Katselin Yotubesta piispa Munib Younanin puhetta Tapiolan kirkosta ja hämmästykseni oli melkoinen.
Aluksi piispa kertoi terveisiä PLO:n presidentti Mahmud Abbasilta ja hän kertoi siitä vaikeasta tilanteesta, missä arabikristityt ovat Israelissa. Heidän määränsä pienenee koko ajan, kun kristityt muuttavat pois Israelista.
Mutta lopuksi piispa heitti varsinaisen pommin. Hän sanoi, että muslimit eivät vainoa heitä, vaan juutalaiset ja SIIONISTIKRISTITYT?????
Että mitä???
Tuohan on aivankuin jonkun terroristin puhetta.
Herää epäilys, että onkohan ko piispa PLO:n salainen agentti.
Hän ei yksilöinyt millään tavalla, miten kristityt vainoavat heitä mutta ei odottaisi piispalta noin törkeää kielenkäyttöä.
Piispa Younan ei ole koskaan arvostellut PLO:n toimintaa mutta Israelin toimia hän kyllä uskaltaa arvostella.
Hän ei maininnut mitään siitä, että muslimien hallitsemilla alueilla arabikristittyjen määrä vähenee koko ajan poismuuton johdosta. Gazassa, Beetlehemissä ja muilla PLO:n hallitsemilla alueilla arbikristityt ovat enää pienenä vähemmistönä. Eihän siellä ole siionistikristittyjä!!!!
Piispa ei uskaltanut arvostella PLO:n koulutuspolitiikkaa, vaikka lapset viedään jo pieninä kolutusleireille, jossa heille opetetaan aseiden käyttöä ja juutalaisten vihaamista. Heidän oppikirjoissaan ei mainita mitään Israel-nimisestä valtiosta vaan heidän kartoissaan on vain suuri Palestiina-niminen valtio!
Luterilaisen kirkon olisi syytä hieman valistaa piispaa
Miksi poistettiin piispan kirjoitus
90
969
Vastaukset
- Anonyymi
Evlut kirkko on antisemiitti.
- Anonyymi
Sen liberaalit.
- Anonyymi
Eikö löydy youtubestakaan?
- Anonyymi
Outoa,, että lut kirkko ei puutu tuon arabipiispan vääristelevään puheeseen.
Onko kirkossa palestiinalaistuttaminen jo noin pitkällä? - Anonyymi
Kyllä löytyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Outoa,, että lut kirkko ei puutu tuon arabipiispan vääristelevään puheeseen.
Onko kirkossa palestiinalaistuttaminen jo noin pitkällä?Istelko pitäisi olla joku sankarivaltio. Häntäheikin omaisuusvaltio.
- Anonyymi
Mistä tuo kirjotus löytyy?z
- Anonyymi
Yotubesta Tapiolan kirkossa olleesta Palestiina-symposiumista n 1 kk sitten.
- Anonyymi
"Seurakuntainen .fi kertoo samasta tilaisuudesta, jossa piispa Jolkkonen mollaa Israel-yhdistyksen puheenjohtajaa Risto Huvilaa.
Jolkkoselle Israelin tukeminen on kauhistus.
”Mutta lopuksi piispa heitti varsinaisen pommin. Hän sanoi, että muslimit eivät vainoa heitä, vaan juutalaiset ja SIIONISTIKRISTITYT?????
Että mitä???”
Mikä tuossa oli niin yllättävää? Näinhän se on ollut jo vuosia.
Juutalaiset eivät Israelissa hyvällä katso ylipäätään kristittyjä, etenkin jos he harrastavat käännytystoimintaa.
Kristilliset sionisti puolestaan vihaavat erityisesti palestiinalaiskristittyjä ja heidän välillään on ollut vuosikymmeniä juopaa. Johtuu vain siitä, että kristillinen sionismi keskittyy Israelin valtion tukemiseen.
Kristillinen sionismi on uskonnolliselta pohjalta rakentuva ideologia. Sen teologia on vierasta perinteisille protestanteille. Siinä uskotaan mm. sellaiseen, että kun kaikki juutalaiset ovat koottu Israeliin, Jeesus palaa. Samoin he uskovat että juutalaisille on vain oma pelastustie, samoin siihen liittyy dispensionalismia, eli siinä Jeesus pelastaa ihmisiä eri aikoina eri tavoin.- Anonyymi
ArtoTTT
"Gazassa ollut toimipiste täytyi sulkea muutamia vuosia sitten ääri-islamilaisen terrorin vuoksi.
– Hamas räjäytti vuonna 2007 toimipisteemme ja surmasi työntekijämme hänen kristillisen uskonsa vuoksi, Azazian sanoo.
Gazan kristityt ovat tehneet johtopäätöksensä. Vielä muutamia vuosia sitten heitä oli 1 500, nyt enää 700.
– Kristityt eivät voi elää vapaasti ääri-islamilaisen hallinnon alla. Siksi he muuttavat esimerkiksi Länsirannalle ja asuvat siellä sitten luvattomasti."
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/palestiinalaiskristitty-israelin-miehityksen-vuoksi-vanhan-testamentin-lukeminen-monille-kristityi/ - Anonyymi
Mummonmuori tuo taas esille voimakkaan inhonsa kristillisiä siionisteja ja yleensä uskovaisia kohtaan. Mutta miksi hän syyllistyy jatkuvasti valheeseen väittämällä, että juutalaiset Israelissa eivät katso hyvällä kristittyjen toimintaa???
Hän siteeraa lähinnä ICEJ:n periaatteita, mutta esim Suomessa se on vain pieni vähemmistö Israelia tukevien kristittyjen kentässä. Toki äänekäs sellainen.
Israelissa vain nuo ortodoksijuutalaiset vastustavat kristillistä toimintaa.Heitä on kansasta n 20 % mutta suuri enemmistö on täysin maallistuneita ja heistä suuri osa suhtautuu kristittyihin positiivisesti, etenkin kun nämä tekevät voimasta sosiaalista työtä.
Olen itse ollut Israelissa sosiaalisessa projektissa ja tiedän kokemuksesta sen, miten myönteisiä useimmat juutalaiset ovat kristittyihin.
Mummonmuori pakenee aina tuo "perinteisen protestantismin" nimen taakse: " Sen teologia on vierasta perinteisille protestanteille"??
Itse asiassa hän tarkoittaa omaa teologiaansa, jossa Raamatun arvovallalla ja profetiolla ei ole mitään arvoa, vaan hän leimaa kaikki liberaaliteologien tapaan ääriajatteluksi. Mutta hän ei voi kumota raamatullista totuutta siitä, että Jumalalla on Israelille erityissuunnitelma, josta kaikki ei ole vielä toteutunut, kuten esim Jer 31
"Auta, Herra, kansaasi,
Israelin jäännöstä'.
Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta,
kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä.
Heissä on sokeita ja rampoja
ynnä raskaita ja synnyttäväisiä:
suurena joukkona he palajavat tänne.
Itkien he tulevat,
ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen."
"Kuulkaa Herran sana, te kansat,
ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa:
Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava
ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa.
Sillä Herra on lunastanut Jaakobin
ja vapahtanut hänet häntä väkevämmän kädestä."
Ateistit ja liberaaliteologit eivät usko Raamatun ennustuksiin. - Anonyymi

Ateistit ja liberaaliteologit eivät usko Raamatun ennustuksiin.". Hän sanoi, että muslimit eivät vainoa heitä, vaan juutalaiset ja SIIONISTIKRISTITYT"?????
Mitähän piispa Younan tuolla tarkoitti?
Hän ei suostunut yksilöimään väitettään, vaan heitti ikävän syytöksen siionistikristittyjä kohtaan.
Lut kirkon pitäisi pyytää piispalta selitystä asiaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mummonmuori tuo taas esille voimakkaan inhonsa kristillisiä siionisteja ja yleensä uskovaisia kohtaan. Mutta miksi hän syyllistyy jatkuvasti valheeseen väittämällä, että juutalaiset Israelissa eivät katso hyvällä kristittyjen toimintaa???
Hän siteeraa lähinnä ICEJ:n periaatteita, mutta esim Suomessa se on vain pieni vähemmistö Israelia tukevien kristittyjen kentässä. Toki äänekäs sellainen.
Israelissa vain nuo ortodoksijuutalaiset vastustavat kristillistä toimintaa.Heitä on kansasta n 20 % mutta suuri enemmistö on täysin maallistuneita ja heistä suuri osa suhtautuu kristittyihin positiivisesti, etenkin kun nämä tekevät voimasta sosiaalista työtä.
Olen itse ollut Israelissa sosiaalisessa projektissa ja tiedän kokemuksesta sen, miten myönteisiä useimmat juutalaiset ovat kristittyihin.
Mummonmuori pakenee aina tuo "perinteisen protestantismin" nimen taakse: " Sen teologia on vierasta perinteisille protestanteille"??
Itse asiassa hän tarkoittaa omaa teologiaansa, jossa Raamatun arvovallalla ja profetiolla ei ole mitään arvoa, vaan hän leimaa kaikki liberaaliteologien tapaan ääriajatteluksi. Mutta hän ei voi kumota raamatullista totuutta siitä, että Jumalalla on Israelille erityissuunnitelma, josta kaikki ei ole vielä toteutunut, kuten esim Jer 31
"Auta, Herra, kansaasi,
Israelin jäännöstä'.
Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta,
kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä.
Heissä on sokeita ja rampoja
ynnä raskaita ja synnyttäväisiä:
suurena joukkona he palajavat tänne.
Itkien he tulevat,
ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen."
"Kuulkaa Herran sana, te kansat,
ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa:
Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava
ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa.
Sillä Herra on lunastanut Jaakobin
ja vapahtanut hänet häntä väkevämmän kädestä."
Ateistit ja liberaaliteologit eivät usko Raamatun ennustuksiin.ArtoTTT
Sakarja 12:2
»Minä teen Jerusalemista juovuttavan maljan kaikille ympärillä asuville kansoille. Myös Juuda joutuu ahdinkoon, kun Jerusalemia piiritetään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Sakarja 12:2
»Minä teen Jerusalemista juovuttavan maljan kaikille ympärillä asuville kansoille. Myös Juuda joutuu ahdinkoon, kun Jerusalemia piiritetään.Amen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
"Gazassa ollut toimipiste täytyi sulkea muutamia vuosia sitten ääri-islamilaisen terrorin vuoksi.
– Hamas räjäytti vuonna 2007 toimipisteemme ja surmasi työntekijämme hänen kristillisen uskonsa vuoksi, Azazian sanoo.
Gazan kristityt ovat tehneet johtopäätöksensä. Vielä muutamia vuosia sitten heitä oli 1 500, nyt enää 700.
– Kristityt eivät voi elää vapaasti ääri-islamilaisen hallinnon alla. Siksi he muuttavat esimerkiksi Länsirannalle ja asuvat siellä sitten luvattomasti."
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/palestiinalaiskristitty-israelin-miehityksen-vuoksi-vanhan-testamentin-lukeminen-monille-kristityi/Hyvä Arto!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
". Hän sanoi, että muslimit eivät vainoa heitä, vaan juutalaiset ja SIIONISTIKRISTITYT"?????
Mitähän piispa Younan tuolla tarkoitti?
Hän ei suostunut yksilöimään väitettään, vaan heitti ikävän syytöksen siionistikristittyjä kohtaan.
Lut kirkon pitäisi pyytää piispalta selitystä asiaan.Mm. termi "siionistikristitty" on sellainen, että eri ihmiset ja eri yhteisöt voivat tarkoittaa sillä aivan eri asioita. Tuon vuoksi olisi hyvä monessa tilanteessa kertoa, ainakin kysyttäessä, mitä puhuja/kirjoittaja milläkin termillä tarkoittaa.
Hyvä esimerkki tästä on Palestiina ja palestiinalaiset. He, jotka näistä eniten pitävät ääntä menevät täysin mykiksi, mikäli heiltä kysyy, mitä he näillä tarkoittavat. Se tosin taitaa johtua siitä, että näitä ilmaisuja on hyvin vaikea käyttää johdonmukaisesti, mikäli tarkoituksena on vain taistella Israelia vastaan. Anonyymi kirjoitti:
Mummonmuori tuo taas esille voimakkaan inhonsa kristillisiä siionisteja ja yleensä uskovaisia kohtaan. Mutta miksi hän syyllistyy jatkuvasti valheeseen väittämällä, että juutalaiset Israelissa eivät katso hyvällä kristittyjen toimintaa???
Hän siteeraa lähinnä ICEJ:n periaatteita, mutta esim Suomessa se on vain pieni vähemmistö Israelia tukevien kristittyjen kentässä. Toki äänekäs sellainen.
Israelissa vain nuo ortodoksijuutalaiset vastustavat kristillistä toimintaa.Heitä on kansasta n 20 % mutta suuri enemmistö on täysin maallistuneita ja heistä suuri osa suhtautuu kristittyihin positiivisesti, etenkin kun nämä tekevät voimasta sosiaalista työtä.
Olen itse ollut Israelissa sosiaalisessa projektissa ja tiedän kokemuksesta sen, miten myönteisiä useimmat juutalaiset ovat kristittyihin.
Mummonmuori pakenee aina tuo "perinteisen protestantismin" nimen taakse: " Sen teologia on vierasta perinteisille protestanteille"??
Itse asiassa hän tarkoittaa omaa teologiaansa, jossa Raamatun arvovallalla ja profetiolla ei ole mitään arvoa, vaan hän leimaa kaikki liberaaliteologien tapaan ääriajatteluksi. Mutta hän ei voi kumota raamatullista totuutta siitä, että Jumalalla on Israelille erityissuunnitelma, josta kaikki ei ole vielä toteutunut, kuten esim Jer 31
"Auta, Herra, kansaasi,
Israelin jäännöstä'.
Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta,
kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä.
Heissä on sokeita ja rampoja
ynnä raskaita ja synnyttäväisiä:
suurena joukkona he palajavat tänne.
Itkien he tulevat,
ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen."
"Kuulkaa Herran sana, te kansat,
ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa:
Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava
ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa.
Sillä Herra on lunastanut Jaakobin
ja vapahtanut hänet häntä väkevämmän kädestä."
Ateistit ja liberaaliteologit eivät usko Raamatun ennustuksiin.”Mummonmuori tuo taas esille voimakkaan inhonsa kristillisiä siionisteja ja yleensä uskovaisia kohtaan. Mutta miksi hän syyllistyy jatkuvasti valheeseen väittämällä, että juutalaiset Israelissa eivät katso hyvällä kristittyjen toimintaa???”
Ei siinä mitään inhoa ole, ihan vain kyseenalaistamista näitä liikkeitä kohtaan. Muuten suhtaudun heihin aika neutraalista.
En syyllisty valheeseen, vaan tuon esille sen, miten mm. Israelin hallitus pitää rahan vuoksi hyviä suhteita Yhdysvaltoihin vaikka ei kristittyjä niin arvostakaan. Ja kuten itse tuot esille ”Israelissa vain nuo ortodoksijuutalaiset vastustavat kristillistä toimintaa. Heitä on kansasta n 20 % mutta suuri enemmistö on täysin maallistuneita.” Todellakin ortodoksijuutalaiset pitävät kovaa ääntä ja eivät hyväksy kristittyjä, tosin jotkut eivät hyväksy vain käännytystyötä.
Maallistuneita juutalaisia on valtava määrä, eikä tietenkään silloin uskonto ole mikään ongelma.
”Mummonmuori pakenee aina tuo "perinteisen protestantismin" nimen taakse: " Sen teologia on vierasta perinteisille protestanteille"??”
Täsmennän sitä, sillä protestanteissa on olemassa niin uuskonservatiiveja (tämän ajan konservatiivisuutta, mikä ei enää nojaa varsinaiseen perinteeseen) konservatiiveja sekä vapaa mielisiä ja valta osa on tuolta ja väliltä.
Uuskonservatiivisuus on etenkin tätä eri tunnustukuntii sitoutumatonta joukkoa, ilmenee lähinnä liikkeinä. Samoin heidän Raamatun tulkintansa on uusinta(fundamentalismi), eli joskus 1900 luvun alussa syntynyttä ja mikä on saanut uusia muotoja tuossa 1950 luvulta lähtien. Vanhat kirkot eivät sitä käytä, eikä ole koskaan käyttäneet.
”Itse asiassa hän tarkoittaa omaa teologiaansa, jossa Raamatun arvovallalla ja profetiolla ei ole mitään arvoa, vaan hän leimaa kaikki liberaaliteologien tapaan ääriajatteluksi.”
Ei todellakaan ole ääriajattelua Raamatun arvovalta tai jotkut profetiatkaan Raamatussa. Miksi vääristelet kaiken?Anonyymi kirjoitti:
Mm. termi "siionistikristitty" on sellainen, että eri ihmiset ja eri yhteisöt voivat tarkoittaa sillä aivan eri asioita. Tuon vuoksi olisi hyvä monessa tilanteessa kertoa, ainakin kysyttäessä, mitä puhuja/kirjoittaja milläkin termillä tarkoittaa.
Hyvä esimerkki tästä on Palestiina ja palestiinalaiset. He, jotka näistä eniten pitävät ääntä menevät täysin mykiksi, mikäli heiltä kysyy, mitä he näillä tarkoittavat. Se tosin taitaa johtua siitä, että näitä ilmaisuja on hyvin vaikea käyttää johdonmukaisesti, mikäli tarkoituksena on vain taistella Israelia vastaan.”Mm. termi "siionistikristitty" on sellainen, että eri ihmiset ja eri yhteisöt voivat tarkoittaa sillä aivan eri asioita.”
Tuota, ei sen pitäisi olla. Aikoinaan käytettiin tuota termiä ilmaisemaan niitä kristittyjä, jotka omalla tavallaan kannattivat sionismia (sionismi puolestaan ei ole mikään uskonnollinen termi). Nykyään tarkempi ilmaisu on kristillinen sionismi ja se on kyllä mielestäni aika hyvin määritelty.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”Mummonmuori tuo taas esille voimakkaan inhonsa kristillisiä siionisteja ja yleensä uskovaisia kohtaan. Mutta miksi hän syyllistyy jatkuvasti valheeseen väittämällä, että juutalaiset Israelissa eivät katso hyvällä kristittyjen toimintaa???”
Ei siinä mitään inhoa ole, ihan vain kyseenalaistamista näitä liikkeitä kohtaan. Muuten suhtaudun heihin aika neutraalista.
En syyllisty valheeseen, vaan tuon esille sen, miten mm. Israelin hallitus pitää rahan vuoksi hyviä suhteita Yhdysvaltoihin vaikka ei kristittyjä niin arvostakaan. Ja kuten itse tuot esille ”Israelissa vain nuo ortodoksijuutalaiset vastustavat kristillistä toimintaa. Heitä on kansasta n 20 % mutta suuri enemmistö on täysin maallistuneita.” Todellakin ortodoksijuutalaiset pitävät kovaa ääntä ja eivät hyväksy kristittyjä, tosin jotkut eivät hyväksy vain käännytystyötä.
Maallistuneita juutalaisia on valtava määrä, eikä tietenkään silloin uskonto ole mikään ongelma.
”Mummonmuori pakenee aina tuo "perinteisen protestantismin" nimen taakse: " Sen teologia on vierasta perinteisille protestanteille"??”
Täsmennän sitä, sillä protestanteissa on olemassa niin uuskonservatiiveja (tämän ajan konservatiivisuutta, mikä ei enää nojaa varsinaiseen perinteeseen) konservatiiveja sekä vapaa mielisiä ja valta osa on tuolta ja väliltä.
Uuskonservatiivisuus on etenkin tätä eri tunnustukuntii sitoutumatonta joukkoa, ilmenee lähinnä liikkeinä. Samoin heidän Raamatun tulkintansa on uusinta(fundamentalismi), eli joskus 1900 luvun alussa syntynyttä ja mikä on saanut uusia muotoja tuossa 1950 luvulta lähtien. Vanhat kirkot eivät sitä käytä, eikä ole koskaan käyttäneet.
”Itse asiassa hän tarkoittaa omaa teologiaansa, jossa Raamatun arvovallalla ja profetiolla ei ole mitään arvoa, vaan hän leimaa kaikki liberaaliteologien tapaan ääriajatteluksi.”
Ei todellakaan ole ääriajattelua Raamatun arvovalta tai jotkut profetiatkaan Raamatussa. Miksi vääristelet kaiken?Olet tyypilinen vassari joka vihaa Israelia ja puolusta muslimeita.

Ei todellakaan ole ääriajattelua Raamatun arvovalta tai jotkut profetiatkaan Raamatussa. Miksi vääristelet kaiken?Taas meni pieleen: "En syyllisty valheeseen, vaan tuon esille sen, miten mm. Israelin hallitus pitää rahan vuoksi hyviä suhteita Yhdysvaltoihin "!!!
Kyllä Israel pitää yllä hyviä suhteita USA:han lähinnä sen takia, että se on ainoa maa, joka turvaa Israelin olemassaolon. Ilman USA:N antamaa sotilasapua se olisi jo hävitetty Lähi Idästä. Israel ei tarvitse rahaa, sillä rikkaat juutalaiset pystyvät kyllä rahoittamaan sitä.
USA:ssa on n 7 miljoonaa juutalaista ja USA:n presidentit ovat kiinnostuneita tuollaisesta äänestäjäjoukosta.
Kristillinen siionismi syntyi Englannissa 1800-luvun loppupuolella, kun eräät kristityt , lähinnä anglikaanikirkosta, ymmärsivät sen, että juutalaisten paluu kotimaahansa oli Raamatun ennustamaa.
Mummon ihailemat liberaaliteologit eivät usko tätäkään ennustusta , enkä tiedä, että he uskoisivat mitään Raamatun ennustusta, joka on käynyt toteen.
Tuo on totta: "Vanhat kirkot eivät sitä käytä, eikä ole koskaan käyttäneet."
Nuo vanhat kirkot ovat kautta historian vainonneet juutalaisia, enkä viitsi nyt mainita Martti Lutheria. Ne ovat omineet itselleen Israelia koskevat lupaukset, mutta jättävät Israelille kiroukset. Paavi oli yksi suurimpia Hitlerin auttajia ja tukijoita.
Sanoppas edes yksi lopunaikaa koskeva ennustus, jonka sinä hyväksyt ja joka on toteutunut. Hyväksytkö edes sitä, että Raamattu ennustaa selvästi sen, että juutalaiset palaavat omaan maahansa?
Sitähän esim ei piispa Younan usko, vaan haluaa Abbasin tavoin hävittää juutalaiset Israelista ja perustaa Palestiinan valtio. Anonyymi kirjoitti:
Taas meni pieleen: "En syyllisty valheeseen, vaan tuon esille sen, miten mm. Israelin hallitus pitää rahan vuoksi hyviä suhteita Yhdysvaltoihin "!!!
Kyllä Israel pitää yllä hyviä suhteita USA:han lähinnä sen takia, että se on ainoa maa, joka turvaa Israelin olemassaolon. Ilman USA:N antamaa sotilasapua se olisi jo hävitetty Lähi Idästä. Israel ei tarvitse rahaa, sillä rikkaat juutalaiset pystyvät kyllä rahoittamaan sitä.
USA:ssa on n 7 miljoonaa juutalaista ja USA:n presidentit ovat kiinnostuneita tuollaisesta äänestäjäjoukosta.
Kristillinen siionismi syntyi Englannissa 1800-luvun loppupuolella, kun eräät kristityt , lähinnä anglikaanikirkosta, ymmärsivät sen, että juutalaisten paluu kotimaahansa oli Raamatun ennustamaa.
Mummon ihailemat liberaaliteologit eivät usko tätäkään ennustusta , enkä tiedä, että he uskoisivat mitään Raamatun ennustusta, joka on käynyt toteen.
Tuo on totta: "Vanhat kirkot eivät sitä käytä, eikä ole koskaan käyttäneet."
Nuo vanhat kirkot ovat kautta historian vainonneet juutalaisia, enkä viitsi nyt mainita Martti Lutheria. Ne ovat omineet itselleen Israelia koskevat lupaukset, mutta jättävät Israelille kiroukset. Paavi oli yksi suurimpia Hitlerin auttajia ja tukijoita.
Sanoppas edes yksi lopunaikaa koskeva ennustus, jonka sinä hyväksyt ja joka on toteutunut. Hyväksytkö edes sitä, että Raamattu ennustaa selvästi sen, että juutalaiset palaavat omaan maahansa?
Sitähän esim ei piispa Younan usko, vaan haluaa Abbasin tavoin hävittää juutalaiset Israelista ja perustaa Palestiinan valtio.”. Kyllä Israel pitää yllä hyviä suhteita USA:han lähinnä sen takia, että se on ainoa maa, joka turvaa Israelin olemassaolon. Ilman USA:N antamaa sotilasapua se olisi jo hävitetty Lähi Idästä. Israel ei tarvitse rahaa, sillä rikkaat juutalaiset pystyvät kyllä rahoittamaan sitä.”
Tuota, Israelissa on syntynyt useita monikansallisia menestyviä yrityksiä. Siellä teknologia alan yritykset ovat menestyviä mutta myös elektroniikkaa, elintarviketeollisuutta jne. on. Yksi tuottavimmista on sotateollisuus.
Mitä tulee tuohon Yhdysvaltain rahoitukseen, niin se on todella suurta. Yhdysvallat antaa Israelilla rahaa, jotta se ostaa Yhdysvalloista sotatarvikkeita (sotateollisuus on Yhdysvalloissa iso ala), ja käyttää osan omaan sotateollisuuden tuotantoon, jota myy. Suomikin on ostanut sieltä.
Yhdysvallat tukee montaa muutakin maata, mm. palestiinalaispakolaisten avustusjärjestöltä UNRWA:ta sadoilla miljoonilla dollareilla, samoin Egyptiä jne.
”USA:ssa on n 7 miljoonaa juutalaista ja USA:n presidentit ovat kiinnostuneita tuollaisesta äänestäjäjoukosta.”
Tuota, USA:ssa juutalaiset ovat olleet pääsääntöisesti demokraatteja eivät juuri tue näitä evankelikaalisia kristillisiä sionisteja.
”Kristillinen siionismi syntyi Englannissa 1800-luvun loppupuolella, kun eräät kristityt , lähinnä anglikaanikirkosta, ymmärsivät sen, että juutalaisten paluu kotimaahansa oli Raamatun ennustamaa.”
Aivan, eli se on uusi oppi, joka on syntynyt kristinuskoon varsin myöhään. Sen vuoksi moni kirkko pitää sitä ns. harhaoppina. Tosin evankelikaalit ovat jakaantuneet kahteen osaan, eli kaikki eivät heistä hyväksy tätä poliittista kristinuskoa.
Moni vapaiden suuntien edustajakaan ei hyväksy kristillistä sionismia?
”Alla oleva Hengellisten johtajien lausunto ICEJ:sta”
Allekirjoittajat: Juhani Aitomaa, Kai Antturi, Toivo Haapala, Pertti Hänninen, Jouko Mustila Jouko Rajala, Pirkko Säilä, Eero Junkkaala, Jukka Koistinen, Leo Meller, Seppo Norjanen, Jouni Turtiainen
”Todellisuudessa kyseessä olevan kristillisen sionismin opetus on hämmentävä ja ei-raamatullinen näkemyksessään koskien juutalaisten evankeliointia.
Liike painottaa itse muodostamansa "kristillisen suurlähetystön" nimissä tapahtuvaa poliittista vaikuttamista…”
”Liikkeeltä puuttuu suurelta osin Israelin messiaanisten seurakuntien tuki.”
”Liikkeen opetukseen kuuluu termi "jäännöskansa", jolla tarkoitetaan lopun ajan seurakuntaa yhteen liittyneenä juutalaisen kansan kanssa. Raamattu ei opeta tällaista tulevaisuudessa tapahtuvaa liittoa, vaan jo nyt uskon kautta Jeesukseen juutalaiset ja pakanat ovat yksi Jumalan kansa. Tätä painottavat myös uskonveljemme Israelissa, jotka pyytävät meidän apuamme.”
Oikeastaan kristilliset sionistit käyttävät juutalaisia hyödykseen tavoitellessaan omaa pelastustaan.
”Nuo vanhat kirkot ovat kautta historian vainonneet juutalaisia”
Mikäli tutustut historiaan, niin kristityt aloittivat juutalaisvainot jo melko varhain. Tämä ikävä totuus on osattava tunnustaa. Oikeastaan vasta toisen maailmanlopun aikana alettiin kokea siitä häpeää, ja juutalaisia alettiin arvostamaan.
”Sanoppas edes yksi lopunaikaa koskeva ennustus, jonka sinä hyväksyt ja joka on toteutunut.”
Suhtaudun aina suurella varauksella erilaisiin ennustuksiin, myös Raamatussa oleviin.
Näin siksi, että ne on aina kirjoitettu sellaisella kielellä, mikä mahdollistaa niiden varsin laajan tulkinnan. Osa noista ennustuksista koskee silloista aikaa, osaa voidaan tulkita melkein mihin vain.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”. Kyllä Israel pitää yllä hyviä suhteita USA:han lähinnä sen takia, että se on ainoa maa, joka turvaa Israelin olemassaolon. Ilman USA:N antamaa sotilasapua se olisi jo hävitetty Lähi Idästä. Israel ei tarvitse rahaa, sillä rikkaat juutalaiset pystyvät kyllä rahoittamaan sitä.”
Tuota, Israelissa on syntynyt useita monikansallisia menestyviä yrityksiä. Siellä teknologia alan yritykset ovat menestyviä mutta myös elektroniikkaa, elintarviketeollisuutta jne. on. Yksi tuottavimmista on sotateollisuus.
Mitä tulee tuohon Yhdysvaltain rahoitukseen, niin se on todella suurta. Yhdysvallat antaa Israelilla rahaa, jotta se ostaa Yhdysvalloista sotatarvikkeita (sotateollisuus on Yhdysvalloissa iso ala), ja käyttää osan omaan sotateollisuuden tuotantoon, jota myy. Suomikin on ostanut sieltä.
Yhdysvallat tukee montaa muutakin maata, mm. palestiinalaispakolaisten avustusjärjestöltä UNRWA:ta sadoilla miljoonilla dollareilla, samoin Egyptiä jne.
”USA:ssa on n 7 miljoonaa juutalaista ja USA:n presidentit ovat kiinnostuneita tuollaisesta äänestäjäjoukosta.”
Tuota, USA:ssa juutalaiset ovat olleet pääsääntöisesti demokraatteja eivät juuri tue näitä evankelikaalisia kristillisiä sionisteja.
”Kristillinen siionismi syntyi Englannissa 1800-luvun loppupuolella, kun eräät kristityt , lähinnä anglikaanikirkosta, ymmärsivät sen, että juutalaisten paluu kotimaahansa oli Raamatun ennustamaa.”
Aivan, eli se on uusi oppi, joka on syntynyt kristinuskoon varsin myöhään. Sen vuoksi moni kirkko pitää sitä ns. harhaoppina. Tosin evankelikaalit ovat jakaantuneet kahteen osaan, eli kaikki eivät heistä hyväksy tätä poliittista kristinuskoa.
Moni vapaiden suuntien edustajakaan ei hyväksy kristillistä sionismia?
”Alla oleva Hengellisten johtajien lausunto ICEJ:sta”
Allekirjoittajat: Juhani Aitomaa, Kai Antturi, Toivo Haapala, Pertti Hänninen, Jouko Mustila Jouko Rajala, Pirkko Säilä, Eero Junkkaala, Jukka Koistinen, Leo Meller, Seppo Norjanen, Jouni Turtiainen
”Todellisuudessa kyseessä olevan kristillisen sionismin opetus on hämmentävä ja ei-raamatullinen näkemyksessään koskien juutalaisten evankeliointia.
Liike painottaa itse muodostamansa "kristillisen suurlähetystön" nimissä tapahtuvaa poliittista vaikuttamista…”
”Liikkeeltä puuttuu suurelta osin Israelin messiaanisten seurakuntien tuki.”
”Liikkeen opetukseen kuuluu termi "jäännöskansa", jolla tarkoitetaan lopun ajan seurakuntaa yhteen liittyneenä juutalaisen kansan kanssa. Raamattu ei opeta tällaista tulevaisuudessa tapahtuvaa liittoa, vaan jo nyt uskon kautta Jeesukseen juutalaiset ja pakanat ovat yksi Jumalan kansa. Tätä painottavat myös uskonveljemme Israelissa, jotka pyytävät meidän apuamme.”
Oikeastaan kristilliset sionistit käyttävät juutalaisia hyödykseen tavoitellessaan omaa pelastustaan.
”Nuo vanhat kirkot ovat kautta historian vainonneet juutalaisia”
Mikäli tutustut historiaan, niin kristityt aloittivat juutalaisvainot jo melko varhain. Tämä ikävä totuus on osattava tunnustaa. Oikeastaan vasta toisen maailmanlopun aikana alettiin kokea siitä häpeää, ja juutalaisia alettiin arvostamaan.
”Sanoppas edes yksi lopunaikaa koskeva ennustus, jonka sinä hyväksyt ja joka on toteutunut.”
Suhtaudun aina suurella varauksella erilaisiin ennustuksiin, myös Raamatussa oleviin.
Näin siksi, että ne on aina kirjoitettu sellaisella kielellä, mikä mahdollistaa niiden varsin laajan tulkinnan. Osa noista ennustuksista koskee silloista aikaa, osaa voidaan tulkita melkein mihin vain.Hienoa, että uskallat tunnustaa sen, että et usko Raamatun ennustuksiin. Tuohan on teidän liberaaliteologien kanta. Oikea nimitys teille olisi "luopioteologit," joista Raamattu sanoo: "Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman."
Eihän kaikki heistä usko edes Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen ja syntien sovitukseen. Jeesus on heille vain eräs historian suurista opettajista. Sinun kannastasi ristintyöhön en tiedä.
Tuossa olet oikeassa: "Mikäli tutustut historiaan, niin kristityt aloittivat juutalaisvainot jo melko varhain."
Juuri nuo ihailemasi "perinteiset kirkot" aloittivat juutalaisten vainoamisen joskus 300-luvulla, ja useimmat kirkkoisät olivat antisemiittejä, ja juutalaisten vainoaminen on jatkunut läpi keskiajan. Muistat varmaan Lutherin.
Koska et usko Raamatun profetioihin, niin sen tähden et näe juutalaisten muuttamista Israeliinkaan profetioiden täyttymyksenä joten ymmärrän inhosi siionistikristittyjä kohtaan. Jeesushan lupasi tulla takaisin , mutta tätäkään liberaaliteologit eivät usko.Raamatussa on SELVÄSTI ennustettu sekin, miten juutalaiset tulevat mm lentokoneilla maahan:
Jes 60
"Nosta silmäsi, katso ympärillesi: kaikki nämä ovat kokoontuneet, tulevat sinun tykösi; sinun poikasi tulevat kaukaa, sinun tyttäriäsi kainalossa kannetaan."
" Keitä ovat nuo, jotka lentävät niinkuin pilvet ja niinkuin kyyhkyset lakkoihinsa?
Merensaaret odottavat minua, ja etumaisina tulevat Tarsiin-laivat tuodakseen sinun lapsesi kaukaa; hopeansa ja kultansa heillä on mukanansa Herran, sinun Jumalasi, nimelle, Israelin Pyhälle, sillä hän kirkastaa sinut."
Sinä sekoitat kaikki siionistikristityt ICEJ:hin, joka on lähinnä poliittinen järjestö ja joiden teologia on juuri mainitsemaasi ja joita Israelin messiaaniset seurakunnatkaan eivät hyväksy, mutta suurin osa meistä Suomessa asuvista kristillisistä siionisteistä ei ole sillä kannalla, vaan uskomme yksinkertaisesti Raamatun ennustuksiin siitä, että Jumala kerää juutalaiset omaan maahansa ja suurten ahdistuksien kautta juutalaiset ottavat vastaan Jeesuksen Messiaanaan. Tämä on Raamatun ilmoitus joita piispa Younankaan ei usko ja siksi hän pui nyrkkiä ja huusi: "Älkää puhuko minulle Raamatusta."
Outoa puhetta piispalta. Raamatustaei saisi puhua!
Sanoihan Jeesus heille poislähtiessään: "Te ette näe minua ennenkuin sanotte: siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen."
Israelin maassa on tilaa myös palestiinalaisille ja Raamattu kehoittaakin juutalaisia elämään sovussa heidän kanssaan.
En tiedä johtuuko se ylpeydestä vai itsepäisyydestä, että te liberaaliteologit että usko Jumalan sanaan ja sen lupauksiin, mutta voisitko edes joskus harkita sitä mahdollisuutta, että olette väärässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa, että uskallat tunnustaa sen, että et usko Raamatun ennustuksiin. Tuohan on teidän liberaaliteologien kanta. Oikea nimitys teille olisi "luopioteologit," joista Raamattu sanoo: "Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman."
Eihän kaikki heistä usko edes Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen ja syntien sovitukseen. Jeesus on heille vain eräs historian suurista opettajista. Sinun kannastasi ristintyöhön en tiedä.
Tuossa olet oikeassa: "Mikäli tutustut historiaan, niin kristityt aloittivat juutalaisvainot jo melko varhain."
Juuri nuo ihailemasi "perinteiset kirkot" aloittivat juutalaisten vainoamisen joskus 300-luvulla, ja useimmat kirkkoisät olivat antisemiittejä, ja juutalaisten vainoaminen on jatkunut läpi keskiajan. Muistat varmaan Lutherin.
Koska et usko Raamatun profetioihin, niin sen tähden et näe juutalaisten muuttamista Israeliinkaan profetioiden täyttymyksenä joten ymmärrän inhosi siionistikristittyjä kohtaan. Jeesushan lupasi tulla takaisin , mutta tätäkään liberaaliteologit eivät usko.Raamatussa on SELVÄSTI ennustettu sekin, miten juutalaiset tulevat mm lentokoneilla maahan:
Jes 60
"Nosta silmäsi, katso ympärillesi: kaikki nämä ovat kokoontuneet, tulevat sinun tykösi; sinun poikasi tulevat kaukaa, sinun tyttäriäsi kainalossa kannetaan."
" Keitä ovat nuo, jotka lentävät niinkuin pilvet ja niinkuin kyyhkyset lakkoihinsa?
Merensaaret odottavat minua, ja etumaisina tulevat Tarsiin-laivat tuodakseen sinun lapsesi kaukaa; hopeansa ja kultansa heillä on mukanansa Herran, sinun Jumalasi, nimelle, Israelin Pyhälle, sillä hän kirkastaa sinut."
Sinä sekoitat kaikki siionistikristityt ICEJ:hin, joka on lähinnä poliittinen järjestö ja joiden teologia on juuri mainitsemaasi ja joita Israelin messiaaniset seurakunnatkaan eivät hyväksy, mutta suurin osa meistä Suomessa asuvista kristillisistä siionisteistä ei ole sillä kannalla, vaan uskomme yksinkertaisesti Raamatun ennustuksiin siitä, että Jumala kerää juutalaiset omaan maahansa ja suurten ahdistuksien kautta juutalaiset ottavat vastaan Jeesuksen Messiaanaan. Tämä on Raamatun ilmoitus joita piispa Younankaan ei usko ja siksi hän pui nyrkkiä ja huusi: "Älkää puhuko minulle Raamatusta."
Outoa puhetta piispalta. Raamatustaei saisi puhua!
Sanoihan Jeesus heille poislähtiessään: "Te ette näe minua ennenkuin sanotte: siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen."
Israelin maassa on tilaa myös palestiinalaisille ja Raamattu kehoittaakin juutalaisia elämään sovussa heidän kanssaan.
En tiedä johtuuko se ylpeydestä vai itsepäisyydestä, että te liberaaliteologit että usko Jumalan sanaan ja sen lupauksiin, mutta voisitko edes joskus harkita sitä mahdollisuutta, että olette väärässä.Hyvä vastine !
Tässä tilaisuus videolla
https://m.youtube.com/live/PROiKYryBwM?feature=share&t=9980&cbrd=1- Anonyymi
Ei tuolta videolta käy ilmi, millä tavalla siionisti kristityt vainoavat arabikristittyjä.
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuolta videolta käy ilmi, millä tavalla siionisti kristityt vainoavat arabikristittyjä.
Kyllä näkyy koko tilaisuus 2 tuntia 59 min 45s.
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuolta videolta käy ilmi, millä tavalla siionisti kristityt vainoavat arabikristittyjä.
Niiiiiin, sitä ei tietenkään näy koska sellaista ei tapahdu. Ymmärsin väärin, ettei video näy.
- Anonyymi
Heimo.Vesa kirjoitti:
Niiiiiin, sitä ei tietenkään näy koska sellaista ei tapahdu. Ymmärsin väärin, ettei video näy.
Hyvä kun laitoit videon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kun laitoit videon.
Miksihän piispa Jolkkonen tai kukaan muukaan tuon tilaisuuden järjestäjä uskalla kommentoida Munib Younanin puhetta?
Onko tuo sitä "suomettumista"? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksihän piispa Jolkkonen tai kukaan muukaan tuon tilaisuuden järjestäjä uskalla kommentoida Munib Younanin puhetta?
Onko tuo sitä "suomettumista"?Siis Ei uskalla?
- Anonyymi
Hirveä tilaisuus.
- Anonyymi
Mistä se kirjotus oli kopioitu?
- Anonyymi
Luultavasti PLO:n käsikirjasta. Ainakin viha siionistikristittyjä kohtaan oli samanlaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luultavasti PLO:n käsikirjasta. Ainakin viha siionistikristittyjä kohtaan oli samanlaista.
Onko tuo totta, että piispa Munib Younan sanoi: "Älkää puhuko minulle Raamatusta"?
Mistäs kristityt saisivat puhua ellei Raamatusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tuo totta, että piispa Munib Younan sanoi: "Älkää puhuko minulle Raamatusta"?
Mistäs kristityt saisivat puhua ellei Raamatusta.Younanin mielestä vain palestiinan kurjista oloista voi puhua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Younanin mielestä vain palestiinan kurjista oloista voi puhua.
Itse he ne aiheuttavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse he ne aiheuttavat.
Totta.
Palestiinalaisten ahdinko johtuu suureksi osaksi heidän sotaisista johtajistaan ja keskinäisitä välienselvittelyistään. PLO ja Hamas pitävät heitä niin rautaisessa otteessa, että jos joku uskaltaa pullikoida vastaan heidän hallintaansa, niin hänet eliminoidaan tavalla tai toisella.
Younan-parkakin joutuu kumartelemaan vähän joka suuntaan, jos mielii säytttää asemansa.
- Anonyymi
Takavuosina suomalainen raamatunkääntäjäjärjestö piti beersebassa yhtä työpistettään. Heidän ikkunansa oli jatkuvasti kivitetty äärijuutalaisten toimesta. Israelin poliisi ei puuttunut tähän mitenkään. Äärijuutalaisten toiminta armeijassa saa normaalin juutalaisen vastustamaan tarpeetonta väkivaltaa ja vallankäyttöä, jopa kieltäytymään reservistä. Vanhalla testamentilla ei voi puolustaa laitonta ja väkivaltaista toimintaa. Kristillisissä ihmisissä on kummallinen piirre ettei israelin hallitusta voisi arvostella julkisesti. Onhan meillä moraali ja kansainväliset lait. Toki nämä kuuluvat palestiinalaisillekin , mutta he ovatkin altavastaajia. Olen toki itsekin ollut alueella kuukausia pariin otteeseen.
- Anonyymi
Mistähän sinä keksit tuollaisen valheen: " Kristillisissä ihmisissä on kummallinen piirre ettei israelin hallitusta voisi arvostella julkisesti"??
Eihän "kristillinen" länsimedia muuta teekkään, kun arvostelee VAIN Israelia. Esim tuo piispa Younanin perustama järjestö, jonka tehtävänä on seurata ihmisoikeuksien toteutumista Israelissa, toimii VAIN Israelissa ja Länsiralla C-vyöhykkeellä, jossa Israelilla on hallintaoikeus.
Sen sijaan A tai B-vyöhykkeillä, jota palestiinalaiset hallitsevat, se ei toimi lainkaan.
Siellähän ne törkeimmät ihmisoikeusloukkaukset ovat, kun tavallinen kansa joutuu elämään lähes diktatuurin kaltaisessa olosuhteessa. Vuosi sitten tapettiin eräs Abbasia arvostellut poliitikko.
Ei piispa Younan uskaltanut arvostella lainkaan muslimien toimintaa, vaikka juuri sen takia arabikristityt muuttavat pois muslimien hallitsemilta alueilta. " Kristillisissä ihmisissä on kummallinen piirre ettei israelin hallitusta voisi arvostella julkisesti. Onhan meillä moraali ja kansainväliset lait. "
Täsmennän ettei tuo koske kaikkia kristillisiä piirejä. Suurin osa ymmärtää, että Israel on valtio hyvine ja huonoine tekoineen.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
" Kristillisissä ihmisissä on kummallinen piirre ettei israelin hallitusta voisi arvostella julkisesti. Onhan meillä moraali ja kansainväliset lait. "
Täsmennän ettei tuo koske kaikkia kristillisiä piirejä. Suurin osa ymmärtää, että Israel on valtio hyvine ja huonoine tekoineen.Älä mummo taas puhu paskaa! Israelin hallitus ei aina ole oikeassa mutta silti Israel ja juutalaiset ovat Jumalan oma maa ja kansa.
- Anonyymi
Äläpäs kuumene sen valhesanan kanssa. Alueella on oikeastaan ollut sotatila vuosikymmeniä. Syyllisiä eivät ole ainoastaan palestiinalaiset tai arabit. Länsirannan miehitys ja laiton asuttaminen palestiinan alueelle on laitonta kaiken kansainvälisen lain kannalta katsottuna. Ystäväpiiriini on kuulunut aina israelystäviä , ei heiltä saa kommenttia kuin israelia puolustamaan. Epärehellisyyttä. En kuitenkaan kuvittele pystyväni selvittämään sotkua jota siellä on eletty 70 vuotta. Ei lähtenyt Martti Ahtisaarikaan. Ymmärsi ettei sitä voi korjata niin että molemmat olisivat tyytyväisiä. Nuorena kibbutsilla katsoin kaikkea filtterin läpi ja en huomannut toisen puolen kärsimyksiä.
- Anonyymi
Mikä se valhesana on?
Alueella on todella tapeltu vuosikymmeniä, mutta kaikkihan alkoi siitä, kun arabit eivät hyväksyneet YK:n jakosuunnitelmaa, jonka Israel hyväksyi, v 1948
Sota on aina laiton, ja arabit aloittivat sodan.
Jos arabit olisivat sen hyväksyneet, niin heillä olisi paljon suurempi alue kuin nykyisin ja Jerusalem. Mutta kun nuo sotakiihkoilija hävisivät sodan ja Israel valloitti lisää alueita.
Nyt palestiinalaiset yrittävät saada takaisin nuo alueet kivittämällä juutalaisia ja itkemällä YK:ta avuksi.
Ei Israelkaan ole mikään pyhimys, vaan he käyttävät samoja julmia keinoja kuin arabit, jotka eivät suostu tunnustamaan tappiotaan.
Oletko joskus lukenut, että piispa Younan arvostelisi palestiinalaisia?
- Anonyymi
Kristityt eivät vainoa ketään.
- Anonyymi
Nyt unohdat saksan 30 luvulla ja venäjän nyt. Myös koko eurooppa on ollut ns kristillinen alue. Jäljet ja historia alusmaissa on surkeaa luettavaa. Kristityt ihmiset joutuvat hallitustensa sotiin ja koettavat pelastaa itsensä niissä sodissa mihin joutuvat. Ampumalla vihollista se onnistuu. Tämä yksinkertaistettuna. Sivarit on promilleluokkaa. Kristitty tappaa siinä missä muutkin. Kun on pakko.
Tämä on sitä vapautuksen teologiaa?
- Anonyymi
Presidentti Koivisto totesi elämänkertakirjassaan, onneksi aseet on annettu myös hyville. Jos Putinin tai kiinalaisten maailma toteutuisi, se olisi ääretön paha ja väkivalta. Siksi Hitlerin vastustat olivat pääasiassa kristittyjä yläluokan jaseniä. Valitettavasti attentaatti epäonnistui ja heidät teloitettiin.
- Anonyymi
Ongelmana on se, että ne hyvätkin ihmiset menevät joskus pahojen puolelle ja näin saavat pahuuden näyttämään hyvältä ja ihmisoikeuksia puolustavalta ja oikeutetulta.
Näin on käynyt mm palestiinalaiskysymyksessä, kun lähes koko kristillinen maailma
tukee terroristeja ja heidän toimintaansa.
Palestiinalaisten terrori-iskutkin nähdään hyväksyttävinä taistelussa miehitystä vastaan.
- Anonyymi
On virhe tuomita koko kansa ja rangaista kaikkia niinkuin israelissa nyt tapahtuu. Emmehän tuomitse koko israelia jos sieltä löytyy rikollisia? Uskovaiset jopa tv7 kommentaattori vanha ukonkääpä pitää kaikkia palestiinalaisia mahdollisina terroristeina.Itse katsoin ohjelman. Tosiasiassa israel tekee rikosta miehittäessään länsirantaa. Sitä ei voi puolustaa millään. Mutta kun ovat kutsuneet kaikki juutalaiset maahan on elintila loppunut. Vertaa saksa 1941. Lebensraum. Ainoastaan yhdysvaltojen veto-oikeus pelastaa rikokselta. Silmät ovat avautuneet minullakin siitä mitä kibbutsiaikoina uskoin 1976. Emme me uskovat halua israelin tuhoa vaan enemmän oikeutta.
- Anonyymi
Tuo on totta, "On virhe tuomita koko kansa ja rangaista kaikkia niinkuin israelissa nyt tapahtuu",
mutta kun tutkimusten mukaan lähes 80 % palestiinalaisista kannattaa väkivaltaisia toimia Israelia vastaan, ja maa-alueiden väkivaltaista takaisinotttoa, niin silloin on vaikeaa olla kajoamatta koko väestöön.
Miksi tuo rauhaa haluava osa palestiinalaista ei nouse barrikaadille omia terorroristijohtajiaan vastaan?
Siksi, koska he joutuisivat maksamaan siitä hengellään. Sellaista on muslimien demokratia.
- Anonyymi
Ehkäpä tuo palestiinalaispiispa tarkoitti amerikkalaisia siionisteja. Yhdysvallat on täysin Israelin politiikan takana ja hyväksyy nykyisen tilanteen. Suomalaisilla ei ole poliittista vaikutusvaltaa Israelissa.
Mitä taas Jolkkoseen tulee niin Jolkkonen edustaa modernia liberaalia suomalaista luterilaisuutta. Moni konservatiivi haluaa pysyä Suomen EV.Lut kirkon jäsenenä kuten Räsänen ja Huvila koska Luterilaisen kirkon jäsenellä on enemmän yhteiskunnallista vaikutusvaltaa.
Jos konservatiivi kuuluu Suomen EV Lut kirkkoon hän ajaa kaksilla rattailla koska Suomen Ev Lut kirkko ei ole konservatiivinen vaan liberaali ja muuttuu kokoajan liberaalimmaksi. Räsänen ja kumppanit ajavat narsistisesti vain omaa agendaansa kansankirkossa. Piispat ja kirkolliskokous määrittelevät kuinka asiat menevät.- Anonyymi
"Suomen Ev Lut kirkko ei ole konservatiivinen vaan liberaali ja muuttuu kokoajan liberaalimmaksi"
ja siksi se pienenee koko ajan kuin pyy maailmanlopun edellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suomen Ev Lut kirkko ei ole konservatiivinen vaan liberaali ja muuttuu kokoajan liberaalimmaksi"
ja siksi se pienenee koko ajan kuin pyy maailmanlopun edellä.Ja niinhän käy noille arabikristityillekin, jotka joutuvat pakenemaan muslimien vainoja ja painostusta. Valitettavasti piispa Younan ja Suomen luterilainen kirkko syyttää siitä vain siionistikristittyjä, eikä uskalla puuttua ongelman alkusyyhyn.
Raukkamaista. ”Ehkäpä tuo palestiinalaispiispa tarkoitti amerikkalaisia siionisteja.”
Helposti menee nämä termit näemmä sekaisin. Sionismi on poliittinen ideologia. Kristillinen sionismi on sen sijaan teologiaa, missä juutalaiset ikään kuin toteuttavat heidän oppiaan, halusivat tai eivät.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”Ehkäpä tuo palestiinalaispiispa tarkoitti amerikkalaisia siionisteja.”
Helposti menee nämä termit näemmä sekaisin. Sionismi on poliittinen ideologia. Kristillinen sionismi on sen sijaan teologiaa, missä juutalaiset ikään kuin toteuttavat heidän oppiaan, halusivat tai eivät.Piispa Munib Younan painotti puheessaan sanaa "kristilliset siionistit."
Sillä hän tarkoitti kaikkia niitä kristittyjä, jotka näkevät juutalaisten maahanmuutossa ja Israelin rakentamisessa Raamatun ennustusten täyttymistä. Heitä on ympäri maailmaa eikä vain USA:ssa, myös Suomessa, mm Israelin Ystävät ry ja Karmel-yhdistys ovat sellaisia järjestöjä.
Piispahan ei usko Raamatun profetioihin, vaan hän haluaa olla arabikristittyjen ainoa edustaja Israelissa. Hän tukee toimillaan PLO:n tyrannisoivaa politiikkaa.
Tosiasiahan on, että kristittyjä arabeja kuuluu myös ns messiaanisiin seurakuntiin, ja he kokoontuvat yhdessä jumalanpalveluksiin. messiaanisten juutalaisten kanssa.
Tällaista toimintaa piispa Younan ei hyväksy, koska nämä eivät alistu hänen valtansa alle. - Anonyymi
Eilen tuli järkyttävä suomalainen rlokuva jossa kirkko vainosi kristittyjä rukoilijoita. Tämähän on tuhansia vuosia vanha tieto että vallassa olevat johtajat sortaa alaisiaan eikä salli vapautta.
Suomenkin uskovien historia sisältää paljon ditä että kirkko itse vainosi ja ehkä murhasikin uskovia jotka oli oikeasti kohdannut Jeesuksen.
Paavi poltti rovioilla ja teloitti vsinoussa suuret määrät uskovia euroopassa.
Joten se fakta että kirkko edelleen vainoaa uskovia tänä päivänä tuskin on pelkkää luuloa.
Se on se portto joka ilmestyskurjassa ratsastaa pedolla. Eikös paavi ollut liitossa hitlerinkin kanssa aikoinaan. Anonyymi kirjoitti:
Piispa Munib Younan painotti puheessaan sanaa "kristilliset siionistit."
Sillä hän tarkoitti kaikkia niitä kristittyjä, jotka näkevät juutalaisten maahanmuutossa ja Israelin rakentamisessa Raamatun ennustusten täyttymistä. Heitä on ympäri maailmaa eikä vain USA:ssa, myös Suomessa, mm Israelin Ystävät ry ja Karmel-yhdistys ovat sellaisia järjestöjä.
Piispahan ei usko Raamatun profetioihin, vaan hän haluaa olla arabikristittyjen ainoa edustaja Israelissa. Hän tukee toimillaan PLO:n tyrannisoivaa politiikkaa.
Tosiasiahan on, että kristittyjä arabeja kuuluu myös ns messiaanisiin seurakuntiin, ja he kokoontuvat yhdessä jumalanpalveluksiin. messiaanisten juutalaisten kanssa.
Tällaista toimintaa piispa Younan ei hyväksy, koska nämä eivät alistu hänen valtansa alle.Kristillinen sionismi on poliittinen liike ja aate, joka soveltaa kristinuskoa toimintaansa.
”Me hylkäämme kategorisesti kristilliset sionistiset opit vääränä opetuksena, joka turmelee Raamatun sanoman rakkaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja sovinnosta.”
Michel Sabbah Latinalainen patriarkaatti, Jerusalem
Arkkipiispa Swerios Malki Mourad,Syyrian ortodoksinen patriarkaatti, Jerusalem
Piispa Riah Abu El-Assal,Jerusalemin ja Lähi-idän episkopaalinen kirkko
Piispa Munib Younan,evankelis-luterilainen kirkko Jordaniassa ja Pyhässä maassa
Alla oleva Hengellisten johtajien lausunto ICEJ:sta:
”Todellisuudessa kyseessä olevan kristillisen sionismin opetus on hämmentävä ja ei-raamatullinen näkemyksessään koskien juutalaisten evankeliointia.
Liike painottaa itse muodostamansa "kristillisen suurlähetystön" nimissä tapahtuvaa poliittista vaikuttamista…”
”Liikkeeltä puuttuu suurelta osin Israelin messiaanisten seurakuntien tuki.”
”Maassamme vaikuttava kristillinen sionismi ei ole juutalaisten evankelioimista, eikä sanottavasti tue sitä. Se ei liioin vahvista Israelin uskovien asemaa.”
”Haluammekin vedota evankelisiin kristittyihin, jotta Israel-työ maassamme keskittyisi Raamatun mukaiseen evankelioimiseen, Jeesuksesta Messiaana todistamiseen juutalaisille sekä Israelissa olevien uskonveljiemme auttamiseen.”
Allekirjoittajat: Juhani Aitomaa, Kai Antturi, Toivo Haapala, Pertti Hänninen, Jouko Mustila Jouko Rajala, Pirkko Säilä, Eero Junkkaala, Jukka Koistinen, Leo Meller, Seppo Norjanen, Jouni Turtiainen
Tämä kristillinen sionismi (usko Israelin valtion jumalalliseen merkitykseen) on yksi osa evankelikaalien poliittista agendaa. Tosin yhä useampi heistä ovat alkaneet ottaa vakavasti palestiinalaisten kokemat epäoikeudenmukaisuudet.
Pääpaikka on Yhdysvalloissa, mistä myös rahoitus tulee. Tunnettuja nimiä ovat mm. Jerry Falwell, Pat Robertson, David Pawson ja suomessa Leo Meller. Kristillisiä sionisteja on toki joissakin herätysliikkeissä sekä etenkin helluntailaisissa. Tunnettuja järjestöjä ovat Jerusalemin kansainvälisen kristityn suurlähetystön Suomen osasto, Patmos Lähetyssäätiö, Suomen Karmel-yhdistys jne.
- Anonyymi
Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto katsoi päätöslauselmassa 446 (1967) että siirtokunnat ovat "vailla laillista pohjaa" ja kehotti Israelia noudattamaan Geneven neljännen sopimuksen artiklan 49 kuudetta pykälää, [18] jonka mukaan valtaajavalta ei saa valtaamalleen alueelle karkottaa tai siirtää osaa omasta siviiliväestöstään.[3] Turvallisuusneuvosto uudisti vaatimuksensa päätöslauselmissa 452 (1979) ja 465 (1980). [26][18] Päätöslauselmassa 465 kehotettiin valtioita kieltäytymään yhteistoiminnasta Israelin siirtokuntien kanssa ja todetaan, että ne ovat "räikeässä ristiriidassa" Geneven sopimuksen kanssa.
- Anonyymi
YK:n yleiskokous on vuodesta 2015 lähtien tehnyt 118 päätöslauselmaa Israelia vastaan, mutta vain viidestä kahdeksaan päätöslauselmaa Pohjois Koreaa, Syyriaa, Irania tai muita diktatuureja vastaan.
Pistää miettimään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
YK:n yleiskokous on vuodesta 2015 lähtien tehnyt 118 päätöslauselmaa Israelia vastaan, mutta vain viidestä kahdeksaan päätöslauselmaa Pohjois Koreaa, Syyriaa, Irania tai muita diktatuureja vastaan.
Pistää miettimään.Maailman valtiaat taistelee Jeesuksen valtaa vastaan. Mutta Jumala toteuttaa sanansa varmasti maanpäällä.
Jotkut ei näyyä ymmärtävän että Jumalsn Sana toteutuu fyysisessä todellisuudessa. Siitä kiistellään ja tapellaan ja perustetaan aina uusia opinsuuntia.
Amerikan siionistit ymmärtääkseni luulee että he ovat niitä jotka aseillaan valloittaa maailman Jumalalle. Eräänlainen muunnos siitä samasta ideasta joka on muslimeilla.
Mutta kyllä Jumala IHAN ITSE valloittaa maailmansa kun Jeesus palaa sen vallan ottamaan.
- Anonyymi
Kun siirtokuntalaiset tuhosivat palestiinalaisen perheen 200 oliivipuuta ja samalla elinkeinon ei oikeus puuttunut asiaan. Dokumentoituja asioita. Oliko Jeesuskin väärässä kun moitti juutalaisia?
- Anonyymi
Tuo oli tietysti väärin, mutta kun arabit olivat polttanee ja tuhonneet paljon enemmän juutalaisten omistamia viljelyksiä, niin ymmärtää hyvin, että he halusivat kostaa kokemansa vääryydet.
Hekin ovat vain tavallisia ihmisiä eivätkä mitään pyhymyksiä.
- Anonyymi
Politiika ja uskonnot kioltoon niin maailma on rauhallinen paikka asua.
- Anonyymi
No Kiina ja Pohjois Korea ovat tuota yrittäneet ja näkyvät todella olevan rauhallisia paikkoja.
:D Eli kukaan ei saisi päättää mitään yhteiskunnassa ja kenelläkään ei saisi olla mitään hengellistä. No, mitenkän niistä sitten sanktioitaisiin?
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
:D Eli kukaan ei saisi päättää mitään yhteiskunnassa ja kenelläkään ei saisi olla mitään hengellistä. No, mitenkän niistä sitten sanktioitaisiin?
Höpöhöpö!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö!
Ateistit eivät tajua, että niissä maissa, missä yhteiskunnan peruste on juutalais-kristillinen, kehitys on ollut kaikkien parasta ja inhimillisintä.

"Tosiasiahan on, että kristittyjä arabeja kuuluu myös ns messiaanisiin seurakuntiin, ja he kokoontuvat yhdessä jumalanpalveluksiin. messiaanisten juutalaisten kanssa."
Eikö piispa Younanin pitäisi tukea tällaista toimintaa.
Sehän on Jeesuksen käskyn toteuttamista: "Että he yhtä olisivat"! Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö!
Niin, et kertonut sitä, miten kiellettäisiin ja kuinka tuota kieltoa sitten seurattaisiin.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Niin, et kertonut sitä, miten kiellettäisiin ja kuinka tuota kieltoa sitten seurattaisiin.
Länkyn länkyn!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateistit eivät tajua, että niissä maissa, missä yhteiskunnan peruste on juutalais-kristillinen, kehitys on ollut kaikkien parasta ja inhimillisintä.
Juutalaiskristillinen. Mikä ihmekäsite. Mitä tekemistä kristuksenkieltäjillä on kristillisyyden kanssa. Onko paholaisen juonia tuo yhdyssana. Kelpaa hänelle nauru onnistumisestaan.
- Anonyymi
Aikoinaan kuljin Helsingin Kampissa mennäkseni köymään juutalaisten ruokakaupassa.
Koin järkyttävää pahuuden henkivallan läsnäoloa kyseisellä kadulla ja onnekdi ksuppa oli kiinni.
Kyseisellä kadulla hotellissa yöpyi mielellään pahuuden valtakunnan presidentti äskettäin.
Jumala itse tuhosi temppelindä aikoinaan Israelissa sen järkyttävän pahuuden takia mikä oli pesiytynyt temppelin kammioihin.
Jeesus itse sanoo Ilmestyskirjassa :
Ilmestyskirja:
2:9 Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi - sinä olet kuitenkin rikas - ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.
3:9 Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.- Anonyymi
Noinhan siinä käy, kun on liikkeellä saatanan kanssa:
"Koin järkyttävää pahuuden henkivallan läsnäoloa kyseisellä kadulla ja onnekdi ksuppa oli kiinni"!
Mikä tuo "ksuppa on"? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noinhan siinä käy, kun on liikkeellä saatanan kanssa:
"Koin järkyttävää pahuuden henkivallan läsnäoloa kyseisellä kadulla ja onnekdi ksuppa oli kiinni"!
Mikä tuo "ksuppa on"?Se juutalainen ruokakauppa.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Mitenkän tuo liittyi aloitukseen?
Tuohon emme vielä ole saaneet vastausta mummonmuorilta:
"Sanoppas edes yksi lopunaikaa koskeva ennustus, jonka sinä hyväksyt ja joka on toteutunut. Hyväksytkö edes sitä, että Raamattu ennustaa selvästi sen, että juutalaiset palaavat omaan maahansa?" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon emme vielä ole saaneet vastausta mummonmuorilta:
"Sanoppas edes yksi lopunaikaa koskeva ennustus, jonka sinä hyväksyt ja joka on toteutunut. Hyväksytkö edes sitä, että Raamattu ennustaa selvästi sen, että juutalaiset palaavat omaan maahansa?"Onko mummonmuori poistunut palstalta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko mummonmuori poistunut palstalta?
Israelissa toimivat muut luterilaiset järjetöt, mm Gaspari-keskus, Norjan lut kirkko, ja kaikki messiaaniset seurakunnat, ovat katkaisseet kaikki suhteensa Suomen Lähetysseuraan, sen takia, että ev. lut kirkko ajaa niin voimakkaasti sukupuolineutraalia avioliittoa ja on lähettänyt homopareja lähetystyöhön.
Mutta sehän ei huoleta kirkon johtoa. Homojen asia on sille tärkeämpää kuin kristittyjen yhteistyö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelissa toimivat muut luterilaiset järjetöt, mm Gaspari-keskus, Norjan lut kirkko, ja kaikki messiaaniset seurakunnat, ovat katkaisseet kaikki suhteensa Suomen Lähetysseuraan, sen takia, että ev. lut kirkko ajaa niin voimakkaasti sukupuolineutraalia avioliittoa ja on lähettänyt homopareja lähetystyöhön.
Mutta sehän ei huoleta kirkon johtoa. Homojen asia on sille tärkeämpää kuin kristittyjen yhteistyö.Odotamme vieläkin mummonmuorin vastausta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Odotamme vieläkin mummonmuorin vastausta.
Miksihän mummonmuori ei uskalla vastata?
Johtuuko se siitä, että hän ei usko mihinkään Raamatun lopunajan profetiaan, joka on toteutunut Israelin suhteen?
Sellainenhan on tyypillistä liberaaliteologeille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksihän mummonmuori ei uskalla vastata?
Johtuuko se siitä, että hän ei usko mihinkään Raamatun lopunajan profetiaan, joka on toteutunut Israelin suhteen?
Sellainenhan on tyypillistä liberaaliteologeille.Onneksi Jumala toteuttaa suunnitelmansa ilman meidän hyväksymistämmekin.
"Hän on salannut ne viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi Jumala toteuttaa suunnitelmansa ilman meidän hyväksymistämmekin.
"Hän on salannut ne viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille."Yksi toteutunut profetia koskee sitä, miten juutalaisia lennätetään Israeliin. Lentokonehan
oli täysin tuntematon asia 500 eKr.
Jes 60
"Keitä ovat nuo, jotka lentävät niinkuin pilvet ja niinkuin kyyhkyset lakkoihinsa?
Merensaaret odottavat minua, ja etumaisina tulevat Tarsiin-laivat tuodakseen sinun lapsesi kaukaa; hopeansa ja kultansa heillä on mukanansa Herran, sinun Jumalasi, nimelle, Israelin Pyhälle," - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi toteutunut profetia koskee sitä, miten juutalaisia lennätetään Israeliin. Lentokonehan
oli täysin tuntematon asia 500 eKr.
Jes 60
"Keitä ovat nuo, jotka lentävät niinkuin pilvet ja niinkuin kyyhkyset lakkoihinsa?
Merensaaret odottavat minua, ja etumaisina tulevat Tarsiin-laivat tuodakseen sinun lapsesi kaukaa; hopeansa ja kultansa heillä on mukanansa Herran, sinun Jumalasi, nimelle, Israelin Pyhälle,"Hyvä pointti. Kukas lentokoneen kehitti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä pointti. Kukas lentokoneen kehitti?
"Wrightin veljekset Wilbur (16. huhtikuuta 1867 Millville, Indiana – 30. toukokuuta 1912 Dayton, Ohio) ja Orville (19. elokuuta 1871 Dayton, Ohio – 30. tammikuuta 1948 Dayton, Ohio) olivat yhdysvaltalaisia ilmailun pioneereja. Heitä pidetään ilmailun perustajina, koska he tekivät vuonna 1903 historian ensimmäisen miehitetyn ja ohjatun motorisoidun lennon suunnittelemallaan ja rakentamallaan lentokoneella.[1]"

Se on niinkin vanha kapistus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on niinkin vanha kapistus
Mutta ennustaahan Raamattu, että juutalaisia tuodaan Israeliin myös laivoilla ja että pakanat auttavat tässä työssä: Jes 6
"Merensaaret odottavat minua, ja etumaisina tulevat Tarsiin-laivat tuodakseen sinun lapsesi kaukaa; hopeansa ja kultansa heillä on mukanansa Herran, sinun Jumalasi, nimelle, Israelin Pyhälle,"
Jes 49
"Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä nostan käteni kansakuntien puoleen, kohotan lippuni kansoja kohti, niin he tuovat sinun poikasi sylissänsä ja kantavat sinun tyttäresi olkapäillään."
Jos juutalaisilla ei ole lupa asua Israelissa, niin missä on sellainen turvallinen tila, jossa he voisivat asua turvallisesti?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k313894- 412619
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut442584Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82375- 292208
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3032103- 381809
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461633Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t461498- 1411477