Unikuvia

Viime yönä näin unta, että sätin häntä. Huusin kuinka ruma ja kelpaamaton minä olen hänelle ja kuinka upeita hänen kaikki naisensa ovat olleet ja kuinka hän edelleen niitä haluaa. Kehuin hänen naisiensa tissit, perseet ja kauniit kasvot ja huusin kuinka hän niitä himoitsee. Väkisin nousi hymy hänen huulilleen noista mielikuvista, vaikka hän näki kuinka raivoissani olin.

Minä hakkasin häntä, heittelin esineillä. Mätkin päin seiniä ja ajattelin samalla, että en selviäisi hengissä jos hän tekisi saman minulle.

Voi, kuinka itkin, huusin ja vihasin.

Aamulla hän heräsi ennen minua, antoi suukon poskelle ja lähti töihin. Vähän myöhemmin muistin uneni ja mieleni teki lähettää hänelle tekstiviesti, että en jaksa enkä pysty enää. En osaa olla onnellinen. Kaikki satuttaa ja pelottaa liikaa.

En minä häntä tällä henkisellä tilallani voi tehdä koskaan onnelliseksi.
3852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pidä huolta itsetunnostasi. Et ole vastuussa miehesi onnesta, eli jos sinulla on vaikeaa, pyydä häneltä rohkeasti apua. Samalla tavalla sinä olisit hänen tukenaan, mikäli tilanne olisi toisin päin. Ihminen on vastuussa omasta onnestaan, ja apuna kumppanilleen.

Itsetuntoa ei helpota märehtiminen turhissa asioissa. Makuja on monia, eikä jonkun exän erilaiset rinnat ole sen paremmat, vaikka juuri tällä hetkellä se olisikin sinun mielipiteesi. On tietysti vaikeaa nousta siitä suosta missä on, mutta lähde liikkeelle pienistä asioista. Vaikkapa aina kun huomaat ajattelevasi jotakin ikävää, niin lähde lenkille katselemaan kevään puhkeamista.

Eikä itsetuntoa kannata edes rakentaa pelkän ulkonäön varaan. Ole aktiivinen, ja ylitä itsesi jossain muussa asiassa: töissä, opiskelussa, harrastuksissa... Jos tuntuu vaikelta olla onnellinen ja varma omasta ulkonäöstään, niin lähde liikkeelle jostakin muusta. Kyllä se ulkonäkökin alkaa siellä peilissä miellyttämään sitten kun on hyvä olo muuten.

Älä pakota miestäsi valistamaan ja toistelemaan paremmuuttasi pakonomaisesti. Niissä keskusteluissa tulee aina väärinkäsityksiä, ja niitä et nyt tarvitse. Vaikka miehesi tarkottaisi kuinka hyvää tahansa, sinä ja huono itsetuntosi ymmärtäisi sen väärin. Ota kehut kehuina kun niitä saat. Esimerkiksi jos miehesi sanoo sinulle, että vau kun sulla on hiukset kivasti, niin älä kysy, että jaa onko ne yleensä huonosti... Hymyile ja kiitä. Joskus vielä opit todella olemaan ajattelematta asioita negatiivisesti, jos ensin opettelet suhtautumaan niihin positiivisesti käytökselläsi.

Sinulla on pitkä koulu edessäsi. Ota vastuu itsestäsi. Älä rakenna toisten ihmisten varaan itsetuntoasi. Kyllä se miehesi sinua ihailee, kun on sinut kumppanikseen valinnut. Älä mieti sitä sen enempää. Nyt on tärkeämpää sinun itse oppia pitämään itsestäsi.

Äänestä

Unissa me touhutaan paljon sellaista, mitä me ei kuunaan tehtäis hereilläollessa. Unissa myös meille itsellemmekin tapahtuu sellaista mikä ei ole osa meidän todellisuuttamme.
Ehkä unien yx tehtävä on käsitellä juuri niitä asioita, joita me ei muuten kyetä käsittelemään.

No, nyt kun olet hereillä, säkin voit katsoa ja nähdä sen mitä kaikkea sulla jo on. Samalla voit myös todeta senkin faktan, että sä teet kumppanisikin onnelliseksi joka ikinen päivä vain olemalla oma itsesi.
Paras siis vaan tulla sinuiksi itsesi kanssa, sillä sun kumppanisi jo hyväksyy sut kaikkine vikoinesi ja ihanuuksinesi.

Äänestä

Oletko tullut petetyksi vai miksi voit niin huonosti? Mustasukkainen??? Mitä työtä miehesi tekee? Unohda kaikki ikävät unet ja yritä keksiä jotain hauskaa tekemistä.Jos tunnet,että et ole onnellinen miehesi kanssa,puhu siitä hänelle.Ehkä pystytte keskustelemalla selvittämään ne asiat,jotka mieltäsi painaa ja pelottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dreamer kirjoitti:

Viime yönä näin unta, että sätin häntä. Huusin kuinka ruma ja kelpaamaton minä olen hänelle ja kuinka upeita hänen kaikki naisensa ovat olleet ja kuinka hän edelleen niitä haluaa. Kehuin hänen naisiensa tissit, perseet ja kauniit kasvot ja huusin kuinka hän niitä himoitsee. Väkisin nousi hymy hänen huulilleen noista mielikuvista, vaikka hän näki kuinka raivoissani olin.

Minä hakkasin häntä, heittelin esineillä. Mätkin päin seiniä ja ajattelin samalla, että en selviäisi hengissä jos hän tekisi saman minulle.

Voi, kuinka itkin, huusin ja vihasin.

Aamulla hän heräsi ennen minua, antoi suukon poskelle ja lähti töihin. Vähän myöhemmin muistin uneni ja mieleni teki lähettää hänelle tekstiviesti, että en jaksa enkä pysty enää. En osaa olla onnellinen. Kaikki satuttaa ja pelottaa liikaa.

En minä häntä tällä henkisellä tilallani voi tehdä koskaan onnelliseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu