Elkää ottako Raamattua liian vakavasti

Sanonpa heti tähän alkuun, että jos Raamattu olisi kirjoitettu 2000 luvun vaihteessa, niin tuskinpa se suhtautuisi niin ahdasmielisesti asioihin kuin se nyt suhtautuu. Luultavasti Raamatussa olisi kehoitettu harrastamaan itsetyydytystä, koska se on terveellistä. Minä ainakin masturboin lähes päivittäin, koska se pienentää eturauhassyövän riskiä 33% verran. Ehkä Jumala haluaa nykyihmisen itsensä päättelevän, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei, eikä ole niin vaativa kuin ennen. Ihmiset muuttuvat elämänsä aikana, joten miksei siis Jumalakin.

Kukin tehköön miten parhaaksi näkee, mutta muistakaa, että elätte vain kerran. Minä aion nautiskella elämästä.
18499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Niin kun fundamentalistit sanovat että silloin kun ihmisiä oli vähän, ne saattoivat harjoittaa sukurutsaa, mutta sitten jumala myöhemmin kielsi sen koska ihmisiä oli tarpeeksi ettei tarvinnut enää sotkeutua sukulaisiin ja koska geeniperimä huonontuisi.
Noh, eikö masturbaatiossa, homoseksuaaleissa, ehkäisyssä, aborteissa jne. voisi ajatella vastaavasti? Ehkä se oli kiellettyä joskus tuhansia vuosia sitten, kun ihmisiä oli vähän. Nyt kun ihmisiä on suorastaan liikaa, niin on hyvä että ihmisistä osa on homoja jne. että ihmisten määrä pysyisi aisoissa.

Äänestä

Jumala on aina sama.
ei raamattua kirjoitettu ihmisiä mielistellen ,vaan siihen kirjoitettiin kaikki mitä Jumala halusi maailmalle paljastaa, jotta jokainen sukupolvi saisi oppia hänen tiensä.

Äänestä
  • siihen kirjoitettiin sen ajan näkemyksiä, kun Raamattua kirjoitettiin. Elämä on hieman vapautuneempaa näin nykyaikana ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Rento tallaaja kirjoitti:

    siihen kirjoitettiin sen ajan näkemyksiä, kun Raamattua kirjoitettiin. Elämä on hieman vapautuneempaa näin nykyaikana ja hyvä niin.

    Kyllä se vaan niin on että raamatun kirjoittivat ihmiset omine motiivineineen ja omaan kulttuuriinsa sidottujen normien rajoissa. Hieman tätä palstaa lukeneena tulee sellainen tunne, että useat lukevat raamattua sanasta sanaan ja kuvittelevat sen olevan suoraan jumalasta lähtöisin. Sitten ei nähdä enää metsää puilta ja saadaan ihan vääristyneitä tulkintoja. Sääli sinänsä.

    Äänestä

  • N55 kirjoitti:

    Siis kyllähän raamattu on 100% Jumalan sanaa.

    Mistä olet saanut käsityksen ettei olisi?

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Siis kyllähän raamattu on 100% Jumalan sanaa.

    Mistä olet saanut käsityksen ettei olisi?

    Näistä viesteistä vois ehkä päätellä niin!!! Ei jeesus, että ihmiset osaa olla tyhmiä.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Siis kyllähän raamattu on 100% Jumalan sanaa.

    Mistä olet saanut käsityksen ettei olisi?

    kanteen Jumalan sanaa. Jumala on laittanut tekstit kirjoittjien päähän tai kynään tai jotekin. Jumalan sanaa joka pilkku ja piste ja tulkittava niin kuin siellä lukee. Jos tekee mieles varastaa, käsi poikki. Jos silmäs hakee haureutta, silmä puhki. Hurjaa touhua mutta totta.

    Äänestä

  • kannesta kirjoitti:

    Elkää nyt vaan menkö tekee itellenne mitään, vaikka siellä niin lukee.

    Äänestä

Raamattuun on suhtauduttava oikein. Se, joka jo on siirtynyt elämässään Jumalan palvelijoiden leiriin, osaa arvostaa Raamatun opetuksia.

Ne, jotka elävät synneissään ja ovat pimeitä Raamatun sanan suhteen, eivät osaa tulkita Raamattua oikein, koska sen kirjoittajat toimivat Jumalan Hengen ohjauksessa kirjoittaessaan sitä.

Turha on väite, että Raamattu tänään kirjoitettaisiin liberaalien synnintekijöiden toiveiden mukaisesti. Raamattu sanoo Jumalan omana sanana:"Minä en muutu."

On naivia ajatella, että Jumala muuttaisi terveellisen seksuaalisen elämän periaatteensa tämän päivän perversseihin ilmiöihin. Ei muuta nyt, eikä tulevaisuudessa.

Synninharjoittajat kulkevat harhaan ja eksyvät yhä syvemmälle omassa oletetussa viisaudessaan.

Silmä silmästä- periaate ei ole enää Uuden Liiton eli Jeesuksen sovituksen jälkeen voimassa.
Jumala antoi Mooseksen aikaisen lakiliiton sijaan armoliiton Jeesuksessa.

Raamattua ei saisi tulkita niiden, jotka eivät kykene ymmärtämään sen suuria periaatteellisia linjoja. Pyhä Kirja on tarkoitettu uskovien tulkittavaksi ja julkista opetusta ei tulisi antaa myöskään laajemmin vähän aikaa uskossa olleiden, jotka eivät ole vielä vakiintuneet Sanan tulkinnassa.

Etsitään suomalaiset Herraa ja Hänen pelastustaan, pannaan pois kaikki hullu villiintyminen kaikenlaisiin saastaisiin virtauksiin, joista jo terve järkikin sanoo, että sairasta touhua..

Äänestä
  • Minä aion nauttia tästä elämästä, sillä tämä on ainutlaatuinen kokemus. Onneksi en ole noin ahdasmielinen.

    Äänestä

  • Rento tallaaja kirjoitti:

    Minä aion nauttia tästä elämästä, sillä tämä on ainutlaatuinen kokemus. Onneksi en ole noin ahdasmielinen.

    Kyllä sitä syntiä tehdäänkin, mutta Raamattu sanoo:

    Saarnaajan kirja 11:9 Iloitse, nuorukainen, nuoruudessasi, ja sydämesi ilahuttakoon sinua nuoruusikäsi päivinä. Vaella sydämesi teitä ja silmiesi halun mukaan; mutta tiedä: Jumala tuo sinut tuomiolle kaikesta tästä.

    Kyllähän varkaat ja rosvotkin varastavat, kunnes jäävät kiinni ja tuodaan tuomiolle.

    Äänestä

  • rene kirjoitti:

    mikäli koko tuomiota yleensä koskaan tulee. Siihen asti on hyvä nauttia elämästä. Sen näkee sitten mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Minä keskityn elämään.

    Äänestä

  • Rento tallaaja kirjoitti:

    mikäli koko tuomiota yleensä koskaan tulee. Siihen asti on hyvä nauttia elämästä. Sen näkee sitten mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Minä keskityn elämään.

    Pelottavan kyyninen asenne. 'Sittenhän sen näkee.' Ikuisuus vaakalaudalla ja asenne on kuin venäläisessä ruletissa: milloin pamahtaa ohimoon.

    Eipä voi kuin surkutella, voi, voi, voi....

    Äänestä

  • rene kirjoitti:

    Pelottavan kyyninen asenne. 'Sittenhän sen näkee.' Ikuisuus vaakalaudalla ja asenne on kuin venäläisessä ruletissa: milloin pamahtaa ohimoon.

    Eipä voi kuin surkutella, voi, voi, voi....

    Elämä on lahja josta pitää nauttia. Keskityn elämään ja mietin kuolemaa sitten vanhuksena jos jaksan.

    Äänestä

  • Rento tallaaja kirjoitti:

    Elämä on lahja josta pitää nauttia. Keskityn elämään ja mietin kuolemaa sitten vanhuksena jos jaksan.

    Nautintoa on monenlaista, mutta vain oikea nautinto on sallittua, kuten terveellisellä pohjalla oleva seksi, terveelliset ruuat, aito taide, kaunis musiikki, tähtitaivas, jota Kuningas Daavidkin ihaili, yleensä luonnon kauneuden ihailu Luoja-Jumalaa mielessään kunnioittaen jne.

    Kaikki väärä nautinto: haureus, huumeet, alkoholijuomien väärinkäyttö, väärä seksi, räminämusiikki, ahneus, vihat, riidat jne tuovat väärää nautintoa ja tuhoavat sisältäpäin ja ulkoapäinkin ihmistä.

    Räminämusiikki ja väärä seksi... voi jessus :D

    En kehtaa edes kommentoida tähän viestiin.

    Äänestä

  • Rento tallaaja kirjoitti:

    Räminämusiikki ja väärä seksi... voi jessus :D

    En kehtaa edes kommentoida tähän viestiin.

    Parempi, kun et kommentoi. Lähtöasenteesi on agressiivinen ja silloin ei hedelmällinen dialogi onnistu.

    Rauhoitu ja tutki asioita. Esim. mistä HIV-virus alkujaan on lähtöisin ja miten se alunperin on lähtenyt leviämään.

    Etkö tiennyt, että on ero rakentavalla musiikilla ja kovalla metalliräminällä. Minä nautin musiikista.

    eli kunnon hevimetallista. Musiikkia se on sekin. Eri musiikkityylit vain eivät voi aina miellyttää kaikkia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rento tallaaja kirjoitti:

Sanonpa heti tähän alkuun, että jos Raamattu olisi kirjoitettu 2000 luvun vaihteessa, niin tuskinpa se suhtautuisi niin ahdasmielisesti asioihin kuin se nyt suhtautuu. Luultavasti Raamatussa olisi kehoitettu harrastamaan itsetyydytystä, koska se on terveellistä. Minä ainakin masturboin lähes päivittäin, koska se pienentää eturauhassyövän riskiä 33% verran. Ehkä Jumala haluaa nykyihmisen itsensä päättelevän, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei, eikä ole niin vaativa kuin ennen. Ihmiset muuttuvat elämänsä aikana, joten miksei siis Jumalakin.

Kukin tehköön miten parhaaksi näkee, mutta muistakaa, että elätte vain kerran. Minä aion nautiskella elämästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu