Babtistien mielikuvitusta

Lasarus 2

taitaa olla seuraava helluntaijulistaja Toivo Haapalan teksti kirjassaan Askel uuteen elämään s.49 (Gummerus Jlä 1997):

"Filippus silmäili edessä avautuvaa maisemaa. Todellakin he olivat tulleet paikalle missä oli niin runsaasti vettä, että upotuskaste oli mahdollista..."

Haapalan mielikuvituksessa Raamatun sanat Filippuksesta ja etiopialaisesta hoviherrasta:
"..astuivat kumpikin veteen - - -kun he olivat astuneet ylös vedestä.." luovat kuvan niin suuresta ja syvästä virrasta, että ihminen olisi voitu upottaa siinä veteen.

Ketäpä uskot kun monet suomalaisetkin paikalla käyneet ...n. 30 km Gazan tietä Jerusalemista
ja historioitsijatkin todistavat, että paikalla
on lähde ja keväisin pieni puro, jonka vesi imeytyy jonkin matkaa kuljettuaan erämaan hiekkaan. Siis Haapalan kirja on tyypillinen esimerkki babtistisesta Raamatun tekstin pakottamisesta upotuskasteen muottiin. Paikalla ei ole ollut koskaan mahdollista upottaa ihmistä tuossa purossa. Ei veteen astuminen tai siitä nouseminen mitenkään todista veden paljoudesta, vaan ainoastaan, että vettä on purossa ollut siinä määrin, että siihen on voinut astua ja siitä on voinut astua pois! Veteen astuminen ja vedestä pois astuminen kuvastaa pikemminkin, että vettä ei ole välttämättä kuin nilkkavedet, koska
muuten siitä ei voi astua rannalle.

15

476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että varpaat kastellaan

      ????

      • Lasarus 2

        kastetapa on hoviherran kasteessa ollut se, että Filippus on ottanut purosta vettä "käsikuppiinsa"
        ja valuttanut sitä hoviherran päälle.

        Kasteen muoto ei ole tärkeintä vaan sen sisältö: Jumalan Sana, verinen Vapahtaja ja kaikki se mitä Jeesus on tehnyt puolestamme,
        pelastus ja syntien anteeksisaaminen, uusi elämä Hengessä, usko ja pyhitys!

        Kasteen eri muotoja:

        -kaste pilvessä ja meressä

        -pirskotus

        -vihmonta

        Valelu (alkuseurakunnassa Didakheen mukaan) puhtaalla raikkaalla vedellä

        -upottaminen

        -vuodattaminen (kuten kuninkaan voitelu öljyä kaataen päähän)

        Hoviherraa ei voitu upottaa, siis hänet on kastettu vettä päälle vuodattaen.


      • kertovat

        ja todistavat, että kastaminen tapahtui valelemalla vettä

        veteen voi astua nilkkoja myöten ja vedestä voi astua pois samasta syvyydestä

        missään kohtaa ei todellakaan sanota, että kastettava olisi painettu kokonaan veden alle

        bapdidzoo sanakin tarkoittaa kaikenlaista vedellä koskettelua, ei suinkaan pelkkää upottamista, kuten usein kuulee sitä tahallaan kieroon väännettävän, mutta lahkolaiset eivät pysy totuudessa muutenkaan (Matt.7:22-23)


    • Nyt kun olet "todistanut" upotuskasteen epäraamatulliseksi,niin "todistatko" vielä aikuiskasteenkin sellaiseksi???

      • AInut oikea kasta on uskovien kaste, Uskotaan ensiksi ja sitten kastetaan. Tätä on saatettu sanoa myös aikuiskasteeksi. Mutta uskovien kaste on tässä raamatun kohdassa. UUSI TESTAMENTTI EI TUE LAPSIKASTETTA MISÄÄN! Jeesus vain siunasi lapsia. Heitä EI TUOTU KASTETAVAKSI, VAAN USKOON TULLEET KASTETTIIN!


        36.Jatkaessaan matkaa he tulivat veden ääreen. Hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua."

        37.[Filippus sanoi: "Jos sinä uskot koko sydämestäsi, se tapahtukoon". Hän vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika".]*

        38.Hoviherra käski pysäyttää vaunut. He astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
        [Jumalan Kansan Raamattu: Ap. t. 8:36-38]


      • alkup.raimo
        jumalan-tulenkantaja kirjoitti:

        AInut oikea kasta on uskovien kaste, Uskotaan ensiksi ja sitten kastetaan. Tätä on saatettu sanoa myös aikuiskasteeksi. Mutta uskovien kaste on tässä raamatun kohdassa. UUSI TESTAMENTTI EI TUE LAPSIKASTETTA MISÄÄN! Jeesus vain siunasi lapsia. Heitä EI TUOTU KASTETAVAKSI, VAAN USKOON TULLEET KASTETTIIN!


        36.Jatkaessaan matkaa he tulivat veden ääreen. Hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua."

        37.[Filippus sanoi: "Jos sinä uskot koko sydämestäsi, se tapahtukoon". Hän vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika".]*

        38.Hoviherra käski pysäyttää vaunut. He astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
        [Jumalan Kansan Raamattu: Ap. t. 8:36-38]

        ..voitu upottaa...se on luonnontieteellinen fakta ja siitä kirjoittajalla oli alunperin kysymys...toisaalta uudestisyntymisen asettaminen kasteen ehdoksi on yhtä hullunkurista jos yliopistoon voisi kandin tutkintoa suorittamaan mennä vain kadidaatin tukinnon suorittanut...kasteessahan annetaan synnit anteeksi..Jeesuksen veressä..kasteessa pestään pois synnit ja Pyhä Henki antaa uuden elämän... vanhurkaaksi tuleminen on uskon sisältö ei edellytys...Taas jumalan tulenkantaja puhut omiasi..kuten ennenkin...olet kerran jo kirjoittanut, ettei ole olemassa syntiä jota ei saisi anteeksi, mutta se on epäraamatullinen väite!!


    • stb

      vetta oli niin vahan ettei upotuskaste ollut mahdollista, miten heidat sitten siina "nilkkavedessa" kastettiin? Kyykahtivatko he sinne, vai miten? Ja vaikka tosiaan olisikin ollut niin ettei heita voitu upottaa, kasittaakseni silla ei ole niin paljon merkitysta miten heidat kastettiin, vaan silla, etta heidat kastettiin vasta sitten kun olivat ottaneet Jeesuksen sydamiinsa. Siinahan se koko pontti on!

      • valelemalla

        Katakombeissa säilyneet mosaikkikuvat todistavat, että kastettava oli kumartuneena eteenpäin ja vettä valeltiin päähän.

        Etiopialainen hoviherra oli eunukki. Tiedätkö mitä se tarkoittaa?


      • alkup.raimo

        alkukristillisenä aikana valelemalla...kastetava ja kastaja ovat vedessä ja kastaja ottaa "käsikuppiinsa" vettä ja valuttaa kastettavan päähään, kuten VT:n aikana voideltiin kuninkaaksi öljyä päähän kaatamalla...valelu oli myös 12.sta apostolin opin mukaan vaihtoehto, ellei voitu upottaa...kaste ei ole riippuvainen veden määrästä..kasteen hauta on harhakuvitelma, joka ei päde itämailla, koska ketään ei "kuopata" hautaan, vaan laitetaan louhittuun kalliohautaan...kasteessa kastetavalle annetaan kaikki, mitä Jeesus on ja teki kastettavan puolesta...kasteen sisältö Jeesus Kristus, Isä ja Henki ovat tärkeimmät...ei veden määrä!!


    • ärsyttää

      Ihan ensi alkuun voisi opetella kirjoittamaan baptisti, ei babtisti.

    • Silloin oli vettä mihin upottaa. Joten sinun oma kuvitelmasi tai tietosi tämän päivän israelista ei ole oikea!

      Sana babtizo merkitse upottaa. EI pään kastelua lapsena. Pienten lasten kastaminen on noituuden synti, koska tottelemattomuus on noittuuta ja lueterilaisuus on tässäkin asiassa tottelematon Jumalan sanalle!

      Toivo haapala oli kirjoittanut kasteesta aivan oikein!

      Tässä on se puuttuva raamatun jae, jonka luterilaiset poistivat omaan korvasyyhyynsä UT käännöksestä 1938!


      36.Jatkaessaan matkaa he tulivat veden ääreen. Hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua."

      37.[Filippus sanoi: "Jos sinä uskot koko sydämestäsi, se tapahtukoon". Hän vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika".]*

      38.Hoviherra käski pysäyttää vaunut. He astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
      [Jumalan Kansan Raamattu: Ap. t. 8:36-38]

      • Apt.8:37 poistamiseen vuoden 1938 raamatunkäännöksestä ei ole sen kummempaa luterilaisten korvasyyhyä kuin, että mm. tuota "jaetta" (alkutesteissähän ei muuten ollut jakeita, ei välimerkkejä, ei isoja kirjaimia: kirjoitus oli yhtä pötköä) ei ole kaikissa vanhimmissa käsikirjoituksissa. Kääntäjät pitivät silloin noita käsikirjoituksia, joista mm. tämä "jae" puuttui,luotettavimpina.

        Koska ns. uskovien kasteen kannattajille tämä jae näyttää olevan niin tärkeä, herää epäilys, että he ovat halunneet lisätä sen omaan korvasyyhyynsä.


      • tarkottaa

        San baptidzoo ei tarkoita pelkästään upottamista, vaan se tarkottaa kaikenlaista vedellä koskettelua, valelua, pirskoittamista jne.

        Samaa sanaa käytettiin mm. tynnyreiden pesemisestä ja käsien pesemistä (Pilatus).


      • tarkottaa kirjoitti:

        San baptidzoo ei tarkoita pelkästään upottamista, vaan se tarkottaa kaikenlaista vedellä koskettelua, valelua, pirskoittamista jne.

        Samaa sanaa käytettiin mm. tynnyreiden pesemisestä ja käsien pesemistä (Pilatus).

        Anteeksi, mutta ainakaan Matt.27:24:ssä,jossa puhutaan Pilatuksen käsienpesusta ei käytetä sanaa ´babtidzoo´, kastaa, vaan sana on ´aponiptõ´, (sanasta ´niptõ´,pestä)


      • alkup.raimo

        vai noituuden tulenkantaja? Olet kirjoittanut kerran, ettei ole sellaista syntiä, mitä ei voisi saada anteeksi...Pyhä Henki ei kirjoitita sellaista...

        Olet kaukana armosta jos sanot, että lapsikaste on noituuden synti---olet itse antanut uskoontulolle aivan erilaisen siällön kuin Raamattu antaa...siksi pidät lukua eksyttämistäsi...et tunne armoa et lain ja evankeliumin työtä, jota Pyhä Henki tekee...lapsikasteen tilalle olet asettanut ihmisen teon, mutta sen varassa et voi pelastua...tee pikaisesti parannus!

        Baptidzein tarkoittaa upottamista, valelemista, pirskottamista, pesemistä, kastelemista...monenlaista veden kanssa tekemisissä olemista..
        upotuskaste ei ole välttämätön....kasteen hauta on virhetulkinta, koska itämailla ei haudata "kuoppaamalla" vaan kalliohautaan!

        Hyvin varhain on esim. sairaita ja heikkokuntoisia kastettu valelemalla ja siitä on annettu selvät ohjeet vielä apostolien aikana!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3095
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2865
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2105
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1565
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1328
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1301
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    9. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1250
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe