Työpaikkoja menee

Suomen metsäteollisuudessa tarvitaan tulevaisuudessa todennäköisesti yhä vähemmän työntekijöitä ellei paperiteollisuuden kilpailukykyä saada parannettua.

Myös alan tehtaiden määrä vähenee, sanoo Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Timo Poranen.

Suomen metsäteollisuudesta on 1980-luvulta asti vähentynyt vuosittain noin tuhat työpaikkaa.

Eli, hangatkaan vaan paperimiehet vastaan! Uskomatonta, että joku ammattiryhmä ei ymmärrä omaa parastaan??? Metsäteollisuus ei anna leikkiä itsensä kanssa.

Luulisi nyt tyhmemmänkin ihmisen tajuavan, että joskus kannattaa taipua ja saavuttaa sillä paljon enemmän, kuin vain periaatteellisella taistelulla omien aatteidensa takia.

Kyllä minä ainakin henkilökohtaisesti olisin juhannuksen ja joulun töissä, jos se takaisi sen, että saan olla sitten muutkin päivät vuodesta töissä. Ei se työttömyyskään kai niin suurta herkkua ole, että siihen pitäisi pyrkiä lakkoilemalla! (Tähän joku vastaa, että on työsulku, mutta sehän nyt johtuu pelkästää Paperiliiton aloittamista lakoista).

PS. Jos se humoristinen kirjoittaja, joka esiintyy nimimerkilläni, saa nimimerkkini käytöstä jotain tyydytystä, niin siitä vaan! Enkä myös ymmärrä missä kohtaa siinä "lääkkeenottovitsissä" pitäisi nauraa? Anna palaa vaan!
171525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

kyllä tää tähtinenän kätyri jaksaa...hohhoijaa.

Äänestä

"Kyllä minä ainakin henkilökohtaisesti olisin juhannuksen ja joulun töissä, jos se takaisi sen, että saan olla sitten muutkin päivät vuodesta töissä."

Mitä Poranen vastasi takaamiseen?

Äänestä
  • Vaihtaisin mielelläni joulun vieton lasteni kanssa paskaiseen tehtaaseen,mutta kyllähän siitä jotain 55e/tunti pitäisi tulla.Nettona.

    Äänestä

  • juttuu kirjoitti:

    Vaihtaisin mielelläni joulun vieton lasteni kanssa paskaiseen tehtaaseen,mutta kyllähän siitä jotain 55e/tunti pitäisi tulla.Nettona.

    Niinkö Poranen sanoikin :D

    Äänestä

voi tota allua kirjoittelee mitä sylki suuhun tuo
nykytekniikka vähentää tyntekijöitä ja se meillä paperimiehillä on ollut tiedossa 70-luvulta .
tiedämme kuinka paljon meitä vielä häviää siksi emme suostu ehtojen sortamiseen että ta saisi kaiken voiton ulkomaisille eikä jakaisi sitä suomeen

Äänestä
  • Oletkohan nyt aivan varma mitä tulee mielipiteisiisi voitoista ja rahojen valumisesta ulkomaille? Vai onko tämä sitä sanaa mitä työväentalolla on puhuttu?

    Äänestä

On siinä ulkopuolisentyövoiman käyttökin tapetilla, Kuka takaa ettei ala mono viuhua jos ulkopuolisentyövoiman käyttö on rajatonta? TA:lle olisi paras vaihtoehto, että kaikki muu olisi ulkopuolista paitsi massan valmistus ja paperikoneen työntekijät.Eli kenkää tulisi aika monelle, tai ainakin firma vaihtuisi ja sillähän paperiliitto saatais pieneksi.

Äänestä

paperiteollisuuden kilpailukyky on jo nyt paras mahdollinen. Ehdotetuilla työsopimuksen heikenneyksellä haetaan vain vieläkin parempaa tuottoa ulkomaalaisille pääomasijoittajille, joiden rahanahneus on loputonta. Sijoittajalle ei koskaan riitä se tuotto minkä he sijoitukselleen saavat, vaan he haluavat aina vain enemmän ja enemmän tuottoa. Jos siis nyt suostutaan sopimusheikennyksiin, joudutaan seuraavalla kerralla suostumaan uusiin heikennyksiin.

Suomalaisten kannalta olisi paras mahdollinen tilanne sellainen, jossa pääomasijoittajien tuottoa leikattaisiin, koska silloin sekin raha jäisi Suomeen, eikä menisi ulkomaisten sijoittajien taskuun. Tästä tilanteesta hyötyisit myös pitkällä aikajänteellä myös sinä.

Ne vanhat tehtaat, joiden kilpailukyky on huono, ajetaan alas joka tapauksessa. Ei sii mitään syytä suostua työnantajien ehdotuksiin.

Jotta sinunkin silmäsi avautuisivat, kehoitan sinua lukaisemaan seuraavan Iltalehden juttusen:

http://www.iltalehti.fi/2005/05/25/kolumnistit/200505243100003_ko.shtml

Äänestä
  • Uusien paperikoneiden kohdalla leifin jutut ei pidä paikkaansa. kts. TS. eilen

    Äänestä

  • "Mutta uskallan laittaa viimeisen siemenperunani pantiksi siitä, että Suomeen ei enää koskaan rakenneta suurta paperikonetta. Korjaillaan kyllä vanhoja ja otetaan niistä ja niiden työläisistä kaikki mahdollinen irti. Sen jälkeen viimeinen ulkoistettu vartija sammuttaa valot."

    Taalan arvon uskotaan ennemmin heikkenevän, kuin vahvistuvan seuravan 5-10 vuoden aikana. Mitä näille paperiteollisuuden työpaikoille sillä välin tehdään? Pistetään pakettiin, kuin pellot?

    Äänestä

  • (siis Leif Salmèn sanoi) kirjoitti:

    "Mutta uskallan laittaa viimeisen siemenperunani pantiksi siitä, että Suomeen ei enää koskaan rakenneta suurta paperikonetta. Korjaillaan kyllä vanhoja ja otetaan niistä ja niiden työläisistä kaikki mahdollinen irti. Sen jälkeen viimeinen ulkoistettu vartija sammuttaa valot."

    Taalan arvon uskotaan ennemmin heikkenevän, kuin vahvistuvan seuravan 5-10 vuoden aikana. Mitä näille paperiteollisuuden työpaikoille sillä välin tehdään? Pistetään pakettiin, kuin pellot?

    Ja sen takiako Suomen viimeisen paperintekijäsukupolven pitäisi nyt nöyrtyä ja antaa osakkeenomistajien kahmia konkurssipesästä kaikki irtilähtevä?

    Äänestä

  • (siis Leif Salmèn sanoi) kirjoitti:

    "Mutta uskallan laittaa viimeisen siemenperunani pantiksi siitä, että Suomeen ei enää koskaan rakenneta suurta paperikonetta. Korjaillaan kyllä vanhoja ja otetaan niistä ja niiden työläisistä kaikki mahdollinen irti. Sen jälkeen viimeinen ulkoistettu vartija sammuttaa valot."

    Taalan arvon uskotaan ennemmin heikkenevän, kuin vahvistuvan seuravan 5-10 vuoden aikana. Mitä näille paperiteollisuuden työpaikoille sillä välin tehdään? Pistetään pakettiin, kuin pellot?

    Jenkkitalous on paljon vahvempi kuin eurotalous, ja se johtaa taalan vahvistumiseen. Muutenkin taalan arvoa on jenkkien toimesta keinotekoisesti heikennetty jenkkitalouden kilpailukyvyn parantamiseksi. Tilapäisesti tämä onnistuu, mutta ei pitkällä aikavälillä. Siitä pitävät normaalit markkinalait huolen. Taalan käyttäytymistä voi myös seurata korkojen kehityksellä. USA:ssa korot nousevat, mutta euroalueella pysyvät alhaalla niin kauan, kuin talous piiputtaa. Tämäkin kertoo taalan kehityksestä jatkossa. Se tulee vahvistumaan euroon nähden.

    Suomalaisten paperitehtaiden kilpailukyky vahvistuu taalan ja euron kurssimuutoksen sekä paperilaatujen hintojen nousun myötä. Esitetyillä sopimusheikennyksillä ei kilpailukykyyn vaikuteta juuri lainkaan. Ainostaan seisokkien poistamisella olisi merkittävämpää vaikutusta ja se lieneekin työnantajan päätavoite näissä neuvotteluissa.

    Edelleenkään ei ole mitään syytä antaa työnantajille periksi. Suomalaiset ovat jo tarpeeksi elättäneet ulkomaisia sijoittajia muun teollisuuden kustannuksella.

    Suomalaisilla on todellakin syytä aloittaa asian puolesta vaikka yleislakko. Aivan jokaisella suomalaisella!

    Äänestä

  • tulevaisuudessa kirjoitti:

    Liittovaltion ja yksityinen velkaantumisaste pitävät huolen siitä, että taalan arvoon kohdistuu seuraavina vuosina lähinnä painenta ulkoisen arvon heikentämiselle, kuin nostolle. Analyytikot eivät usko taalan kurssinousuun seuraavan 5-10 vuoden sisällä. Kukaan ei uskalla arvioida, kuinka alhaalla taalan ulkoisenkurssin "alakuolokohta" (esim. euroon nähden) tulee olemaan.

    Jos (kun) kolmannet, taalasidonniset ja lähinnä aasialaiset, ulkomaanvaluutat siiryvät takaisin kultaan tai taalasta euroon, on taalan arvon laskulle tiedossa uusia lisäpaineita. Nykyinen taalan valuuttariski on niin suuri, että ainakin pienessä mittakaavassa se on mahdollista. Korkoja jenkeissä nostettiin ennenkaikkea liittovaltion budjettivajeen takia. Muutoin taalan nykyarvon uskottavuus olisi mennyt lopullisesti.

    Tiesittekö, että Irak oli siirtynyt euron käyttöön ruokaa-öljystä ohjelman osalta vain joitain kuukausia ennen, kun USA alkoi suunnittelemaan hyökkäystä Irakiin.

    Äänestä

Työsulku, joka mielestäsi johtuu paperiliiton lakoista. Ne lakot taas johtuivat työnantajan laittomista toimista, mistä kumma kyllä ei julkisuudessa puhuta mitään. Tähän allu tai joku muu kaikki tietäväinen varmaan vastaa, että ne TA:n laittomat toimet taas johtuivat koneiden laittomista alas ajoista. No sehän taas johtuu siitä, että koneilla pitää olla tietty miehitys, jotta niitä voi, tai saa ajaa, muutenhan työntekijä puoli toimisi laittomasti.
Jos TA ei palkkaa riittävästi työvoimaa, ei se ole paperiliiton syy. Johon allu vastaa, nokun ylitöitä ei saa tehdä.
No, alalla ei ole voimassa olevaa työehtosopimusta, joka taas ei ole paperiliiton syy, liitolle olisi kelvannut tupo.
Alalla on jatkuva alimiehitys, ja näin se tulee esiin.
Tyhmempikin tajuaa, että työpaikkoja menee joka tapauksessa, sovittiin ihan mitä hyvänsä, vai onko TA antanut takuun työpaikkojen pysymisessä, jos noihin ahneisiin ja typeriin vaatimuksiin suostutaan. EI, EI todellakaan, ainakaan tv-keskustelussa pystynyt antamaan vaan vaihtoi puheenaihetta.
Onko allu muuten vielä peruskoulussa ?

Äänestä
  • aloitan syksyllä!

    Äänestä

Onko tosiaan niin että paperiteollisuuden tulevaisuus Suomessa on kiinni muutamasta juhlapyhäpäivästä?Vaikka kuinka konttaisi ja pyöriskelisi työnantajien edessä työpaikat lähtee tai vähenee niinkuin viimepäivät on taas osoittaneet.Mitenkä paljon työmiehen\naisen on joustettava palkoissa ym. että teollisuus pysyisi täällä?Mielestäni näillä elinkustannuksilla ei yhtään.Sain maistaa työnantajan tarjoamaa lääkettä lakkoilematta telakkabisneksessä lopputilin muodossa kustannus säästöjen takia.Nyt olis kuulemma hommia tarjolla mutta ei löydy tekijöitä tarpeeks.Otappa herroista selvää?

Äänestä
  • ja valtion on vielä tuettava yritystä monin erilaisin tuin, ennen kuin sen omistaja on hetken aikaa tyytyväinen. Sen jälkeen alkaa taas normaali itku ja kitinä.

    Viimeksi kun maailman teollisuusvaltiot ajautuivat järjettömien pääomavoittojen tavoittelijoiden takia yhtä suureen lamaan kuin nyt ollaan ajautumassa, ratkaisi herra Hitler asian toisella maailmansodalla. Tähän ollaan nytkin menossa. Teollisuuspamppujen rajaton ahneus aiheuttaa järjettömän määrän työttömyyttä ja tyytymättömyyttä, joka väkisinkin purkautuu jonkinasteisena konfliktina. Tätäkö pääomapiirit haluavat?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Allu kirjoitti:

Suomen metsäteollisuudessa tarvitaan tulevaisuudessa todennäköisesti yhä vähemmän työntekijöitä ellei paperiteollisuuden kilpailukykyä saada parannettua.

Myös alan tehtaiden määrä vähenee, sanoo Metsäteollisuuden toimitusjohtaja Timo Poranen.

Suomen metsäteollisuudesta on 1980-luvulta asti vähentynyt vuosittain noin tuhat työpaikkaa.

Eli, hangatkaan vaan paperimiehet vastaan! Uskomatonta, että joku ammattiryhmä ei ymmärrä omaa parastaan??? Metsäteollisuus ei anna leikkiä itsensä kanssa.

Luulisi nyt tyhmemmänkin ihmisen tajuavan, että joskus kannattaa taipua ja saavuttaa sillä paljon enemmän, kuin vain periaatteellisella taistelulla omien aatteidensa takia.

Kyllä minä ainakin henkilökohtaisesti olisin juhannuksen ja joulun töissä, jos se takaisi sen, että saan olla sitten muutkin päivät vuodesta töissä. Ei se työttömyyskään kai niin suurta herkkua ole, että siihen pitäisi pyrkiä lakkoilemalla! (Tähän joku vastaa, että on työsulku, mutta sehän nyt johtuu pelkästää Paperiliiton aloittamista lakoista).

PS. Jos se humoristinen kirjoittaja, joka esiintyy nimimerkilläni, saa nimimerkkini käytöstä jotain tyydytystä, niin siitä vaan! Enkä myös ymmärrä missä kohtaa siinä "lääkkeenottovitsissä" pitäisi nauraa? Anna palaa vaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu