Mussa vika?

Anonyymi-ap

Hei!

Aattelin tulla kysymään täältä mun ongelmasta, mun parisuhteessa.
Me riidellään aika paljon mun poikaystävän kanssa. Nää riidat ajautuu tosi nopeesti poikkiksen osalta siihen et hän huutaa ja raivoaa,heittelee tavaroita ja melkeen käy muhun käsiksi.

Eilen saatiin taas kova riita aikaan siitä kun ilmaisin mun huolen asiasta kun miehen insta seuraajiin oli ilmestynyt yksi nainen jonka olin pyytänyt miehen blokata, tätä ennen näin kun mies oli ettinyt tätä naista joka somesta.


Taustaa hieman, eli sillon kun alettiin tapailla ja vielä alkusuhteenkin aikana mies puhui tälle naiselle, ja he oli tavanneet baarissa.
Mies oli yrittänyt pokata naista ja saada sänkyyn ennen mua. Mies peitteli tän naisen viestejä että ainakin lähdin vaikka vessaan he olivat jutelleet, tai kun lähdin kotiin yöksi niin linjat olivat olleet kuumina aina.
Mies myös sanoi kun kerroin että tää tilanne tuntuu oudolta niin riita päissään miten haluaa panna kaikkia hyvännäköisiä ja tätäkin naista ja mun takia hän haluais pettää mua tän naisen kanssa.

Joten tämä että nainen yhtäkkiä onkin miehen seurattavissa ja seuraaja sen jälkeen kun mies hänet blokkaa on outoa, ja vielä että mies oli etsinyt tätä naista someista.

Mä olen aika epävarma tässä suhteessa itsestäni, koska mies on esimerkiksi sanonut että jos eroaisin hänen kanssa hän menis exänsä luo.

Riidoissa aina mies on oikeassa hänen mielestä, mä olen aina syyllinen kaikkeen, epävarma ja mustasukkainen, kun yritän keskutella asioista ja saada mun kantaa kuulluksi kun mies vaan huutaa ja raivoaa mulle.

Mies myös sanoi että hänellä ei ole missään edellisissä suhteissa ollut mitään ongelmia, eli ongelmat on musta johtuvia että hän on pyhimys.

Tuntuu että tulen hulluksi tilanteessa, eli ylireagoinko tosiaan kaikkeen ja olen hullu mustasukkaisen hullun epävarma itsestäni, vai onko miehessä narsistisia piirteitä ja että hän myös gaslightaa ja manipuloi mua joka saa tuntumaan sen että menetän järkeni ja että otan kaiken itseeni.

6

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mun poikaystävä vielä jättää mut melkeen jokaisessa riidassa, joka luo epävarmuutta mulle suhteen kestosta ja sellasta kokoaikasta pelkoa joka varmaan lisää mun reaktiivisuutta asioihin.

    • Anonyymi

      Tuollainen yliampuva mustasukkaisuus on todella luotaantyöntävä piirre.

    • Anonyymi

      No, mieti onko miehesi epäluotettava ja jos on, ei parisuhdetta kannata jatkaa. MIeti, rakastaako ja kunnioittaako hän sinua eli miten hän kohtelee sinua. Jos ei arvosta, ei parisuhdetta kannata jatkaa.

      Mitä ominaisuutta arvostat hänessä, mikä saa sinut rakastamaan häntä. Näitäkin kannattaa miettiä.

      Olette luultavasti aika nuoria ja on ajan hukkaa tuhlata elämäänsä epäsopivan puolison kanssa!

    • Anonyymi

      No niin lyhyen kuvauksen perusteella kuulostaa, että mies ei ole sinun tiimissäsi, vaan pelaa jossain muussa joukkueessa. Et voi luottaa, että tosi paikan tullen hän asettuisi sinun puolellesi.

    • Anonyymi

      Hei, mulla 5 vuotta ja kaksi lasta takana samanlaisen miehen kanssa. Aina raivosi mustasukkaiseedestani, vaikka itse oli mm. somessa joka riidan päätteeksi etsimässä uutta. Joskus opinnoissaan alkoi chättäillä opiskelukaverinsa kanssa ja sanoi et voi odottaa tätä niin kauan kuin haluaa. Yllättäen aina koulun jälkeen piti jäädä kuntosalille ym ja huomasin et aina soitteli yhdelle koulukaverilleen. Monenmoisia viitteitä pettämisestä joista en koskaan saanut häntä kunnolla kii itse teosta. Sit jos kerroin viesteistä jotka näin alkoi raivota ja syytellä mua. Exänsä kanssa soitteli suhteen alussa jatkuvasti. Kaiken tämän sietäminen on tehnyt musta katkeran ja onnettoman ja luitaan työtävän ihmisen. En yhtään enää ihmettele et ei enää kunnioitakaan mua koska mä oon menettänyt luottamuksen ja kunnioituksen ja en osaa enää pitää suuta kiinni vaan puhun rumasti hänelle. Ei sillä että hän kunnioitukseni ansaitsi. Välillä on ehdottanut et haettais apua mut mä en usko häneen pätkääkään. Nyt olen jäämässä yksin lasten kanssa ja hän on varmasti valmis hylkään meidät kaikki eikä häntä kiinnosta kuin itsensä.

      Sanon sinulle kuin sanoisin kaikella rakkaudella vanhalle itselleni. Lähde pois ja pelasta itsesi vielä kun voit. Tuo ihminen muuttaa sinut rumaksi ja kun vuosien päästä katsot itseäsi peilistä, et tykkää enää näkemästäsi. En puhu pelkästään fyysisestä vaan sisäisestä hyvinvoinnista. Mä koen et hän imi ja nakersi mut kuiviin ja ikää on jo sen verran ettei tästä enää normaaliin elämään toivuta. Musta tuli pelkkä äiti lapsille, en voi kuvitellakaan rakkautta enää.

      Kaikella rakkaudella, hän on keskenkasvuinen ja ei muutu, ellei elämä kolhi ja pahoin. Yleensä ne kolhut saa nämä naiset, hän vain jatkaa koska hänessä ei tunnu missään.

    • Anonyymi

      Mistä olet lukenut että sinun on aivan pakko valita elää kuvaamanlaistasi elämää?
      Miksi sinä täysin vapaaehtoisesti valitset tuon tason ihmisen jakamaan elämäsi? Miksi?

      Mitä väärää ja kieroa näet valita seuralaisia ja ystäviä paljon , paljon henkisesti korkeammalta tasolta. Sen sijaan että sinä kaivele likakuoppia himoitessasi saastaa ympärillesi!

      Sinun ajatuksenjuoksua on todella vaikeaa ymmärtää. Vaikka kuinka haluaisi, sitäyksinkertaisesti ei voi ymmärtää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13178
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9621
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      95
      9113
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      7746
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6724
    6. Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?

      Tätä jäin pohdiskelemaan.
      Maailman menoa
      148
      6158
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3124
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1209
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1154
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      1000
    Aihe