Mies iski suhdepalstalla kynänsä minuun. Viihdyimme hyvin ja riensimme yhdessä mielenkiintoisissa kohteissa, vähän matkustelimme, kiinnosti samat asiat. Ihmettelin omituista salailua kun tuli puhe iästä. En kiinnitä kovin paljon ulkonäköön huomiota mutta muistan tavatessamme miettineeni, onpa syntynyt vanhoihin nahkoihin, mutta unohdin asian kun tykästyin häneen. Osa mielipiteistäkin oli muilta vuosikymmeniltä, mutta ajattelin että saa sitä olla omaa mieltään.
Hotellin respassa huomasin hänen syntymäaikansa, todellisuudessa runsaasti vanhempi kuin mitä oli kertonut ja paljon minua vanhempi. Oli antanut ymmärtää että on minua nuorempi. Menin täysin tilttiin, tykkääminen tipahti sekunnussa ja lopetin suhteen. Kaverina voisin jatkaa ja tavata silloin tällöin yhteisillä riennoilla.
En niinkään mieti ikäeroa mutta narraaminen loukkasi ja vähän pelästyttikin. Jos on yhdessä epärehellinen, on luultavasti toisessakin, mitä muuta on narrannut.
Miten olisit toiminut, vähän vertaistukea tarvitsisin.
Nettinarraaja, ei kyse rahasta
2
453
Vastaukset
- Anonyymi
No miten tarina olisi kirjoitettu jos mies olisi kertonut ikänsä oikeaoppisesti?
Rehellisyyden dilemma on se että rehellisyyden tehtävä on toimia arvioijan eduksi, ei sen rehellisen. Jos taas pelaat peitetyin kortein niin toinen epäilee jokatapauksessa. Kuten tarinasi paljastaa - hyvin valikoitu valhe voi toimia, ellei siitä jää kiinni. Kuten kävi.
Itse olen ratkaissut dilemman toisten ihmisten suhteen yksinkertaiesesti ajattelemalla että täysi rehellisyys on luonnotonta. Valheet joilla ihminen pyrkii tekemään itsestään pidetyn ovat sosiaalisia valheita, niiden luonne ei ole tuhoava vaan se että joku haluaa tulla kohdatuksi ja meikkaa totuutta paremmaksi. Epävarmuus on inhimillistä ja kohtuullinen totuuden muokkaaminen on ymmärrettävää jos se ei varsinaisesti ole tarkoitettu toisen tappioksi. On varmasti ihmisiä joilla ei ole mitään mitä tarvisi pimittää tai valehdella, sellaisia luonnottoman hyviä joiden virheetkin ovat lähinnä luonnetta korostavia. Tässä suhteessa siis rehellisyys on mahdollista - mutta vain tietyllä tavoilla vauraille.
Itse mietin aina että kannattaako olla rehellinen jos siitä tulee pataan kuitenkin, joka typistyy pelkkään kysymykseen "kannattaako edes...". Rehellisyys on arvostettava luonteenpiirre, mutta onko se ... hyödyllinen?
Terveisin, 48v kynäsankari - Anonyymi
Kysyit, No miten tarina olisi kirjoitettu jos mies olisi kertonut ikänsä oikeaoppisesti?
Tätä tarinaa ei olisi. Suhdepalstalla on useita jotka eivät suostu lukemaan ikävaadettani ja viestittävät haluavansa tavata. Ilmeisesti profiilini on houkutteleva. Jos on yli-ikäinen, vastaan yhdellä meilillä että etsin nuorempaa, enkä sen jälkeen mitään vaikka viestejä tulisi kuinka paljon, en plokkaakaan.
Sanoit rehellisten olevan ´luonnottoman hyviä´. En kai sentään luonnottoman, mutta on valtavan helppo tehdä oikein, se vain tulee luonnostaan. Ilmankos rehellisiä on vähän, ovatko siis suorastaan yhteiskuntaan sopeutumattomia. Hyvin olen tällä pelillä pärjännyt. On sentään tuttavissa rehtejäkin.
Mitä tarkoittaa tuo ´tietyllä tavalla vauras´. Kun en tiedä, en tiedä olenko. Henkinen elämäni on rikas, paljon mielenkiintoisia kohteita, köörejä ja yksittäsiä tuttavia. Tuskin taloudellista puolta tarkoitat tässä tapauksessa vauraudella, mutta tulen toimeen kohtalaisesti, vaurautta ei missään nimessä.
Et kertonut, miten sinä olet toiminut tai toimisit tällaisessa tapauksessa tai vastaavassa. Etsinhän vertaistukea. Kiitos vastauksestasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san31468Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621137- 501120
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182950Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153932- 89877
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu110855