Eksyksissä

Anonyymi-ap

Tilanteeni on hyvin hankala, olen jo useamman parisuhteen päättäneenä toistanut samaa kaavaa ja aina on tuntunut lopulta oikealta kuunnella omaa sydäntä ja omia vaistoja sekä tehdä toiselle armahdus kun tietää, ettei ole enää oikein jatkaa suhdetta. Tietenkin ero on aina vaikea paikka, mutta aina siitä on selvitty ja aina on auennut uusia ovia. Nyt kuitenkin olen juuttunut, elänyt jo pitkään suhteessa joka on alusta asti tarjonnut haastetta, pahaa oloa, vakavia ongelmia ja syönyt minua psyykkisesti. Tietenkin on myös hyviä juttuja ja ne hyvät asiat tuntuvat siltä mitä oikeastikin haluan elämältä ja parisuhteelta. Niistä huolimatta ongelmat jotka esiintyvät aika ajoin muuttaen välillä muotoaan ja vanhojen ongelmien esiin nouseminen väistämättä ovat saaneet minut usein uupumaan ja ajattelemaan, että ero olisi viisainta. En aina ole varma onko rakkauteni tervettä vai silkkaa riippuvuutta. Uskottelen ainakin itselleni joka kerta kun ero on ollut käsillä, että en halua erota ja haluan uskoa että onni vielä voittaa. Myönnän että tässä vaikuttaa taustalla myös aito halu muuttua itse. Olen päättänyt että aikuistun ja kun olen pesäni jonkun kanssa rakentanut niin siitä ei lähdetä esimerkiksi toisen kelkkaan tai toisin sanoen aleta kiikaroimaan muita ja lähdetä uuteen suhteeseen. Eikä syyt voi enää olla yhtä mitättömiä kuin joskus, taistelutahtoakin pitää olla ja osata joskus myös asettua elämässä, hyväksyä sekin ettei aina ole täydellistä mutta vaikeudetkin tiettyyn pisteeseen kestää kun on oikea halu elää toisen kanssa yhdessä. Ja näin olen myöskin tehnyt. Kestänyt, ymmärtänyt, jaksnut ihan helvetisti liikaakin, nähnyt ja kokenut asioita joita en koskaan olisi uskonut näkeväni. Ja nyt sitten mielessä pyörii myös salainen ihastuminen, kiinnostus toista ihmistä kohtaan luo pelkoa koska en halua enää toistaa vanhoja kaavoja tai antaa kenties ohimenevän ihastumisen tunteen rikkoa kaikkea mihin olen elämäni rakentanut. Pelkään kuitenkin, mitä jos en ajan myötä pystykään enää itseltäni kieltämään, halu tutustua tai hakeutua toisen seuraan kasvaa liian suureksi? Ne hyvät asiat mitä tästä suhteesta saan, niistä kun oikeasti olen onnellinen kaikesta paskasta huolimatta, mitä jos teenkin vain ison virheen mikäli en enää jää katsomaan ja odottamaan muutoksia? Mitä jos kuitenkin vaihtamalla paranee? Älkääkä kertoko suotta että minun tulisi elää yksin x aika, kokeiltu on, ei ole minua varten. Masennun ja alan kuitenkin etsiä jo uutta seuraa, en ole yksin eläjä.
Pitäisikö minun uskaltaa jättää tämä nykyinen suhde? Ilman että annan tämän ihastumiseni siihen vaikuttaa. Vai jäädäkkö vielä ja antaa mahdollisuus onnellisuudelle kasvaa ja peitota ongelmat? Olisin tämän nykyisen kanssa onnellinen ja tyytyväinen elämäämme, sydäntä särkee ajatellakin että onkin pitänyt olla näin paljon ongelmia sotkemassa sitä unelmaa.

14

1122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisitko läheisriippuvainen?

      • Anonyymi

        Nautitko ikinä yksinolosta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nautitko ikinä yksinolosta?

        Nautin mutta en pysyvässä mielessä, että sinkkuelämään minusta ei ole.


    • Anonyymi

      Olit sitten sinkku, parisuhteessa yhden tai viiden ihmisen kanssa, niin ongelmia on aina. Elämässä ongelmien määrä on vakio. Jää itsestäsi kiinni, kuinka paljon näihin ongelmiin kiinnityt ja niitä muistelet.

      • Anonyymi

        Kuulostat psykiatrilta?


      • Anonyymi

        Onhan niitä aina, meillä ongelmat olleet vaan siinä mittakaavassa ja vakavuudessa että joutunut ihan oikeasti muutaman kerran miettimään voiko tätä jatkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostat psykiatrilta?

        Kuulostaa psykologilta, psykiatri sanoisi jotain aivan muuta :D


    • Anonyymi

      Kertomasi perusteella olet kukasta kukkaan laukkaava yksilö. Haaveilet rauhallisesta, rakastavasta ja sointuisasta elämästä jonkun ihmisen kanssa.
      Kerta toisensa jäkeen (kuten itse lukijoille kerrot) se ole toiminut. Missä vika???

      Onko mieleesi koskaan tullut ideaa että ennenkuin ystävyys muuttuu "suhteeksi", jos tarkoitat sillä intiimiä yhteiselämää, täytyy ja se vaatii, nähdä vaivaa tutustua toiseen kunnolla.
      Hyökätä toisen kimppuun ja raahata/raahautua samaan talouteen liian nopesti, tarkoittaa ongelmien kerjäämistä.

      "Älkääkä kertoko suotta että minun tulisi elää yksin x aika, kokeiltu on, ei ole minua varten." - maailman huonoin tekosyy jatkuvasti huolellisesti harkiten ja tietoisesti toistaa samoja virheitä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja...
      Kuten itsekin 100%varmasti jo tiedostat.

      Mitähän jos viitsisit täyttää tuon rajattoman suuren vapaa-aikasi ja korviesi välin mihin tahaansa sinua (ja yhteiskuntaa) kehittävämpään: toinen työpaikka nykyisen lisäksi, lisää koulutusta muodossa tai toisessa (iltakoulut, netti kurssit jne.) ne kun ovat melkein ilmaista!

      Noiden atiivien aikana tulet huomaamaan aivan erilaisen maailman: rikkaamman (henkisesti), raikkaamman ja itseäsi tyydyttävämmän. Tulethan saamaan elämästäsi paljon enemmän irti kuin tuskailua ja haaveilua olemattomasta!

    • Anonyymi

      Mitä sitä hyväksi havaittua kaavaa muuttamaan.

    • Anonyymi

      Ihan turha vastata koska tekstisi on päiväkirjatyyppinen henkilökohtainen jäsentely-hapuilu eikä oikea kysymys toisille ihmisille.

      Suosittelen ennemminkin ns. väliaikaista päiväkirjaa tai jotain raapusteluvihkoa kuin internetin keskustelupalstoja tämäntyyliselle toiminnalle.

    • Anonyymi

      Ala katso livenä arkiltaisin AVA tv kanavaa kello 20. Siellä tulee ensikohtaaminen altarilla saarja nyt.Avaa sinunkin solmut mistä tulee yhten törmäs ihan vaikka serustelusta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jos olet toksisen ihmisen kanssa, ei tule mitään kolmosvaiheita vaan koko ajan pahempaa hyväksikäyttöä joka ei lopu kuin lähtemällä.

    • Anonyymi

      Jos ongelmat ovat vakavia ja syövät sinua psyykkisesti ja muutaman kerran jo miettinyt jatkamista niin ei kuulosta hyvälle.
      Ne samat ongelmat tulevat todennäköisesti toistumaan.
      Alkaa kuulostamaan enemmänkin riippuvuudelta kuin rakkaudelta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      221
      2917
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      8
      1637
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      5
      1337
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      103
      1206
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1161
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1097
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      922
    Aihe