veikkaus

Viimeisellä vuosineljänneksellä 2005 Suomen työttömyys on jo yli 10% ja valtio on samanlaisen selkä seinää vasten tilanteen edessä kuin Saksa nyt. Todennäköisesti yritysten veroja lasketaan ja säästöt revitään vähäosaisten selkänahasta... tässä sosiaalikoneistossa kun ei ole yhtään trimmaamisen varaa.
2173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin. Veroistamme puolet menevät nyt työttömyyden aiheuttamiin kustannuksiin. Kun yritysten veroja alennetaan, muttei poisteta esteitä työpaikkojen syntymiseen, tullaan vaan tilanteeseen, jossa vähän hidastetaan nykyistä irtisanomisaaltoa.

Kun mainitsee sosiaalikoneiston, olisi tarkasteltava mistä silloin puhutaan ja mitä tarkoitetaan. Työttömyys vie siis puolet veroistamme. Loput menevät sitten vanhuksille, sairaille ja lapsille. Ja lisäksi pieni siivu muualle.

Jos työttömyys lasketaan sosiaalisektorille, voidaan todeta että sosiaalisektori voidaan puolittaa. Mutta jos siihen ei lasketa työttömyyttä, sosiaalisektoria ei ole syytä vähentää.

Kaikkihan varmaan jo tietävätkin, että työttömyys, joka vie puolet veroistamme, voidaan poistaa ilman kustannusten lisäämistä helposti muuttamalla työttömyysturvalakia niin, että kaikilla on automaattisesti soviteltu päiväraha.

Silloin keneltäkään ei viedä mitään, mutta sallitaan jokaiselle itsensä tai toisten työllistäminen ilman rangaistuksia. Työttömyys poistuu siksi, että kysyntä kasvaa ja aktiivisuus lisääntyy. Syntyy sekä uusia työpaikkoja että entisten työpaikkojen laajentumista. Tästä seurauksena verotulojen kasvu ja veromenojen laskeminen. Suomalaisten tuotteiden hintojen lasku ja tuoton kasvaminen.

Eli työttömyys, jota hallitus epätoivoisesti pitää yli puolessa miljoonassa, alkaa laskemaan ja maahamme tulee täystyöllisyys ja kaikilla paremmat palkat.

Äänestä
  • Viittasin lähinnä sen massiivisuuteen ja jäykkyyteen. Itse kannatan yhden luukun mallia. Tähän olisi helppo päästä nyt kun suuret ikäluokat sieltä sossunkin tiskin takaa ovat jäämässä eläkkeelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eräs kolmas kirjoitti:

Viimeisellä vuosineljänneksellä 2005 Suomen työttömyys on jo yli 10% ja valtio on samanlaisen selkä seinää vasten tilanteen edessä kuin Saksa nyt. Todennäköisesti yritysten veroja lasketaan ja säästöt revitään vähäosaisten selkänahasta... tässä sosiaalikoneistossa kun ei ole yhtään trimmaamisen varaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu