Ministereiltä twitter pois kokonaan

Kummaksi on mennyt, kun Suomea hallitaan jossain twitterissä, jota tavallinen kansa ei edes seuraa millään tavalla. Jopa anteeksi pyytelevät siellä toisiltaan, eikä kameroiden edessä kuten aikaisemmin.

Siviiliasioissa käyttäköön kuka mitä tahtoo, mutta ministerien kansalaisille tarkoitettu viestintä pitää tehdä sellaisissa medioissa, jotka ovat koko kansan saatavilla.
14156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Samaa mieltä. Purraa ei saada vastaamaan minkäänlaisiin kysymyksiin, vaikka oli noin vuosi sitten itse vaatimassa silloista pääministeriä median eteen vastaamaan kysymyksiin. Ja silloinen pääministeri vastasi, ihan henkilökohtaisesti, eikä muutaman rivin piipityksillä Twitterissä kuten Purra nyt. Ja kaiken lisäksi Purra on tällä hetkellä pääministerin sijainen.

Onnetonta touhua.

Äänestä
  • Orpo joutuu keskeyttämään lomansa ja pitämään lehdistötilaisuuden hallituksestaan ja tuuraajansa toilailuista koska tuuraajaansa ei kiinnosta. Ihan varmasti joutuu selittelemään nimenomaan Purran asiaa, koska rouvaa itseään ei nappaa.

    Äänestä

Purra on vain tyypillinen nettipersu. Poliittinen ura on alkanut netissä nimimerkin suojista eikä muuta osaa eikä halua osata.

Äänestä
  • Sanna poisti blogistaan kaikki omat kirjoituksensa 14 vuoden ajalta juuri ennen vaaleja, eikö se ole epäilyttävää, että kieltää omat mielipiteensä tai se, että ensin kirjoittaa mitä huvittaa ja sitten poistaa kaiken ja kieltää kirjoittaneensa?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sanna poisti blogistaan kaikki omat kirjoituksensa 14 vuoden ajalta juuri ennen vaaleja, eikö se ole epäilyttävää, että kieltää omat mielipiteensä tai se, että ensin kirjoittaa mitä huvittaa ja sitten poistaa kaiken ja kieltää kirjoittaneensa?

    Sanna ei ole nyt kyseessä. Sanna ei ole edes ministeri enää. Riikka on ja Riikan kuuluisi hoitaa asiansa kuten ministerin pitää.

    Äänestä

Paskin hallitus ikinä.

Äänestä
  • Tottakai kun se siksi tahdotaan ja tehdään vaikka mikä olisi. RKP helkuttiin koko hallituksesta niin kyllä se siitä.,

    Äänestä

Somessa kun kysytään, somessa vastataan

Äänestä
  • "Niin some vastaa kuin sinne huudetaan".

    Äänestä

  • Tyypillistä persuilua.

    Äänestä

Se on sitä Trumpin viestintää..

Äänestä

Obaman vika. Ensimmäinen joka alkoi käyttää twitteriä säännöllisesti.
Muut tahdottomat seurasivat perässä. Nyt se on olevinaan niin virallinen kanava että kaikki keskustelu käydään sitä kautta.
Kyllä pitäisi uutiset, lehdet ja senkaltainen media olla silti ensisijainen.
Twitter voi olla sitten viihteellisempi juttu.

Äänestä

Antaa Purran kaivaa twitterillä oma hautansa. Seuraavissa gallupeissa se kyllä jo näkyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kummaksi on mennyt, kun Suomea hallitaan jossain twitterissä, jota tavallinen kansa ei edes seuraa millään tavalla. Jopa anteeksi pyytelevät siellä toisiltaan, eikä kameroiden edessä kuten aikaisemmin.

Siviiliasioissa käyttäköön kuka mitä tahtoo, mutta ministerien kansalaisille tarkoitettu viestintä pitää tehdä sellaisissa medioissa, jotka ovat koko kansan saatavilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu