Lännen rahavirrat johtaa idän rahavirtoja. Kaiken (politiikan) yläpuolella on yksityiset keskuspankit.
Miksei puhuta rahaherojen järjestästä sodasta
Anonyymi-ap
6156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pitäisikö antaa Putinille vaan suosiolla kaikki mitä kehtaa vaatia?
Mihinkän asti se psykopatti rajojaan siirtelisi ?
Trollitehtaalta saamme tuskin vastausta ..
On kuin vihervassarikommarit!
Saksan valtakunta tämän on saanut aikaan,kaikki EU:N mafiat ovat yhdistyneen
Keskuspankinkautta. Ajatushautomo on mukana jokaisesta valtiosta.
Käyttivät ensin Koronasotaa ja nyt Ukrainaa hyväkseen, Kovasti heitä kiinnostaa Venäläisten varat,viisveisaavat ihmis henkistä.
Venäläiset säästäisivät parhaiten henkijään , kun lopettaisivat aloittamansa sotimisen .
Sain juuri ilmavalvonnan tietoja, materiaalia Ukrainasta, ja ilmakuvat 123 000 äskettäin kaivettua hautaa. Ja arviot kuva-analyysissa on, että 400 000 Ukrainan sotilasta on kuollut tähän mennessä.
Joten vastahyökkäyksen yhteenveto on, että kyseessä on selkeästi nähtävä tulos. Se ei ole johtanut yhtään mihinkään. Se ei ole saavuttanut mitään. Ja surullinen osa on, ja syytän tästä osittain Natoa, ja sotilasneuvoja, joita he ovat saaneet erityisesti amerikkalaisilta ja briteiltä.
Ukrainalaiset ovat yrittäneet uudelleen taistella toista maailmansotaa, ja he taistelevat täysin erilaisessa ympäristössä. Jos kuuntelet Petrausta ja muita, he sanovat, että kyseeessä on yhdistelmäsota, että he tekevät niin tai näin oikein. Ongelma on, että me elämme toisenlaisessa maailmassa tänään”, MacGregor sanoi haastattelussa.
Tässä sodassa on vain yksi syyllinen .
PUTIN