"Rantasen väestönvaihtopuheet huomioitiin Saksassa"
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8213e8ab-f53d-4a1f-ae93-cdbcedb91a7a
"Suomi nousee varoittavaksi esimerkiksi saksalaisen Frankfurter Rundschau -lehden (FR) artikkelissa.
Lehti kirjoittaa Suomen sisäministeri Mari Rantasen (ps) väestönvaihtopuheista sekä elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (ps) esiintymisestä äärioikeistolaisen ryhmän tilaisuudessa.
Suomen tuoreen hallituksen ympärillä vellonut soppa nostetaan FR:n artikkelissa malliesimerkiksi siitä, ”millaisia ongelmia ja otsikoita laitaoikeiston osallistuminen hallitukseen voi aiheuttaa”.
Iltalehti kysyi Rantaselta, uskooko tämä äärioikeistossa kiertävään väestönvaihtoteoriaan. Teorian mukaan valkoinen eurooppalaisväestö pyritään järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti korvaamaan Lähi-idän ja Afrikan eri kansoilla.
Rantanen vastasi uskovansa ”tilastoihin”. FR:n mukaan poliitikon uskomukset ”eivät jääneet epäselviksi”.
– Voit vaikka kurkistella tuota Ruotsin demografista muutosta, niin pyritään välttämään se Suomessa, lehti siteeraa Iltalehden haastattelua.
FR kertoo lukijoilleen myös Rantasen eduskuntavaalisloganista, jossa ”oli selvästi rasistisia sävyjä”.
– Meidän ei pidä olla niin sinisilmäisiä, että pian emme ole sinisilmäisiä, Rantasen iskulause kuului."
Kuinkas tämä Rantasen tilastoihin vetoamisensa pelaa uskottavuutensa suhteen, kun hän itse tietoisesti vääristeli viime vuoden marraskuussa oleskelulupia koskevia tilastolukuja? Virhe oli yli 300 %, mitä hän itse vääristeli yläkanttiin.
" Rantasen lausunnoista nousi äläkkä jo salissa tiistaina, ja keskustelu on jatkunut sen jälkeen sosiaalisessa mediassa.
– Pelkästään tänä vuonna Suomessa on myönnetty yli 126 000 ensimmäistä oleskelulupaa — yli 126 000 — ja tämän hallituskauden aikana on Suomeen myönnetty yli 410 000 ensimmäistä oleskelulupaa, Rantanen sanoi salissa.
Tämän jälkeen muut perussuomalaisten kansanedustajat toistivat Rantasen lausuntoa.
Tosiasiassa tänä vuonna ensimmäisiä oleskelulupia on myönnetty 33 576 kappaletta ja hallituskauden aikana 100 747."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/dd6de6f5-d43d-4691-bf02-bc06bff944dc
Kävelikö siis seuraava PS-ministeri omaan poliittiseen ansaansa? Millainen uhka onkaan Suomen sisäiselle turvallisuudelle, jos sisäministerinä istuu fasisti? Ensin lähti Junnila natsahtavista edesottamusksistaan, joten seuraako Rantanen perässä? EU-veturivaltio Saksa tuskin seisoisi tuppisuuna, jos Rantasen äärioikeistolaisuus katsottaisiin sormien läpi ministerinä.
Rantasen fasisminkatkuiset puheet on noteerattu Saksassa!
78
472
Vastaukset
- Anonyymi
miten se väestön vaihto saksassa etenee ?
- Anonyymi
Päätit sitten heti ensimmäisenä todistaa äärioikeistolaisen ajattelun läsnäolon persuissa?
- Anonyymi
Etnisiä saksalaisia oli Euroopassa v. 1939, n. 84 miljoonaa ja nykyään 68 miljoonaa. Suuri osa vanhuksia, yli 65 vuotiaita.
Että silleen... - Anonyymi
Edistyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päätit sitten heti ensimmäisenä todistaa äärioikeistolaisen ajattelun läsnäolon persuissa?
Kai Saksassa on äärioikeistolaista ajattelua, poliittisia puolueita, koska äärioikeiston kannatus on yli 20% ja kasvaa.
Äärioikeisto puolueiden kannatus pelkästään Eu:n jäsenvaltioissa on 18 -30%. Määrällisesti äärioikeistolaisia on eu:ssa n 150 miljoonaa.
Euroopasta ei löydy kansallissosialistista eli natsi - aatetta, mutta yksi yhteen aatteen tavoitteiden ja keinojen esiintyminen on esim venäjällä , kiinassa , turkissa, israelissa ja monissa Afrikan valtioissa.
- Anonyymi
Syy on yksistään suomalaisissa äänestäjissä.
- Anonyymi
Syy on vihervasemmistossa.
Punikkeja. - Anonyymi
Niin kuka äänesti Sipilän hallituksen puolueita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syy on vihervasemmistossa.
Punikkeja.Nekö istuivat Sipilän hallituksessa.
Persu raukoilla v.tun huono muisti.
- Anonyymi
Rantasen puheet on tyypillistä rasoisti-persun jargonia.
Vähän siistittyä vain, koska Persut pelkää lisää potkuja.
Kansa toivoo niitä.- Anonyymi
Opettele kirjoittamaan, Tiltu.
- Anonyymi
Saksa onkin hyvä esimerkki missä getot ovat arkipäivää ja lisääntyminen holtitonta.Saksan eliitti jälkeläisineen kylläkin haluaa pysyä kynsin hampain esim yliopiston opetuksen ja johtamisen vallankahvassa 8/10 periaatteella!
Koulussa oli kyselty 12 vuotialta miten he aikovat elättää itsensä ja perheensä aikuisena niin eräs ei perussaksalainen oli vastanut,että lapsilisillä?
Saksa on saanut työllisyystilastot näyttämään hyviltä,mutta työn tuottavuus onkin sitten harmaata aluetta.- Anonyymi
Olipa siinä rasistinen avautuminen... Oikeasti sekä Saksassa, että Suomessa menee melko hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa siinä rasistinen avautuminen... Oikeasti sekä Saksassa, että Suomessa menee melko hyvin.
Ei minulla ainakaan mene kovin hyvin. Se tietenkin on minun omaa syytäni. Jos maahanmuuttajalla menee huonosti, se taas johtuu vain rasismista ja valkoisista, jotka ovat päästäneet erivärisen maahamme voimaan pahoin.
Jos jollain valkoisella menee huonosti, se on hänen mielestään tietenkin minun vikani. On hänen velvollisuutensa yrittää kostaa juuri minulle, että hän sai koulunsa käytyä vasta 50 vuotiaana. Vaikka roikkui minussa kouluaikana kun ei itse osannut uudella ohjelmoitavalla laskimellaan laskea edes sitä, mitä jotkut toiset päässään.
- Anonyymi
Suomen mesimäyrät saavat jatkuvasti julkisuutta ulkomaillakin.
Nouseeko hiki pintaan jos muillakin kuin mesimäyrä Purralla ?- Anonyymi
Maripoliisi pamputta sinut 😡
- Anonyymi
Suomessa on koulukirjat uusittava, koska puolet pelkästään Afrikassa esiintyvistä eläimistä on synonyymejä alkuperäisille mustille tai ruskeille afrikkalaisille, samoin useat kasvit.
Hulluinta on, että biljardikin katsotaan kallopuolueessa rasistiseksi peliksi. Siinä valkoisella pallolla lyödään mustaa ja ruskeaa sekä värillisiä palloja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maripoliisi pamputta sinut 😡
Persu sitä saa yleensä, mitä tilaa.
- Anonyymi
Itselläni on B.A ja M.A (kandi ja maisteri) yhteiskuntatieteissä ulkolaisesta yliopistosta, ja jo opiskeluaikana parikymmentä vuotta sitten tuli tutuksi YK:n tutkimus/suunnitelma ( unpd-egm_200010_un_2001_replacementmigration.pdf ) “Replacement migration” jossa on tarkasti laskettu kuinka paljon länsimaat, kuten Suomi, Ruotsi, Saksa, Italia jne. tarvitsevat maahanmuuttajia tulevina vuosikymmeninä.
Replacement migration tarkoittaa muuten noin vapaasti suomennettuna juuri korvaavaa maahanmuuttoa, ja jos jaksaa lukea koko raportin niin on helppo ymmärtää että jos kaikki länsimaat tarvitsevat vanhenevaa väestöä kovaavaa maahanmuuttoa, niin mistä maista nämä huoltosuhteen korvaajat sitten tulevat? Juuri niistä joissa syntyvyys on räjähtänyt, eli Afrikan eri maista, ja paikoista kuten Pakistan, Bangladesh ja muut islaminuskoiset maat.
Jos Rantanen on fasisti kun tuo tämän asian esiin, niin silloin koko YK on fasistinen organisaatio. Rantanenhan kertoi vain asian jonka YK on suunnitellut jo yli 20 vuotta sitten, ja on sen jälkeen myös toteuttanut käytännössä. Ai niin, mutta jos PS edustaja kertoo epämiellyttäviä totuuksia niin sehän on fasismia ja rasismia...Koko ajanhan meillä eri tahoilla lasketaan, kuinka paljon Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Innokkain laskija on elinkeinoelämä. Se tarvitsee työvoimaa. Ei se tavoittele mitään väestönvaihtoa vaan työvoimaa. Suomen huoltosuhteen kannalta työvoiman saaminen on välttämätöntä, jos halutaan ylläpitää nykyisen hyvinvointovaltion palvelut. Ei se ole mikään väestönvaihtosuunnitelma sen vuoksi, että haluttaisiin pelkästään väestönvaihtoa.
Persut tuovat väestönvaihdon esiin tarpeettomana ja epämääräisin perustein suunniteltuna mallina. Siitähän ei ole kyse. Vaikka sinulla on noita tutkintoja, et silti kykene erottamaan näitä kahta toisistaan poikkeavaan näkökulmaa. Vähän epäilyttää, että onko sinulla sittenkään niitä tutkintoja, kun et näin yksinkertaista asiaa havaitse.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Koko ajanhan meillä eri tahoilla lasketaan, kuinka paljon Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Innokkain laskija on elinkeinoelämä. Se tarvitsee työvoimaa. Ei se tavoittele mitään väestönvaihtoa vaan työvoimaa. Suomen huoltosuhteen kannalta työvoiman saaminen on välttämätöntä, jos halutaan ylläpitää nykyisen hyvinvointovaltion palvelut. Ei se ole mikään väestönvaihtosuunnitelma sen vuoksi, että haluttaisiin pelkästään väestönvaihtoa.
Persut tuovat väestönvaihdon esiin tarpeettomana ja epämääräisin perustein suunniteltuna mallina. Siitähän ei ole kyse. Vaikka sinulla on noita tutkintoja, et silti kykene erottamaan näitä kahta toisistaan poikkeavaan näkökulmaa. Vähän epäilyttää, että onko sinulla sittenkään niitä tutkintoja, kun et näin yksinkertaista asiaa havaitse.Kyllä ne tutkinnot löytyy, ja vielä YO-merkonomi Suomesta :). En muuten ottanut kantaa miksi "replacement migration" täytyy YK: n mielestä tehdä. Yksi syy oli työvoima, toinen että siten pidetään väestön keski-ikä nykyisellä tasolla (siis vuoden 2000).
Sehän on kuitenkin selvää mistä nämä väestöä korvaavat maahanmuuttajat tulevat. Kehitysmaista joissa väestönkasvu on räjähtänyt käsiin tietenkin. Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne tutkinnot löytyy, ja vielä YO-merkonomi Suomesta :). En muuten ottanut kantaa miksi "replacement migration" täytyy YK: n mielestä tehdä. Yksi syy oli työvoima, toinen että siten pidetään väestön keski-ikä nykyisellä tasolla (siis vuoden 2000).
Sehän on kuitenkin selvää mistä nämä väestöä korvaavat maahanmuuttajat tulevat. Kehitysmaista joissa väestönkasvu on räjähtänyt käsiin tietenkin.Joo, mutta sinähän puolustit Rantasen väestönvaihtoajatuksia, joiden perusta on ihan muu kuin tarve saada työvoimaa. Rantasen ja persujen ajatuksissa väestönvaihto on negatiivinen narratiivi riippumatta mistä syystä se tapahtuu. Tämän uskoisi akateemisesti koulutetun heti havaitsvan. Itse sen akateemisesti koulutettuna tietysti näen heti.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Joo, mutta sinähän puolustit Rantasen väestönvaihtoajatuksia, joiden perusta on ihan muu kuin tarve saada työvoimaa. Rantasen ja persujen ajatuksissa väestönvaihto on negatiivinen narratiivi riippumatta mistä syystä se tapahtuu. Tämän uskoisi akateemisesti koulutetun heti havaitsvan. Itse sen akateemisesti koulutettuna tietysti näen heti.
Et sinä Moktar.Gubta mikään akateemisesti koulutettu ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinä Moktar.Gubta mikään akateemisesti koulutettu ole.
Kyllä MPP on akateemisesti kouluttautunut ja nykyään eläkkeellä. Sinä itse näytät pikemminkin olevan järkesi kyseisen Moktarin kanssa menettänyt öyhöttäjä.
- Anonyymi
"Iltalehti kysyi Rantaselta, uskooko tämä äärioikeistossa kiertävään väestönvaihtoteoriaan. Teorian mukaan valkoinen eurooppalaisväestö pyritään järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti korvaamaan Lähi-idän ja Afrikan eri kansoilla."
Siis tämä "äärioikeistossa kiertävä väestönvaihtoteoria" onkin YK:n jo vuonna 2001 julkaisema tutkimus!- Anonyymi
No nytkö persuissa keksittiin sitten tuollainen koiranhäntä?
No ei todellakaan ole mikään YK:n julkaisema tutkimus. Näissä tutkimuksissa maahanmuutto nähdään tarpeellisena työvoiman saamiseksi ja huoltosuhteen korjaamiseksi väestöissä, joiden huoltosuhde on vääristynyt. Se on korjaustoimenpide, ei mikään väestönvaihto väestönvaihdon vuoksi.
- Anonyymi
ihan niinkö lyhyt kysymys Saksalle
miten se voi natsiasioista ketään arvostella?- Anonyymi
Juuri siten, että se on niin omakohtaisesti kokenut, mitä natsismi on.
- Anonyymi
Lainaus raportin johtopäätösten sivulta 93:
“...for Italy, Japan, the Republic of Korea and Europe, a level of immigration much higher than experienced in the recent past would be needed to offset population decline. This higher level of immigration for Italy, Japan and Europe would result in 18 to 29 per cent of the 2050 population being post-1995 immigrants and their descendants.”
Eli tuossa kerrotaan että jotta väestön väheneminen maissa kuten Japani, Korea, Italia, ja muu Eurooppa voitaisiin pysäyttää, tarvitaan paljon nykyisempää (vuosi 2000) korkeampaa maahanmuuttoa. Tämä korkeampi maahanmuutto tulee aiheuttamaan sen, että vuonna 2050 18-29 prosenttia näiden maiden (siis myös Suomen) väestöstä tulee olemaan vuoden 1995 jälkeen maahan saapuneita maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään.
Siis YK laski vuonna 2000 että myös Suomessa pitäisi vuoteen 2050 mennessä joku 1-2 miljoonaa mamua ja heidän jälkeläistään...Tällaista maahanmuuttoa tarvitaan. Ei tässä ole mitään uutta. Persujen mukaan väestöä halutaan vaihtaa jonkun epämääräisen syyn vuoksi. Hallituskumppaneista ainakin Kokoomus ja RKP kannattavat työperäistä maahanmuuttoa aivan avoimesti ja perustellusti. Hallituskumppani persut ovat tässä aivan eri linjalla eivätkä tässä kohdin halua huolehtia Suomen taloudesta ja hyvinvoinnista.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Tällaista maahanmuuttoa tarvitaan. Ei tässä ole mitään uutta. Persujen mukaan väestöä halutaan vaihtaa jonkun epämääräisen syyn vuoksi. Hallituskumppaneista ainakin Kokoomus ja RKP kannattavat työperäistä maahanmuuttoa aivan avoimesti ja perustellusti. Hallituskumppani persut ovat tässä aivan eri linjalla eivätkä tässä kohdin halua huolehtia Suomen taloudesta ja hyvinvoinnista.
Perussuomalaisten heikot perustelut maahanmuuton suitsimisen tarpeellisuudesta vain korostavat sitä asiaa, että puolue ajaa näitä maahanmuuttovastaisia tavoitteitaan pitkälti äärioikeistolaisen ideologian perusteella. Sisulaisuuden vahva ote näkyy puolueen ajamassa politiikassa ihan selvästi.
Kun sisäministeri Rantaselta kysyttiin tästä sinisilmäisyys-kommentistaan ja mahdollisesta väestönvaihtopuheesta, niin hän vastasi luottavansa tilastoihin. No millaiselta tämä Rantasen tilastousko näyttää siinä valossa, kun hän tuli itse levittäneeksi viime vuonna eduskunnassa vääristelevää tilastotietoa koskien oleskelulupahakemuksia? Rantanen nostaa esiin Ruotsin demograafista tilastointia, koska se palvelee hänen omia tarkoitusperiään. Suomellahan ei ole samanlaista maahnamuuton historian taustaa kuin Ruotsilla, joten sellaisenaan vertailupohjana on aika ontto veto häneltä.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/dd6de6f5-d43d-4691-bf02-bc06bff944dc
- Anonyymi
Persuista ei ole mihinkään hallituskoalition. Pelkkää haittaa Suomelle. Luulisi Orpoakin hävettävän, että tuollaista natsipuoluetta hyysää pönkäpuolueenaan.
- Anonyymi
Kyllä varmaan hävettääkin.
- Anonyymi
Voi hyvä tavaton näitä persujen sotkuja. Junnila ja Rantanen jo näin alkumetreillä. Mutta miksei he, kun Purrakin saa valehdella ja luulee pääsevänsä sillä eteenpäin. Valheella on lyhyet jäljet. Iso vitsi koko puolue.
- Anonyymi
Marin profiloi Suomen tiukaksi ihmisoikeuksien, oikeusvaltion ja länsimaisten arvojen puolustajaksi ja nyt Orpo-Purran hallitus äärioikeistokytköksineen ja öyhötyksineen on ryssinyt Suomen maineen muutamassa viikossa.
Ennen vaaleja joku jaksoi ihmetellä miksi SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät etukäteen sulkivat pois hallitusyhteistyön Persujen kanssa. Joko nyt ymmärrätte miksi?
Suomessa on hallitus, jota joutuu häpeämään.- Anonyymi
Juuri näin.eikä myöskään keskusta lämmennyt.
- Anonyymi
Luulen että Rantanen on seuraavana vaihdossa.
- Anonyymi
Ja sen jälkeen Meri sekä Tavio?
- Anonyymi
Junnila on anonut valtion apua 45000 euroa SS-perinneyhdisykselle,
joka sanoo, ettei tunne häntä.
Ko. suomlaiset SS-miehet ovat syyllistyneet siviilien ja juutalaisten teloituksiin
ja olivat tietoisia joukkotuhosta.
Jutun lopusta voi lukea, että SS-perinneyhdistystä ovat tukeneet
tukeneet PS-puolueen Mari Rantanen, Kaisa Juuso ja Leena Meri
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/121c3990-13fb-4df3-a41f-6d4873872e0d- Anonyymi
Persut eivät ole häikäilleet mitään imuroidessaan keinoja kaihtamatta jokaisen natsin äänet.
Eli persut ovat pitäneet natseja hyödyllinä idiootteina joiden äänet persut ovat jalostaneet omiksi henkilökohtaisiksi hillotolpikseen.
"Persu kusettaa enemmän ja nopeammin kuin koppa kaljaa" - kuten toreilla sutkautellaan. - Anonyymi
Aivan järkyttävää tietoa. Miten voi olla tuommonen persupuolue olemassa?
- Anonyymi
Kaisa Juuso, Lapista. Miten meni niinkuin omasta mielestä tämä SS-perinneyhdistyksen tukeminen? Hävettääkö yhtään?
- Anonyymi
Juu, siellä se näyttää olevan että väestönsiirto olikin YK:n keksimä idea eikä suinkaan tämän Rantasen mutta sehän ei PS vihaajia hetkauta, kaikki PS kansanedustajat, äänestäjät ja kannattajat ovat teidän silmissänne natseja - myös minä (äänestin Persuja, mutta olen juutalaisen naisen kanssa naimisissa, lapseni ovat siten juutalaisia ja myös asun Israelissa...).
Samoin tuo kommentti etteivät Persut kaihtaneet keinoja joilla haalin “natsien” äänet...ja Demarit ja Vihreät eivät yritä haalia maahanmuuttajien ääniä ehdokkaiden kuten Husu Hussein, Al-Taee ja muut vastaavat, RKP ei haali ääniä rantaruotsalaisilta yrittämällä väkisin ylläpitää pakkoruotsia kouluissa ja virastoissa jne.- Anonyymi
YK:n keksimä idea? Kaikkea sitä pölhöoikeistolaiset keksivätkin ihmiskammossaan.
Ei todellakaan ole mikään YK:n keksimä idea. Maahanmuuttoa tarvitaan vääristyneen huoltosuhteen ja työvoimapulan vuoksi. Tätähän persut eivät nimenomaan niele. Heidän mukaansa kyse on jostain salaaliiton perusstelemattomasta väestönvaihdosta.
- Anonyymi
Muutama PS-ministeri kun vielä lähtee, voimme nukkua rauhallisemmin.
Junnila lähti, onko vuorossa Rantanen (ps), Juuso (ps), Meri (ps) ?
SS-miesten perinneyhdistyksen lisärahoitusta tukivat muun muassa nykyinen sisäministeri Mari Rantanen (ps), sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps) sekä oikeusministeri Leena Meri (ps).
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/121c3990-13fb-4df3-a41f-6d4873872e0d - Anonyymi
Mainitsivatko mitään siihä, että hallitus aikoo mennä Afrikkaan abortoimaan raskaana olevia naisia, jotta he eivät likaa ilmastoamme. Minusta aika rasistinen ajatus ja vielä oikein Junnilan mukaan koko hallitus seisoo asian takana.
- Anonyymi
Jos valtio ei kykene huolehtimaan kasvavasta kansalaisten määrästä, niin mikä on seurauksena?
Kiinassa otettiin käyttöön yhden lapsen politiikka, koska he eivät nähneet muuta mahdollisuutta ruokkia kansalaisensa ja taata kohtuullinen elintaso.
- Anonyymi
Sulka hattuun!
- Anonyymi
No avatkaa se laittamani linkki YK:n väestönvaihtodokumenttiin vuodelta 2000 ja käyttäkää vaikka Google kännösohjelmaa niin huomaatte että YK:n idea se väestönvaihto on, ei Persujen tai Oikeistosalaliiton teoria...Supokin voisi ottaa selvää ennenkuin kommentoi
Ei kyse ole mistään väestönvaihdosta. Käännät dokumentin suomeksi täysin virheellisesti. Kyse on maahanmuutosta, jolla voitaisiin korjata heikentynyttä huoltosuhdetta ja työvoimapulaa. Siinä on siis syy. Ei maahanmuuttoa tarvita minkään väestönvaihdon vuoksi. Väestönvaihto ei siis ole mikään YK:n idea, vaan kyse on maahanmuutosta, jolla voitaisiin korjata heikentynyttä huoltosuhdetta ja työvoimapulaa. On käsittämätöntä, että joku akateemisesti sivistynyt ei havaitse tätä merkittävää eroa.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Ei kyse ole mistään väestönvaihdosta. Käännät dokumentin suomeksi täysin virheellisesti. Kyse on maahanmuutosta, jolla voitaisiin korjata heikentynyttä huoltosuhdetta ja työvoimapulaa. Siinä on siis syy. Ei maahanmuuttoa tarvita minkään väestönvaihdon vuoksi. Väestönvaihto ei siis ole mikään YK:n idea, vaan kyse on maahanmuutosta, jolla voitaisiin korjata heikentynyttä huoltosuhdetta ja työvoimapulaa. On käsittämätöntä, että joku akateemisesti sivistynyt ei havaitse tätä merkittävää eroa.
Tuon YK:n tutkimuksen otsikko on "Replacement migration" eli kääntyy suomeksi muotoon "Korvaava maiden välinen muuttoliike", vai miten itse ajattelut kääntää? Ja tutkimus todellakin kertoo kuinka korvaavaa maahanmuuttoa tarvitaan jotta huoltosuhde ja keski-ikä pysyisi dokumentin aikaisella tasolla, en minä muuta ole väittänytkään
Tosin on uskomatonta että järkevä ihminen voisi luulla että esim. teknologia-alan työvoimapulaan auttaa se että tuodaan maahan lukutaidoton vuohipaimen Afganistanista, tai huoltosuhde paranee sillä että Helsinkiin muuttaa Afrikkalaisperhe elämään sosiaaliturvan varassa... - Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Ei kyse ole mistään väestönvaihdosta. Käännät dokumentin suomeksi täysin virheellisesti. Kyse on maahanmuutosta, jolla voitaisiin korjata heikentynyttä huoltosuhdetta ja työvoimapulaa. Siinä on siis syy. Ei maahanmuuttoa tarvita minkään väestönvaihdon vuoksi. Väestönvaihto ei siis ole mikään YK:n idea, vaan kyse on maahanmuutosta, jolla voitaisiin korjata heikentynyttä huoltosuhdetta ja työvoimapulaa. On käsittämätöntä, että joku akateemisesti sivistynyt ei havaitse tätä merkittävää eroa.
No minkä ikäisiä ja miten paljon Suomeen on saatava afrikkalaisia, jotka korvaavat puuttuvat suomalaiset?
Ns suuret ikäluokat ovat kuolleet 2040-50 mennessä, tai vähentyneet radikaalisti.
En todellakaan löydä mitään "fasisminkatkuista" ministeri Rantasen vanhoista lausunnoista, mutta tämmöistähän se on. Perussuomalaisista pyritään väkisin vääntämään fasisteja ja natseja. On ensin päätetty, että persut on natseja ja sitten väännetään aiihen keinotekoisia ja naurettavia "todisteita".
- Anonyymi
Persuja pyörittää sisu-persut, tiedät sen aivan hyvin, yrität nyt vaan edelleen saada ihmisiä luulemaan, että pesut on joku kansanliike eliittiä vastaan. Vaan kun ei ole, vaan eliitin puolella kansaa vastaan. Hallitusohjelmasta sen voi lukea.
- Anonyymi
Onneksi päästään EROON koko luonnevikaisesta mesimäyräporukasta,
kun nitten ministerit yksi toisensa jälkeen saa lemput ja hallitus hajoaa.
Aika hoitaa. Jos Purra vielä huutaa "haava kii"
niin sille voi huutaa "naama kii"- Anonyymi
Vaikka mesimäyrästä syytetty ei ollutkaan pukeutunut mesimäyräkuosiin, vaan pesukarhukuosiin. No, suvakkikansalla ja -medialla on eläintuntemuskin nollissa.
- Anonyymi
Ei pitäisi ketään kiinostaa, mitä saksan suvakkimediat kirjoittelevat. Niillä pitäisi olla riittävästi ongelomia omien politiikkojen sekoilujen ja töppien kanssa, ja energian hankinnassa jonka saksan Vihreät ovat tuhonneet.
- Anonyymi
Ihan teki pahaa lukea.
- Anonyymi
Rantasella on paljon rasistisemmat jutut kuin Junnilalla.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/sisaministeri-mari-rantanen-ps-jakaa-aarioikeistolaista-salaliittoteoriaa-samalla-retoriikalla-kuin-vilhelm-junnila/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rantasella on paljon rasistisemmat jutut kuin Junnilalla.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/sisaministeri-mari-rantanen-ps-jakaa-aarioikeistolaista-salaliittoteoriaa-samalla-retoriikalla-kuin-vilhelm-junnila/Tuomaala on kuin raivopää inkvisiittori.
Aina ollut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomaala on kuin raivopää inkvisiittori.
Aina ollut.Tai sitten vaan niin oikeassa persujen suhteen ja kun hän tuo sen päivänvaloon, niin persuilta palaa proput. Et kommentoinut itse asiaa lainkaan, mutta tuomitsit asiasta kirjoittaneen. Kuinka persumaista.....
- Anonyymi
Ranska esimerkki eurooppalaisen väestön muuttumisesta. Työttömyys piinaa. Kulttuuri- ja uskonnolliset eroavaisuudet, huono koulutus estävät sulautumisen ranskalaiseen yhteiskuntaan. Kammottava tuhoaminen, kauppojen ryöstö, sekasorto suurimmissa kaupungeissa, nuoret, toimettomat siirtolais miehet raivoavat ja syy voi olla mikä tahansa. Pystyykö Eurooppa elättämään valtavat siirtolaismassat? Ei.
- Anonyymi
...ja venäjältä on tulossa muutama satatuhatta putinpakolaista. Rantasta ei huoleta. Luottaa kanahäkin suojaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...ja venäjältä on tulossa muutama satatuhatta putinpakolaista. Rantasta ei huoleta. Luottaa kanahäkin suojaan.
Sieltä tulee Rantaselle mieluisampaa sakkia.
- Anonyymi
”Suomi nousee varoittavaksi esimerkiksi saksalaisen Frankfurter Rundschau -lehden (FR) artikkelissa.”
Maamme kommunistit ovat nähtävästi turvautuneet saksalaiseen vasemmistolehteen taistelussaan maamme hallitusta ja parlamentarismia vastaan.- Anonyymi
Yksi ainoa antipersu sai Junnilan eroamaan. Persut aliarvioivat antipersua turhaan vuosikausia.
- Anonyymi
Antipersun matsku seuraavasta erotettavasta persuministeristä on jo valmiina. Paketti on varsinainen jytky. Saksan lehdet odottavat jo malttamattomina. Sitten ehkä taas suomessakin herätään.
- Anonyymi
Onpas typerää huutelua. Jokainen tilastoja kykenevä voi mennä Tilastokeskuksen sivuille toteamaan Rantasen oikeassa olon. Eikä tarvitse olla Persu.
Viherpiipertäjät huutelevat tutkimusten ja faktojen perään, mutta sitten ,kun ne eivät tue omaa agendaa, niin viralliset tilastotkin ovat virheellisiä.
Sama tilanne on kaikissa Euroopan maissa ja nopeimmin tämä vaihto tapahtuu Belgiassa ja Hollannissa.
Eikä aiheetonta ole myöskään se ennustus, että eurooppalaiset kulttuurit katoavat ja samoin demokratia on uhattuna. Eikä vähiten muslimien toimesta.
Näyttää toki siltä, että vihervasemmisto tekee sen meillä, kun on niin vaikeaa hyväksyä suomalaisten äänestäneet oikealle siirtymistä.
Lisäksi palauttaisi mieleen, miten ääriliike antifaa kannattava ministeri Andersson pääsi kuin koira veräjästä ministerikaudellaan, Haavisto toimi lain vastaisesti Al hol jupakassa ja piti pestinsä. Nyt kaivellaan asioita, jotka ovat tapahtuneet ennen ministeripestiä.
Ja menkääpä kyselemään saksalaisilla,ruotsalaisilla, hollantilaista jne haluaisivatko he takaisin oman kulttuurinsa ja turvallisuuden.- Anonyymi
Rantanen on siis paitsi sika myös sika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rantanen on siis paitsi sika myös sika.
piti sanoa natsi. Sika voi loukkaantua vertauksesta.
- Anonyymi
Rantasen lähtölaskenta ministerinpallilta on jo alkanut. Hän tietää sen itsekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rantasen lähtölaskenta ministerinpallilta on jo alkanut. Hän tietää sen itsekin.
Junnilan lähdön jälkeen seuranneen Rantasen esiinnoston ja sen jälkeisen vaitonaisuuden jälkeen alkoivat joukolla selittelyn niin Rantanen, Meri kuin Purrakin. Näinhän se selitti Junnilakin aluksi ja kumminkin joutui pakata kapsäkkinsä hallituksesta. Montako persuministeriä vielä meneekään vaihtoon vai huutaako Purra kohta pelin poikki ja lähtee oppositioon nillittämään ajojahtiväitteitään? Purrahan uhkasi jo Junnilan kohdalla hallituksen kaatamisella, mutta kuinkas kävikään? Hillotolppa meni jopa Junnilan edelle vaikka niin väitti seisovansa Junnilan rinnalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Junnilan lähdön jälkeen seuranneen Rantasen esiinnoston ja sen jälkeisen vaitonaisuuden jälkeen alkoivat joukolla selittelyn niin Rantanen, Meri kuin Purrakin. Näinhän se selitti Junnilakin aluksi ja kumminkin joutui pakata kapsäkkinsä hallituksesta. Montako persuministeriä vielä meneekään vaihtoon vai huutaako Purra kohta pelin poikki ja lähtee oppositioon nillittämään ajojahtiväitteitään? Purrahan uhkasi jo Junnilan kohdalla hallituksen kaatamisella, mutta kuinkas kävikään? Hillotolppa meni jopa Junnilan edelle vaikka niin väitti seisovansa Junnilan rinnalla.
Purra petti jo Junnilan. Saa nähdä kenet hillotolppapersun Purra pettää seuraavaksi?
Jokainen persu, myös Purra, on aina ollut valmis uhraamaan kenet tahansa viimeistään silloin, jos ja kun oma henkilökohtainen hillotolppa on vaarassa. Esimerkkejä löytyisi kymmenittäin, mutta mitäpä menneistä. - Anonyymi
Maalinsiirto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maalinsiirto.
Rantasen väestönvaihto-oppi on mennyt hyvin perille persukentässä. Tässä vain yksi esimerkki:
https://blogit.perussuomalaiset.fi/pekka-hovatov/helsingin-vaestonvaihto-projekti-etenee/
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1071692Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1701113Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721077- 155880
- 82782
Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui54749Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil39680- 35675
Ei kannata lähteä sotaan jos ei omaa edes alkeellisia taitoja.
Sodastahan tässä ei varsinaisesti ole edes kyse, vaan naisten ja lasten suojelusta ja oikeuden toteutumisesta, tavalla t118646Ihan yleisesti
Mitä kautta sun pöksyihin pääsee? Pitääkö luvata kuut taivaalta vai riittääkö jokin muu arkisempi asia?42640