Hankala naapuri

Anonyymi-ap

Naapuriin muutti eläköitynyt neiti-ihminen. Joku vuosi sitten hän katkaisi välit kanssani. Hänellä on lähistöllä suuri suku. Tästä on alkanut aiheutua kaikenlaista hankaluutta. Naapuri ja hänen sukulaisensa tahtoisivat sulkea talveksi läpiajettavan tien niin, että vain heidän kauttaan voisi kulkea. Koko yksityistielle luvattiin mursketta, he suhmuroivat siten, että suurin osa sorasta ajettiin heidän tieosuudelleen. Naapurin serkun puoliso on käynyt auttelemassa esim. peltotöissä. Avun saanti on vuosien varrella hidastunut. Naapuri ja hänen sukulaisensa eivät kyläile täällä enää ja suhtautuvat nyrpeästi. Tuntuu, että haasteita kertyy koko ajan lisää. Sukua on levittäytynyt joka alalle, eli heihin törmää lähistöllä vähän joka paikassa. Liekö taustalla kateus, virikkeiden puute vai mikä, että täytyy alkaa jotakuta vihaamaan. Naapuri oli aiemmin huonoissa väleissä tätinsä kanssa. Kun tämä kuoli, setänsä. Sedän kuoltua välit pantiin poikki naapurin kanssa. Joku varoitti, että jos tällaista alkaa ilmetä, se yleensä pahenee vaan. Naapuri on tervettä, pitkäikäistä sukua, joten ei ole odotettavissa poistumaa luonnollista kautta. En tahtoisi muuttaa muuallekaan. Saattaa käydä niin kun lähtee sutta pakoon tulee karhu vastaan. Eli mikä tällaisessa tilanteessa neuvoksi.

1

802

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näytät tietävän naapurin asiat paremmin kuin he itse.....pistää miettimään...Ajatteleppa ite asiaa ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe