Nyt kun ollaan niin huolissaan rasismista, niin minkälaisesta rasismista ollaan huolissaan? Näyttää siltä, että huoli kohdistuu täysin vain maahanmuuttajataustaisiin ja romaneihin kohdistuvaan rasismiin ja sille halutaan nollatoleranssi. Se on tietysti ihan oikein, mutta suhtaudutaanko samalla vakavuudella kaikkeen rasismiin? Monien maahanmuuttajataustaisten rikosten kuten ryöstöjen ja raiskausten uhreiksi on käytännössä aina valikoitunut kantasuomalainen aniharvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Näillä ulkolaistaustaisilla katujengeillä on ryöstämisen ja pahoinpitelyn lisäksi tapana myös nöyryyttää näitä kantaväestöön kuuluvia uhrejaan. Sama ilmiö tunnetaan mm. Ruotsissa ja Tanskassa. Eikö kyse ole silloin ihan selvästi kantaväestöön kohdistuvasta rasismista ja vihasta? Miksi tästä ei saa julkisuudessa puhua ilman että tulee itse leimatuksi rasistiksi? Onko se siis sitä parempaa rasismia vai miksi tätä ilmiötä peitellään ja vähätellään?
Kantaväestöön kohdistuvat rasistiset rikokset.
Anonyymi-ap
77521
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Näitä tilanteita myös kuvataan usein kännykällä ja jaetaan kavereille.
Vielä kysyn:
Tiesittekö tapauksen intiasta, missä koirien surmattua apinan, kostivat apinan varastamalla koirien pentuja, ja pudottamalla ne puusta alas? Voi melkein sanoa, että apinat tiesivät oikeutensa älykkyytensä perusteella.
Mutta palataksemme Suomeen... Jos suomalaiset käyttäytyy kuin lehmät aggressiivisten edessä, niin tulos on lehmiin verrattavissa.
Musta tai valkoinen, heillä on luonne. Jos kimppuun hyökkää aktiivinen luonne, ja uhri on passiivisempi luonne...? Tajuatteko, kivikautiset? Suomalaisia eikä ketään muutakaan ole merkattu luonteensa osalta. Perheitä hajoaa, koska rakkautta hehkutetaan kivikauden periaatein, kunhan näyttää hyvältä ja on "kiva"!
Jos tämä matuhässäkkä taas jatkuu, Suomessa käy kuten Ruotsissa. Kuka tämän ehkäisee, jos kantis kansa käyttäytyy kuin lehmät? Myyrmäessä oli sellainen tapaus. Musta kivitti maassa makaavaa, ja valkoiset lehmät katsoi vierestä. Muutama sonni yritti kimppuun, mutta tappio tuli, ja antoi periksi.
Ja sitten pitäisi vielä lähteä sotimaan valkoista Venäjää vastaan, jos se saa syyn tulla rajan yli?! Eikö sais tulla, ja muuttaa tilannetta? Ennemmin antaa mustien ja muslimien vallata Suomi?
Hatustako Mannerheim tempaisi "Te Isaskarin pojat"?
Noin jos aattelee, ni Venäjästä vois olla jopa hyötyä Suomalaisille. Ku usasta, eusta eikä päättäjistä ole suojelemaan Suomalaisia.
Mutta, säälisikö Putin meitä hädässämme kuitenkaan?
Niin paljon pahaa , vastakkainasettelua, vihaa on uutiset täällä Venäjää vastaan lietsoneet.
Hyvä kirjoitus
Hyvä avaus !
Ainoa mitä ei saa arvostella ovat kunniakansalaiset.
Taas taukit koolla. Tälle tilanteelle loi Sipilän hallitus hyvän pohjan. Persut kannattasi aina ensi tutkia mitä itse olisi voinut tehdä toisi, eikä ensimmäiseksi syyttelemään muita.
Purra saa kokea sen nyt nahoissaan mitä siitä seuraa kun vasemmiston suojateista jotakin menee sanoon, eipä taija anteeksi pyytelyillä aivan selvitä.
Juuri näin. Kunniakansalaisiksi kutsutaan sotiemme veteraaneja.
Ei taida olla mogadishussa taikaseinää olla
Ja erityisesti eräs uskonto. Se on vihervassujen suojatti. Vaikka sen kontolla on jopa satoja miljoonia kuolleita, silti vihervassut tykkää.
On esitetty luku 270 miljoonaa. En voi todentaa tuon luvun paikkansapitävyyttä.
Jokatapauksessa niitä on enemmän kuin vasemmistoaate sekä natsismi on murhannut.
Vasurit tappoi 100 miljoonaa. Natsin perkeleet 20 miljoonaa. Tuo vasureiden mieliuskonto vielä enemmän.
On kumma, ettei asioista, riskristä, vaaroista, uhreista voida uutisissa/ tv keskusteluissa asiallisesti keskustella.
Ongelmia on, Paljon. Ei ne katoa silmiä ummistamalla.
Turhaan te keskenänne videoita jaette ja urputatte. Jos rasismirikos kantasuomalaisia kohtaan on tapahtunut ja teillä ilmeisesti siis on todisteita, niin ottakaa yhteys viranomaisiin. Ei oikeutta saa keskustelupalstoilla tai takapihan parlamenteissa.
Toimi, älä vingu!
Ei persu jaksa eikä halua. Persu jaksaa ja haluaa vain öyhöttää netissä.
Eiköhän aika moni ole niistä poliisille ilmoittanutkin ja onhan tapauksia otettu tutkittavaksi, mutta tästä huolimatta ilmiötä vähätellään. Jos uhri on kantasuomalainen, niin se on tavallinen ryöstö ja pahoinpitely. Jos asetelma olisi toisinpäin, epäiltäisiin heti rasistista motiivia.
Voiko rasismirikos kohdistua valtaväestöön? Kyllä voi, jos rikoksen syynä on joku sellainen ominaisuus, joka on valtaväestössä vallitseva. Esimerkiksi valkoihoisuus.
Kyllä syrjintää ja aliarvioimista on myös kantasuomalaisia kohtaan mm murteitten puhujia kohtaan, myös koulukiusatut ovat kokeneet hirveyksiä, lestadiolaiset, mormonit, albiinot, kehitysvammaiset, liikuntavammaiset ja sairaat jne edelleen.
Laitoin vain esimerkin.
Kantasuomalaisten on aika vaikea puuttua maailmaa hallitsevaan "roadman" ilmiöön joka on vain ja ainoastaan ruskeiden "kulttuuria" Osa teistä ei vieläkään näytä tajuavan tilanteen vakavuutta. Nämä muumaat tekevät terroiskuja ympäri eurooppaa, ryöstävät ja lahtaavat kantaväestöä ja te vieläkin söperrätte jostain persuista? Täytyy olla helkkarin paha veri suonissa jos toivoo omanmaalaisilleen pahaa.
Videolla näytti olevan poliisi, kaksikin. Et siis luota poliisin toimintaan? Vai mitä yrität tuoda esille?
Poliisitkin ovat nykyään ylivarovaisia. Ettei vaan tulisi rasistin leimaa otsaan.
Natsi vasemmistolaisesta rasismista ei ole lupa vihapuhella, lupa on vain "natsipersuista" huutelu se kun on sitä vasemmistolaista sananvapautta.
Rikokset ovat rikoksia, ei rasismia. Rasismi tunnistetaan siitä, että syrjintä tai vastaava kohdistuu ihmisen johonkin ominaisuuteen, joka ei ole valliseva.
Suomessa henkilöön kohdistuvat rikokset kohdistuvat eniten tietenkin valtaväestöön. Se on selvä.
No jos niiden maahanmuuttajataustaisten ryöstäjäjengien uhri on käytännössä aina kantasuomalainen tai kantasuomalaisen näköinen eikä koskaan heidän omaan viiteryhmäänsä kuuluva ja uhria vielä porukalla nöyryytetään, niin siitä voi kyllä päätellä jo jotain.
Rikokset ovat rikoksia, ei rasismia? Eli siis jos hakkaan kaverin hänen ihonvärinsä takia niin en ole rasisti, olen vain rikollinen? No täytyy myöntää, että tämä on itselleni uutta. Kiitos viisaudestasi.
Et lukenut tuota kunnolla. Teit oikopolun.
Kun jengit, eli ulkomaalaistaustaset. Toistuvasti valikovat uhrikseen kantaväestön edustajan. Ja kohdistavat agressiovälivalta, ryöstävät, kuvaanat. Eikö se, ole rasistinen motiivi, teko?
Aloituksesta tulee mieleen Halla-ahon unelma kantaväestön naisten raiskaamisesta. Niuvaniemeen. Kiitos
Perustele millä tavalla äläkä vedä tuollaisia hatusta.
Lisää sosiaaliturvaa sanoi demari ongelmat hoituu pääkaupunkiseudulla
Tuontihenkilöt asialla ei voi antaa tuntomerkkejä loukkaa
Mä tunnen olevani jatkuvan tappamisen kohteena niin kauan kuin suomessa saa yksikin persu elää.
Mee lääkäriin, kyllä ne auttaa.
Ihan samalla tavalla niihin pitää suhtautua kuin suomalaistenkin tekemiin ryöstöihin ja raiskauksiin. Mikä tässä on persun niin vaikea ymmärtää?
Sinun on näköjään vaikea ymmärtää, että jos suomalaisnuorten jengit ryöstävät ja hakkaavat jonkun tummaihoisen, niin epäillään heti rasistista motiivia, mutta jos jonkun ulkomaalaistaustaisen jengin kaikki uhrit kerta toisensa jälkeen ovat kantaväestöä, niin se ei missään tapauksessa ole rasismia vaan tavallinen ryöstö vaan.
Ymmärtääkö afrikkalaiset ja muut alempaa ÄO:ta olevat, että häiritsemällä korkeamman älykkyyden omaavan kansan kehittymistä, he vastustavat Jumalan säätämää luonnonlakia ja sotivat sitä vastaan?
Ja tämä on todettu luonnollisesti myös tuomiossa?
Tuossa on vaikea todistaa rasismia. Jos myöntää, että rasismi on syynä rikokseen, niin ehkäpä sitten voidaan tuomita rasistisesta rikoksesta.
On selvää, että rikokset kohdistuvat pääosin valtaväestöön. Tietysti jo lukumäärän vuoksi.
Älä nyt vähättele tätä ongelmaa. Ei sitä voi lakaista maton alle vetoamalla lukumäärään. Nämä ulkomaalaistaustaiset katujengit eivät käy omaan viiteryhmäänsä kuuluvien kimppuun, vaikka tilaisuus tulikin. He tuntevat solidaarisuutta toisiaan kohtaan. Uhrit ovat nimenomaan kantasuomalaisia tai kantasuomalaiselta näyttäviä.
Tämä pitää nyt tarkkaan tutkia, että saavatko kantasuomalaiset vähemmän yhteiskunnan tukia kuin maahanmuuttajat. Harkinnanvaraiset tuet pitää saada julkisiksi.
Tukia ei jaeta tasan sinulle ja minulle. Tuet myönnetään tarpeen mukaan. Harkinnanvaraisesti.
Mitä Benjamin Disraeli sanoi?
"Rotu merkitsee eroavaisuutta, eroavaisuus merkitsee paremmuutta, ja paremmuus johtaa valta-asemaan".
On se sitä parempaa rasismia.
Demokratia yhdessä ei voi pysyä piilotettuna. Ensin on aina ihminen joka valitsee.
PURRA ON NAINEN PAIKALLA SINUSSA ON SITÄ SUOMALAISTA
SISUA!
ameriikassa on ihmiset peloissa kun mustat käy päälle ja tekee PELKOA.
SUOMEEN EI OTETA YHTÄÄN TAAKANKNTOA EU.
SE ON HALLITUS LUVANNUT JA SIINÄ EI OLE MITÄÄN RASISTISTA.
vaan oman maan puolustusta.
Ainakin napurissa on venakko joka julkivihaa kaikkia. Turha kiittämätön elätti tälle maalle. Painus koppava k-pää sinne mistä tulikin muita syyttelemästä ja ilmaa pilaamasta!
Esim, Niinistö järjesti uuden polkupyörän vuosaaren matulle .Bussi oli vahingossa ohi ajanut ! Kantasuomaisille ei hän ole vaatteita ym. Järkännyt matujen heitä ryöstäessään .Vaikka lähes alasti ovat henkensä säilyttäneet ! Bilderberg ?
Mitä siin venäläisyydellä on tekemistä? Kivikautiset syyttää kanslaisuuden perusteella. Nykypäivää elävä tietää mikä uhka on reilusti alempaa älykkyysosamäärää oleva rotu!
Et ole sitten ainoa . Koivisto ja Halonen noita yllytti suomen kelaan ja sos.toimistoon tulemaan . Helvetillistä elämää pitävät nämä tilatut muka Karjalan evakot ! Ja outoa kun ovat juuri tälläinen iso muslimi perhe Karjalasta kaapuineen enemmistönä !
Hyvä aloitus Onkin hyvä ottaa tämäkin puoli kun huutavat että heitä sorsitaan.
Ei heitä saisi mistään arvostella päätä vain silittää. Kyllähän elämään kuuluu negatiivista kohtaamisia ja hyviä. Tasapaino pitää löytää..
Mikä tasapaino? Ajattele yhtälöä!
Mitä käy, kun ÄO 60-70 tyypille lyödään koraani käteen, tai ei sitäkään, vaan kasvatetaan miten sattuu, luonteeltaan se on liioittelualtis lohikäärme tai tiikeri, tai väkivaltaan taipivainen hevonen, höystettynä oinaalla tai skorpionilla?
Tätä ei kivikaudella ymmärretty! Tajutaanko tänään? Ei?
Mikä ongelma Purran kanssa oli? Se, että hän puhuu totuuden.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/16631f52-5dc1-48b2-976e-2c551dc87d94
"Käytän termiä väestönvaihdos, koska sitä tämä on, niin kauan kuin tätä tehdään aktiivisesti. Ymmärtävätkö esim, nykyistä politiikkaa kannattavat ihmiset tai ne, jotka äänestävät valtapuolueita, että mihin tällä maahanmuuttopolitiikalla mennään... maahanmuutto on yksi koulun ongelmien ja oppimistulosten laskun syy!
Suvaitsevaiset eivät näe mitään ongelmaa siinä, että erilaisia kulttuureita ja ihmisiä ja tapoja ja ideoita sekoitetaan yhteen. Eivät varsinkaan silloin, kun niitä sekoitetaan niiden oman logon alla, siis liberaaleissa länsimaissa.
Suomalaista miestä on koulutettu vuosikymmeniä, ja siltikään tuo olento ei mielestänne osaa käyttäytyä. Mitä ihmettä te odotatte tekevänne näiden erilaisten kulttuurien miesten kanssa?"
(ja vielä alemman älykkyysosamäärän omaavien)
Afrikassa odottaa väestöhyökyaalto pohjoiseen, ja valkoinen rotu haukkuu tappaa toisiaan kuin kivikautiset inkkarit USA:ssa heimosodissa! Eikö nämä kivikautiset valkoiset tajua, että yhtälö on sama kun USA:ssa ja Afrikassa 1700-1800 luvulla? Mut mitä väliä sillä on, kun ruokaa riittää ja sitä saa kaupasta?! Ei tarvi ajatella! Auto on tallissa ja älykänny toimii, käyköön muille miten vain?
Hajoita ja hallitse. Sitten heitetään alempaa ÄO:ta sekaan. Mikä on tulos? Valkoiset eivät pysty puolustautumaan, koska heimoja tai klaaneja ei ole. Mitäs tehtäis? Tulee mieleen Aliens1 elokuvan Ash. "Me tutkitaan..."
Ai niin! Tuli mieleen, että 1 rillipäinen B luokkaa oleva partaturpa suomalainen vastaa kuulemma kymmentä A luokan eliittivenakkoa!
Ehkäpä yks musta vastaa kymmentä suomalaista? Siltä näyttää. Onko suomalaiset valjastettu hävittämään valkoiseen rodun eliitti, kuten sitä jo kommunismin aikaan Venäjällä yritettiin? Arvatkaa ketkä kiittää?
Onko se todellakin kansalaisuudesta kinni? Ettekö te tunne enää edes taivaan lakeja? Kivikaudella tiedettiin vain luonnonlaki.
Mitenkähän kävisi vastaavalla käytöksellä noitten kotimaassa suomalaiselle , taitaisi roikkua lyhdyn nokasta ..... että vähän suhteellisuden tajua kiitos , kyllä se on suurimmaksi osaksi heidän itse käytöksellään tässä maassa hankkimaa arvostelua yms. kohtelua , näkeehän ja kokeehan tuon kaikki .
Miltähän niistä katuväkivallan uhreista tuntuu tämä jatkuva rasismista saarnaaminen?
ai semmosta ku kysyy tiiliskivellä päähän hakatulta niin kuola valuu vaa
Tuosta EI Saa Puhua!
Kukaan EI Ole valmis, tai halukas Riskeeraamaan itseään tuosta puhumalla.
Tietysti kaikesta pitäisi pystyä puhumaan.....
Mutta, tuo aihe nyt vaan on sellainen ettei mikään puolue pysty, uskalla puuttua asioihin rasismileiman pelossa. Asiasta ei voi käydä edes alkeellisinta keskustelua. Koska, heti joku taho/ puolue/ henkilö aloittaa rasistihuudot....
Ehkä tulevaisuudessa, Suomessakin voidaan asiasta keskustella. Mutta, se vaatinee, että Tanska, Ruotsi tai Ranska ottavat asian ensin esille.
Sitten se Suomessakin voisi olla mahdollista
Totta!
Onko Tuosta kansalais adressia?
Mielenkiintoinen aihe, joka varmasti hetättää kaikissa tunteita.
Minä en luota Suomen enkä minkään maan viranomaisiin kaikki yhtäköyttä yhdistyksiä suomalaisena olen kokenu rasismia koko ikäni ja nimenomaan Suomalaiseen kohdistuvana. Suomen viranomaiset on ihan p..ka sakkia kaikki.
Niillä on vaikutteita esim tiktok videoista ja koska ovat sivistymättömiä pitävät KAIKKIA vaaleita natiiveja euroopan kansoja jenkkeinä joita pitää vihata. Tämä nöyryyttämisbuumi on luontaista ruskea etnisyyksille ja sitä käytetään vain "valkoisiin" ihan sama missä maassa oleskelevat. https://www.youtube.com/watch?v=BFpUjyM0orQ&t=398s Kannattaa katsoa tuo video, se kertoo todellisuuden. Jopa erittäin etuoikeutetut ja rikkaat aasialaisetkin ovat mukana tuossa.
ei enää jaksa tät ikuist rasistiskeidaa. päätin että suomessa puhun jatkossa vain suomenkielisille suomalausille jotka ei ole näitä suvakkigihhuleita. muut maalittaa rasistiksi. en jaksa enää kelata tätä aihetta aina vaa. pakko alkaa persunatsiksi
Ihmisrotuja on vain yksi. Miten voi olla rasismia.
joo mutta on eri värejä uskontoja ja ajatuksia joita pitää suvaita aina ettei ole rasisti
Suvaitsetko sinä persuja. Jos et et ole suvaitevainen.
ei vaan kun persuja ei tarvitse suvaitsevaisenkaan sentää suvaita
Kovin on valikoivaa tämä suvaitsevaisuus. Suvaitsette uskonnon joka antaa luvan rasistisiin tekoihin mutta ette suvaitse persuja.
joo ei me kaikkea suvaita
Oletko ihan varma, että hyväksytään huonoa aiheuteva uskonto??
Miksi vähemmistökansojen niin kuin suomalaiset aina pitää alistua ruskeille ja aasialaisille? Miksi pienet kansat eivät saa elää rauhassa?
Rasismia käytetään nyt lyömäaseena persuja vastaan. On järjestetty suuri lokakampanja. Rasismi on vain tekosyy. Todellinen syy on se että saataisiin persut pois vallasta, sekä kateus kun persut ovat saaneet hyviä ministerin paikkoja.
koska persut on niin tyhmiä että puhuvat ja kirjoittavat mitä sattuu. itse antavat lyömäaseen toisen käteen. jos ei halua maahan pakolaisisia ottaa niin muuta ei kannattaisi paljoa sanoa muuten tullaan taas syyttää rasistiksi
Tämä on järkyttävä ilmiö!
Järkyttävää on myös se, että mediassa, jopa tv ssä. Politikot haukkuvat muita politikkoja " Rasisteiksi"!
Asiantuntijat ovat jopa todenneet, ettei kyseessä ole ollut rasismi, mutta nämä muita " Rasisteiksi" haukkuvat eivät pyydä anteeksi, vaan jatkavat "rasisti" haukkumistaan viikosta ja kuukaudesta toiseen.
Nämä rasistihaukkujat, antavat järkyttävän kuvan yhteiskunnastamme nuorille!
Kun katsoin tv ohjelmaa, jossa oli politikkoja, ja toinen politikko haukkui suoraan toista rasistiksi. Se vaikutti ihan koulukiusaamistyyppiseltä, järkyttävältä syyllistämiseltä, josta ei loppua tullut.
Tämä rasisyihaukkujan uhri, joutui kuuntelemaan haukkumista, eikä kukaan häntä auttanut.
Olen järkyttynyt!
Miten aikuinen ihminen voi olla noin julma?
Ja näin käynyt, että nainen haukkuu toisen naisen. Ilman mitään todisteita!
Haukkuja vaan päässään päättää, että toinen on rasisti. Ja haukkuu hänet toimittajien, kuvaajien, ja koko kansan edessä!
Surullista, ahdistavaa, ja sairasta katsottavaa!
"Turvallisuusuhka: Katujengit rekrytoivat lapsia rikollisiksi
Sisäisen turvallisuuden selonteko: ”Ryhmiin liittyvät henkilöt ovat pääasiassa täysi-ikäisiä ja Suomessa tai ulkomailla syntyneitä maahanmuuttajataustaisia nuoria miehiä.”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/530707f7-42c3-4d18-9997-a8e2272d8acf
Tilanne elää! Kaksi vuotta vanha ketju tästä aiheesta on muinaisjäänne. Arvoton sellainen.