Yhteiskuntarauhan keikuttajat eivät ole isänmaan asialla

Anonyymi-ap

Sopimuksien voimassaollessa on työrauhavelvollisuus. Jos ammattiliitot suunnittelevat järjestävänsä poliittisia lakkoja, niin voi sanoa etukäteen, että ne ovat laittomia.

Poliittiset lakot ovat hyökkäys Eduskuntaa ja perustuslakia kohtaan. Se olisi yhteiskuntarauhan keikuttamista. Sellaisten järjestäjät saavat ikuisen leiman.

SDP on ollut monesti heikentämässä sisäistä rauhaa Suomessa. Hyökkäys Sipilän hallitusta vastaan järjestämällä poliittisia lakkoja oli trumppimainen hyökkäys demokratiaa kohtaan. Sipilän kannattajia pakotettiin lakkoihin. Rikollista toimintaa. Se oli kuin Krimin valtaus, johon ei reakoitu muuten kuin säätämällä lait kovempina, kuin mitä ne olivat ennen painostusta. Nyt on toisin. Kuten Putinin suhteen.

7

250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huolestuttaako tulevat lakot jo nyt?

      "Nykyinen hallitusohjelma esittää työntekijän irtisanomisperusteiden muuttamista, mutta muutos ei ole mahdollinen Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten tai EU:n perusoikeuskirjan mukaan."

      Ei ole eliitin asialla, ei. Mutta Isänmaan ja duunareitten asialla Kyllä.

    • Anonyymi

      Lakot mikäli huononnuksia alkaa tulla, toteutuvat ja siankusta riittää rikkureiden niskaan kuten ennenkin.

      Talkoo-Taavetti

      • Anonyymi

        Et kai ole rasisti vai ihan fasisti? Maalittamisesta voi saada rangaistuksen.


    • Anonyymi

      Oikein hyvä ja nähtiin viime kerrallakin keväällä kuinka ruutta soi tarvittaessa.
      Hyvä Taavettijengi

    • Anonyymi

      Poliittiset lakot ovat hyökkäys myös työnatajaa vastaan.
      En oikein ymmärrä tuta idologiaa.
      Ihan samoin voisisin ottaa kirveen ja mäjäyttää sen jonkun päähän ihan vain kun haluan protestoida yhteiskuntaa.
      Miksi kostetaan sellaiselle joka ei ole asian kanssa mitenkään tekemisissä?

      Toivottavasti poliittiset lakot ja tukilakot tulevat pian laittomiksi, terroristitoimintaahan se on.
      Varsinkin avainalojen laittomat lakot, lakot kohdistuvat isoon joukkoon joilla ei ole mitään tekemistä itse asian kanssa.

    • Anonyymi

      Työntekijäliitot voisi toimia samoin kuin työnantajaliitot ja vaihdetaan "lakko" termi johonkin toiseen, vaikka "työnseisaukseen" niin ei ollakaan enää laittomassa lakossa kun ei olla lakossa ollenkaan. Näin työnantajakin toimii joka kurvissa, jossa vaan voi rahaa säästää (esim. ylityö vs lisätyö/erillistyö).

    • Anonyymi

      Työrauhavelvollisuuden aikana työnantaja ei saa ryhtyä työsulkuun, eikä työntekijä lakkoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 484
      7182
    2. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      227
      2558
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2551
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      157
      1844
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      114
      1738
    6. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      3
      1339
    7. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

      Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
      Uusikaupunki
      0
      1244
    8. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1138
    9. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      1133
    10. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1125
    Aihe