Demarit eivät vieneet yhtään kenenkään ääniä

Kun katsoo vaalien jälkeisiä puoluekannatusmittauksia, niin puolueiden kannatusosuuksissa ei ole tapahtunut juurikaan muutoksia verrattuna vaalitulokseen.

Puheet ns. taktisesta äänestämisestä voi siksi lopettaa, koska miksi kukaan vastailisi edelleen "taktisesti" kyselyihin kuukausia myöhemmin?

Asia on loppuunkäsitelty. Piste.
15213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyse oli taktisesta äänestämisestä. Piste.

Äänestä
  • Todista se.

    Väite taktisesta äänestyksestä on todistettu jo valheeksi. Piste.

    Äänestä

Höpö höpö. Sitä äänestetään, mitä kannatetaan.
Tosin oli liikaa tyhmiä suomalaisia, jotka eivät ymmärtäneet mitä äänestivät ja nyt meillä oikeistojyrä tuhoamassa kaiken.

Äänestä
  • Höpö höpö. Viherpunikit äänestivät demaritolloja. Se oli taktista äänestämistä.

    Äänestä

Vaaleissa äänestettiin taktisesti. Lähes kolmannes vihreiden vanhoista äänestäjistä siirtyi kevään vaaleissa SDP:n puolelle.

Äänestä
  • Höpöhöpö. Kuten kannatusmittauksetkin osoittavat, niin mitään hetkellistä siirtymää vasemmistoliitolta tai vihreiltä ei siirtynyt demareille vaaleissa.

    Äänestä

  • MOT

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Höpöhöpö. Kuten kannatusmittauksetkin osoittavat, niin mitään hetkellistä siirtymää vasemmistoliitolta tai vihreiltä ei siirtynyt demareille vaaleissa.

    Yks lysti miten viherpunikit äänensä jakavat, samaa saasta sakkia kuitenkin ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Yks lysti miten viherpunikit äänensä jakavat, samaa saasta sakkia kuitenkin ovat.

    Joo, rasistipersut ovat pahinta mahdollista saastaa. Haittasuomalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Joo, rasistipersut ovat pahinta mahdollista saastaa. Haittasuomalaisia.

    Vaiti! Senkin mädättäjäsaasta ja viherpunikki.

    Äänestä

Kapi on syyllinen demareiden vaalitappioon. Höpöttäjämies höpisee demarit suohon.
Kapi sucks !

Äänestä
  • Kapi is King. Kapi rules.

    Äänestä

Vaalit meni pääministeri Marinin antamien ohjeitten mukaan. Vihreät ja vasemmisto äänestivät demareita, kuten Marin pyysi. Tarpeeksi hyvin ei äänestys kuitenkaan demareitten kannalta mennyt.

Äänestä
  • Vherpunikit on auringonlaskun puolueita. Hyvä.

    Äänestä

Kansa näköjään taktikoi edelleen gallupeissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun katsoo vaalien jälkeisiä puoluekannatusmittauksia, niin puolueiden kannatusosuuksissa ei ole tapahtunut juurikaan muutoksia verrattuna vaalitulokseen.

Puheet ns. taktisesta äänestämisestä voi siksi lopettaa, koska miksi kukaan vastailisi edelleen "taktisesti" kyselyihin kuukausia myöhemmin?

Asia on loppuunkäsitelty. Piste.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu