Iltapalaa uunissa

Hetken päästä valmistuu fish-chips, savulohifilettä nyhdettynä ja ranskiksia. Kohta tulee hyvää.
7157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jätämpä mainitsematta mikä olis parempaa

Äänestä
  • Kerro pois, oli kyllä tasokas fish & chips, maukas ja ravitseva.

    Äänestä

Ilta palaa, aurinko laskee ja uunissa on sipsi kalaa, nam kohta saadaan iltapalaa.

Äänestä

Senkin ryökäle. Itse söin iltapalaksi juustonäkkärin. Täysjyväruista toki.

>simiti<

Äänestä

Lähdetkö nyt siikoja ongimaan?

Äänestä

Ei ruoka kiinnosta.

Äänestä

Mullapa on päivälliseksi tänään Italianpataa, kokonaan itse tehtynä!

Paistoin n. 500g hiven/sianlihan sekoitusta, 2 sipulia ja 4 valkosipulin kynttä.
Kippasin ne ½ litraan lihalientä, perään 2 purkkia tomaattimurskaa ja keittelin 5 min. Nyt meni pussista rakettispagetit kiehumaan tuohon liemeen, hetken kuluttua basilikaa reilusti. Basilikaa on muuten kasvanut kiitettävästi kasvihuoneessa.

Viimeeksi tarkistan suolauksen ja lisään 200g pakaste herneitä, valmiiseen Italian pataan. Faijalle on keitettynä myös muutama pieni varhaisperuna Timo, sunnilleen 2½-3½ cm halkaisijaltaan, eli hyvin pieniä vielä, tosin kesääkin on jäljellä, kasvavat. hyvää vauhtia. Pitänee kutsua perhe syömään, ruoka on valmista koht`sillään! Kaurasämpyliä ja reissumiestä, voita, tuoretta kurkkua viipaleina, maitoa ja sitä Italianpataa! Mansikoita ja vaniljarahkaa jälkkärinä, niille joille se maistuu!
trollikka

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hetken päästä valmistuu fish-chips, savulohifilettä nyhdettynä ja ranskiksia. Kohta tulee hyvää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu