JT mukaan Jehova herätti Russlelin tutkimaan Raamattua, koska hän etsi totuutta Raamatusta, koska oli niin paljon uskontoja. Missä Raamatussa on kohta tukemaan tätä ajatusta?
Russel herätettiin tutkimaan Raamattua?
Anonyymi-ap
2286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Russell tuli kosketukseen erään henkilön kanssa, joka edusti jotain niistä adventistisista suuntauksista joita oli silloin 1870-vuoden tienoilla erilaisia.
Sieltä hän sai käsityksensä siitä, että ikuista helvettiä ei ollut, vaan syntistä kohtasi lopullinen tuhoutuminen. Monet koettivat silloin myös laskeskella Jeesuksen takaisintulon ajankohtaa, samoin teki myös Russell.
Adventismin ja sitä kautta Russellin tuleminen vaati mm. sitä, että Raamattu oli saatavilla kansan parissa heidän ymmärtämällään kielellä, jolloin kaikenkarvaiset opettajat saattoivat tehdä siitä mielikuvituksellisia tulkintojaan. Lahkojen määrä suorastaan "räjähti" kirjapainotaidon keksimisen ja Raamatun leviämisen myötä. Samoihin aikoihin tapahtui katolisen kirkon valta-aseman heikentyminen.