Lintuinfluenssa turkistarhoissa ja siihen liittyvät riskit

Radiossa asiantuntija sanoi, että on huolestuttavaa, että uusin lintuinfluenssan variantti tarttuu niin herkasti turkiseläimiin, koska turkiseläimet ovat nisäkkäitä.

Kun virus käyttää solun sisäistä toimintaa monistuakseen, niin miksi on huolestuttavaampaa, että lintuinfluenssa tarttuu naurulokista johonkin minkkiin kuin se, että se tarttuu vaikka naurulokista varikseen?

Eikö lokki, varis ja minkki sekä tietenkin Jumalan kuva ihminen ole kokonaan erikseen älykkäästi suunniteltuja eliöitä? Miksi lintuinfluenssa huomaa, että emme ole eläimiä, vaan pitää meitä vain yhtenä istukkanisäkkään lajina?

Vai olemmeko sittenkin nisäkäs ja muiden nisäkkäiden biologinen sukulainen?
32664
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Lintuinfluenssan nopea leviäminen ja sen aikaansaamat vahingot eliökunnassa osoittavat, että geneettinen rappeutuminen on tosiasia. Immuunipuolustusjärjestelmän heikkeneminen on ensimmäisiä selkeitä signaaleja siitä, että eliö on menettänyt paljon biologista informaatiota. Evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut.

Äänestä
  • Mitä todisteita meillä on immuunijärjestelmän heikkenemisestä?

    Kyse on virusten evoluution ja immuunijärjestelmän evoluution kilpajuoksusta. Nyt lintuinfluenssa on saanut jonkun (ainakin pienen) arpajaisvoiton ja pystyy tarttumaan myös nisäkkäisiin. Etua tästä muutoksesta on viruksesta vasta kun se "tekee covidit" ja nisäkäs-nisäkäs -tartunnat onnistuu. Tätä nyt epäillään ja siksi eläimiä on määrätty lopetettavaksi.

    Jos geneettinen rappeutuminen olisi totta, niin naurulokkien immuunijärjestelmä olisi jo aivan sökö ihmiseen verrattuna. Naurulokillä syntyy uusi sukupolvi vuodessa ja ihmisellä 20-25 vuodessa. Naurulokin viruksista ei olisi vaaraa ihmiselle.

    Äänestä

  • Eurooppakainen ihminen rappeutui erilaisten ruttoepidemioiden aikaan keskiajalla ihan hirveästi. Sittemmin rappeutuminen on jäänyt taakse jäänyttä elämää ja meitä on jo monta kymmentä kertaa enemmän kuin sydän keskiajalla.

    Olemme siis vähemmän syntisiä kuin keskiajan ihmiset. Voi myös lisäksi olla niin, että idioottimaiset rappeutumisougeet ovat täyttä potaskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Eurooppakainen ihminen rappeutui erilaisten ruttoepidemioiden aikaan keskiajalla ihan hirveästi. Sittemmin rappeutuminen on jäänyt taakse jäänyttä elämää ja meitä on jo monta kymmentä kertaa enemmän kuin sydän keskiajalla.

    Olemme siis vähemmän syntisiä kuin keskiajan ihmiset. Voi myös lisäksi olla niin, että idioottimaiset rappeutumisougeet ovat täyttä potaskaa.

    Vain immuunijärjestelmältään rappeutuneet selvisivät ruosta?
    Jepjep.

    Äänestä

Lahkojen ihmeparantajat pystyvät hoitamaan kyllä, minkit, lokit ja kanat siinä kuin ihmisetkin.

Äänestä
  • Kyllä! Loitsuilla parantamisen teho on täsmälleen yhtä hyvä oli parannuksen kohteena sitten lokki, minkki tai ihminen.

    Tehoa ei ole.

    Äänestä

>> miksi on huolestuttavaampaa, että lintuinfluenssa tarttuu naurulokista johonkin minkkiin kuin se, että se tarttuu vaikka naurulokista varikseen?

Huolestuttavaa siksi, että ihmiset ovat nisäkkäitä. Virukset ovat spesifisiä. Ne eivät tartu kaikenlaisiin eläimiin. Ero lintujen ja nisäkkäiden välillä on suurempi kuin kahden eri nisäkkään väillä. Jos virus muuntuu niin, että se voi tarttua linnusta johonkin nisäkkääseen, on vaarana että se voi tarttua ihmiseenkin.

Lintujen aineenvaihdunta on paljon nopeampaa kuin nisäkkäillä ja niillä on erilainen immuunipuolustus. Lievän sairauden linnulle aiheuttava virus voi olla kuolettava nisäkkääseen tarttuessaan.

Äänestä
  • Eikö ihminen ole Jumalan kuva ja minkki villieläin (jota tosin pidetään "karjaeläimenä"). Miksi virus ei huomaa ratkaisevaa laadullista eroa?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Eikö ihminen ole Jumalan kuva ja minkki villieläin (jota tosin pidetään "karjaeläimenä"). Miksi virus ei huomaa ratkaisevaa laadullista eroa?

    Niin, siinäpä pohdittavaa. Jos kerran ihminen ei kreationistisen tosi-tieteen mukaan ole eläin, miten se kaikkien kriteerien mukaan silti on nisäkäs, kädellinen ja iso ihmisapina!

    Äänestä

SUOMEN ON OTETTAVA IHAN TOINEN SUUNTA KAIKESSA MUTÄ NÄMÄ TIETÄMÄTTÖMÄT, PAPERI KAPINOIVAT VIHREÄT ELÄINAKTIVISTIT HÖSSÖTTÄVÖT MONIMUOTOISUUDESTA YMS. HÖLYN PÖLYSTÄ. MIKÄÄN JA KUKAAN LAJI EI OLE HÄVIÄMÖSSÄ SUKUPUUTTOON ..... SE ON VAIN MANIPULOINNIN HÖPINÄÄ AIVOTTOMILTA.
http://www.e-pages.dk/ilkkapohjalainen/1251/article/1864889/5/1/render/?token=34a500565aef3d5ccb73eafe3d4ff7d4&vl_app_id=fi.ilkkapohjalainen.areader&vl_app_version=1.9.0&vl_platform=android

Äänestä

Nämä rikollisen kidutustarhat ovat syyllisiä jos virus muuntautuu nisäkkäille vaaralliseksi! Luontoäiti antaa varoitusmerkin ja rangaistuksen. Epäeettiset keskitysleirit joissa annetaan viattomien eläinten kärsiä odottaen nylkemistä. Joidenkuiden rahanahneuden takia. Jokainen eläin on veli tai sisar. Minkä tekee muille elollisille tekee itselleen! Eläimillä on tunteet ja halu elää ja olla vapaita. Niiden turkki on niiden omaksi suojaksi luotu! Nyt aiotaan joukkomurhata sattumanvaraisesti myös kymmeniä tuhansia lintuja, ei osata kuin lahdata mielipuolen lailla muuta luomakuntaa.
Birdlife totesi ettei ole ratkaisu vaan pahentaa tilannetta ja uhkia. Kuolee lintuja jotka ei sairaita ja jotka ei uhka. Turkistarhaajat on syyllisiä kaikkeen tähän eläinten helvettiin. Sekä viruksen aiheuttamaan uhkaan. Oikea ratkaisu on lopultakin kieltää ja lakkauttaa turkistarhat! Tähän on päädytty suuressa osassa sivistyneitä maita!

Äänestä
  • Kreationistellakin on syy vastustaa turkistarhausta jumalattomana: Raamatun mukaan Jumala loi erikseen karjaeläimet ja erikseen villieläimet. Turkistarhoilla ilmiselviä villieläimiä (minkki, kettu) pidetään "karjaeläiminä". Eikös se ole luonnotonta ja jumalatonta?

    Äänestä

No onpa noita lintuinfluenssaepidemioita ollut ennenkin. Mutta eipä niihin ole ihmiskunta tai edes kanatalous kaatunut.

Tehdään vain turhaa työtä jos aletaan muuttolintujen mukana leviävää lievähköä tautia pois maailmasta repimään.

Eihän se edes ole ainoa muuttolintujen kantama tauti, varmastikaan.

Äänestä
  • Espanjantauti oli yhdenlainen lintuinfluenssa ja se tappoi kuitenkin enemmän kuin ensimmäinen maailmansota.

    Äänestä

Eilen uutisissa loistutkija Aivelo kertoi miksi lintuinfluenssan muuntuminen minkistä minkkiin tarttuvaksi on huolestuttavampi asia kuin kettuihin tulevat tartunnat:
Näätäeläimet (jollainen minkki on) ovat lähempää sukua kädellisille kuin petoeläimet (kuten kettu) ja siksi minkin ylähengitystiet muistuttavat enemmän ihmisen vastaavia. Jos (ilmeisesti kun) virus on evoluutionsa myötä muuntunut kykeneväksi tarttumaan minkistä minkkiin, niin hyppäys ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi on paljon pienempi kuin hyppäys linnusta minkkiin.

Äänestä
  • Miksi näin? Varmaan siksi, että kädelliset on syntyneet jotenkin Merkuriuksen ja Kaksosen vaikutuksen alaisena. Koska käsien näppäryys, älykkyys ja hengityselimet, liittyy yhteen.

    Kettu on myös älykäs ja ovela, mutta ei sillä ole käsien näppäryyttä. Toisaalta myös lintujen, (eli ilman) levittämä sairaus kyseessä. Muuttuvat merkit vastaavat muutoksesta, toisin kuin johtavat ja kiinteät merkit. Muuttuvia merkkejä on Kaksoset-Jousimies Neitsyt-Kalat. Päädytään Kaksoseen, joka on sekå ilma että muuttuva.

    ILMAELEMENTTI (Kaksonen, Vaaka, Vesimies)

    Ilman elementti liittyy liikkumiseen ja hengitykseen.

    MERKURIUS

    - hermosto, hengityselimet, suonet, kuulo, verbaaliset kyvyt, älylliset kyvyt, näppäryys.

    Tämän kaiken pystyn kertomaan, koska olen Kaksonen, jota hallitsee Merkurius ja olen kaksijakoinen jumalten sanansaattaja. Mutta olen myös noseva Skorpioni;).

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Miksi näin? Varmaan siksi, että kädelliset on syntyneet jotenkin Merkuriuksen ja Kaksosen vaikutuksen alaisena. Koska käsien näppäryys, älykkyys ja hengityselimet, liittyy yhteen.

    Kettu on myös älykäs ja ovela, mutta ei sillä ole käsien näppäryyttä. Toisaalta myös lintujen, (eli ilman) levittämä sairaus kyseessä. Muuttuvat merkit vastaavat muutoksesta, toisin kuin johtavat ja kiinteät merkit. Muuttuvia merkkejä on Kaksoset-Jousimies Neitsyt-Kalat. Päädytään Kaksoseen, joka on sekå ilma että muuttuva.

    ILMAELEMENTTI (Kaksonen, Vaaka, Vesimies)

    Ilman elementti liittyy liikkumiseen ja hengitykseen.

    MERKURIUS

    - hermosto, hengityselimet, suonet, kuulo, verbaaliset kyvyt, älylliset kyvyt, näppäryys.

    Tämän kaiken pystyn kertomaan, koska olen Kaksonen, jota hallitsee Merkurius ja olen kaksijakoinen jumalten sanansaattaja. Mutta olen myös noseva Skorpioni;).

    Lisäys. Nyt ollaan Vesimiehen ajassa ja missä viirus leviää? Vesilinnuissa. Aivan selvä korrelaatio;).

    Äänestä

  • "Näätäeläimet (jollainen minkki on) ovat lähempää sukua kädellisille kuin petoeläimet (kuten kettu) ja siksi minkin ylähengitystiet muistuttavat enemmän ihmisen vastaavia."

    Näätäeläimet ovat petoeläimiä. Ne kuuluvat koiraeläinten ohella koiramaisten elänten alalahkoon. Minkit eivät ole yhtään kettuja läheisempää sukua ihmisille. Näätäeläimillä ja ihmisellä nyt vain sattuu olemaan tämä yksi mainittu samankaltainen piirre.

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "Näätäeläimet (jollainen minkki on) ovat lähempää sukua kädellisille kuin petoeläimet (kuten kettu) ja siksi minkin ylähengitystiet muistuttavat enemmän ihmisen vastaavia."

    Näätäeläimet ovat petoeläimiä. Ne kuuluvat koiraeläinten ohella koiramaisten elänten alalahkoon. Minkit eivät ole yhtään kettuja läheisempää sukua ihmisille. Näätäeläimillä ja ihmisellä nyt vain sattuu olemaan tämä yksi mainittu samankaltainen piirre.

    Sattuu olemaan, jostain tieteelle tuntemattomasta syystä;).

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Sattuu olemaan, jostain tieteelle tuntemattomasta syystä;).

    Se miksi nisäkkäiden ylähengitystiet muistuttavat toisiaan enemmän kuin lintujen ylähengitysteitä ei ole mikään arvoitus.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Se miksi nisäkkäiden ylähengitystiet muistuttavat toisiaan enemmän kuin lintujen ylähengitysteitä ei ole mikään arvoitus.

    Ei ollut kyse siitä, vaan minkillä on näppärämmät kädet, jolloin sillä on myös suurempi yhteys ihmiseen kuin ketulla.

    Minkki, näätä, kärppä, lumikko ja mäyrä ovat näätäeläimiä, joilla on tassussa viisi varvasta. Supikoira, kettu ja naali ovat puolestaan koiraeläimiä, joilla on tassussa neljä varvasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Sattuu olemaan, jostain tieteelle tuntemattomasta syystä;).

    Minä en tiedä, mikä yhteinen piirre näätäeläinten ja kädellisten ylähengitysteissä vaikuttaa viruksen tarttumiseen. Tämä ei tarkoita, että asia olisi silloin myös tieteelle tuntematon.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Minä en tiedä, mikä yhteinen piirre näätäeläinten ja kädellisten ylähengitysteissä vaikuttaa viruksen tarttumiseen. Tämä ei tarkoita, että asia olisi silloin myös tieteelle tuntematon.

    Voihan tiede tutkia tuota yhteistä tekijää, mutta tiede ei ymmärrä miksi se on näin.

    Eivät ymmärrä, että se mikä tapahtuu ylhäällä tapahtuu myös alhaalla. Juuri selitin asian mitä Merkurius Kaksosissa edustaa. Sillä on tärkeä rooli evoluutiossa. Se jakaa olennot koiraeläimiin ja näätäeläimiin, joille syntyy tietyt ominaisuudet.

    Näätäeläin edustaa yhteisen koiraeläimen kehittyneempää henkistä puolta. Hengityselimillä on suora yhteys henkiseen kehitykseen, jolla taas on yhteys sorminäppäryyteen.

    Evolutionistit luulee, että näätäeläimet syntyi joidenkin satunnaisten mutaatioden kautta viisisormiseksi, mutta koiraeläimet ei.

    Ohjelmointi tapahtuu ylhäältä ja alhaalta yhdessä. Jotkut kehittyy, joidenkin osa on jäädä kehittymättä. Sama koskee ihmisiä;).

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Sinun kohdallasi ylhäällä ei tapahdu liiemmälti mitään ja sekin vähän on äärimmäisen sekavaa.

    2Äänestä

Tänään taas yle-uutisissa kyseltiin lintuinfluenssan mahdollisesta kehityksestä EVOLUUTIOBIOLOGI Tuomas Aivelolta.

Odotin kovasti, että olisi kysytty näkemys myös kreationismiin ja älykkääseen suunnitteluun perehtyneeltä asiantuntijalta, joka olisi kertonut mitä riskejä lintuinfluenssan leviämiseen turkistarhoilta. Miksi ei kysytty? Kuka olisi ollut paras tällainen suomalainen kreationistiasiantuntija? Mitä tutkimuksia hän on tehnyt?

Äänestä
  • Siinä olisikin naurussa pitelemistä kuin joku Pekka Reinikainen tulisi horisemaan omenansyönnistä ja syntiinlankeemuksesta lintuinfluenssan selityksenä.

    Äänestä

H5N1 -virus on haitallinen linnuille ja muillekin eliöille, mikäli MDA5- tai RIG-I -jaksot eivät päädy transkriptioon. Syynä voivat olla ko. jaksojen säätelyjaksojen rikkoutuminen eli CpG-saarekkeiden romahtaminen, jolloin ko. jaksot muutuvat pseudogeeneiksi.

H5N1 -virus ei myöskään kehity. Se ottaa haltuunsa eliön solun RNA-editointimekanismit ja tekee tarkoituksellisia sekvenssimuutoksia levitäkseen tehokkaammin. Se siis hallinnoi APOBEC-entsyymejä. Kyse ei ole satunnaisista mutaatioista ja valinnasta, kuten pseudotieteellinen evoluutioteoria väittää.

Äänestä
  • Väitätkö, että lintuinfluenssa ei ole satunnaiste mutaatioiden ansiosta saavuttanut kykyä tarttua nisäkkäästä nisäkkääseen? Jeesusko sen muutoksen muka suunnitteli?

    Pseudotieteelliseen jargoniin verhottu taikausko on edelleen taikauskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Väitätkö, että lintuinfluenssa ei ole satunnaiste mutaatioiden ansiosta saavuttanut kykyä tarttua nisäkkäästä nisäkkääseen? Jeesusko sen muutoksen muka suunnitteli?

    Pseudotieteelliseen jargoniin verhottu taikausko on edelleen taikauskoa.

    Otapa itse selvää, miten virus kaappaa isäntasolun RNA- ja DNA-editointimekanismit itselleen. Tarvitsetko apua tiedonhaussa?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Otapa itse selvää, miten virus kaappaa isäntasolun RNA- ja DNA-editointimekanismit itselleen. Tarvitsetko apua tiedonhaussa?

    Älä höpötä asian vierestä!
    Väitätkö että viruksen muuntuminen on suunniteltua eikä perustu satunnaisiin muutoksiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Älä höpötä asian vierestä!
    Väitätkö että viruksen muuntuminen on suunniteltua eikä perustu satunnaisiin muutoksiin?

    Viruksen muuntuminen, mikäli se saa hyödyllisiä ominaisuuksia, perustuu suunniteltuihin solun mekanismeihin, jotka virus kaappaa itselleen.

    Hakusanat: virus hijacks apobec

    p.s. Sinulle kommenttini ovat tietysti höpöttämistä asian vierestä, koska et kestä kuulla totuuksia. Tuskin uskallat edes tutkia antamiani hakusanoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Älä nyt s-tana koko ajan venkoile!

    Perustuuko se että lintuinfluenssan MUUTTUU minkistä minkkiin tarttuvaksi satunnaisiin muutoksiin vai onko se suunniteltu muutos? Ja jos se on suunniteltu muutos, niin kuka sen suunnitteli?

    Voi Jeesus että te osaatte olla patologisen epörellisiä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Radiossa asiantuntija sanoi, että on huolestuttavaa, että uusin lintuinfluenssan variantti tarttuu niin herkasti turkiseläimiin, koska turkiseläimet ovat nisäkkäitä.

Kun virus käyttää solun sisäistä toimintaa monistuakseen, niin miksi on huolestuttavaampaa, että lintuinfluenssa tarttuu naurulokista johonkin minkkiin kuin se, että se tarttuu vaikka naurulokista varikseen?

Eikö lokki, varis ja minkki sekä tietenkin Jumalan kuva ihminen ole kokonaan erikseen älykkäästi suunniteltuja eliöitä? Miksi lintuinfluenssa huomaa, että emme ole eläimiä, vaan pitää meitä vain yhtenä istukkanisäkkään lajina?

Vai olemmeko sittenkin nisäkäs ja muiden nisäkkäiden biologinen sukulainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu