Suvela Sun City - the Place to be

Hohhoijaa. Tai no kai pitäis sanoa ettei ainakaan ole tylsää. Tai no on kyllä. Ja halvatun hoitovastike noussee entisestään, johan siihen ehdittiin rukata varsin reipas inflaatiolisä.

No siis Torni(ani) on pari vahtineet stevarit 24/7. Tai no Secun porukoita ne on, mutta kuitenkin. Tänään sitten töistä tullessa haastattelin sen hetkisen piirivartijan että mitä hittoa, et viittis ajaa autoasi hiukan parempaan kohtaan, tukit kulkuväylän. No ei "viittinyt", kas kun ohjeena oli vahtia portaan sisäänkäyntiä ja kellarin ovea yhtäaikaa, mikä onnistuu tasan yhdestä paikasta. Ja tietty autossa istuen.

No siis lähtösyy on se, että Tornin hulttiot ovat viimeisen parin viikon aikana potkineet sisään sisäänkäynnin toisen ison ikkunan, tuhonneet kellarissa olevan taloyhtiön saunan ja juttujen perusteella yllättävän moni polkypyörävaraston pyöristä on menettänyt osia, asia jonka stevaritkin olivat bonganneet, mutta eivät voineet varsinaisesti puuttuakaan.

En ole jaksanut mennä katsomaan kellariin häkkivarastoani, se on ihan mahdollista että sieltä on käyty "lainaamassa" jotain todella tärkeää. Eli ihan hyvä jos nyysivät sieltä roinaa pois, anti mennä vaan.

Hupaisinta tuossa keskustelussa tavallaan oli se, että mulle ei voinut kertoa stevarien tehtävänannon yhteydessä kerrottuja oletettuja tuntomerkkejä, no ei tietenkään, mutta toisaalta tiedän ihan hyvin ketkä ainakin jollain tavoin liittyvät noihin tapahtumiin. Eikä siitä joukkiosta ketään ole täällä muutamaan päivään näkynytkään.

Soitin tutulle Secun piirin iltatuuriin ja käytiin asiaa hiukan läpi, naurettiin päälle koska muutakaan ei voi ja se siitä. Ilman poliisia kun ei stevarikaan voi oikein katsoa ettei kukaan riko ikkunaa tms. Huomenna kilautan "henkilökohtaiselle" kameravalvontaosastolleni ja käydään asunto-osakeyhtiön vinkkelistä kameravalvonnan juridiikkaa läpi ja lopuksi tuo "osastoni" saa luvan tehdä tarjouksen taloyhtiölleni. Helppo homma kun tiedän tarkalleen mitkä alueet/ovet tulee valvoa. Se vaan, että jos stevarit istuu yhden kuukauden tuossa pihassa 24/7, niin sillä olisi jo suunnilleen riittävä kameravalvonta pystytetty...
0159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

randombypasser kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu