Eksyksissä

Tilanteeni on hyvin hankala, olen jo useamman parisuhteen päättäneenä toistanut samaa kaavaa ja aina on tuntunut lopulta oikealta kuunnella omaa sydäntä ja omia vaistoja sekä tehdä toiselle armahdus kun tietää, ettei ole enää oikein jatkaa suhdetta. Tietenkin ero on aina vaikea paikka, mutta aina siitä on selvitty ja aina on auennut uusia ovia. Nyt kuitenkin olen juuttunut, elänyt jo pitkään suhteessa joka on alusta asti tarjonnut haastetta, pahaa oloa, vakavia ongelmia ja syönyt minua psyykkisesti. Tietenkin on myös hyviä juttuja ja ne hyvät asiat tuntuvat siltä mitä oikeastikin haluan elämältä ja parisuhteelta. Niistä huolimatta ongelmat jotka esiintyvät aika ajoin muuttaen välillä muotoaan ja vanhojen ongelmien esiin nouseminen väistämättä ovat saaneet minut usein uupumaan ja ajattelemaan, että ero olisi viisainta. En aina ole varma onko rakkauteni tervettä vai silkkaa riippuvuutta. Uskottelen ainakin itselleni joka kerta kun ero on ollut käsillä, että en halua erota ja haluan uskoa että onni vielä voittaa. Myönnän että tässä vaikuttaa taustalla myös aito halu muuttua itse. Olen päättänyt että aikuistun ja kun olen pesäni jonkun kanssa rakentanut niin siitä ei lähdetä esimerkiksi toisen kelkkaan tai toisin sanoen aleta kiikaroimaan muita ja lähdetä uuteen suhteeseen. Eikä syyt voi enää olla yhtä mitättömiä kuin joskus, taistelutahtoakin pitää olla ja osata joskus myös asettua elämässä, hyväksyä sekin ettei aina ole täydellistä mutta vaikeudetkin tiettyyn pisteeseen kestää kun on oikea halu elää toisen kanssa yhdessä. Ja näin olen myöskin tehnyt. Kestänyt, ymmärtänyt, jaksnut ihan helvetisti liikaakin, nähnyt ja kokenut asioita joita en koskaan olisi uskonut näkeväni. Ja nyt sitten mielessä pyörii myös salainen ihastuminen, kiinnostus toista ihmistä kohtaan luo pelkoa koska en halua enää toistaa vanhoja kaavoja tai antaa kenties ohimenevän ihastumisen tunteen rikkoa kaikkea mihin olen elämäni rakentanut. Pelkään kuitenkin, mitä jos en ajan myötä pystykään enää itseltäni kieltämään, halu tutustua tai hakeutua toisen seuraan kasvaa liian suureksi? Ne hyvät asiat mitä tästä suhteesta saan, niistä kun oikeasti olen onnellinen kaikesta paskasta huolimatta, mitä jos teenkin vain ison virheen mikäli en enää jää katsomaan ja odottamaan muutoksia? Mitä jos kuitenkin vaihtamalla paranee? Älkääkä kertoko suotta että minun tulisi elää yksin x aika, kokeiltu on, ei ole minua varten. Masennun ja alan kuitenkin etsiä jo uutta seuraa, en ole yksin eläjä.
Pitäisikö minun uskaltaa jättää tämä nykyinen suhde? Ilman että annan tämän ihastumiseni siihen vaikuttaa. Vai jäädäkkö vielä ja antaa mahdollisuus onnellisuudelle kasvaa ja peitota ongelmat? Olisin tämän nykyisen kanssa onnellinen ja tyytyväinen elämäämme, sydäntä särkee ajatellakin että onkin pitänyt olla näin paljon ongelmia sotkemassa sitä unelmaa.