Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. (1.Tess.4:16-17)
Nämä viimeaikaiset ufo havainnot kertovat juuri tästä. Moni on jo tenpaistu pilviin ja he näkyy tutkissa ja hävittäjäkoneiden kameroissa.
Nämä viimeaikaiset ufo havainnot kertovat juuri tästä. Moni on jo tenpaistu pilviin ja he näkyy tutkissa ja hävittäjäkoneiden kameroissa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ensin temmataan kristillistä kansallisvaltiota kannattavat. Minun oma vuoronumeroni on 2979.
Saanko ottaa Play Stationin mukaan ?
Pesäpallo stadionin kohoralla romurallia, kaksi loukkaantunu tänä aamuna vakavasti. Veren alkoholipitoisuuksia ny tutkitaan.
Molemmat romuautossa istuneet on ny tempaistu pilviin.
Näin on. Karvanopat saivat ottaa mukaansa.
Heillä oli pienemmät vuoronumerot ku mulla
Entäs jos istun just pöntöllä kakkimassa, housut nilkoissa ja sit tulee se tempaus.?
Usko on viruksen aiheuttama oireyhtymä. Se on eräänlainen mielen tauti.
Pitäisikö uskonnollinen kiihkoilija passittaa pakkohoitoon lääkittäväksi samaan tapaan kuin psykoosista kärsivät ? Varmaan pitäisi.
"Se on eräänlainen mielen tauti." Kirotusvirhe. Oli tarkoitus kirottaa: Se on eräänlainen miehen tauti. - Ja siihen on saatavana korjaus. Ota mies se apinarokotus mitä Suomessa miehille nyt tarjotaan. Eikä tämä ole mikään vitsi.
Ei ollut kirjoitusvirhe, kuten trolli saapuessaan palstalle kirjoittaa.
Hyvin servasit trollin.
Haha
Joko teistä tuntuu siltä, että pian teidät tempaistaan?
Kiva herätä siinä onnettomuuspuun vieressä olevassa talossa ja tajuta, että heräsi kahden nuoren miehen kuolemaan johtuneeseen rysähdykseen.
Surullista. Siellä sitten oli vauhtiajot kirjaimellisesti. Paikkakuntalaisia tai ei,,, nämä turhat onnettomuudet ei tunnu vaan loppuvan. Hetken aikaa ollaan hissukseen, kun jotain vastaavaa tapahtuu, mutta nopeasti unohtuu ja sama ralli jatkuu...
Eräs ev.lut. kirkon palveluksessa oleva henkilö kertoi minulle taannoin että rauhanyhdistysläiset ja helluntailaiset eivät lopun ajan koettaessa pääse taivaan iloihin.
Kyllä. Eivät pääse.
Eräs ev.lut. kirkon palveluksessa oleva henkilö kertoi minulle taannoin että rauhanyhdistysläiset ja helluntailaiset eivät lopun ajan koettaessa pääse taivaan iloihin.
_____________
Eivät pääse. Tuttusi on oikeassa.
Lehdessä oli jo että huomenna tempaistaan
Mikä on kuluttajansuoja tuollaisessa tempaamisessa?
Koska mut tempastaan ylähän täällä kurjuudessa köyhänä kuranaperseenä?
Osta bemari
Tuo tempaus on oikein, tiede on hypnoosia.
Taivaaseen tempaus on pian.
Onko teillä tempauksen tekniikka hanskassa?
Tempausta pidetään teknisesti vaativana. Tavallinen tapa eritellä tempauksen tekniikkaa on puhua ensimmäisestä ja toisesta vedosta sekä allemenosta ja vastaanotosta. Tämän jälkeen tulee ylösnousu, jolla tosin on vain vähäinen tekninen merkitys.
Ensimmäinen veto
Nosto alkaa siitä, kun nostaja irrottaa tangon maasta niin, että polvet ovat noin 90 asteen kulmassa ja selkä n. 20-40 asteen kulmassa lattiaan nähden. Nostaja nostaa tankoa ylöspäin sääriä myöten niin, että selän kulma lattiaan nähden pysyy jokseenkin samana. Ensimmäinen veto loppuu, kun tanko saavuttaa polvet.
Toinen veto
Toinen veto alkaa polvista. Niiden ohitusta pidetään noston vaikeimpana kohtana, koska silloin on vaarana, että tanko karkaa eteenpäin painopisteestä. Toisessa vedossa nostaja oikaisee samanaikaisesti sekä jalkojaan että lantiota, kunnes on suorana ja tuo samalla lantionsa eteen lyöden tankoa ylöspäin. Tämän jälkeen nostaja vetää hartiat ylöspäin kohti korvia. Samanaikaisesti useimmat nostajat nousevat päkiöilleen.
Vedon pitää olla melko suora, jotta nosto onnistuisi. Mikäli tanko liikkuu eteenpäin tai taaksepäin liikaa on nosto menetetty. Tämä tekninen aspekti pidetään tempauksessa merkitsevänä, sekä hyvin ratkaisevana noston onnistumisen kannalta. Tempausta pidetäänkin tästä syystä vaikeana ja herkkänä.
Allemeno
Allemeno tarkoittaa, että nostaja liikkuu alaspäin samalla kun tanko liikkuu ylöspäin. Teknisesti oikea allemeno on aktiivinen, eli nostaja vetää tankoa ylöspäin käsillä niin, että pääsee nopeammin sen alle. Sen lisäksi nostaja koukistaa lantionsa sekä polvensa niin, että pääsee kyykkyyn tangon alle. Vaihtoehtoinen tapa mennä tangon alle on mennä saksiasentoon.
Vastaanotto
Tässä vaiheessa nostaja nostaa kädet ja kääntää ranteet niin, että tanko on pään yläpuolella. Nostaja on joko täydessä syväkyykyssä tai osittaisessa kyykyssä (raaka nosto) tai saksiasennossa.
Juuri noin. Tempaamisessa pitää olla tarkkana. Taivaaseen tempaus pitää ottaa huolella. Keskivartaloa tulee jännittää. Jalat saavat olla rentona. Niskojen tulee olla taakse taivutettuna kun tempaus tapahtuu kohti pilviä.
Helluntailaisia ei lopun ajan tullessa temmata ylös taivaaseen vaan he joutuvat kadotukseen.
Niin joutuvat.
Toivottavasti mua ei tempaista sillon kun harrastan seksiä vaimon kanssa. Jää homma kesken ja onhan se vähän noloa tulla taivaasen heppi pystyssä.
Maanantaina kuulemma osa tempaistaan , Kirkkopuistossa kokoontuminen kellon12.00. Silloin innokkaimmat tempaistaan. Muu lentoliikenne Seinäjoen yllä on kielletty. Valokuvaaminen sallittu.
Mä oon ainakin jo pilvessä joka ikinen viikonloppu.
Ainakin minut ja perheeni tempaistaan ylös ensimmäisten joukossa.
Täällä sitä ollaan puistossa , jotta minut temmataan taivaaseen. Laitoin oikein puvun päälle.