttaa asiasta, kieli poskella tietenkin. Aivan mielettömän mahtava tilaisuus pikkujekuttelulle ja sitten punch linena tuo sista, tiedän että kaveri repeää nauruun ja juurikin itselleen 🤣
Suojamuuri rakennettu?
Kyllä vapaan miehen pitää uskaltaa ottaa riskejä, mitä siinä menettää?
Jos ei kiinnosta, niin palaa entiselleen samaan elämään. Tapaa ihmisiä joista osa voi olla niitä pysäyttäjiä, sillä eihän ihminen itse tiedä elääkö oikeasti oikein:)
Me vain kuvittelemme tekevämme niin.
AV
Jotain komplikaatioita, veikkaisin. Mina vänner..
https://www.youtube.com/watch?v=huobAY7gl30
Tokkopa, on aika jalat maassa -kaveri oikeastaan minkään suhteen. Paitsi tietty kun menee rakastumaan, sitten se on yhtä sekaisin kuin useimmat muutkin, mitä taas pidän hyvänä.
Itse arvelin ja arvelen, että kun ikää on jo tullut, niin eroaminen henkisesti ei tapahdu yhtä nopeaan kuin nuorempana ja sitten pettyy itseensä. Joten en olisi yllättynyt jos tuo höpsö kanukki viettäisi suvena -24 oikein kunnon menoelämää. Ja toivottavasti sitten löytää siinä sivussa loppuelämänsä rakkauden samalla 🤗
Ihmisen viimeinen käyttöpäivä on arkussa. Niin paitsi, jos haaveilee vain kaksi-kolmekymppisistä. Silloin este tulee siitä, että ettei nuorikko ymmärrä vanhuksen päälle. Nuorena vähän vanhempi on harvalle ongelma, mutta kun lähestytään eläkeikää 10v sisällä, alkaa ikäerolle tulla painoarvoa. Toki, jos ihminen on super-oikea, tuskin ikä on este, mutta se on kuitenkin poikkeus. Tiedän papan, joka löysi vaimon vanhusten kodista 80v ja rakastui niin, että menivät vielä naimisiin.
Pariutuminen on aika tuurista kiinni. Jotta voisi sopivaan törmätä, pitää liikkua uusien ihmisten joukossa töissä, vapaa-ajalla, baarissa, palstalla jne. Silti sitä oikeaa ei välttämättä kohdalle osu. Osuminen ei ole ihan helppoa, jos haluaa enemmän kuin ihan kivan ja ikää myöten ongelmat ja kulmikkuudet tahtoo kärjistyä ja moni on varattu. Valikoimaa ei ole ihan samalla tavalla kuin 25-35v. Kun tässä iässä löytää ihmisen, joka tuntuu molemmin puolin oikealta, tunteet syttyy, arvot osuu ja läheisyys ja intiimi yhteys sujuu sekä aaltopituus kolahtaa yhteen, kannattaa siihen panostaa ja pitää kiinni pistää itsensä likoon ja myös uskaltaa. Seuraava mahdollisuus voi olla 10v päästä, jos etsii oikeasti merkityksellistä ihmistä eikä ketä vaan. 😳
Tietyllä tavalla kun tajuaa miten turhauttava tuo yhtälö on ja kun vielä kummankin pitäisi olla samassa vaiheessa omaa tarinaansa (=etsimässä suhdetta ja haluamassa suhdetta), kovin haastavaksi menee. Ymmärrän hyvin kanadalaisen ystäväsi mielenliikkeet ja sen ettei koe jaksavansa lähteä etsimään neulaa heinäsuovasta.
Luulisin, että arkun tapauksessa viimeisestä käyttöpäivästä, ennemminkin. Se parasta ennen on mennyt jo aiemmin.
No mä odottelen, luulen että kanukki meni hätiköimään ja tarttee vielä aikaa saadakseen sydämensä perustilaan, irti aiemmasta. Komea kundi se on, eiköhän ehdokkaita löydy taas kun korvien välinsä on kohdillaan.