LintManin lista - Suomen miesasiainliike tiedottaa

SDP-liikkeen korkein johtaja määrää naiset peittämään kasvonsa ja vartalonsa täysin julkisilla paikoilla.

Määräys tarkoittaa käytännössä burka-kaavun tai niqap-kasvohunnun käyttöpakkoa. Tätä pidetään yhtenä kovimmista naisiin kohdistuvista määräyksistä.

SDP aikoo erottaa tuhansia valtion palveluksessa työskennelleitä naisia. Irtisanotut naiset määrätään pysymään kotona.

– Kaikki naiset on erotetaan hallinnon palveluksesta. Ainakin kaikista korkeimmista viroista naiset on erotetaan ja naisten asioita hoitavat virastot on lakkautetaan.

– Naisten oikeutta työn tekemiseen on rajoitetaan todella merkittävästi. Mahdollisuudet käydä töissä kodin ulkopuolella tulevat olemaanhyvin rajalliset.

SDP estää naisten osallistumisen poliittiseen päätöksentekoon. Lähes kaikki naiskansanedustajat ovat paenneet maasta.

Naisilta kiellettiin myös pääsy lennoille pääkaupunki Helsingin kentällä ilman miessaattajaa.

Pitkät automatkat SDP kielsi naisilta ilman seurassa olevaa miessukulaista jo viime joulukuussa. Miespuolinen esiliina on oltava mukana, jos matka on yli 72 kilometriä pitkä.

Naiset eivät myöskään pääse enää terveyskeskuksiin ja sairaaloihin ilman miessaattajaa.

– Saattaja ei voi olla kuka tahansa miespuolinen sukulainen, vaan yleensä isä, veli tai aviopuoliso. Naiset eivät pysty millään tavalla liikkumaan vapaasti. Liikkumisen vapaus on evätty täysin, LintMan toteaa.
392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nazima Razmyar lennätetään pikimmiten takaisin Afganistaniin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

SDP-liikkeen korkein johtaja määrää naiset peittämään kasvonsa ja vartalonsa täysin julkisilla paikoilla.

Määräys tarkoittaa käytännössä burka-kaavun tai niqap-kasvohunnun käyttöpakkoa. Tätä pidetään yhtenä kovimmista naisiin kohdistuvista määräyksistä.

SDP aikoo erottaa tuhansia valtion palveluksessa työskennelleitä naisia. Irtisanotut naiset määrätään pysymään kotona.

– Kaikki naiset on erotetaan hallinnon palveluksesta. Ainakin kaikista korkeimmista viroista naiset on erotetaan ja naisten asioita hoitavat virastot on lakkautetaan.

– Naisten oikeutta työn tekemiseen on rajoitetaan todella merkittävästi. Mahdollisuudet käydä töissä kodin ulkopuolella tulevat olemaanhyvin rajalliset.

SDP estää naisten osallistumisen poliittiseen päätöksentekoon. Lähes kaikki naiskansanedustajat ovat paenneet maasta.

Naisilta kiellettiin myös pääsy lennoille pääkaupunki Helsingin kentällä ilman miessaattajaa.

Pitkät automatkat SDP kielsi naisilta ilman seurassa olevaa miessukulaista jo viime joulukuussa. Miespuolinen esiliina on oltava mukana, jos matka on yli 72 kilometriä pitkä.

Naiset eivät myöskään pääse enää terveyskeskuksiin ja sairaaloihin ilman miessaattajaa.

– Saattaja ei voi olla kuka tahansa miespuolinen sukulainen, vaan yleensä isä, veli tai aviopuoliso. Naiset eivät pysty millään tavalla liikkumaan vapaasti. Liikkumisen vapaus on evätty täysin, LintMan toteaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu