Lähes kaikissa Itä-Euroopan maissa, Kiina, Kambodza, Pohjois-Korea.
Muistatteko vielä vasemmiston toteuttamat kansanmurhat?
Anonyymi-ap
57342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Suomen äärivasemmisto eli ainoa kommunistipuolue sai viime vaaleissa noin 3000 ääntä, eli eivät ole tekemässä yhtään mitään. Silti sinä ääliö jaksat päivästä toiseen mölistä merkityksettömästä ryhmästä jolla ei ole kansanedustajia eikä kannattajia.
Samaan aikaan sinä itse siteeraat täällä jatkuvasti joukkomurhaaja Breivikin ajatuksia ja suollat niitä tänne kerta toisensa jälkeen. Tämä idolisi Breivik, jonka pamfletin teesejä sinä täällä kierrätät, murhasi raukkamaisesti 77 vasemmistolaista nuorta Norjassa.
Mikä seikka arvatenkin herättää sinussa suurta iloa ja tyydytystä, koska niin tiuhaan tämän esikuvasi tekstejä täällä siteeraat ja vihaat yhtä raivoisasti kaikkia vasemmistolaisia.
Olisi varmasti kätevää jos voisit vain unohtaa oman viiteryhmäsi vasemmistolaisten hirmuteot. Totuus ei valitettavasti vain pala tulessakaan, eikä historiallisille totuuksille mitään mahda.
En ole vasemmistolainen, eivätkä äärivasemmistolaiset ole viiteryhmäni.
Joku olet kun rivien välistä vähättelet vasemmistoaatteen hirmutöitä.
Kukaan ei kannata vitun previkkiä.
Preivikkiä. On helvetin köpsä väite että kukaan sitä ukkoa tykkää. En oikein jaksa uskoa että sulla ei olisi vasemmistosympatioita. Noin puolet Suomen kansasta on punikkeja eli kommuja eli sossuja. Enemmänkin kun uusvasemmistolaistuneet kokoomus ja keskusta lasketaan mukaan.
Jos et muka kannata Breivikiä niin miksi suollat tänne jatkuvasti tekstiä jotka ovat suoraan Breivikin pamfletista, jossa tämä perusteli ja puolusteli hirmutekojaan. Yksi keskeisin perustelu ja puolustelu Breivikillä oli se kulttuurimarxismi, jota hän käytti kymmeniä kertoja ja jota sinä olet täällä jatkuvast kierrättänyt, aivan samoilla sanoilla kuin Breivik.
Koko termi on äärioikeiston varta vasten keksimä vihanlietsontatermi ja sitä ovat eniten käyttäneet oikeuden kieltämä äärioikeistolainen väkivaltainen uusnatsijärjestö Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) sekä joukkomurhaaja Breivik ja sinä. Eihän siitä mihinkään silloin pääse että sinulla on tasan sama arvomaailma kuin noilla edellämainituilla, kun kerran heidän ajatuksiaan koko ajan komppaat ja jaat.
Kommunisteja eli äärivasemmistolaisia on Suomessa tasan yksi puolue, joka sai viime vaaleissa 3000 ääntä, eikä yhtään kansanedustajaa. Tämä fakta ei muutu miksikään vaikka kuinka valehtelisit typeryyksiäsi.
En vähättele minkään atteen hirmutöitä. Äärivasemmistolaiset eli kommunistit ovat aivan yhtä vastenmielisiä ihmisoikeuksien vihollisia ja moraalittomia rikollisia kuin äärioikeistolaisetkin.
Minä puolustan tasa-arvoisia ihmisoikeuksia ja demokraattisen oikeusvaltion perusteita, joita te äärioikeistolaiset rasistit niin kiivaasti vihaatte ja vastustatte ja yritätte kaikin keinoin murentaa.
Miten 1918 tapahtumat muka vaikuttavat nykypäivään.
Sitten ymmärtäisin tuo esille ottamisen, jos sitä ihanoitaisiin, kuten Persut natseja äärijärjestö toimintaa.
Milloin räkänokka on työuransa aloittanut.
Tuskin vielä kovinkaan kauvan, silloin kun minä olen aloittanut. Sinä paskoit vielä silloin housuihin, taidat vieläkin.
No sulla om ihan yksilöllinen mielikuva Suomen poliittisesta kartasta. On tainnut jäädä persukoulu käymättä tai sitten olet se Iitin Tiltu.
Onko se piru terroristi Arhinmäki ollut taas piirtelemässä. ??
Äärioikeistolainen rasisti ja Anders Breivikin oppilapsi taas länkyttää vihapuheitaan. Onko kiväärit jo ladattu ja kohteet valittu, kun kohtapuoliin aloitat vasemmistolaisten ampumisen esikuvasi mukaisesti?
Pitäisiköhän tuosta tyypistä ilmoittaa Supolle? Se puhuu jatkuvasti vasemmistolaisten hävittämisestä ja siteeraa jatkuvasti joukkomurhaaja Breivikin tekstejä. Saattaa olla hyvinkin potentiaalinen seuraava joukkomurhaaja...
Mitä mieltä itse aloituksesta? Vasemmistolaisten tekemissä kansanmurhissa kuoli pitkälti yli 100milj ihmistä, Breivik taisi osua 70: n tai jotain.
Miten arvioisit näiden tekojen suhdetta ja vakavuutta?
Arvioin että äärioikeistolaiset rasistit kuten sinä olette todella sairaita ja vakava uhka yleiselle turvallisuudelle demokraattisissa oikeusvaltioissa kuten Suomi. Vastustatte tasa-arvoisia ihmisoikeuksia ja demokraattisen oikeusvaltion perusteita ja yritätte kumota niitä rasistisella ja äärioikeistolaisella vihanlietsonnalla.
https://supo.fi/aarioikeistolainen-ideologia
Äärivasemmistoa täällä on niin minimaalisesti että niiden tekemisistä ei piittaa kukaan, ei edes Supo.
Sinä olet siis sitä mieltä että demareita saa ampua, jos kommunistit ovat jossain tappaneet ihmisiä? Tämä selvä. Ei ihme että idolisi on Anders Breivik ja suollat hänen kirjoituksiaan tänne jatkuvasti, suoria mielipiteitä hänen pamfletistaan. Kaltaisesi mätäpaiseet näyttävät kyllä niin selvästi sen mitä mätää äärioikeistolaisessa persuilussa on.
Sinulta meni taas vouhottamisen puolelle. Tässä aloituksessa puhutaan vasemmistolaisten toteuttamista äärimmäisen raaoista ja sadistisista kansanmurhista, joissa kuollut pitkälti yli 100milj ihmistä.
No kerrohan kaikkia vasureita vimmaisesti vihaava äärioikeistolainen?
Kun Suomen yksi suurimpia puolueita on Demarit, niin mitä niille demareille pitäisi sinun mielestäsi tehdä? Pitääkö kaikki demarit ampua, vai riittääkö puolueen kieltäminen ja julistaminen laittomaksi ja kaikkien demareiden sulkeminen vankileireille?
Sinä olet ulvonut tuota samaa täällä kai jo vuosia eivätkä edes toiset persut enää ota sinua vakavasti.
huonosti muistaa. ennen ei välitetty maailman asioista hoidettiin enemmän oman maan asioita. niin se maailma on mennyt erilailla
Hyvässä muistissa on. Kun bolseviikit tuli valtaan, alkoi välittömät kidutukset ja pidätykset, kun punakhmeerit, alkoi kyyditykset kuoleman kentille.
No, minä en ollut vielä syntynyt, eikä äitinikään, kun bolsevikit nousivat valtaan venäjällä. Isäni oli tuolloin vasta 3- vuotias. Aika vaikeata muistaa. Mä nyt pyrin elämään nykyistä todellisuutta. Eihän neulkuakaan ole enää olemassa.
Tiesithän vasemmistolaisten hiljattain Venezuelaan perustamasta hirmuhallinnosta? 7milj ihmistä joutunut maanpakoon.
Miten jotain voi muistaa jos ei ollut vielä silloin edes syntynyt.
Ei ne muista. Natsien kyllä. Mutta toisaalta ei ne perusta juutalaisten turvallisuudesta pätkääkään kun haalivat heidän vihollisia suoraan lähi-idästä Suomeen.
Minä persuna rukoilen siunausta juutalaisille. Tekeekö vihervassut näin?
Minä vihaan kahta suurta (nykyään vain yksi aate jäljellä eli vasemmistoaate) aatetta jotka ovat aiheuttaneet vain tuhoa ja kuolemaa ihmiskunnan historiassa. Natsismi ja vasemmistoaate. Siinä ne ois, kaksi marjaa. Kumpikin on käytännössä sama aate. Tämä on tutkittu Helsingin yliopistossa.
Teoriassa niillä voi vähän eroa olla, mutta käytännössä samanlaisia murha-aatteita.
Venäjä ja eu ovat sen aatteen systeemeitä. Putte on kgp-ukko taustaltaan. Ei hänen punaväri mihinkään lähde.
Suomea voisi kuvata siten että se pyörii kahden pakaran välissä kuin herne. Se ei tiedä mihin se kulloinkin kumartaa.
Paras Suomelle olisi kun se eroaisi kommunismista ja olisi itsenäinen jälleen. Nato on hyvä asia ja sen takia emme tarvitse kommunismia (eu) mihinkään. Se on vain kaupankäynnin este.
Jatkuvasti syytää kiristyksiä, määräyksiä, ukaaseja, uhkauksia, rahanpyyntöjä, rangaistuksia Suomelle. On hittolainen tämä kansa sitten hölmöä kun haluaa olla käskyläisenä, orjana. Eu ei todellakaan ole mikään demokratia.
Sosialismi ei milloinkaan voi olla demokratia. Sen aate jo kumoaa.
Ranskalaisten toimittajien kokoama "kommunismin musta kirja" niminen tietokirja laskee että äärivasemmistolaiset ovat aatteensa nimissä tappaneet ja murhanneet yli sataa miljoonaa ihmistä.
Muistatko vielä kun Persut ottivat 35 000 Irakilaista 2015.
Uuh! Kivaa äärivasemmistolaista whataboutismia! Hienosti tehty, haepa 100 ruplan bonuksesi kassalta illan päätteeksi!
Huvittavaa kuunnella kun Persu inisee.
Sinäkin olet tuollainen räkänokka, sinusta tuskin miestä koskaatule.
Esitä faktoja, millä kumoat aloituksen, muutoin 🥱🥱
Ei hän kykene siihen.
Nämä harhaiset persupurkaukset ovat kyllä huvittavia. Niin huvittavia että on jo vaikea uskoa edes persujen olevan oikeasti noin harhaisia. Joku trollailee lämpimikseen esittämällä mahdollisimman typerää ja vastenmielistä persua?
Esitä faktoja tai 🥱🥱
Ota huomioon että kyseessä on jokin äärioikeistolainen lahkolaispersu. Pohjattomalla tyhmyydellä ei ole pohjaa.
En muista. Kommunistien ja äärioikeiston tekemiä tai pikemminkin teetättämiä (esim. Stalin ei tietääkseni ole tappanut ketään) kyllä, tosin esim. Pohjois-Korean kommunistipuolue muutti nimensä 2007. Ja esim. Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue oli äärioikeistolainen puolue joka ottaessaan kaiken vallan itselleen lakkautti kommunistipuolueen ja sosialidemokraattisen puolueen.
Sama aate samat kujeet.
"Stalin ei tietääkseni ole tappanut ketään" jotenkin surullista että Suomessa asuu vielä vuona 2023 ihmisiä (vasemmistolaisia? kommunisteja?) jotka ajattelevat näin.
Irroitit kohdan asiayhteydestä.
Suora lainaus kommentista. Ja yhäkin olen sitä mieltä, että on surullista huomata Suomessa asuvan vielä vuona 2023 ihmisiä (vasemmistolaisia? kommunisteja?) jotka ajattelevat näin.
En muista. Niitä on niin paljon.
Aina voi oppia uutta. Tässä värikäs ja mielenkiintoinen tarina Hitlerin opeista innostuneesta äärioikeistolaisesta poliitikosta Päiväntasaajan Guineassa.
https://www.diktaattoriporssi.com/diktaattori/francisco-macias-nguema
Edelleen on jäänyt vastausta vaille, että mitä tämä kaikkia vasureita niin silmittömästi vihaava äärioikeistolainen haluaisi niille vasureille tehtävän?
Demarit on yksi kolmesta Suomen suurista puolueista. Mitä näille demareille pitää vasurivihaajan mielestä tehdä? Pitäisikö kaikki demarit ampua, vai riittääkö se että puolue kielletään ja julistetaan laittomaksi ja kaikki demarit vangitaan?
Kerro nyt mitä haluat tehtävän näille puolelle miljoonalle suomalaiselle?
SDP:tä äänesti viime vaaleissa 616 218 ihmistä, SDP:tä, vasemmistoliittoa ja vihreitä yhteensä lähes 1 miljoona ja 52 tuhatta ihmistä.
Jos nyt pitäydytään silti vain näissä demareissa, vaikka älyvapaan vouhottajan mielestä kaikki muut paitsi persut ovat kommunisteja.
Mutta eihän tämä äärioikeistolainen öyhöttäjä selvästikään uskalla vastata, koska tajuaa itsekin että se mitä hän oikeasti haluaisi kuulostaisikin ikävästi ihan samalta mitä tehtiin toisinajattelijoille kommunistimaissa.
Edelleenkään vasurivihaaja ei kehtaa kertoa mitä hän haluaisi tehtävän kaikille Suomen demareille. Mitä ilmeisemmin hävettää liikaa sanoa ääneen se mikä kyllä hyvin tiedetään.
Jaa, oliko se Li järjestelemässä asioita? Johan on nopea tyyppi.
Vasemmistolaiset viharyhmät saivat edellisissä eduskuntavaaleissa lähemmäs miljoona ääntä ja yli neljäsosan kansanedustajista. Luulisi, että Supo puuttuisi noiden viharyhmien, erityisesti Vasemmistoliiton, toimintaan kansalaisten suojelemiseksi.
Jostain syystä en ole kuitenkaan nähnyt niiden toiminnan rajoittamista. Ehkä osa Supon miehistä kuuluu samoihin porukoihin?
Supo on todennut että äärivasemmistolaisen terrorin uhka Suomessa on matala, kun taas äärioikeistolaisen terrorin uhka on voimistunut. Pahimmiksi uhiksi Suomessa Supo nimeää äärioikeistolaisen terrorismin ja radikaali-islamistisen terrorismin.
https://supo.fi/uhka-arvio
Mihin jäi neukku?