Ote Anders Adlercreutzin plogista:
"Kirjoitukset ovat vanhoja ja Purra pyysi niitä anteeksi. Kuitenkin tapa, jolla hän vesitti anteeksipyyntönsä 13.7. heikensi luottamustamme siihen, että anteeksipyyntö olisi aito. Tai, että hän olisi aidosti sisäistänyt puheidensa vaikutukset yhteiskuntaamme. (Purra: ”Kuten oli arvattavissa, nyt vastustajien tähtäimessä on jo perussuomalaisten käyttämä suora ja kaunistelematon puhe, maahanmuuttokriitikki ja vaadittavat politiikkatoimet. Jopa naista alistavien, tasa-arvon vastaisten tapojen arvostelu ”rumasti”! (Burkaa arvosteleva blogitekstini)…/…Yhtä varmasti kuin aina uuden perussuomalaisen virheen osoittelu jatkuu ja tulee jatkumaan, perussuomalaisetkin jatkaa linjalla, johon meillä on mandaatti. Jos se rasittaa muita puolueita liikaa, ongelma ei ole meidän.”)
Purran ”takaisinvedon” lisäksi Purran tiedotustilaisuuden sisältöä on mitätöity kenttäväen, puoluesihteerin ja puhemiehen toimesta.
Olisimme toivoneet, että ministeri Purra olisi kertonut, miten hänen ajattelunsa on vuosien saatossa muuttunut ja mikä on muutoksen saanut aikaan. Olisimme myös toivoneet hänen selkeästi ilmaisseen aiempien sanomistensa olleen rasistisia ja irtisanoutuvansa jatkoa ajatellen kaikesta rasistisesta puheesta sekä vaativansa tällaista sitoumusta koko eduskuntaryhmältä.
Meille kysymys ei ole niinkään 15 vuotta vanhoista kirjoituksista, vaan Purran ja Perussuomalaisten reaktioista näihin teksteihin nyt tartuttaessa."
Koko Adlercreutzin kirjoitus:
https://andersadlercreutz.fi/blog/blog/minun-rkpni-juuri-tanaan/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.