Apua. Olisiko vinkkejä siihen, miten pääsisi henkisesti irti ex-vaimosta, joka päätti lähteä suhteesta muutama kuukausi sitten ?
Olemme yhteishuoltajuudessa ja näin tiiviissä yhteydessä toiseen ns. "vanhempana", mutta kun itsellä on vielä tunteita monintavoin jäljellä... Aika varmaan parantaa mutta silti tunne on tunne ja järki on järki. Toista kun kaipaa mutta yhteenkään ei järjen mukaan halua palata.
Vinkkejä?
Olemme yhteishuoltajuudessa ja näin tiiviissä yhteydessä toiseen ns. "vanhempana", mutta kun itsellä on vielä tunteita monintavoin jäljellä... Aika varmaan parantaa mutta silti tunne on tunne ja järki on järki. Toista kun kaipaa mutta yhteenkään ei järjen mukaan halua palata.
Vinkkejä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin tutulta kuulostaa...
Erostasi on kulunut aivan HIRVITTÄVÄN vähän aikaa, joten on ihan normaalia, että tunnet vielä lähes sietämätöntä ikävää ja ahdistusta. Itselläni erosta puoli vuotta, ja vieläkin olen välillä kuin märkä nurkkaan heitetty rätti. Mutta hyviä päiviä on kuitenkin jo enemmän! niin käy myös sinulle, usko vaan! Sen neuvon annan, että älä hyppää liian nopeasti uuteen suhteeseen, nimittäin kokemusta on: se ei toimi. Varsinkin kun sydän vereslihalla tuot kaiken vanhan "paskan" uuteen suhteeseen. Anna itsellesi aikaa parantua. ole itsellesi armollinen! Sinulla on täysi syy tuntea tuskaa, vihaa ym. Muista itkeä.. kummasti se helpottaa. Olen itse huomennut, että liikunta tekee myös hyvää.
Ja kaikkein parasta tekee purkaa sydäntään jollekin hyvälle kuuntelijalle, joka osaa lausua juuri ne oikeat lohdutuksen sanat.
Toivotan sinulle jaksamista ja uskoa huomiseen. Näetkö..kyllä siellä pikku valo jo pilkottaa...
T. m
itellä on just tilanne päällä enkä oikein tiedä tällä hetkellä ulospääsyä tästä tilanteesta. tunteet velloo ylös ja alas eikä oikein mistään saa kiinni. olen kuitenkin ajatellu että en ole ainoa tässä maailmassa jolla on juuri samat ongelmat tällä hetkellä. vaimon lähtö tuntuu kuin joku tärkeä henkilö olis kuollu ja välillä kaikki on käsittämättömän raskasta, työnteko jne, haluttais vain olla jossakin ihan muualla ja kunpä tätä ei ois koskaan tapahtunutkaan. luultavasti pitäs taas löytää se kauan kadoksissa ollut itsetunto ja yrittää löytää se oma hautautunut minä ja jatkaa elämää eteenpäin kolhuista huolimatta. vaikeaaahan se on ja täytyy miettiä omaa elämää taaksepäin millainen sitä oli silloin kun tämä ns. Exäkin minuun rakastui.lapset kyllä pärjää kun hoitaa asiat järkevästi ja puhuu niille ja antaa uskoa tulevaisuuteen. eihän ne kuitenkaan ole menettänyt teitä lopullisesti, systeemi vain muuttuu.
Sama juttu täälä ikävä on ja kaipuu.Mut sit ,kun ajattelee järjellä tilanne on toinen.Siitä asiasta olen samaa mieltä et uuteen suhteeseen ei missään nimessä kannata heti ryhtyä siinä satuttaa itseä ja toista osapuolta.Onneksi on tämä työ mikä vie ajatukset muuaalle.Teen vielä kolmivuoroa.Joka päivä auttaa asiassa tuntuu paremmalta.
Olet saanut jo edellä tosi hyviä ohjeita eli aika auttaa. Itseltä ei saa vaatia mahdottomia ja uutta vakavaa suhdetta on turha harkita niin kauan kun ajattelet lämmöllä ex.vaimoasi. Minulla on erosta 2 v aikaa ja olen ollut viimeisen puoli vuotta vahva, oma itseni :)
Ja minulla on kokemusta eron jälkeen miehistä jotka ovat vielä henkisesti kiinni ex.ssä!! Ne suhteet haluan unohtaa koska niissä satutin itseäni paljon enemmän kuin erossa...eli mieti tarkkaan asiat ennenkuin lupaat kellekään naiselle mitään. Sitäpaitsi...sinkkuna on ihan kiva olla:) Etsi vain juttukavereita jotka kokeneet samaa... Tsemppiä!
Minulla on nyt aikaa kolme kuukautta siitä, kun sain tietää mieheni toisesta suhteesta. Olen käynyt kaikki tunteet asiassa läpi, ja vielä varmaan tulee vaikeitakin hetkiä. Kuitenkin nyt alkaa jo vähän kirkastua synkimmistä hetkistä, ja vahvimmat positiiviset tunteet miestä kohtaan ovat väistyneet. Alan päästä vähitellen siis henkisesti irti, ja vahvoille muutenkin. En tunne enää itseäni yhtään huonoksi tuon pettämisen jälkeen, vaan ehkä entistä vahvemmaksi ja paremmaksi. Uutta vakavaa suhdetta en halua edes harkita pariin vuoteen, mutta kavereita ja ystäviä (miespuolisia) voi kyllä olla, kunhan heillekin kertoo rehellisesti, että ei ole tositarkoituksella liikkeellä.
Just asumuserossa! On yhteishuoltajuus ja oma kämppä tulossa.Nyt tuntuu vaikealta! Haluaisi yrittää ja saada perheen kasaan, mutta järki sanoo, ettei kannata kun toinen on sanonut, ettei ole enää tunteita minua kohtaan. OLen yrittänyt kaikkeni, mutta yksin on vaikeata parisuhdetta pitää kasassa. Terapiaakin olen ehdottanut, mutta ei käy! Joskus tuntuu, että on nostettava kädet pystyyn ja luovutettava. Tämä asumusero on viimeinen konsti. Joko hän kaipaa minua takaisin tai sitten tulee ero! Muuta vaihtoehtoa ei enää ole. Loputtomiin ei rakkaudettomassa suhteessa voi elää.Kumpikin on ansainnut parempaa! Lapseni kohtalo minua harmittaa!! Henkisesti olen aika hajalla!
Tuntuipas oudolta lukea sun tekstis... oli aivan pilkulleen, ku mun oma tilanteeni. Ainoo poikkeus on, että meillä molemmat rakastaa, mut ei vaan saada toimimaan :´(
Voimia sinulle!!! Eiköhän me tästä selvitä, katos kun fiksut pärjää, ja muut siinä siivellä.