Vaativat Riikka Purralle äänestystä eduskunnan luottamuksesta, vaikka itse vaativat bedofiileilleen hyväksyntää ja nuorisolle huumeita ja kaikkea saastaista moraalittomuutta.
Aivan selvästi yrittävät aiheuttaa kaikkea epäjärjestystä yhteiskuntaan, kuten myös haittaa hallituksen toimintaan.
Aivan selvästi yrittävät aiheuttaa kaikkea epäjärjestystä yhteiskuntaan, kuten myös haittaa hallituksen toimintaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hoh hoh hoo, epätoivoinen persupurkaus, hoh hoh hoo.
Ei ole demokratialle kunniaksi tällainen show. Kansa puhui mitä puhui ja nyt on aika katsoa tämän kokoonpanon sopan laatu. Pelkäävätkö punavihreät sitä että se olisikin maukas kun tahtovat lopettaa ensialkuunsa. Ja mitä se kertoo uskosta omaan tiehensä. Päinvastoinhan punavihreiden luulisi mieluusti antavan aikaa oikeisiin mokiin tälle niin alaarvoiseksi katsomalleen hallitukselle.
Tmähän on tälläinen ”ALLAAAAH VS SUOMALAISUUS” asetelma, toivottavasti suomalaisuus voittaa vielä!
Punavihreillä ei ole minkäänlaista logiikkaa missään asiassa, ei edes paskan levittämisessä, ja miten jauhopäisillä kutaleilla voisikkaan olla.
Haavistokin oli kehunu ja ylistäny hitleriä, ja samaan menoon syyttävät muita natseiksi.
Joskus sitä hämmästelee miksi ihmeessä teidän persujen päissä liikkuu liki pelkästään tuonkaltaista aivotonta pasketta.
Normaalia oppositiopolitiikkaa. Ei kannata hötkyillä. Ihan normaalia.
Ei oppositio voi enemmistöhallitusta kaataa. Vain hallitus voi kaataa hallituksen. Eli kestääkö persujen kantti tai kestääkö muiden hallituspuolueiden kantti.
Opposition tehtävä on kaataa haitallinen hallitus kaikilla heidän käytössään olevilla keinoilla.
Voin lisäksi kertoa ettei ole mitään vihervasuri salaliittoa hallitusta vastaan. Kysykääpä persuäänestäjät itseltänne, miksi vihervasurit eivät nostaneet näitä persukohuja ennen vaaleja. Vai johtuisko siitä, että nämä kohut on kokoomusmedian aikaansaannosta.
Kepu on suurin vasemmistopuolue.
Punavihreitten maailmankuva on rasistinen ja huumeitten kyllästämä ei ihme ,että tuli vaalitappio jota nyt on ilmeisen vaikeata sulattaa. Jatkuva ajojahti eri ministereitä kohtaan kertoo epätoivosta ja paniikista .
Keskusta vaatii.
Mitä toimenpiteitä Natsi-Aatu-Lindtmannin tapauksesta on tehty demaripuolueessa .
SDP puoluekokous on loppukesästä. Siellä näemme mikä on natsin kohtalo.