'Sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana'. Jes.2:3
'Sillä pelastus on juutalaisista'. Joh.4:32
Jeesus tuli ja syntyi juutalaiseksi. Pelastus tulee sitä kautta. Eli kuten kuka ihminen hyvänsä mutta ilman syntiä. Kuoli Golgatalla ja nousi ylös kolmantena päivänä. Nuosi ylös taivaaseen ja tulee hakemaan ihan kohta omansa pois. Matt.24 Kukaan ei tiedä koska sillä Jeesus tulee kuin varas yöllä.
Lakia ei ollut alun perin mutta se laitettiin, että rikkomus suureksi tulisi. Laki tuli Aadamista n.430 vuoden kuluttua Israelin erämaavaelluksen aikana Mooseksen kautta. Jokainen jumalaton on lain alla ja uskova on Kristuksessa vapaa laista. Laki saa aikaan vihaa. Mutta missä lakia ei ole siellä ei ole rikkomustakaan. Länsimainen lainsäädäntö on laitettu kymmenen käskyn pohjalle. Siitä tulee myös hyvinvoinnin siunaus. Sillä vanhurskaus kansakunnan korottaa mutta synti on sen häpeä.
Ihminen ei kykene itsessään täyttämään lakia. Hänelle tulee hätä ja toivoton olo kuinka voi pelastua helvetiltä. Silloin tulee Jumalan armo avuksi Jeesuksessa. Jeesus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle joka uskoo. Kristuksessa Jeesuksessa ei ole kadotustuomiota, vaan elämänhengen laki on vapauttanut synnin ja kadotuksen tuomiosta. Room.8:1-
Alussa mainitsin juutalaisista. Juutalaiste ovat Jumalan valittu kansa ja Jumalan silmäterä. Joka siunaa Israelia sitä Jumala siunaa, mutta joka kiroaa Israelia, sen Jumala kiroaa.
Tiedotusvälineissä ei anneta oikeaa kuvaa Lähi-Idän tilanteesta. On luettava Raamattua ja myös ymmärrettävä lukemansa. Raamatussa sanotaan tulevatkin aika selvästi ja Jumala avaa Sanaansa Pyhän Hengen kautta. Raamattua lukiessa on hyvä pyytää Jeesusta avaamaan sanaansa Pyhän Henkensä kautta.
Pelastus on juutalaisista
3
162
Vastaukset
- Masa
Laiminlöivät Jumalan suunnitelman, jonka Jumala oli heille antanut. Tästä johtuen pakanat julistavat evankeliumia ja juutalaiset kieltävät Kristuksen Messiaana.
(tarkoittaa juutalaisia).
Eikö siis Jumala tiennyt että näin tulee käymään?
- Jos Hän ei tiennyt, silloin Hän ei tiedä tulevia tapahtumia eikä siis ole kaikkitietävä.
- Jos Hän tiesi että juutalaiset tulevat laiminlyömään Hänen suunnitelmansa, niin silloin Hänen on täytynyt ottaa tämä suunnitelmissaan huomioon ja Hän on tehnyt sellaisen suunnitelman, johon on kuulunut se, että juutalaiset laiminlyövät Hänen suunnitelmansa.
Johtopäätös: Jumala ei joko tunne tulevaisuutta tai juutalaisia on "jujutettu" Jumalan taholta.
- Sim-son
Tekstissä on Aadamista mutta oikein on Aabrahamille annettiin lupaus. Siitä 430 vuoden kuluttua tuli laki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.326787- 394202
- 183438
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1843420- 122427
- 302415
- 1631965
- 251962
- 311831
- 1051402