Luulin olevani rakastunut, mutta enää en ole varma. Unohdin henkilön liian helposti. Yksinäisyys satuttaa enemmän kuin henkilön menetys, kai. En muista hyviä hetkiä kuin muutamia, olin silloin onnellinen, kai. Surutkin ovat jotenkin unohtuneet. Se oli varmaan sellaista tasapaksua...
Onko rakkaus ystävyyttä seksillä? Siltä se tuntui. Oltiin ystäviä saman peiton alla.
Mulle ei soinut sinfonia orkesteri. Mä pystyin olemaan siitä erossa, useita päiviä. Toki ajattelin sitä paljon, ja joskus kaipasinkin. Vai kaipasinko läheisyyttä ja seuraa...?
Mitä rakkaus on?
Onko se ilotulitusta ensi tapaamisella? Turhauttavaa kaipuuta toisen luo. Sydämen tykytytä ja hikisiä käsiä, ku jännittää. Tai aukeneeko maailma, kun huomaat, että vanha,hyvä ystäväsi onkin elämäsi rakkaus.
Mullakin oli trvallinen ja hyvä olla. En kaivannut muuta, kun muusta en tiedä.
Mä en koskaan ihastu niin että ruoka ei maita. Jossain vaiheessa tulen vain riippuvaiseksi ihmisestä, haluan olla sen lähellä paljon ja ehkä se on sitä tykkäämistä/rakastamista. Miten siitä pääsee sitten niin helposti yli?
Vai olenko päässytkään... Ehkä mä petän itseäni, kun välillä masentaa ja itkettää. Yksinäisyys. Se tuttu ja turvallinen on pois. Sitä kaipaan. Uusi pelottaa, ahdistaa.
Mä en tiedä mitään. Eksynyt. Tuokaa valoa mulle.
Onko rakkaus ystävyyttä seksillä? Siltä se tuntui. Oltiin ystäviä saman peiton alla.
Mulle ei soinut sinfonia orkesteri. Mä pystyin olemaan siitä erossa, useita päiviä. Toki ajattelin sitä paljon, ja joskus kaipasinkin. Vai kaipasinko läheisyyttä ja seuraa...?
Mitä rakkaus on?
Onko se ilotulitusta ensi tapaamisella? Turhauttavaa kaipuuta toisen luo. Sydämen tykytytä ja hikisiä käsiä, ku jännittää. Tai aukeneeko maailma, kun huomaat, että vanha,hyvä ystäväsi onkin elämäsi rakkaus.
Mullakin oli trvallinen ja hyvä olla. En kaivannut muuta, kun muusta en tiedä.
Mä en koskaan ihastu niin että ruoka ei maita. Jossain vaiheessa tulen vain riippuvaiseksi ihmisestä, haluan olla sen lähellä paljon ja ehkä se on sitä tykkäämistä/rakastamista. Miten siitä pääsee sitten niin helposti yli?
Vai olenko päässytkään... Ehkä mä petän itseäni, kun välillä masentaa ja itkettää. Yksinäisyys. Se tuttu ja turvallinen on pois. Sitä kaipaan. Uusi pelottaa, ahdistaa.
Mä en tiedä mitään. Eksynyt. Tuokaa valoa mulle.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ja kun kiima on ohitse, on rakkauskin. Yleensä kiima kestää vuoden, kaksi, sitten suhde ei enää kanna. Ihminen ei koskaan tajua kiimassa, että se on ohimenevää ja maailmassa on fiksumpaakin tekemistä, kuin seksin harrastus.
Mä vaan en halua uskoa tuohon. Haluan uskoa johonkin... NO EN AINAKAAN TUOHON! Tuo on niin merkityksetöntä.
Ei kiima ole rakkautta, vaan himoa, mun mielestäni. Rakkaus on sitä, että rakastamasi henkilö saa sinut vääjäämättä hyvälle tuulelle, oli sitten miten huono päivä tahansa. Että vaikkei jonain hetkenä olisi rahaa tai työtä tai ruokaakaan, ja niiden puolesta olisit surullinen, niin sinulla on kuitenkin rakkaus toista kohtaan, joka lämmittää ja piristää. Rakkaus on läsnä ihan koko ajan, eikä sitä unohda koskaan. Rakkaus aiheuttaa sen, ettei sulla ole kiire mihinkään, koska rakkaus on "tässä ja nyt".
On se vain hiukan tyhjä olo, jos elää suhteessa niin, että kokee elävänsä ikäänkuin ystävän kanssa, jonka kanssa seksi on kuitenkin ihan jees, ja muutenkin arki sujuu ilman suurempia kohtauksia. Sellainen elämä on TURVALLISTA, mutta sisältäsyövää mun mielestäni... Mutta toisaalta sellaisessa "seksiystävyyssuhteessa" (huono sana ehkä...) on kykeneväinen elämään hiukan objektiivisemmin elämäänsä, koska pariskunta ei koe olevansa niin voimakkaasti yhtä kuin "rakkauspari". Joku puhuisi varmaankin "järkiliitoista" ja "rakkausliitoista", mutta tuo järkiliitto ei kyllä mun mielestäni kuvasta ollenkaan sitä, miten suhteeseen jäädään... Jos vanhemmat valitsevat lapselleen puolison, niin silloin voisi ehkä puhua järkiliitosta, koska ne vanhemmat valitsevat järkevimmän puolison.....
Mä luulen että tuo aloittaja kaipaa elämäänsä nimenomaan rakkautta, ja sitä, ettei arki pyörisi enää liian "järkeistetysti"...
Naitunainen, sä olet niin oikeassa. Mä kaipaan rakkautta ja kiihkoa, joka kuuluu siihen rakkauteen. Haluan, että välitän jostakin niin, että sen puolesta hakisin vaikka kuun taivaalta ja tekisin typeryyksiä. Näkisin sen toisen naisen kanssa juttelemassa ja tulistuisin niin, että kaataisin juomat sen päälle enkä vain tyynesti toteasisi, että "jaha". Mä tiedän että mun sisällä palaa tuli, kukaan ei vaan saa sitä roihuamaan.
jotkut tyypit vaan kolahtaa kun ne tapaa ekan kerran... et voi olla montaakaan tuntia niitä ajattelematta...
ekoilla tapaamisilla vatsaa nipistelee ja vain haluais halata ja rutistaa ja vähän muutakin...
sittenkun ekoja kertoja suutelee niin tuntee, että on setsemännessä taivaassa, jalat irti maasta... millä muulla ei enää tunnu olevan merkitystä...
sittenkun alkaa seurustelemaan niin se tunne vaan laimenee koko ajan... (mikä muuten on tosi syvältä...) ja kun muuttaa saman katon alle niin alkaa jopa löytämään kumppanista 'virheitä'...
siinä vaiheessa vaan pitää päättää pystyykö niiden 'virheiden' kanssa elämään vai onko ne elämää suurempia törmäyksiä...
jos päättää jatkaa suhdetta eteenpäin niin ei se ainakaan enää helpotu. tulee vastoinkäymisiä ja isoja ylämäkiä... tässä vaiheessa on siis helpointa tehdä suuri päätös...
alkuhuuma on kuitenkin auttamattomasti ohi...
mä oon itse (taas...) tossa 'virheitä löytyy'-vaiheessa mutta oon tällä kertaa päättänyt jatkaa...
ai miksikö???
no koska se kundi on tosi helmi... se saa mut hymyilemään tai nauramaan useammin kuin kerran päivässä. se saa mut tuntemaan tarpeelliseksi ja onnelliseksi. se arvostaa ja kysyy mun mielipiteitä... meidän suhde on ihanasti tasapainossa ja aina välillä se osaa yllättää mut... siis sillai positiivisesti...
ja mä pystyn helposti kuvittelemaan sen joskus mun lasten isäksi ja mun tulevaksi aviomieheksi. meillä ei ole mitään suuria eroja elämänkatsomuksessa. arki alkaa olla jo aika tasapaksua mutta seksi on edelleen hyvää.
se ihana alkuhuuma on pelkkää ihastumista ja siihen voi törmätä useammankin ihmisen kanssa, et sä niitä kuitenkaan vielä rakasta.
rakkaus tulee suhteeseen samalla kuin arkikin. silloin kun sä osaat ja pystyt hyväksymään kumppanis sellaisena kun se on, niin hyvinä kuin heikkoinakin aikoina, se on rakkautta.
sä haluat viettää koko loppuelämäs sen kanssa, etkä usko että ruoho olis vihreämpää aidan toisella puolella.
rakkautta on se, kun sä uskot ettei kukaan muu pystyis tekemään sua yhtä onnelliseksi kuin se kenen kanssa sä nyt olet...
jos sä mietit, että olisit onnellisempi jonkun toisen kanssa niin asiat on aika heikosti...
no mutta tää oli vaan mun mielipide...
SIVUUTAN TÄSSÄ VÄHÄN AIHETTA..kenenkään ei pitäisi puhua suurista vaikeuksista,ENNEN lapsia.Suhteen täytyy olla aika lailla kunnossa enneku lapsia siunaantuu.Onneksi itse valitsin kypsän ja järkevän miehen lasteni isäksi,mutta jos siitä alkuhuumasta aletaan puhumaan niin kaikki tietää että se on tosi nopeasti ohi ja alkuhuuman ikuista jatkamistahan voi ylläpitää vain vaihtamalla kumppania kuin pikkupöksyjä.(sukat on jo niin kulunu..)Ja yhtään ihmistä,joka olis onnellinen loppupeleissä joka on siis vaihtanut kumppania kuin sukkia,en ole vielä tavannut.Sen sijaan onnellisia pareja kylläkin,itsellä takana 6 vee suhde,josta syksyllä 3vee naimisissa.Ja täytyy sanoa että en olis paremmin voinu valita ja etenkin kun tämä uskollisuus on niin pinnalla nykyään ni varmaan uskollisempaa paria saa hakea kun me olemme.Jotenki sitä ei vois epäitsekkäänä ihmisenä ikuna satuttaa toista.. :o)
Tuo edellinen kirjoittikin asiasta aika hyvin.
Juttu on niin, ettet sinä vaan ehkä ole viellä
kokenut sitä "RAKKAUTTA".
Kun se tulee vastaan, kysymyksesi on tarpeeton.
Sillä sinä TIEDÄT, et enää kysele.
ihme 'hömpötystä' kun rakkaus oo edes olemassa,koko käsite oo 1 ihmiskunnan typeristä keksinnöistä uskonnon ja muiden vastaavien rinnalla.Ihminen on niin heikko luonne että ajan kanssa se kiintyy vaikka keilapalloon,ei kiintyminen johonkin toiseen ihmiseen ole sen kummallisempi juttu.Hikiset kädet,sydämen tykytys yms. ovat klassisia stressi/jännitys oireita ja kun tapaa ihmisen jota himoitsee on luonnollista että jännitää,eli tässäkään ei ole kyse mistään elämää suuremmasta asiasta.Ihminen on myös sosiaalinen eläin joten on luonnollista kaivata toista lajikumppania / edes jtn. minkä kanssa olla interaktiossa,oli se sitten lemmikki tai toinen ihminen.
..sulla on kyl mielenkiintoiset mielipiteet.. ;o)
Mutta asiaan.. totta, ihminen on heikko.. ja inhimillinen olento/eläin (onneksi)..
..jokaisella eläimellä on vahva vaisto lisääntymiseen.. jatkamiseen.. ja kun tapaa ns. oikean "tuoksuisen" kumppanin.. himot herää..
..sanat ovat tuoneet rakkauden.. eivät teot.. vaikka vain teot ratkaisevat..
Onneksi olemme yhä mahdottomia.. ja niin uniikkeja..