Ei ole ollut mitään hyötyä TE palvelusväen lisäämisestä. Tilanne on vain mennyt huonommaksi ja verovaroja heitetään kankkulan kaivoon.
Työttömiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa yhteensä 264 700. Se on 4900 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 25 800 enemmän kuin edellisessä kuussa.
Pitkäaikaistyöttömiä eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 91 000. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 93 300.
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin kesäkuun aikana 61 500 eli 32 800 vähemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Kaikkiaan kesäkuussa oli avoinna 123 900 työpaikkaa, mikä on 65 900 vähemmän kuin vuosi sitten.
Aktivointiasteeseen laskettavissa orjuutuksessa oli kesäkuun lopussa 105 000 henkilöä. Orjatöitä ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, kuntouttava työtoiminta ja omaehtoinen opiskelu.
TE palvelijat ovat hyödyttömiä verovarojen tuhlareita
11
377
Vastaukset
- Anonyymi
Tuhansittain virkaloisia oleskelemassa ja elelemässä muiden siivellä. Hävetkää!
- Anonyymi
Kaikki työllisyyspalveluissa loisivat verorahahorot ovat tarpeettomia koska työllisyyspalveluita ei tarvita.
Joku pieni työvälityslafka voi olla perusteltu, jonka ainoastaan välittää töitä. Ja asiakkuus sellaiseen pitää olla vapaaehtoista. Vuokraparitusfirmat eivät ole työnvälittäjiä kuten eivät työllisyyspalvelutkaan.
Tarvitaan palkkatöitä, työntekijöitä kunnioittavia työnantajia, kunnollisia työsopimuksia ja fiksuja työyhteisöjä, sekä kohtuulliset työskentelyolosuhteet. Siinä kaikki. - Anonyymi
TE-palvelut on osoittanut tehottomuutensa, hyödyttömyytensä ja haitallisuutensa.
Orjapalvelut ry, vai onko se rp, vai kenties oy? - Anonyymi
Niin. Tuo valmentajakuvio oli älyttömin kuvio, mitä kuunaan nähty. Helpolla tuli rahaa valmentajalle, kun ei ollut mitään valmennustavoitteitta. Kiukkunen ämmä puhelimessa vahtaamassa.
- Anonyymi
Eli hullu narsistisika leikkii valmentajaa. Todella sairasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama jatkuu ensi vuonna kuntien tiloissa:
https://tyomarkkinatori.fi/uudistukset24/etusivuTämä on oikein hyvä uutinen, nyt ei kannata löysätä kuristusotetta yhtään saamattomien ja laiskojen vätyksien kurkuista. Sanktioita ja seuraamuksia tottelemattomuudesta pitäisi vielä kiristää entisestään, jokaisella on velvollisuus osallistua eikä vetelehtiä ja elää ahkerien työtätekevien suomalaisten siivellä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on oikein hyvä uutinen, nyt ei kannata löysätä kuristusotetta yhtään saamattomien ja laiskojen vätyksien kurkuista. Sanktioita ja seuraamuksia tottelemattomuudesta pitäisi vielä kiristää entisestään, jokaisella on velvollisuus osallistua eikä vetelehtiä ja elää ahkerien työtätekevien suomalaisten siivellä
Kannattaako julkisesti ilmoittaa olevansa sadistinen kuristajamurhaaja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on oikein hyvä uutinen, nyt ei kannata löysätä kuristusotetta yhtään saamattomien ja laiskojen vätyksien kurkuista. Sanktioita ja seuraamuksia tottelemattomuudesta pitäisi vielä kiristää entisestään, jokaisella on velvollisuus osallistua eikä vetelehtiä ja elää ahkerien työtätekevien suomalaisten siivellä
Tavoitteena on vahvistaa maahan muuttaneiden työllisyyttä, työllisyyttä tukevia valmiuksia, kielitaitoa ja osallisuutta yhteiskuntaan.
- Anonyymi
Työttömien määrä on jälleen kasvanut, mikä kertoo TE-toimistojen olevan turhia. He eivät ole kyenneet palvelemaan työnantajia.
- Anonyymi
Tässä ehdotus työttömyyden poistamiseksi yhteiskunnasta. Maksetaan kaikille 500 euroa kuussa perustuloa. Jokainen tekee sen eteen jotain työtä. Jos et keksi mitä teet, on olemassa lista erilaisista töistä, joita voi mennä tekemään palkkansa eteen. Jos et halua ottaa vastaan palkkaa, sekin käy. Työntekoa myös jotenkin valvotaan. Työkkärin tätejä ei tarvita enää nöyryyttämään ketään. Tässä järjestelmässä olisi etuna nöyryyttämisen loppuminen. Työttömiä oikeasti kannustetaan töihin. Jos palkka ei riitä, mene sitten tekemään lisäksi jotain muuta. Tämä motivoi kuitenkin enemmän kuin nykyinen syyllistävä järjestelmä, jossa osa työttömistä syrjäytyy. Omaishoitajanakin voisi olla. Saisi siten palkkaa koko omaishoitajuuden ajalta, eikä vain muutamilta viimeisiltä vuosilta. Yhteiskunnan työttömyysturvajärjestelmä nykyisessä muodossaan on hyvin syyllistävä. Se ei johda mihinkään työllistymiseen. Olisi aika tehdä jotain kannustavampaan järjestelmään siirtymiseen.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1073654
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232892Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1122451- 431925
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2421623Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt411565- 321547
- 281360
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201336- 951191