Jeesus opetti vuorisaarnassaan, ettei Laista häviä yksikään käsky, ei edes kirjain. Lisäksi Jeesus irvailee Paavalille, joka vuosikymmeniä myöhemmin jätti pois koko Lain. Jeesuksen irvailu tulee esille ilmaisusta "vähäisin", joksi Paavali itseään passiivisagressiivisesti kutsui.
Matt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
Vuosikymmeniä myöhemmin Paavali heitti koko Lain romukoppaan ja alkoi vainota Lain noudattajia. Galatalaiskirje uskotaan olevan autenttinen ja vanhin kirje, jonka alussa Paavali toteaa eri mieltä olevat "urkkiviksi valheveljiksi" ja selvästi myös sen, ettei hän noudata Lakia.
Gal 2:4 Tosin joukkoomme oli tullut eräitä valeveljiä urkkimaan, millaista on se vapaus, jonka me olemme Kristukselta Jeesukselta saaneet. Heidän tarkoituksenaan oli saattaa meidät lain orjuuteen.
Miten ihmeessä kukaan kehtaa todistella ja uskoa historialliseen Jeesukseen, jonka autenttisimpana lähteenä Paavali muka tapasi Jeesuksen silminnäkijöitä. Miksi ihmeessä kukaan silminnäkijä ei muistanut sanoa Paavalille, että "Hei, Jeesus kielsi ottamasta laista pois edes yhtä kirjainta". Minusta tämä paha ristiriita on selvä osoitus siitä, ettei mitään historiallista Jeesusta ollut koskaan edes olemassa vaan hän oli puhtaasti henkiolento, josta lahkoilla oli erilaisia tulkintoja.
Mitä mieltä muut ovat? Tällainen ristiriita vahvimmissa lähteissä (Evankeliumit ja Paavalin kirjeet) sitä vastaan, että tämän ristiriitaisen lähdekokoelman ulkopuolella on pari hassua ja epäselvää mainintaa lähes 100 vuotta myöhemmin väitetystä ristiinnaulitsemisesta. Josephuksen Juutalaisten muinaisajoissa 93/94 jaa. on ensimmäinen maininta sekä Tacituksen Keisarillisen Rooman historiassa 116 jaa. on maininta. Kertovatko Josephus jaTacitus historiallisesta Jeesuksesta vai legendaarisesta Jeesuksesta?
Matt 5:19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
Vuosikymmeniä myöhemmin Paavali heitti koko Lain romukoppaan ja alkoi vainota Lain noudattajia. Galatalaiskirje uskotaan olevan autenttinen ja vanhin kirje, jonka alussa Paavali toteaa eri mieltä olevat "urkkiviksi valheveljiksi" ja selvästi myös sen, ettei hän noudata Lakia.
Gal 2:4 Tosin joukkoomme oli tullut eräitä valeveljiä urkkimaan, millaista on se vapaus, jonka me olemme Kristukselta Jeesukselta saaneet. Heidän tarkoituksenaan oli saattaa meidät lain orjuuteen.
Miten ihmeessä kukaan kehtaa todistella ja uskoa historialliseen Jeesukseen, jonka autenttisimpana lähteenä Paavali muka tapasi Jeesuksen silminnäkijöitä. Miksi ihmeessä kukaan silminnäkijä ei muistanut sanoa Paavalille, että "Hei, Jeesus kielsi ottamasta laista pois edes yhtä kirjainta". Minusta tämä paha ristiriita on selvä osoitus siitä, ettei mitään historiallista Jeesusta ollut koskaan edes olemassa vaan hän oli puhtaasti henkiolento, josta lahkoilla oli erilaisia tulkintoja.
Mitä mieltä muut ovat? Tällainen ristiriita vahvimmissa lähteissä (Evankeliumit ja Paavalin kirjeet) sitä vastaan, että tämän ristiriitaisen lähdekokoelman ulkopuolella on pari hassua ja epäselvää mainintaa lähes 100 vuotta myöhemmin väitetystä ristiinnaulitsemisesta. Josephuksen Juutalaisten muinaisajoissa 93/94 jaa. on ensimmäinen maininta sekä Tacituksen Keisarillisen Rooman historiassa 116 jaa. on maininta. Kertovatko Josephus jaTacitus historiallisesta Jeesuksesta vai legendaarisesta Jeesuksesta?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ihmisten takia....Raamattu ei ole ristiriitainen!
Selitä sitten tämä ristiriita:
Jeesus: "Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto"
Paavali: "Valheveljet yrittivät saattaa meidät lain orjuuteen."
Onko siis Jeesus valheveli? Vai onko Paavali itse Perkele, Jeesuksen vihamies ja rikkaviljan kylväjä?
Tässä on Stronghist hyvin tiivistänyt tämän ristiriidan. Jompi kumpi valehtelee, Jeesus tai Paavali. Paavali sanoi ääneen, että lain alle saattajat ovat valheveljiä. Jeesus siis valehteli Paavalin mielestä.
Raamatun takia....ihmiset ovat risti-riitaisia. Sotia vuosista - toiseen joka pv. vihan pitoa
En...selitä...Raamattu on sekava... Poltin omani ja otin lähteeksi ltalehden.....
eli faktapohjaisen teoksen, jonka tapahtumien todistajatkin - ovat vielä elossa eikä kännissä joka pv..
Ei sille mitään voi, että vuoristopaimenet satuilevat.
Satuunhan heidän "todistuksensakin" perustuvat.
Lakeja oli erikseen juutalaisille ja kristityille.
Juutalaisille ympärileikkaus ja kymmenykset ja monia muita, ne eivät koskeneet kristittyjä.
Valheveljet yritti saada ne koskemaan myös kristittyjä
Jeesus sanoi, että laki koski kaikkia.
19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.
Jeesus puhui taivaan valtakunnasta juutalaisille. Se on maan päälle Jeesuksen perustama valtakunta. Se olisi tullut jo Jeesuksen aikana, jos hänen oma kansansa olisi ottanut hänet vastaan Messiaanaan. Koska he torjuivat Jeesuksen, taivaan valtakunta tulee vasta Harmagedonin jälkeen, lopettaen antikristuksen ajan.
Paavalille Jeesus paljasti näyssä uuden pelastussuunnitelmansa, Jumalan valtakunnan. Se on näkymätön valtakunta meissä Jeesukseen uskovissa. Tässä ei ole ristiriitaa, vaan suurta Jumalan armoa. Jeesus teki meille syntisille helpoksi pelastua näiden kahdentuhannen armon ajan vuoden aikana. Pelastumme yksin armosta, yksin uskosta Jeesuksen veren sovitukseen.
Laki ei koskaan katoa. Nyt kirkon ajassa se näyttää meille syntisyytemme ja ohjaa meitä Jeesuksen luo. Jeesuksen tuhatvuotinen valtakunta on erilainen. Silloin käsittääkseni otetaan taas käyttöön laki. Nyt pelastumme vain Jeesuksen kautta. Joka luulee voivansa pelastaa itsensä, ylenkatsoo Jeesuksen sovitustyön eikä ole pelastunut.
Kukan ei pelastu omilla lain teoillaan, mutta jokainen voi pelastua Jeesukseen uskomalla. Sinunkaan ei tarvitse mennä helvettiin. Nöyrry ottamaan vastaan Jeesuksen tarjoama sovitus. Uskovat ylöstemmataan pian, kaikesta päätellen. YK kokoustaa syyskuussa seitsemän vuoden sopimuksesta, jolla orjuutetaan koko maailma. Se saattaa hyvinkin olla se sopimus, joka Ilmestyskirjassa mainitaan, se, jonka antikristus vahvistaa. Psalmin 83 sota ja uskovien kristittyjen ylöstempaus voivat hyvin tapahtua ennen sitä.
Pitää nyt muistaa, että Laki on niin kuin se kirjoitetaan. Sen lisäksi laki on niin kuin se luetaan.
Savoksi en tekisi kumpaakaan, sen verran inhimillinen sentään olen.
"Pitää nyt muistaa, että Laki on niin kuin se kirjoitetaan. Sen lisäksi laki on niin kuin se luetaan. "
Tarkoitit varmaan lukemisen sijaan tulkintaa. Lukea voi vain siten kuin on kirjoitettu, mutta luetun voi tulkita tekstistä riippuen usealla tavalla. Paavalin ja Jeesuksen kohdalla ei ollut kyse edes lukemisesta ja tulkinnasta. Jeesus ei halunnut hylätä laista pienintäkään piirtoa, Paavali hylkäsi sen kokonaan.
Paavali ei hyljännyt mitään vaan erotti juutalaisten lait erikseen, koska niitä lakeja ei uusittu UT
Miten saatanan vaikeaa on ymmärtää yksinkertaista tekstiä? Paavali hylkäsi lain. Ei vittu Jeesus sanonut Vuorisaarnassa, että "Laista ei häviä kirjaintakaan, mutta Paavali ja kristityt saavat pyyhkiä Lailla persettä."
Juuri näin, laista ei häviä mikään, juutalaisten piti noudattaa heille antamia lakeja, jotka eivät koskenee kroistittyja.
Eri lakeja VT oli tuhansia!!!!!!
"...juutalaisten piti noudattaa heille antamia lakeja..."
No älä nyt viitsi jauha paskaa. Jeesus ei antanut Vuorisaarnassa kenellekään mitään erivapauksia.
Antaa olla koska et ymmärrä.
Jeesus ei uusinut UT tiettyjä lakeja joita oli VT.
Esim. Kymmennysten kerääminen koskee vain juutalaisia.
Mitä paskaa kirjoitat seuraavaksi!!!!
Kristittyjen seurakuntaa ei olisi koskaan tullutkaan, jos juutalaiset olisivat ottaneet vastaan Messiaansa jo silloin. He tulevat ottamaan hänet vastaan, mutta vasta hirveiden tapahtumien jälkeen. Kun he lopulta kansana huutavat avukseen Jeesusta, Jeesus tulee meidän taivaaseen pian tempaamiensa kristittyjen kanssa Harmagedoniin, tuhoaa ateistit ja muut vihollisensa, mukaan luettuna antikristuksen ja väärän profeetan, ja asettuu hallitsemaan Jerusalemiin tuhanneksi vuodeksi. Silloin astunee taas voimaan kuningaskunnan evankeliumi, jota Jeesus saarnasi juutalaisille. Paavalin Jeesus lähetti saarnaamaan meille pakanoille pelastusta yksin armosta.
Sinä et nyt ymmärrä, että tutkimattomat ovat Herran tiet ja ihminen ei voi ymmärtää kaikkea Herran viisautta vaikka kuinka yrittäisi.
Asian voi selittää esimerkiksi looginen moniulotteisuus. Geometrisessä moniulotteisuudessa esim kolmiuloitteinen kappale näyttää ristiriitaiselle kaksiulotteisena projektionaan. Sama voi olla totta myös logiikan suhteen. Ehkä Herra elää todellisessa maailmankaikkeudessa, jossa ulottuuvuksia on kenties ääretön määrä ja vaikka se olisi täysin looginen, niin se näyttää vajavaisen ihmisen, tai ainakin ateistin, silmin ristiriitaiselle tässä rajallisten ulottuvuuksien maailmassa.
Kristus tahtoi kaikkien oppivan tuntemaan Jumalan. Hän antoi tieksi siihen kirjoitusten noudattamisen.
Paavali tahtoi kaikkien oppivan tuntemaan Jumalan. Tie on Paavalin mukaan kärsimys ja tuska ja koetus.
Jeesus kirjoitti Filadelphian seurakunnalle, koska tarkoin seuraatte ja noudatatte sanaa pelastan teidät kärsimyksestä.
Paavali kirjoitti Galatialle. Joka ei kärsi ristin todistusta on Perkeleestä.
Heillä oli sama päämäärä mutta eri keino.
Andreaksen marttyyrio on hassu Paavalin tavoin. Hän iloiten kehottaa jokaisen juoksemaan ristille naulittavaksi. Hänet itsensä naulittiin matalalle koirien syötäväksi.
Miksi Jumalan tuntemus on niin vaikea hankkia?
Ei se olekkaan, mutta Kali yoga on pahojen hallintavaltaa. Ja pahat asettavat normaalisti ilmaisille asioille äärettömän hinnan. Totuus, ystävyys, rakkaus, tieto ne kaikki saa hyvä omakseen jos maksaa kaiken. Oman elämänsäkin. Mutta ei muuten. Sillä ne salataan, turmellaan ja piilotetaan.
Jeesus toi armon lain päälle. Laki on oltava, jotta ihmiset tietäisivät mikä on hyvää ja mikä pahaa. Jeesuksen sovitustyön jälkeen, meillä on mahdollisuus pyytää Jeesukselta ja loukkaamiltamme ihmisiltä anteeksi lainvastaisia tekojamme. Uusi testamentti on Jeesuksen vaikuttama valtavan hyvä testamentti ihmiskunnalle, jota kristityt noudattavat rakkaudesta Jeesukseen, eivät lain pakottamana. Paavali oli Jeesuksen inspiroima , siksi erehtymätön opetuksessaan. Täällä riehuvat valeuskova ateisti harhauttajat, keksivät pyrkimystensä mukaisia kelvottomia tulkintoja, jotka eivät tietenkään kristittyjä hetkauta mitenkään. Jospa näkisitte oman saastaisuutenne, kun kieriskelette sonnassanne, yrittäen epätoivoisesti saattaa maailmankaikkeuden suurin viisaus ja hyvyys naurunalaiseksi. Mutta omapa on asianne missä iäisyytenne vietätte. Tosin Jeesuksen armo kuuluu myös teille, jos vilpittömästi sen huolitte.
Juuri näin!!!!
Aamen.
Laki on edelleen voimassa ja velvoittaa niitä, jotka tahtovat elää Mooseksen lain mukaan vanhassa liitossa. Jeesuksen tosi seuraajat ovat siirtyneet uuteen liittoon, jossa velvoittaa vain rakkauden käskyt ja niiden kanssa yhteensopivat muutamat Mooseksen lain käskyt ja uuden liiton seurakuntaa koskevat säännöt.
Jeesus sanoi, että hänen ruumiinsa ja verensä tuovat lunastuksen ja syntien anteeksiantamuksen, mikä tarkoittaa käytännössä vanhan liiton uhrijärjestelmän käymistä tarpeettomaksi. Ne, jotka Jeesusta seuraavat ja uudessa liitossa ovat, uskovat Jeesukseen ja hänen uhriinsa sen sijaan, että noudattaisivat vanhan liiton seremonialain käskyjä (pappeus, temppelipalvelus, uhrit,...).
Paavali vainosi jo 30-luvulla ennen kääntymistään Jeesuksen todistajia, jotka uskoivat samalla tavalla kuin hän kääntymisensä jälkeen: Jeesus syntyi kuningas Daavidin sukuun, naulittiin ristille, kuoli ja heräsi ylös kuolleista. Tämä usko on yhteinen Paavalille ja niille, jotka uskoivat Jeesukseen jo ennen häntä vuodesta 30 lähtien, jolloin Jeesus kuoli ristillä.
Galatalaiskirje:
1:22 Mutta olin kasvoiltani tuntematon Juudean seurakunnille, jotka ovat Kristuksessa.
1:23 Heidän kuuloonsa oli vain tullut: "Meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti";
1:24 ja he ylistivät Jumalaa minun tähteni.