Näin väittää mm. Iltalehti. Kummallista, että äänestystulos kertoo kuitenkin päinvastaista. Ymmärrän, että vasemman laidan pitää viran ja ideologian puolesta vastustaa oikeistoa, mutta että lähdetään kirkkain silmin levittelemään valheita. Marinin hallituksella oli hurmaavat kulissit, mutta niiden takana tehtiin julmetun surkeaa politiikkaa, jonka hintaa maksaa vielä jälkipolvetkin. Onneksi kaikki ei kuitenkaan ole olleet niin sokeita ja tyhmiä kuin Marinin klaani toivoi. Junnilakin joutui eroamaan valhekampanjan vuoksi ja nyt Wille Rydmanista levitellään samoja valheita kuin vuosi sitten. Mari Rantasta unohtamatta.
Vasemmalla laidalla ei enää ymmärretä sivistyksen ja moraalin päälle pätkääkään ja siksi on selvää, että punavihreä kauhukabinetti tulee jatkamaan hävitystyötään. Kiitos punavihreälle kauhukabinetille myös siitä, että tahrasivat Suomi-kuvan rajat ylittävällä vihakampanjallaan.
Punavihreät = ne todelliset natsit

Vastaukset 1
Vanhimmat
Äänstystulos johtui siitä, että persut - jotka eivät ymmärrä mistään mitään - aktivoituivat. Jo nyt on viitteitä siitä, että ihmiset äänestivät väärin, kun persujen kannatus alkaa laskea.