Lidlissä oli vielä lihaisia Wilhelm makkaroita tarjouksessa muutama päivä sitten, ja ostin viime viikonloppuna yhden 1 kg porsaan ulkofilepaketin Lidlistä lisää 5€ hintaan. Hyvin riittoisaa sapuskaa, olen elänyt näillä kohta koko viikon, ja vielä on muutama pihvi jäljellä, ja makkaroita. Ja teen paistinperunoita kylkeen, tähän sapuskaan ei kyllä kyllästy helpolla.
T. Lidl-mies
T. Lidl-mies
Vastaukset 31
Vanhimmat
Salaattia kyllä vähän kaipaisi lisäksi, tuo ateria 👍
No hyvä huomio, söin kurkkuja ja tomaatteja myös, kun niitä sai Lidlissä tarjouksessa juhannuksena. Ei meinaan ollut kallistakaan, taisi olla -30% alennusta, ja kilohinnat reilusti alle 2€. Ja ketsuppia makkaroiden päälle.
Hyvältä vaan maistuu, tietysti joillekin ei taas kelpaa.
T. Lidl-mies
Kurkut on aika turhaa ruokaa. Vähän kuin hanavettä söisi. Ketsupissa on ehkä liikaa sokeria ja etenkin suolaa, mutta muuten tomaatin ravintoaineet on siinä hyvänä tiivisteenä.
Kurkkuhan on oikein terveellistä herkkua.
Se sisältää vain 10 kcal / 100 g ja se sisältää mm. C-, A- ja K-vitamiinia sekä kivennäis- ja hivenaineita. - Ei siis lainkaan turhaa.
Kotimainen kurkku on hyvää 👍
Öö.
10 herkullista ja terveellistä syytä popsia kurkkua joka päivä!
Vihreää herkkua kannattaa syödä maun ja sen terveellisten ominaisuuksien vuoksi.
2. Ei rasvaa
3. Antioksidantteja
4. Vitamiineja
5. Paljon vettä
7. Suolen parhaaksi
8. Kolesterolin hyväksi
https://www.iltalehti.fi/terveys/a/201705292200169320
Pienessä palassa paprikaa on enemmän C-vitamiinia kuin kokonaisessa kurkussa. Pienessä siivussa porkkanaa on enemmän A-vitamiinia kuin kokonaisessa kurkussa. Palassa parsakaalia tai lehdessä pinaattia on enemmän K-vitamiinia kuin kokonaisessa kurkussa. Ja vettä saa hanasta. Kaupan hevi-osastolta on vaikea löytää mitään yhtä turhaa kuin kurkku.
Öö,
Kurkku onkin superfood: Verenpaine kuriin, paino alas sekä vatsa täyteen
Vaikka kurkku koostuukin pääosin vedestä, sen vihertävään "lihaan" piiloutuu enemmän ravinteita kuin luulitkaan. Noin 130 grammaa kurkkua pitää sisällään neljä grammaa hiilihydraattia, gramman proteiinia, gramman kuitua ja sitäkin enemmän ravinteita. Annos kattaakin yli 60 prosenttia päivän K-vitamiinitarpeesta sekä reilu kymmenen prosenttia prosenttia kalsiumin, magnesiumin, kaliumin sekä manganeesin päivittäisestä tarpeesta.
Aliarvostetusta kurkusta on muuhunkin kuin salaatin täytteeksi. Tutkimuksen mukaan kurkut nimittäin sisältävät tiettyjen syöpien hoidossakin tarpeellisia lignaani-polyfenoleja, joiden lisäksi niistä löytyy beetakaroteenin kaltaisia tulehdusta laskevia antioksidantteja sekä flavonoideja.
American Heart Associationin mukaan kaliumpitoiset kurkut saattavat madaltaa verenpainetta sekä lieventää runsaan suolan käytön aiheuttamia haittoja.
Käytännössä katsoen kaikki kurkun sisältämät kalorit ovat peräisin kuidusta, jonka puolestaan tiedetään parantavan vatsan sekä suolen toimintaa sekä auttavan diabeteksen tai korkean kolesterolin kanssa kamppailevia. Kun syöt runsaasti kurkkua, et todennäköisesti myöskään jaksa ahmia itseäsi ähkyyn.
Riittävä nesteytys vauhdittaa tärkeiden ravinteiden kulkemista soluissa, ehkäisee ummetusta sekä huuhtelee bakteereja elimistöstäsi. Kun lisäät kurkkua ruokavalioosi, pidät todennäköisemmin huolta päivittäisestä nesteen saannistasi. Noin 95 prosenttia kurkusta sisältää vettä, joten jo 100 grammaa auttaa sinua pysymään nesteytettynä.
Luulitko, että kalsium on ainoa asia, jota luusi kaipaavat? Väärin!
https://www.iltalehti.fi/elintavat/a/c76f1986-6599-41fa-bd5b-fd539036cdba
Pure makkaraa ja kuole, jos niin haluat. :D
Diipa daapaa. Vatsan täyttäminen jollakin missä ei ole liikaa kaloreita on ihan hyvä tavoite ylipainoisille ja liikkumattomille ihmisille.
