Yli puolet amerikkalaisista uskoo, että USA:lla on tietoa maan ulkopuolisesta elämästä. En ihmettele, koska suuri osa heistä myös uskoo Oswaldin salamurhanneen presidentti Kennedyn Dallasissa.
Molempiin liitty salaliitto. Tosin salaliitto siitä, että USA:n ilmavoimat salailee todellisia ufo-havaintoja ei pidä paikkaansa. Kennedyn murhaan sen sijaan liitty todellinen salaliitto, jota ei vieläkään ole paljastettu.
Molempiin liitty salaliitto. Tosin salaliitto siitä, että USA:n ilmavoimat salailee todellisia ufo-havaintoja ei pidä paikkaansa. Kennedyn murhaan sen sijaan liitty todellinen salaliitto, jota ei vieläkään ole paljastettu.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sinun uskomuksesi ovat vastaavia uskomuksia.
Eipä olekaan. Olen tutustunut Warrenin komitean raporttiin, ja se itse on paras todiste siitä, ettei Oswald voinut murhata Kennedyä. Oswald ei voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, kuten kukaan meistä ei voi.
Tieteellisesti sen sijaan on tutkittu maan ulkoisen elämän mahdollisuutta, ja niissä tutkimuksissa ei ole tähän saakka löytynyt ainuttakaan todistetta asiaan. Minun ei tarvitse siis uskoa mitään, vaan luottaa tieteelliseen tutkimukseen.
"Keskustelin" siitä ainakin kuukauden joskus yli 10 vuotta sitten puupäiden kanssa salaliittoteoriapuupäiden palstalla ja tuhlasin paljon aikaani sen aineiston tutkimiseen. Ne salaliittoteoriat ovat höpöhöpöä. Turha yrittää houkutella siihen enää.
OK. Siispä Oswald leijaili aaveena kuudennestä kerroksesta ammuttuaan Kennedyn toiseen kerrokseen odottamaan sosiaalitiloihin, että hänet löydetään. Todella nerokas suunnitelma.
Inkarnoiduttuaan takaisin ihmiseksi hän kohtasi konstaapelin, jonka edessä käyttäytyi täysin rauhallisesti. Sitten hän yhtäkkiä päättikin paeta rakennuksesta ennen kuin kaikki uloskäynnit siitä suljettiin. Tietenkään Oswald ei pelännyt sitä, että rakennus olisi suljettu nopeammin, eikä hän olisi enää voinut paeta.
Ei tarvitse ketään houkutella mihinkään keskusteluihin asiassa. Oswaldin syyllisyys Kennedyn murhaan on mahdonta.
22. marraskuuta 1963 Dallasissa Teksasissa oli kaiken kaikkiaan 82 ampujaa eri suunnista ampumassa Kennedyä
No, jos olit paikalla laskemassa, niin OK.
Ei niitä tosin tarvittu kuin yksi, joka ruohokukkulalta ampui lähestyvässä autosaattueessa ollutta presidenttiä päähän.
Joka ei sillä mahdollisella aseella niissä olosuhteissa ollut kovin helppoa vaan erittäin vaikeata todellisuudessa osua niin tarkasti...
Nato Tiltu sai vastauksen ja tukea salaliitto teorialleen?
Entisen tiedustelu-upseerin väite: USA:lla on hallussaan ufojen jäänteitä
https://www.verkkouutiset.fi/a/entisen-tiedustelu-upseerin-vaite-usalla-on-hallussaan-ufojen-jaanteita/
Voi ne olla naisiakin, vai mitä TILTUT?