Huh. Ollaan oltu yhdessä pian vuosi, ja asutaan miltei naapureina. Yhteen muutosta on puhutu, ollan jo 25 kumpikin, ja tarpeeksi suhteita takana. Mutta tuntuu että olen aika yksin tässä suhteessa. Aina kun soitan hänelle, tuntuu ettei aika riitä mulle. Jutellaan niitä näitä, ja hän toteaa, että nähdään tässä joku päivä taas. Sitten kun nähdään niin hän vaan kertoo kuinka paljon rakastaa jne. Seksi on mahtavaa, kaikki oli niin hyvin kun oltiin viikko yhdessä matkalla. Mutta heti kun tultiin takas, hän katoaa kavereidensa luo, ja minä jään yksin. Jos sanon tästä hänelle on vastaus: "Sori, mä rakastan sua, tiedäthän sä. Mutten voi olla aina sun kanssa." Ja nyt, hän vain ilmoitti lähtevänsä kaverinsa kanssa matkustelemaan. Ei kysytty mitään haluaisinko mukaan, tai edes miltä musta tuntuu moinen. Tuntuu, että jokainen yhteydenottoni on ahdistelua, ja etten voi olla hänen kanssaan ilman, että tuntisin olevani tunkeilija. Hän tyrmää tällaiset puheet, mutta seuraavassa hetkessä vaatii kuitenkin enemmän omaa tilaa. En mielestäni vainoa häntä, olemme yhdessä ehkä 3-4 kertaa viikossa, ja olen (pakosta) yhä enemmän omien kavereitteni kanssa. Näin on jatkunut pitkään, enkä enää jaksa tätä rataa. Mutta rakastan hätä. Sitä pirua.
...vaikka antaa paljon
vähemmän, kuin sinä...
61352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Varmasti sinusta tuntuu pahalle kun hän tekee noin, tunnet että et ole se, jonka kanssa hän mieluiten viettäisi aikaansa, jos saisi valita, eikös? Tunnet itsesi epävarmaksi ja hylätyksi kun "todisteet" hänen rakkaudestaan eivät riitä vakuudeksi. No, mitä tehdä?
Tähän tilanteeseen on yksinkertainen ratkaisu, jos valitsee sen. Sitten on myös se kipeä ratkaisu, jos valitsee sen. Itsestä riippuu, kummanko?
Se yksinkertainen ratkaisu on, että näkee ja hyväksyy asiat ja ihmiset, niinkuin ne/he ovat ja toimii sen mukaan. Siis, teillä on hieno suhde kaikin puolin, sinä rakastat häntä, hän sinua. Hänellä on suuri tarve olla sinun kanssasi, mutta ei aina. Se on varmasti hänen luontonsa, niinkuin monen miehen,- ja joidenkin naistenkin, esimerkiksi minun. Sellainen hän on ja tulee olemaan. Mitä enemmän "jahtaat" häntä, sitä enemmän hän vetäytyy sinusta pois. Jos hän alkaa muuttamaan omaa luontoaan sinun takiasi, hänestä tulee varmasti sellainen mököttävä "ukko" joka sisässään on sinulle kovin vihainen. Syystäkin, sillä hänhän ei saa olla se, joka oikeasti on.
Sinulla on suuri tarve olla hänen kanssaan, mieluiten aina. Right? Se ei ole hyvä merkki, kun on oltu yhdessä jo vuosi. Kenestäkään ihmisestä ei saa tehdä elämän pääasiallista sisältöä. Oma elämä täytyy olla kummallakin itsenäisenä, kokonaisena, 100-procenttisena. Onnistunut suhde ei ole 50%+50%=100% vaan 100%+100%=200%. Jos suhde jostain syystä päättyy, niin molemmilla on kokonainen oma persoona jäljellä, jonka kanssa jatkaa elämää, eikä mikään puolikas. Tämä on hyvin tärkeä asia.
Siis neuvoni on; anna hänen olla jonkun aikaa omissa oloissaan. Viikon, ehkä silloin tällöin parikin viikoa? Rakenna sillä aikaa omaa itseäsi, tutustu tunteisiisi ilman häntä, tee omia "juttujasi", lue, helli itseäsi, ole omien kavereittesi kanssa, mitä vain mikä tekisi sinua vahvemmaksi ihmiseksi, itsenäiseksi, 100-procenttiseksi, sinuksi. Ja usko häntä, kun hän sanoo että hän rakastaa sinua. Niinhän sinäkin haluat että hän uskoo sinua, kun jotain niin kaunista sanot hänelle, eikös?
Näyttäisi siltä kuin teillä olisi kaikki mahdollisuudet hienoon suhteeseen ja suureen rakkauteen. Suuri rakkaus on kuitenkin sitä, että rakastaa sitä toista sellaisena kuin hän on. Jos ei siihen pysty, on parempi sitten valita se kipeä tie, ja päästää se toinen vapaaksi ja etsiä sellainen jota voi rakastaa kaikkineen päivineen.
Sanotaan että: Todella suurta rakkautta on se, että antaa sen toisen mennä, jos se tekee hänet onnelliseksi. Niimpä niin, "rakkaudesta puutuu itsekyys..." mutta meistä ihmisistä ei.
Rakkaudella... ;)
Minulla hieman saman tyylinen suhde, ja koska edellisen suhteeni oli hyvin yhdessä olo pitoinen, niin aluksi minun oli vaikea sopeutua tähän, välillä vieläkin. Mutta minua on huomattavasti helpottanut kun keskustelimme asiasta ja vähän niinkuin loimme "säännöt" suhteelle. Eli päätimme että näemme joka toinen päivä, tietenkin tulee aina välistä poikkeuksia, mutta hyvin on toiminut. Emme juurikaan pidä yhteyttä, siinä välillä kun emme tapaa, joskus joitain satunnaisia viestejä. Nyt kuitenkin nautin siitä ajasta kun olen yksin, teen ihan omia juttujani, sellaisia mitkä tiedän ettei miestä juurikaan kiinnosta. Minulla tietenkin on se että osaan varmasti arvostaa sitä että saan olla yksin, kahden lapsen yh:na ja monen avioliittovuoden jälkeen.
että se toinen on oikeasti kyllästynyt... Minä ja poikakaverini ollaan oltu nyt pari viikkoa yli vuosi yhdessä. Asun toisella paikkakunnlla ja sen takia olemme nähneet vain viikonloppuisin ja lomilla. Silloin olen asunut hänen luonaan. Nyt reilu kuukausi sitten ukko muuttui suht omituiseksi, kuin olisi vältellyt, mikä oli aika hankalaa, kun saman katon alla oltiin... Eikä häntä olisi melkein koskeakaan saanut... Yritin siinä ihan asiallisesti kysellä, että mikä mättää, mutta vastaus oli aina jotain: "ei mikään..." Sitä nyt kesti sitten viikon toista... Sitten otin asian puheeksi ihan kunnolla, kun homma alkoi muistuttaa entisen suhteeni loppua... Saimme asiat mielestäni puhuttua ja mies sanoi, ettei se halua minusta eroon päästä ja sanoi rakastavansa jne... En nyt oikein sitten tiedä tarkoittiko se sitä oikeasti, vai pelottiko sitä minun hätääntynyt ilme. Toisaalta miksipäs se olisi valehdellut enää siinä vaiheessa, jos se oikeasti minusta eroon haluaisikaan. Mutta nyt homma on alkanut mielestäni palata samoihin uomiin, kuin silloin... Ei aina ilmoittele menoistaan ja on suht hiljaisen oloinen... Nyt mulla on päässä alkanut pyörimään kaikenlaisia ajatuksia... Tyhmiäkin... Herää kysymys, että haluaako hän erota, mutta ei vain osaa kertoa vielä? Onko hän pettänyt? Tavannut toisen? Vai pelkästään vain tarvitsee tilaa, kun nyt sitten olenkin täällä nokan alla kökkimässä... Pettänyt hän ei ole... kysyin sitä edellisellä kerralla... Toisaalta nyt on alkanut mietityttämään sekin, että hän ei usko minun luottavan itseensä... Ja siksi on vähän örrimörri... Mutta minun oli toisaalta pakko kysyä... Hän on pitänyt todella paljon yhteyttä entiseen tyttöystäväänsä lähiaikoina... Toisaalta he ovat hyvissä väleissä olleet koko meidän suhteemme ajan, mikä on ymmärrettävää, koska heillä oli melkoisen pitkä suhde... Mutta toisaalta tämä saa minut vielä epävarmemmaksi... Onko kaikki sittenkään kuollut heidän väliltään... No jooo... nyt alkaa kuulostamaan jo suht vainoharhaiselta, mutta... Pahinta on epätietoisuus ja -varmuus...
Sinuna pitäisin vähän etäisyyttä. Yksinkertaisesti et vaan ota yhteyttä, vaikka kuinka mieli tekisi! Sitten katso, miten kauan menee, että hän vaivautuu ottamaan yhteyttä...
Tässä on syy,miksi suhteissa epäonnistutaan! Vaikka mieli tekisi,niin ei oteta yhteyttä. Se on pelaamista ja paskamaista lapsellista touhua. Onneksi minun kaverini ei pelaa! Jos tekee mieli, niin varmasti sen ilmoittaa.
miten kauan menee, että hän vaivautuu ottamaan yhteyttä... se mitään peliä ole, jos suhde vaikuttaa olevan yksipuoleisten yhteydenottojen varassa...