Hakkarainen RAIVOAA: RKP-kääpiö hyppii silmille

KÄÄPIÖ HYPPII SILMILLE
Teuvo Hakkarainen raivokkaampana kuin koskaan: RKP rasistipuolue!
o/ o/ o/

– Ruotsalainen kansanpuolue on nyt saanut suhteettoman vahvan aseman hallituksen vaa’ankielipuolueena. Sen ylimielinen ja röyhkeä käytös ministeri Junnilan luottamusäänestyksessä hakee vertaistaan, Hakkarainen kirjoittaa.

-Sen joukoissa on joitakin Biaudetteja, jotka äänestivät hallituksenkin luottamusta vatsaan. RKP on yksi kaikkien aikojen kiihkeimmistä natsinmetsästäjistä ja on käynyt perussuomalaisten kimppuun jatkuvasti.

– Tämä natseista houriminen on tietysti viherkommunistien ja RKP:n yhteinen mielisairaus, Hakkarainen ärähtää.

Hakkaraisen mielestä demokratia Suomessa ei toteudu siten, että ”rantaruotsalaisten kääpiöpuolue” hyppii isompiensa silmille.

– Sen oma tausta esi-isänsä Freudenthalin rotuoppeineen ei kestä tarkastelua. RKP on ollut ja taitaa olla vieläkin se todellinen rasistinen joukkio, joka sortaa suomenkielisiä.

Hakkarainen viittaa tekstissään Alex Olof Freudenthaliin, joka oli 1800-luvun svekomaanien johtohahmoja, sekä merkittävimpiä suomenruotsalaisen kansallistunteen herättäjiä. RKP on myös jakanut Freudenthal -mitaleja niille henkilöille, joiden se katsoo edistäneen ruotsin kielen asemaa erityisesti Suomessa. Mitalia ei ole jaettu vuoden 2007 jälkeen.

– Jotta maan asioita voidaan lähteä rehdisti uuden hallituksen toimesta ajamaan, RKP pitää heittää roskatunkiolle koko sakki. Sinne tuo honottajajoukkio kuuluu, Hakkarainen päättää tekstinsä.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f7c6451e-628c-4b82-bfb1-d5e06dd9e275
31483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Hirveää touhua.

Äänestä
  • The New York Timesin mukaan rantaruotsalaiset on maailman lellityin vähemmistö.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    The New York Timesin mukaan rantaruotsalaiset on maailman lellityin vähemmistö.

    Kääk, mitä Biaudee siihen sanoo?
    Teettää yliopistossa tutkimukset että ovat ahtaalla ja heitä on tuettava lisää.
    Tuo yliopisto on sattumoisin Åbo Academi.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    The New York Timesin mukaan rantaruotsalaiset on maailman lellityin vähemmistö.

    Hyvä että jo jenkeissä on silmät avautuneet Suomen mielipuolisesta tilanteesta hurri vähemmistön suhteen. Yleensä kun tuolla suunnalla älähdetään, alkaa tapahtua. Teukka kirjoitti taas kerran asiaa, joka san totta, hyvä Hakkarainen. Ajojahti saa loppua, RKP on kiusanhenki.

    Äänestä

  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    ❤️ ­N­y­­m­­f­­­o­m­a­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17911208E

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Teuvo hieman maistissa kirjoittelee ja toimii sillä tavoin sillanrakentajana ruotsalaisten ja persujen välillä.

Äänestä
  • Rafael Paasio oli pääministeri 60-luvulla.
    Hän sanoi osuvasti. RKP on kuin vanha Hoo. Lähtee kenen matkaan tahansa.

    Äänestä

RKP:läiset ovat ylimielisiä ja röyhkeitä muun yhteiskunnan hyväksikäyttäjiä. Tähän johtopäätökseen päätyy väistämättä, jos tarkastelee RKP:n toimintaa pitemmältä ajanjaksolta suhteessa muuhun yhteiskuntaan.

Äänestä
  • Kyllä, ovathan he mielestään herrarotua suomensuomalaisiin nähden.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kyllä, ovathan he mielestään herrarotua suomensuomalaisiin nähden.

    Ja persut kuvittelevat olevan muita suomalaisia parempia juntteja.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kyllä, ovathan he mielestään herrarotua suomensuomalaisiin nähden.

    Ruotsalaiset tapattivat estotta suomalaisia suurvalta aikanaan.
    Ovat aina käyttäneet Suomea puskurivaltiona itää vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ruotsalaiset tapattivat estotta suomalaisia suurvalta aikanaan.
    Ovat aina käyttäneet Suomea puskurivaltiona itää vastaan.

    Myös jatkosodassa suomenruotsalainen sotilasosasto tappoi suomensuomalaisen osaston ampumalla selkään.

    Äänestä

Jaa-a, mistäpä persut kavereita läytöö. Kun pelkäävät omankin porukan hajoamista.
Ei RKPtä, ei enemmistöhallitusta. Nöyryyttä peliin jos vielä pysytte hillotolpalla mamuja kyykyttämässä.

Äänestä
  • Rantaruotsalaiset saavat huomenlahjana valtavan edun Ruotsin kielessä.
    Itse luin ruotsia silloisessa oppikoulussa ensimmäisenä vieraana kielenä 8 vuotta ja yliopistossa vielä kaksi vuotta päälle.
    Tuona aikana ankkalammen ankat lukivat oikeita aineita ja saivat vahvasti etua.

    Äänestä

Mikään yksityinen yritys ei palkkaisi Hakkaraista johtotehtäviin, aivan helvetin tyhmä mies.

Äänestä
  • Hakka on tyypillinen Suomi mies.
    Sanoo mitä ajattelee. Eikä ole kiero.

    Äänestä

  • Hakkaraisella olikin ennen edustajan aikoja oma yritys, johon itse palkkasi työntekijöitä. Vihervasemmistolaisia työnvieroksujia ei työnhaussa näkynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Hakka on tyypillinen Suomi mies.
    Sanoo mitä ajattelee. Eikä ole kiero.

    Tosiaan tyypilinen persu - holtiton juopporetku ja väkivaltarikollinen, jolla on mittava rikosrekisteri.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tosiaan tyypilinen persu - holtiton juopporetku ja väkivaltarikollinen, jolla on mittava rikosrekisteri.

    Talvisodassa Summa petti kun rintamavastuussa ollut rantaruotsalainen rykmentti lähti käpälämäkeen.

    Äänestä

  • Ei ole sinulle tullut kutsua johtotehtäviin?

    Äänestä

  • Hakkaraisen ei kuule tarvi pyrkiä johonkin hurri firmaan riistettäväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tosiaan tyypilinen persu - holtiton juopporetku ja väkivaltarikollinen, jolla on mittava rikosrekisteri.

    Ei istu mannerheimintiellä yhteiskunnan kiusana kuten vihervassut.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Talvisodassa Summa petti kun rintamavastuussa ollut rantaruotsalainen rykmentti lähti käpälämäkeen.

    Jatkosodan lopulla ennen suurhyökkäystä rantaruotsalaisia luikki Ruotsiin pataljoonan verran eli noin 800 paskahousua. Joka haluaa tietää enemmän googlaa "Munsalan soutajat".

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Jatkosodan lopulla ennen suurhyökkäystä rantaruotsalaisia luikki Ruotsiin pataljoonan verran eli noin 800 paskahousua. Joka haluaa tietää enemmän googlaa "Munsalan soutajat".

    Kun Biudee kuulee, niin taas tehdään tutkimus, jonka tuloksena munsalan soutajat lähtivätkin apuvoimia hakemaan.

    Äänestä

Rehelliset suomalaiset sanovat mitä ajattelevat, ei siinä sen kummempaa. Jos alkaa sanomisiaan rajoittaa, ettei muut pahoittaisi mieltä, niin silloin ei olisikaan rehellinen.

Äänestä

Ooo

Äänestä

Kaikkialla natseja näkevien kannattaisi marssia mielenterveystoimistoon hoitoon.

Äänestä

Hakkarainen ryyppää Karibialla veronmaksajien laskuun ja persut taputtaa

Äänestä

Onkohan hakkaraisella noussut hattuun? Mokoma juoppo kirkonvaras ei ikinä ole saanut suomen eteen mitään hyvää aikaiseksi. Satu Hassi oli vahingollinen suomelle mutt hakkarainen on vielä pahempi.

Äänestä

Hyvä Teukka!! Teukka ROCKS!

Äänestä

Ei oo Teukka yhtään vahingollinen Suomelle, päinvastoin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

KÄÄPIÖ HYPPII SILMILLE
Teuvo Hakkarainen raivokkaampana kuin koskaan: RKP rasistipuolue!
o/ o/ o/

– Ruotsalainen kansanpuolue on nyt saanut suhteettoman vahvan aseman hallituksen vaa’ankielipuolueena. Sen ylimielinen ja röyhkeä käytös ministeri Junnilan luottamusäänestyksessä hakee vertaistaan, Hakkarainen kirjoittaa.

-Sen joukoissa on joitakin Biaudetteja, jotka äänestivät hallituksenkin luottamusta vatsaan. RKP on yksi kaikkien aikojen kiihkeimmistä natsinmetsästäjistä ja on käynyt perussuomalaisten kimppuun jatkuvasti.

– Tämä natseista houriminen on tietysti viherkommunistien ja RKP:n yhteinen mielisairaus, Hakkarainen ärähtää.

Hakkaraisen mielestä demokratia Suomessa ei toteudu siten, että ”rantaruotsalaisten kääpiöpuolue” hyppii isompiensa silmille.

– Sen oma tausta esi-isänsä Freudenthalin rotuoppeineen ei kestä tarkastelua. RKP on ollut ja taitaa olla vieläkin se todellinen rasistinen joukkio, joka sortaa suomenkielisiä.

Hakkarainen viittaa tekstissään Alex Olof Freudenthaliin, joka oli 1800-luvun svekomaanien johtohahmoja, sekä merkittävimpiä suomenruotsalaisen kansallistunteen herättäjiä. RKP on myös jakanut Freudenthal -mitaleja niille henkilöille, joiden se katsoo edistäneen ruotsin kielen asemaa erityisesti Suomessa. Mitalia ei ole jaettu vuoden 2007 jälkeen.

– Jotta maan asioita voidaan lähteä rehdisti uuden hallituksen toimesta ajamaan, RKP pitää heittää roskatunkiolle koko sakki. Sinne tuo honottajajoukkio kuuluu, Hakkarainen päättää tekstinsä.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f7c6451e-628c-4b82-bfb1-d5e06dd9e275

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu