Ansiosidonnaisen päivärahan ehdot

Anonyymi-ap

Jouduin työttömäksi sairastelukierteen jälkeen. Puoli vuotta ennen sairastumista tein osa-aikatöitä puolet normaalista työajasta. Sairastelun ja osa-aikatyön välissä tein kuitenkin normaalia työaikaa.

Nyt liiton kassa laskee ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen osa-aikatyön ansioista. Laki kuulemma velvoittaa tekemään näin. Tarvitsisin lakimiehen apua, mutta liiton mies on ainoa johon on varaa. Onko muita hyviä neuvoja kuin mene laiska töihin?

22

927

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko ryössäoloehto kunnossa, varmaankin koska eihän sitten saisi mitään?

      "Ansiopäiväraha lasketaan palkkatuloistasi työttömyyttä edeltävältä vähintään 26 kalenteriviikon ajalta. Päivärahan määrittelyssä käytettävien viikkojen on täytettävä työssäoloehto.

      Päivärahan määrittelyssä käytettävä päiväpalkka saadaan jakamalla 26 työssäoloviikon palkka tähän ajanjaksoon sisältyvien työpäivien lukumäärällä (5 päivää viikossa eli 130 päivää). Työpäiviksi ei lueta niitä päiviä, joilta ei ole maksettu palkkaa hyväksyttävän poissaolon, esimerkiksi palkattoman sairausloman vuoksi.

      Jos olet tehnyt kausiluonteista työtä, voidaan ansiopäivärahasi määritellä työttömyyttä edeltäneiden 12 kuukauden ansioista. Se edellyttää, että tehty työmäärä ja sitä kautta ansiot ovat olleet tavanomaista huomattavasti korkeammat.

      Päivärahan määrittelyssä käytettävästä kuukausipalkastasi vähennetään ensin työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksua sekä sairausvakuutuksen päivärahamaksua vastaava lakisääteinen prosenttivähennys, joka on 4,40 % vuonna 2023."

      • Anonyymi

        Pitkä työura, sitten osittainen lomautus 50% työajalle, jonka jälkeen taas normaalia työaikaa muutama päivä vaille 6kk, kunnes jouduin leikkaukseen ja sairastelu alkoi.

        Osa-aikatyöstä laskettu korvaus ei tunnu ainakaan reilulta.

    • Anonyymi

      Ansiosidonnainen lasketaan siitä työstä, mistä olet jäänyt työttömäksi. Ei siinä mitään lakimiehiä tarvita. Monille ansiosidonnaisella huilaileville näyttää 30% pienempi ansio olevan ihan ok.

      • Anonyymi

        "Monille ansiosidonnaisella huilaileville näyttää 30% pienempi ansio olevan ihan ok."

        Juu, töissä oli netto n. 2300, nyt löhöilemällä netto n. 1480

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Monille ansiosidonnaisella huilaileville näyttää 30% pienempi ansio olevan ihan ok."

        Juu, töissä oli netto n. 2300, nyt löhöilemällä netto n. 1480

        Itse "huilailen" nyt virallisen köyhyysrajan alapuolella.

        Pienistä tuloista laskettu ansiosidonnainen on niin pieni, ettei aihetta kateuteen luulisi olevan.

      • Anonyymi

        MInulla palkka pikkusta vailla 4000 ja kun lomautus tuli, oli ansiosidonnainen 1900; molemmat luonnollisesti bruttotuloja, eli puolet pienempi on ansiosidonnainen. Ja mitä isompi palkka, sitä pienempi on prosentteina ansiosidonnainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse "huilailen" nyt virallisen köyhyysrajan alapuolella.

        Pienistä tuloista laskettu ansiosidonnainen on niin pieni, ettei aihetta kateuteen luulisi olevan.

        Lopeta hyvä ihminen huilailu ja mene töihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MInulla palkka pikkusta vailla 4000 ja kun lomautus tuli, oli ansiosidonnainen 1900; molemmat luonnollisesti bruttotuloja, eli puolet pienempi on ansiosidonnainen. Ja mitä isompi palkka, sitä pienempi on prosentteina ansiosidonnainen.

        Kannattaa huomioida, että verotus osaltaan kompensoi tuota tulojen vähennystä, vaikka kaikkia verovähennyksiä ei työttömänä saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa huomioida, että verotus osaltaan kompensoi tuota tulojen vähennystä, vaikka kaikkia verovähennyksiä ei työttömänä saa.

        Näin tekee esim. jos palkka olisi 1500 ja päiväraha saman verran, menee päivärahasta isompi vero koska siinä ei huomioida palkasta tehtyjä vähennyksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Monille ansiosidonnaisella huilaileville näyttää 30% pienempi ansio olevan ihan ok."

        Juu, töissä oli netto n. 2300, nyt löhöilemällä netto n. 1480

        Aika kova kyllä 2300 netto osa-aikatyöstä...

    • Anonyymi

      No mutta kyllähän se ihan kohtalainen jos raatamalla pitää saada enemmän, niin vähemmän ihan ok jos ei tartte tehdä mitään

      • Anonyymi

        Raatamalla? Ei läheskään kaikki työ ole raatamista vaan monelle ihan tärkeä osa elämää ja jopa identiteettiä.

        Minä ainakin olen kouluttautunut juuri siksi, että saan tehdä sitä työtä, mitä haluan.

        Minäpä kouluttauduinkin että saisin parempaa palkkaa. Työstä josta pidän ei vaan makseta tarpeeksi niin nyt pitää sitten tämmöstä orjaduunia painaa softafirmassa, kun siitä maksetaan riittävää palkkaa.

    • Anonyymi

      Siis toisille riittää puolet pienempi ansio, kun ei tarttee tehdä töitä. Palkat on Suomessa liian korkeat.

    • Anonyymi

      Jäi epäselväksi, miksi 26 viikkon ansiot on pitänyt ottaa nimenomaan osa-aikatyön ajalta, jos ennen sairastumista on kerran tehnyt normaalia työaikaa.

      Varmasti tuossa joku liiton miehen kaveri saisi ihan eri lukemat, mutta rivijäsenten kohdalla halutaan luonnollisesti säästää.

      • Anonyymi

        "Puoli vuotta ennen sairastumista tein osa-aikatöitä puolet normaalista työajasta."

        Aikajana siis seuraavanlainen:

        Kokoaikatyötä - 6kk osa-aikatyötä - sairaana - työtön.

        Ja tästä tietysti kassa laskee _viimeisten_ 26 viikon aikana saadun palkan perusteella sen ansiosidonnaisen.
        Sama tilannehan voisi olla tämmöinenkin "Olin 5v töissä dippa-inssinä ja sitten 6kk siivoojana jonka jälkeen jäin työttömäksi, miksi kassa laskee siivoojan työstä ansiosidonnaisen?!"

    • Anonyymi

      Lyhytaikainen työkeikka tai osa-aikatyö ei sinänsä vie oikeutta saada
      alkuperäisen palkan mukaista ansiosidonnaista päivärahaa soviteltuna.
      Siinä vaiheessa kun työ katsotaan vakiintuneeksi silloin tilanne muuttuu,
      Päivarahan määrittelyn perusteeksi otetaan vakiintuneen työn mukainen palkka.
      Muutoinhan kävisi niin että voisi loputtomiin saada ansiopäivärahaa tai soviteltua päivärahaa kauan sitten loppuneen hyväpalkkaisen työsuhteen ja työn perusteella.

      • Anonyymi

        Aika kauan pystyy tekemään sovitetulla päivärahalla töitä ja välillä olemaan työttömänä ja jos uudelleen määritellään anssi niin yli 20prosenttia ei laske päiväraha kerralla.

        Onko tuossa muuten joku raja jolloin lasketaan uudelleen? Itse olin vakityössä missä palkka yli 3000e ja nyt anssilla, nyt jos menen töihin ennen anssin loppumista ja se kestää niin kauan että työssäoloehto täyttyy ja palkka olisi pienempi niin anssia ei silti lasketa uudelleen.... missä vaiheessa se laskettaisi ?

        Milloin työssäoloehto nollautuu?
        Maksetut ansiopäivärahapäivät nollautuvat ja päivärahakausi alkaa alusta sen jälkeen, kun olet ollut työssä vähintään 26 viikkoa ja työaika on ollut kunakin viikkona vähintään 18 tuntia. Työviikot täytyy kartuttaa 28 kuukauden aikana.

        Mut kysymys kuuluukin että onko joku tilanne että anssi laskettaisi uudellen työssäoloehdon täytyttyä ja se olisi pienempi??

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1732
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      913
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      105
      705
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      654
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      628
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      51
      575
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      562
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      18
      549
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    Aihe