Kurkku ei missään nimessä ole huono tai vaarallinen ruoka. Se vaan on hyvin turha. Mainittua kaliumiakin on paljon enemmän esim. perunassa. Jos haluaa kantaa kotiinsa vettä kurkun muodossa hintaan 2+ euroa/kilo niin se on ihan ok. Silloin ei kuitenkaan pidä valittaa että terveellinen ruoka on kallista.
https://kasvikset.fi/ravitsemus/kasvisten-ravintosisalto/
Etsikääpä siitä jokin kurkkua turhempi.
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_cucumber_production
Tuossa vielä kurkun tuotannon tilastoja. Suomessa tuotetaan saman verran kurkkuja kuin kymmenen kertaa suuremmissa Britanniassa ja Italiassa. Tuplasti sen minkä esim. Ruotsissa, Unkarissa tai Serbiassa. Syömisen määrä noudattaneet samaa linjaa.
Mikä tämän selittää? Suomalaisten avuttomuus keittiössä, koska kurkkua on laiskan ja osaamattoman ihmisenkin helppo syödä. Se on kasvisten lenkkimakkara.
Ryysy taas haukkumassa suomalaisuutta ja suomalaisia!!!
Onko kasvihuonekurkku sinulle osa suomalaisuutta? Minä koen sen vihanneksena.
"Suomessa tuotetaan saman verran kurkkuja kuin kymmenen kertaa suuremmissa Britanniassa ja Italiassa. Tuplasti sen minkä esim. Ruotsissa, Unkarissa tai Serbiassa.
Suomalaisten avuttomuus keittiössä, koska kurkkua on laiskan ja osaamattoman ihmisenkin helppo syödä."
Ja nyt heinäkuussa kurkkua aletaan saada ihan ulkona kasvanutta.
Olet ryysy tai hyödyllinen idiootti ryysylle.
Kullihan sillä onkin syömisten välisjat suussa. Sama
purutuntuma ja koostumus. Joskus jopa döfä.
Sianliha on tosin ravinneköyhää roskaa.
– Suomalaisesta siasta on tullut vain makkarateollisuuden raaka-aine.
Suomalainen sika on pilattu, lääkäri täräyttää!
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/laakari-varoittaa-nain-suomalainen-sianliha-on-pilattu/132372
Makkara on roskaa.
Yksi makkara-ateria viikossa on hyvä sääntö, sillä makkarassa on paljon epäterveellistä suolaa ja nitraattia.
Paljon prosessoitua punaista lihaa syövät menehtyvät aikaisemmin kuin hyvin vähän lihatuotteita syövät. Runsas lihansyönti yleensäkin liittyi suurempaan kuolleisuuteen.
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/ruoka/sairaaksi_liiasta_makkarasta
Vihannekset, juurekset ja hedelmät on lidlissä halpoja, osta niitä! Pottua, porkkanaa, melonia, tomaatteja...
No ei ne vihannekset ja juurekset ole halpoja Lidlissä tavallisesti. Ostan niitä varastoon syksyllä, kun saa porkkanoita ja lanttuja noin 0,50€/kg K-Citymarketista.
Kesä taas on kurkkujen ja tomaattien sesonkiaikaa, jolloin niitä saa halvalla. Ei mitään järkeä maksaa 3-5 €/kg hintaa niistä talvella, ei ne sentään mitään porsaan ulkofilettä ole. Ja sitähän sai Lidlistä 5€/kg hintaan tänä juhannuksena.
T. Lidl-mies
Suututti, kun katsoin Lidlissä kohonneita hintoja. Ja jotkut hyvät tuotteet on kokonaan poistettu. Ruoka maksaa liikaa ja kaupan ruoka ei ole edes laadukasta.
7% prosenttia rasvaa sisältävä lehmän paistijauheliha nyt 3,99€/400g, veriappelsiinimehu 2,79€ ym.
Banaanit 1,24€/kg.....
Outoa että toi paistijauheliha puuttuu nettisivujen mainoslehdestä mutta painetusta lehdestä se löytyy? Netissä paistijauhelihan päällä on joku savolainen kalakukko siinä missä pitäisi olla paistijauheliha?
Sunnuntaihin saakka voimassa ja se on tää liha, lidlissä 3,99€
https://www.s-kaupat.fi/tuote/snellman-kunnon-naudan-paistijauheliha-7-400g/6409620011849
Naudan paistijauheliha tehdään 100 % paisteista (ulko-, sisä, kulma- ja paahtopaisti). Tuoretta, pakastamatonta lihaa, jonka ansiosta lihan solurakenne on ehjä eikä se luovuta niin paljon nestettä pannulla. Jauhettu 2 kertaa.
Suomalainen naudanliha. Rasvapitoisuus alle 7 %. Kollageeni/liha-proteiinisuhde alle 12 %. Alkuperä: Suomi, teurastettu: Suomi, valmistettu: Suomi.
Kalakukko on aina epäilyttänyt mua ja tää etäännytti lisää:
Kalakukossa ruistaikinakuoren sisään leivotaan yleisesti kalaa sekä sian kylkeä.
Sian kylki: Porsaan RASVAISIN osa. Kastikelihaksi, savustettavaksi, LÄSKISOOSIIN, viipaleiksi, ribseiksi. PEKONI ON suolattua ja savustettua KYLKISILAVAA.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalakukko
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sianliha#Ruhon_osat_ja_niiden_käyttö
Nyt alan ymmärtää miksi itäosissa on Suomen epäterveellisintä väestöä.
"Suomalaisten terveyserot ovat yli sadan vuoden ajan noudattaneet samaa asetelmaa. Idässä ja pohjoisessa sairastetaan muuta Suomea enemmän.
- Suomalaisten sairastavuus suurenee siirryttäessä etelästä ja lännestä koilliseen. Asetelma on ollut sama ainakin toistasataa vuotta, kertoo väestön terveyttä pitkään tutkinut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Seppo Koskinen.
- Alueellisten sairastavuuserojen takana on monia tekijöitä. Elintavat, kuten tupakointi, alkoholinkäyttö, liikunta, uni- ja ravintotottumukset vaikuttavat sairastavuuteen.
https://www.lahitapiola.fi/tietoa-lahitapiolasta/uutishuone/uutiset-ja-tiedotteet/uutiset/uutinen/1509562271756
Makkaroita, ei.
Kävin pitkästä aikaa lounaalla tässä viikolla. Nakkikastiketta ja muusia... Enpä muista koska olisin viimeksi tuollaista syönyt. Voi olla vaikka 20 vuotta aikaa. Hyvää oli. Siinä jo syödessä vatsa alkoi pitämään murinaa, kurinaa ja pulputusta. Masu ei oudokseltaan tykännyt prosessoidusta suolaisesta pullasta ja rasvaisesta kastikkeesta.
xLiner
Olet vain heikko. itse söin tänäänkin mainiota wilhelm-makkarakastiketta kera uudehkojen perunoiden, nam nam kun oli hyvää.
-harmiseikirj-
Joo, kyllä harmis tietää 👍. Söin tänään loput pihveistäni ja perunoistani, nyt on enää makkarat jäljellä. Nämä uudet perunat ovat kyllä hyviä, mutta ryöstöhinnoiteltuja. Lidlissä tavalliset irtoperunat häviävät, kun paikalle tulevat uudet perunat.
T. Lidl-mies
Minä tykkään tehdä aina kastikkeen, kun tekee ei sitä makkaraakaan kuitenkaan tule ylettömästi syödyksi eikä tartu kitalakeen. Sama pihveille ja muillekin jutuille, jotkut tykkää syödä "kuivana" ja kyllähän siihen itsekin toisinaan sortuu ihan vaan laiskuuttaan mutta aina tulee parempaa kun tekee jonkun ruskean tms. kastikkeen kylkeen.
-harmiseikirj-
Niin, sitä en maininnut että teen myös kastiketta pihveistä, niistä kun tulee yleensä paljon rasvaa ja lientä ulos kun paistaa läpikypsäksi paistinpannussa. Sinne kun heittää vähän kylmää vettä ja soijakastiketta sekaan, ja antaa hieman kiehua, niin se on hyvää kastiketta perunoille. Pihvien marinadia voi myös käyttää hyväksi kastikkeeseen, jos sitä tulee mukana pakkauksessa.
T. Lidl-mies
"Olet vain heikko. itse söin tänäänkin mainiota wilhelm-makkarakastiketta"...
Niin, heikon ihmisen ravintoa tuo...
Sama, paitsi että minä sekoitan kylmään veteen myös jauhoja ensin niin ei tule liian ohutta kastikkeesta. Mustapippureita tulee myös liki aina laitettua, sipulia tms ja mausteita mitä nyt sattuu olemaan.
-harmiseikirj-
Hah, vai heikko!
Eihän tuossa mössössä ole kuin suolaa ja hiilihydraatteja. Niin!
xLiner
salaatiksi käykin sitten ajankohtaisesti käytetty saunavihta, koivunlehdissä on paljon c-vitamiinia muun muassa, ja käytettynä sopivasti hiellä suolattuna.
Jälkiruoaksi ruotsalaisten herkku eli pieniä perunoita kokonaisina... småll potaTOES, perunat pieniä kuin pikkuvarpaat, -toes.
Minä en pidä erityisen herkullisina, enemmän pidän amerikkalaisten piece of suklaakakku paremminkin.
Noh, makunsa ruotsalaisillakin.
Englantilaisten herkku on kai sitten oltava sormet. Kalasormet = Fishfingers, englantilaiset kai keksivät nuo.
Siis Kalasormet ja Sipsit = Fishfingers & Chips = Kalasormet ja ranskalaiset.
Voi sellainenkin resepti: French Fingers & Potato Toes.
- kansainvälisyyttä peliin ranskalaisten sormilla ja perunavarpailla.
Totta Bobby:ssa. Totta poliisin nimessä.