Lillukanvarsia

2lesken

Se taitaa jälleen olla niin, että puhutaan ja kirjoitetaan täysin olemattomista ja ei niin tärkeistä asioista.
Saadaan huomio pois taloustilanteesta ja muista tärkeistä asioista.

Porukat saadaan vastakkain riitelemään lillukanvarsista.

Näin unohdetaan toistaiseksi kaikkein tärkeimmät asiat, mitkä hallitukselle kuuluvat.

Ehkäpä Ihan tahallaan järjestetty farssi.
Saadaan syksyllä näytelmä kasaan.
Kuka lähtee vai lähteekö kukaan.
Poliittinen muisti on tosi lyhyt.

Vaikeimmat ja kinkkisimmät asiat odottavat hallituksen pöydällä.

19

535

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eräissä asioissa muisti pelaa täydellisesti.ähaluaisitko sinä että ihan vapaasti vaan kirjoitellaan ihmisistä mitä halutaan ja siinä sitten heitä nimitellään .
      Eikö tuokin ole hävettävää kun Turkissakin jo asiasta keskustellaan , henkivät ole mitenkään apinoita . Ei sellaiset kirjoitukset koskaan edistä mitään asioita ,jotenkin vaan panee ajattelemaan miten eräät ajattelee .

      • Purra on kirjoittanut blogeihin.
        Ne ovat olleet kokoajan esillä.
        Niistä on välillä väännetty, että onko ne Riikka Purran tekstejä.
        Ja asia on unohdettu.ja haudattu.

        Kummallista on, että niitä ei tuotu julkisuuteen ennen vaaleja.

        Nyt kun hallitus on kasassa, tekstit tuotiin esiin.

        En hyväksy mitään niistä kirjoituksista.
        Enkä äänestä persuja.

        Persuja äänestäneet ovat hyvin voineet tietää enemmänkin Purran ajatelmista ja hyväksyneet ne.
        Purrahan oli äänikuningatar.

        Kyse on lähinnä siitä, onko persuja äänestäneitå johdettu harhaan.
        Maahanmuuttajista on ollut ilmeisesti enemmän kyse.

        Jos Suomen kansalaiset ovat oikeasti samaa mieltä kuin Riikka Purra, se on sitten siinä.
        Enemmistö voittaa.

      • Anonyymi

        Et sitten tiennyt Turkin opposition ihan avoimesti nimitelleen kotimaassaan jo vuosikaudet Erdogania apinaksi ja hänestä on siellä piirretty lukemattomia pilakuvia apinana.

        Nyt sitten vedetty esiin joku turkkilaisapinakommentti, jonka joku on kirjoittanut 15 vuotta sitten, eikä ole mitään takuita/todisteita, että sen olisi kirjoittanut nykyinen valtiovarainministeri.

      • 2lesken kirjoitti:

        Purra on kirjoittanut blogeihin.

        Kyllä varmasti Suomen kansalaiset ovat samaa mieltä vieläkin huonosta ja liian höllästä maahanmuutopolitiikasta, ennenkuin sen korjaaminen on liian myöhäistä niinkuin Ruotsissa.
        Täällä on myös tiukennettu maahanmuuttoa ja tiukennetaan vielä entisestään.

        https://www.youtube.com/watch?v=8hvucZyoxNE

        Toinen syy persujen suosioon lienee heidän talouspolitiikkansa, joka on kaukana velkaviisikon talouspolitiikasta.

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Tähän tilanteeseen olla takuulla myös tultu, koska muut puolueet eivät ole ottaneet haitallista maahanmuuttoa tarpeeksi vakavasti. Kela-peräinen varoja syövä maahanmuutto on haitaksi, kun taas työperäinen verotuloja tuova maahanmuutto on täysin eri asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten tiennyt Turkin opposition ihan avoimesti nimitelleen kotimaassaan jo vuosikaudet Erdogania apinaksi ja hänestä on siellä piirretty lukemattomia pilakuvia apinana.

        Nyt sitten vedetty esiin joku turkkilaisapinakommentti, jonka joku on kirjoittanut 15 vuotta sitten, eikä ole mitään takuita/todisteita, että sen olisi kirjoittanut nykyinen valtiovarainministeri.

        Voi voi, tiedettäispä täällä vaan mitä ne siellä Turkissa kirjoittelee suomalaisista turisteista, mammoista jotka hakee nuorista miehistä lomaromanssia ja papparaisita jotka örmyilevät kännissä ympäri vuorokauden apina olisi ihan liian loiva vertaus.

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Purra on kirjoittanut blogeihin.
        Ne ovat olleet kokoajan esillä.
        Niistä on välillä väännetty, että onko ne Riikka Purran tekstejä.
        Ja asia on unohdettu.ja haudattu.

        Kummallista on, että niitä ei tuotu julkisuuteen ennen vaaleja.

        Nyt kun hallitus on kasassa, tekstit tuotiin esiin.

        En hyväksy mitään niistä kirjoituksista.
        Enkä äänestä persuja.

        Persuja äänestäneet ovat hyvin voineet tietää enemmänkin Purran ajatelmista ja hyväksyneet ne.
        Purrahan oli äänikuningatar.

        Kyse on lähinnä siitä, onko persuja äänestäneitå johdettu harhaan.
        Maahanmuuttajista on ollut ilmeisesti enemmän kyse.

        Jos Suomen kansalaiset ovat oikeasti samaa mieltä kuin Riikka Purra, se on sitten siinä.
        Enemmistö voittaa.

        Ei kukaan sivistynyt ihminen apinoi ketään. Ja miten luulet että kaikki olisivat samaa mieltä niistä asioista mitä Purra on kirjoitellut.
        Inhimillisyys ei ole hänen parhain hyveensä, sillä kirjoituksista näkyy hyvin lapsellisesti kirjoitetut analyysit ihmisista. Hän ei ollut silloin enää mikään lapsi koska oli yli kolmekymmentä, vuotias , joten hieman tuntuu siltä että jossain on mennyt jotain pieleen ja kunnolla. Siis nähtäväksi jää miten tulevaisuus näyttäytyy.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Kyllä varmasti Suomen kansalaiset ovat samaa mieltä vieläkin huonosta ja liian höllästä maahanmuutopolitiikasta, ennenkuin sen korjaaminen on liian myöhäistä niinkuin Ruotsissa.
        Täällä on myös tiukennettu maahanmuuttoa ja tiukennetaan vielä entisestään.

        https://www.youtube.com/watch?v=8hvucZyoxNE

        Toinen syy persujen suosioon lienee heidän talouspolitiikkansa, joka on kaukana velkaviisikon talouspolitiikasta.

        Jos perussuomalaisia äänestäneillä työläisillä olisi ollut vähäisintäkään tietoa puolueen talouspolitiikasta, niin he olisivat äänestäneet jotain muuta puoluetta tai jättäneet äänestämättä vaaleissa. Perussuomalaiset eivät juurikaan kerro itse linjastaan talouspolitiikassa, mutta sitäkin hanakammin mesoavat mm. demareiden talouspolitiikasta. Hirvittää, että meillä on tuollaisen puolueen puheenjohtaja valtiovarainministerinä.

        kylmätotuus

        Et sitten kuunnellut/katsonut vaalikeskusteluja.
        Kyllä niissä tuli hyvin selväksi persujen talouspoliittinen linja. Luultavasti siksi niin paljon ääniä keräsivätkin, koska niitten linja erottuu niin palon velkaviisikon linjasta.

        En kirjoittanut itsestäni, vaan perussuomalaisia äänestäneiden työläisten talouspoliittisesta tietämyksestä.

        kylmätotuus

    • Anonyymi

      Taisin jo kertoa oman näkemykseni tästä jupakasta, mutta kertaus olkoon opintojen äiti.

      Pidän täysin mahdollisena, että polemiikki Purran ja Junnilan tekosista on perussuomalaisten kehittämä. Sillä he pyrkivät hajottamaan hallituksen ja luistamaan vastuusta. Jos he pääsevät tavoitteeseensa, niin sitten onkin helppo jatkaa oppositiosta heille niin ominaista räksytystä.

      kylmätotuus

      • Anonyymi

        Nykyinen oppositio kun ei räksytä yhtään?
        Räksyttäisivät edes politiikasta, mutta kun yksittäisiä ihmisiä ruoditaan, että saisi kaadettua hallituksen, ettei se pääsisi toteuttamaan sitä tarkoin ja huolella laadittua hallitusohjelmaansa.
        Räävitöntä porukkaa siellä vasemmalla laidalla.

      • Anonyymi

        Sellainen salaliittoteoria kylmätottuuvelta tällä kertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen salaliittoteoria kylmätottuuvelta tällä kertaa.

        nää on kyllä ihan huippuja ;)))))

      • Anonyymi

        Meinaatko että savotta ilmeni isommaksi mitä luulivat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyinen oppositio kun ei räksytä yhtään?
        Räksyttäisivät edes politiikasta, mutta kun yksittäisiä ihmisiä ruoditaan, että saisi kaadettua hallituksen, ettei se pääsisi toteuttamaan sitä tarkoin ja huolella laadittua hallitusohjelmaansa.
        Räävitöntä porukkaa siellä vasemmalla laidalla.

        No eihän se o mitenkään räävitöntä ole,onhan näitä ilkeyksiä luettu asioistakin jotka eivät mitenkään olleet politiikka, meinaan ihmisten yksityisistä asiosta sitä on laulettu viimeiset neljä vuotta , tällä kertaa on tapeetilla kansan huoli mitä tulevaisuus tuo tullessaan tämän hallituksen kanssa eikä Riikan yksityisasioista, onhan hän näyttänyt kirjoituksillaan miten hän näkee poliittisen ilmaston , jo 30 vuotiaana . Joten ei mitenkään uutta että reagoidaan , miten ihminen joka apinoi toisia olisi hyvä olemaan päättävissä tehtävissä , sellaiset puheet ovat hyvin alentavia. Apinoita näkee eläintarhassa, ihmiset ovat ainoastaan ihmisiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko että savotta ilmeni isommaksi mitä luulivat

        Juuri sitä minä tarkoitan.

        kylmätotuus

    • Anonyymi

      Persujen agenda on aiheuttaa mahdollisimman paljon häiriötä yhteiskuntaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      690
      2698
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1356
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1254
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      112
      1215
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      47
      1158
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      101
      1025
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      953
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe