miniän kyllä perhana kurissa. Yritti kaikkensa, että minut saisi erotettua pojasta ja lapsenlapsista, mutta erehtyipä pahan kerran. Nyt pojan koko perhe, mukaan lukien minän entiset lapset edellisestä liitosta, käyvät luonani usein. Miniä ei näytä naamaa, mutta ei ole iso ikäväkään. Kuulkaa kaikki anopit, älkää surko, kyllä kaikki muuttuu vielä hyväksi. Älkää antako nykynaisten, en yleistä, hyppiä nokillenne. Näyttäkää, misää on viisi hirttä poikki.
pidän
akka
212087
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Onnea sinulle. Olet upea vahva nainen, mahtava matriarkka.
että kurillas saat sen sijaan erotettua miniän pojastasi. Jos miniä vie lapset mites suu sitten pannaan.Näitä kuulee paljon
panee kaikkensa likoon, jos miniä haluaisi lapset. Siitä ei kyllä ole pelkoa, he ovat hänelle vain rasite. Hänen on pakko ottaa entisen liiton lapset mukaan, ja heitä on monta alle 12 vuotiasta. En erota, en edes halua, heitä. Hän, miniä, tekee sen ihan itse. Jos niin kävisi, niin akka alkaa toimia, sillä rakastan sitä perhettä paljon. Vain miniää ei ole minulle enää olemassakaan, mutta hänen omat lapsekin ovat minulle tärkeitä, ja minä heille, sillä he käyvät luonani äitinsä tahdosta riippumatta, vaikka ovat vielä aika nuoria (12-7 v.). Eli sillleeeen ja akka panee viimeiset lantitkin likoon poikansa-lastenlastensa vuoksi.
Eli näin =) suu pannaa.
Heh, näitä juttuja kun lukee, ei yhtään ihmettele, miksi taas miniät vuorostaan puhuu anopin kurissa pitämisestä.
Mitäs jos meistä jokainen pitäisi kurissa itsensä?
voi hyvänen aika,,mahdat olla eläkkeellä kun on noin paljon aikaa kylvää riitaa.ei se varmasti miniältä ole pois jos et kaikkinen lapsellisuuksine ole osa hänen elämää.ja ne lapsetki kasvaa pian .varros vaan , ettei pilkka käy nilkaan vanhuuden päivinä.
itse huolehdin miehestäni lapsistani ja töistäni ja ollaan käyty anopin kanssa pelisännöt selväksi kuinka edetään.tämän nykynaisen perhettäei oma äiti eikä miehenkään äiti käytä paska astiana kun omassa elämässä menee huonosti.en minäkään heitä.sovussa ollaan.hyvä niin
kyllä siinä oikeassa, että olen eläkkeellä, valitettavasti. Syytät, että minä kylvän riitaa, heh:) Odotan innolla sitä, kun lapsenlapset kasvaa, että tulevat itse minun luo. Minä tiedän, että tulevat, sillä he rakastaa minua. En mahda sille mitään, jos et sitä ymmärrä, että mummikin voi olla lapsille rakas. Mitä nykynaisiin tulee, niin en yleistä, mutta sitä, että jokainen elää omaa elämää, on aika tyhmä hokema. Eihän he nimenomaa elä oma elämää, sillä he tarvitsevat hirveästi apua. Nimi kelpaa velkapaperiin, ja sen olenkin laittanut harkittuani ensin. Lapsia hoidan kyllä, että pääsevät kahdestaankin tuulettumaan, että jaksaisivat eteenpäin. Minulla on se oma elämä, eli vaikka olen "eläkemummi" niin harrastan paljon kaikenlaista. Matkustan, kuntoilen, luen, tanssin ja paljon muuta. En pyydä miniää avuksi mihinkäänn, ja harvoin poikaanikin, vaikka hän auttaa mielellään. Uusi sana, paska-astia, huh, en ala siksi, enkä laita siihen muitakaan. Sinulla ei taida myöskään kaikki asiat olla mallillaan, epäilen. Vaikka olenkin eläkkeellä, kirjoitan mielestäni paremmin kieliopillisesti kuin sinä, jonkun miniä.
Kuules eläkemummo! Voisit vielä ottaa yhden harrastuksen lisää itsellesi. Kun niin kehuit kirjoitustaidoillasi(ja mollasit edellistä kirjoittajaa),niin sillä perusteella minä voisin kyllä suositella lämpimästi kirjoituskurssia sinulle.
Aloitetaan vaikkapa tästä, pieniä otteita kirjoituksestasi:
"He rakastaa.."(he rakastaVAT).... "Eihän he nimenomaa elä omaa elämää.."(eiväthän he nimenomaaN elä omaa elämääNSÄ) Järkky lause muutenkin.... "tarvitsevat hirveästi apua" kuulostaa teini-ikäisen kirjoittamalta, tosin sinulta varmasti sitä Hirveää apua saakin... " En pyydä miniääni avuksi mihinkäänn,ja harvoin poikaanikin" ( En pyydä miniääni avuksi mihinkääN ja harvoin poikaanikAAN)
Muutenkin voisit rajottaa pilkkujen ja lauseita yhdistävien mutta- jotta- yms. sanojen käyttöä, jotta tekstistäsi tulisi selkeämpää luettavaa.
Että eipä tässä muuta. Onnea uudelle harrastuksellesi. Aurinkoista kesää :-D
kiinnitin kans huomiota noihin kirjoitusvirheisiin. totta, kirjoituskurssille vaan!! voi että oli hyvä kirjoitus sulla.. :) mukava lukea..
omaa kirjoitustasi. Onko kaikki oikein kirjoittettu? Ei minusta. Käytän paikallisia sanoja, sanontoja. Se koira ärähtää, johon kalikka kapsahtaa, eli sattui kai arkaan asiaan kohdallasi? En pahoita mieltäni sinun takia, turha luulo. Tiedät kai, mikä caps on:))))) Pidän tosiaan hauskan kesän. Nautin lasteni-lastenlasteni seurasta, ja elän täysillä, vaikka olenkin eläkkeellä. Toivottavasti sinä et koskaan joudu tai pääse eläkkeelle, sillä sehän olisi hyvin alentavaa kaltaisellesi ihmiselle.
Paikallisia sanoja, sanontoja!!!!
Kirjakieli on sopimuksenvarainen tapa ilmaista asiat kirjallisesti. Sinun kirjoituksessasi virheet eivät ilmene sanoissa tai sanonnoissa, vaan kieliopillisissa virheissä. Mitään paikallista kielioppia kirjoituksessa ei todellakaan ole. Pronominien taivutus ja viittaussuhteet ovat saman säännöstön alaisia asuinpaikasta riippumatta.
Kirjoitat varmaan pienten kaupunkien nimet pienellä alkukirjaimella ja isojen kaupunkien nimet isolla alkukirjaimella?
Eikä tässä sinun kannaltasi mistään kirjoitustaidostasi ole kyse. Solvatahan sinä yritit. Eikö riittänyt enää asiaa, kun piti yrittää kiinnittää huomiota asian käsittelyn kannalta epäolennaisiin seikkoihin?
Haluatko lisää tekstianalyysiä?
Paikalliset sanonnat eivät käy selityksestä puhekielisyyksien käyttämiselle asiatyylisessä tekstissä. Asiatyyliinhän sinä pyrit?
Hienoinen tyylivirhe on myös eli-sanan käyttö ilmaisemassa muuta kuin synonyymistä merkitystä. Yhdysmerkin käytöstä on myös olemassa säännöstö, ja yhdysmerkkiä ei käytetä ja-sanan korvikkeena tai erottamaan esimerkiksi luettelon osia toisistaan.
Pilkun käytön hallitset hyvin, mikä osoittaa hyvää lausetajua. Taito sinänsä ei ole harvinainen, mutta on jotenkin ristiriidassa muun tekstisi kanssa. Ehkä et ole ihan sitä, mitä yrität tekstisi kautta esittää olevasi?
Asiatyylille ominaista ei sen sijaan ole tarkoitushakuista näkökulmaasi tukeva sanavalinta, joka ei myöskään ole mikään paikallinen sana, vaan asiayhteyteen huonosti sopiva attribuutti.
Epäselväksi tekstissäsi jäi se tärkein? Mikä on tavoitteesi? Miksi kirjoitit? Mitä halusit sanoa? Toisin sanoen: punainen lanka puuttuu!
Pistäisitkö tästä tekstistä pienen virheanalyysin tulemaan? Etsi tekstistäni kielioppi- ja oikeinkirjoitusvirheet. Kiinnitä huomiota ennen kaikkea sanojen yhteen ja erilleen kirjoittamiseen ja vierasperäisten termien mahdolliseen väärinkäyttöön. Lisäksi voisit antaa palautetta tekstin sidosteisuudesta, johdonmukaisuudesta ja loogisesta etenemisestä.
Jos olet sitä mieltä, että tekstisi jotenkin kalahti (vertaus eli kuvaannollinen ilmaisu), voisit varmasti perustella mielipiteesi, kuten aikuisen kuuluisi aina tehdä. Ei siis arvailuja tai oletuksia, vaan argumentointia ja todistelua; retoriikan perusasioita.
Mielenkiintoista olisi, jos voisit tehdä tekstistäni merkityssuhdeanalyysin, josta olisi apua - tiedät kyllä mihin.
PS. Alkuperäinen kirjoituksesi tai myöhemmät vastineesi voisi luokitella impulsiivisesti ehkä myös jälkimodernistiseksi tilitysproosaksi. Tällöin tekstisi olisi kaunokirjallisuutta, eikä näin ollen minkään kielioppisäännöstön alaista. Mutta epäselväksi jää, miksi johdattelit keskustelun aihealueelle, jossa tietämyksesi näyttäisi olevan suhteellisen kotikutoista (metafora).
Oletko mahdollisesti äidinkielen opiskelija? Tai nuori äidinkielen opettaja? Kukaan muu ei jaksaisi vääntää moista asiaa tällaisella palstalla, jossa kirjoituksen sisällön pitäisi olla pääasia, ei ulkomuodon ja kieliopillisen oikeellisuuden.
Paremmuuden osoittaminen sivistyssanakirjaa tavaamalla ja esittämällä muka-älykköä on aika naurettavaa.
Jos kirjoitat jonkin vastineen, niin kirjoita ihan rohkeasti ilman kapulakieltä. En jaksa sellaista lukea, vaikka korkeakoulututkinnon suoritinkin.
vastaan. No niin, jopa menit aiheesta kauas. Pyydän anteeksi arvosteluani, sillä olen itse tosi surkea kirjoittaja. Sinä halusit kai minut nolata, mutta ei se mitään, jos saat siitä hyvän mielen. Se nyt on vain niin, että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. Asun kyllä suuressa kaupungissa, ja pitää muistaa, että se kirjoitetaan tosi isolla alkukirjaimella. Hauskaa kesää, ja etsi se punainen lanka. Lähden matkoille enkä edes pääse lukemaan näitä viestejä. Tosin tämä asia on tullut hiton selväksi. Jos puhuu huolistaan, niin ei kukaan haluakaan auttaa tai neuvoa, eli halutaan vaan mollata, eli se on moro:)
siitä, että itse lipesit alkuperäisestä aiheestasi. Vinoilit eräälle kirjoittajalle, vaikket itse osaa kirjoittaa kieliopillisesti pätkääkään. Hyvä kun lopulta myönnät asian itsekin.
"Jos puhuu huolistaan, ei kukaan haluakkaan auttaa tai neuvoa, eli halutaan vaan mollata..." Niin, huomasitko millä uholla tuon alkuperäisen viestisi kirjoitit? Mielestäni sinä aloitit mollauslinjan heti kättelyssä. Tuolla asenteella tuskin sympatiaa heruu, Akka! nimesi veroinen olet! Säälin miniääsi sekä hänen lapsiaan.
kirjoitellut huolistaan vaan päin vastoin uhosi miten on onnistunut miniänsä alistamaan. Ja seuraavaksi alkoi yhtä vastaajaa mollaamaan kieliopista. Että ei heru sympatiaa kyllä tälle Akalle, miniällensä kylläkin sitäkin enemmän.
Hyvä, että huomasit tuon aiheesta eksymisen, koska sitähän juuri sinulle yritin osoittaa.
Punaisen langan etsiminen jääköön sinun tehtäväksesi. Auttaisiko etsimisessä tämä:
Kirjoitat, että jos puhuu huolistaan, niin kukaan ei haluakaan auttaa tai neuvoa.
Katsohan alkuperäistä kirjoitustasi:
"miniän kyllä perhana kurissa. Yritti kaikkensa, että minut saisi erotettua pojasta ja lapsenlapsista, mutta erehtyipä pahan kerran. Nyt pojan koko perhe, mukaan lukien minän entiset lapset edellisestä liitosta, käyvät luonani usein. Miniä ei näytä naamaa, mutta ei ole iso ikäväkään. Kuulkaa kaikki anopit, älkää surko, kyllä kaikki muuttuu vielä hyväksi. Älkää antako nykynaisten, en yleistä, hyppiä nokillenne. Näyttäkää, misää on viisi hirttä poikki."
Missään kohtaa et ole huolistasi puhunut, apua pyytänyt tai neuvoa halunnut. Päinvastoin. Kehut itseäsi ja omaa tilannettasi. Kaikin keinoin korostat sitä, että tilanne on sinun kannaltasi mitä parhain. Jos sinun kirjoituksesi ei ollut miniän mollaamista, niin eipä sitten ole mikään.
Hyvää jatkoa sinulle. En ole sinua nolannut, itse sinä otit puheeksi erään kirjoittajan kirjoitustavan, mikä oli mielestäni asian kannalta täysin epäolennaista. Halusin vain osoittaa sinulle, että arviolla, joka perustuu pelkkään haluun loukata ja ivata on eroa arvioon, joka perustuu asiantuntemukseen.
Toisin kuin eräät sinun jälkeesi kirjoittaneet, et ymmärtänyt, mistä moinen analyysi. Viestisi lopussa kerrot, että et jaksa viestiä lukea, mutta jaksat sitä kuitenkin kommentoida. =O
Kirjoitukseni oli osa viestiketjua, joten sitä ei tulisi tarkastella irrallisena. Tulos on ainakin toisenlainen, ja pointti varmasti kateissa.
Naurettava en sinun mittapuittesikaan mukaan ole, koska sivistyssanakirjaa tuossa analyysissä tai sen kirjoittamisessa ei tarvittu. Tekstissäni ei ole ainoatakaan sivistyssanaa, vain äidinkielen alaan kuuluvia termejä. Äidinkielen opiskelu perustermeinen katsotaan yleissivistykseen kuuluvaksi, joten ihan peruskoulupohjalta olisi tekstin pitänyt aueta.
Kapulakielestäkään ei ole kyse, sillä termiä ei käytetä kuvaamaan tekstejä, joita yksittäinen lukija ei ymmärrä. Kapulakieliset tekstit ovat yleensä useamman kirjoittajan kirjoittajia, ja niiden tulisi sopia useampaankin kuin yhteen tilanteeseen (vrt. lakitekstit). Kapulakielelle tyypillistä on pitkät virkkeet, lukuisat määriteketjut ja ylenpalttinen substantiivien käyttö. Pitkät sanat, viittaukset muihin kapulateksteihin, luokittelut, rajaamiset ja ehdot ovat myös kapulakielelle ominaista. Tekstini ei täytä ensimmäistäkään kriteeriä kapulakielisestä tekstistä, joten jos et ymmärtänyt jotain kohtaa, vika on jossain muussa kuin tekstissä.
Korkeakoulututkinnon suorittaminen ei takaa edes sitä, että lukija erottaisi tekstilajit toisistaan, kuten tuli osoitettua. Kirjoittamisenkin kanssa on vähän niin ja näin, minkä huomaa, kun pikavilkaisee korkeakoulujen opinnäytetöitä.
Korkeakoulututkintoon vetoaminen noin ylimalkaankin on aika naurettavaa, koska kaikki tietävät, ettei koulutus takaa sivistystä.
hyvää kesää, sillä nyt lähden mökille. Kuuntelen lintujen ääniä, ja kalastelen lastenlasten kanssa. En ole ainoa, jota täällä haukutaan, sillä se tyyli täällä onkin vaan.
HEEEIIIIPPPPAAAAA!!!!!
Ei voi muuta kuin nauraa:)))
jo pitänyt lähteä sinne matkallesi! Tervemenoa vaan! paskaa puhuu koko Akka. Ei helvetti taida olla muuta tekemistä akalla kun roikkua netissä.
tainnut olla yksinäinen viikonloppu kun on kerennyt kaikkien "monien harrastustensa" lomassa täällä anoppifoorumilla surffailla. Ei taida paljoa tekemistä olla raukalla. On vissiin jo hirvittävä miniä viedä lapsukaiset pois vaikutuspiiristä.
Aivan, onko se sitten ihme kun näille palstoille valitellaan anopeista, kun ne on tuollaisia "akkoja". Näin tämänkin akan sieluni silmillä. Ehkäpä hän lahjoo lapsenlapsia rahalla ja herkuilla tulemaan luokseen. Yrittää kaikessa olla parempi kuin lasten oma äiti, tämä miniä. Luultavasti myös aikanaan käynyt katkeran valtataistelun omasta kultapojastaan. Kun poika pysyikin naisensa luona ja teki lapsia, aloitti akka taistelemaan lapsista. Että kyllä tästä huomaa akalla harrastuksia riittävän.