Ei maasto, vaikka se on kuinka kuivaa ja lämmintä syty itsestään ikinä. Aina siihen tarvitaan sytyttäjä, siis useimmiten syttymisen syy on pyromaani. Selvästi pyrömaanit sytyttelelävät tulipaloja aina tuulen yläpuolelle ja paikkoihin, missä saadaan aikaan mahdollisimman isot ja näyttävät sekä vahinkoa aihettavat roihut.
Pyrömaanit jälleen asialla Kreikassa.
Anonyymi-ap
3148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joskus ihmiset sytyttövät tahallaan. Usein ihmiset sytyttävät vahingossa. Mutta siinä mielessä kuiva ja kuuma maasto toisinaan syttyy itsestäänkin, että siellä maastossa on auringon valoa keskittäviä metallin ja lasin kappaleita. Kipinöitäkin iskeytyy ja tulikuumat pakoputket saavat heinikkoa kytemään. Itse sain kuntan palamaan moottorisahan pakoaukon avulla.
Mutta tämähän ei ole fysiikkapalsta, joten eipä unohdeta jumalten vaikutusta metsäpaloihin. Ukkokin polttaa aina silloin tällöin metsää ihan huvikseen.
Kumiveneellä tulijoita on pidätetty.
Vaikka maassa on suuri metsäpaloriski, ihmiset silti nakkelevat välinpitämättömästi palavia tupakantumppeja maahan autosta ja muualta, kuten Kreikassa.